Kestäisikö pääni taloudellista riippumattomuutta?

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu (tai FIREttäminen, kuten "jengi" puhuu, joka tulee englannista Financial Independence Retire Early) on hyvin esillä mediassa ja monessa blogissa. Hyvä niin. Säästäminen ja sijoittaminen on paljon realistisempi tapa saavuttaa taloudellinen riippumattomuus kuin lottoaminen. Mielestäni FIREttämisessä kuitenkin vedetään muutama mutka liian suoraksi. Raha, tai sen puute, vaikuttaa aina myös henkisesti. Tästä ei puhuta niin paljon, kuin toivon.

Kirjoitin aiemmin säästämisen säännöistäni. Uskoin tuolloin, ja uskon edelleen, että noita sääntöjä noudattaen vaurastun pomminvarmasti. Kaikki tilastot, akateemiset tutkimukset ja asiantuntijoiden näkemykset tukevat tätä uskomusta (en todellakaan ole keksinyt noita sääntöjä itse). Minun tulee vain noudattaa itse itselleni laatimia sääntöjä vuosien ajan.

Tämä kaikki näyttää hyvältä ja toimii - paperilla. Todellisuudessa tilanne on monimutkaisempi. Syynä ei ole erilaiset sijoitusinstrumentit, asuinmaa tai globaalit kauppasodat. Suurin riski epäonnistumiselle on minä itse.

Osakemarkkinat tulevat romahtamaan jossain vaiheessa. Tiedän sen enkä yritäkään uskotella itselleni, että pystyisin ajoittamaan ostoni (ja myyntini) niin, etten kärsisi romahduksesta. Markkinat tulevat kuitenkin elpymään. Tärkeintä on vain jatkaa säästämistä sääntöjen mukaan.

Taloudellisella riippumattomuudella ostetaan aikaa. Tällä hetkellä olen tyytyväinen vapaa-aikani määrään. Ehdin käydä esimerkiksi katsomassa jalkapalloa.

No mikä tässä sitten voin olla niin vaikeaa?

Oma mieleni pelaa aivan eri peliä. Sitä ei voisi vähempääkään kiinnostaa, mitä akateeminen tutkimus sanoo osakemarkkinoiden elpymisestä. Sinä päivänä, kuukautena tai vuotena, kun osakesäästöni tippuvat 30, 40 tai 50 prosenttia, oma mieleni ei ota tilannetta rauhallisesti. "Paniikki! Mitä ihmettä täällä tapahtuu! Tuossahan meni monen kuukauden säästöt kerralla kankkulan kaivoon!" kuulen jo nyt mieleni huutavan.

Ja mieleni on oikeassa panikoidessaan. Ehdin jo rakentaa pilvilinnoja siitä, mitä säästämilläni rahoilla tai niiden tuotolla voisinkaan tehdä. Yhtäkkiä näiltä ihanilta kuvitelmilta vedetään matto alta ilkeimmällä mahdollisimmalla tavalla.

Pääomani on tällä hetkellä vielä sen verran pieni, että muutaman kymmenen prosentin romahdus ei juurikaan hetkauta. Entä jos puhutaankin jostain suuremmasta summasta, sanotaan vaikka miljoonasta eurosta? Neljän prosentin säännön mukaan pääomasta voi ottaa käyttöön vuosittain (yllättäen) neljä prosenttia eikä se pitkällä aikavälillä vaikuta pääoman määrään.

Tanskan salkkuni (sininen käyrä) on heilunut maltillisesti ylös ja alas viimeisen parin vuoden ajan. Ei paniikkia.

Kuinka paljon on riittävästi?

Eli eli. Miljoonan euron pääoma tarkoittaa, että voisin vuodessa nostaa käyttööni pääomasta 40 000 euroa (miinus verot). Suomalaisen mediaanivuosipalkka vuonna 2016 oli 36 000 euroa (miinus verot). Eli miljoonan euron pääomalla pystyisin huoletta elämään mediaanisuomalaisen elämää.

(Nyt tarkkaavaisimmat ovat jo sormet kiimassa kirjottamassa ansiotulo- ja pääomaverotuksen eroista, mikä totta kai vaikuttavat lopulliseen käytettävissä olevaan pääomaan, mutta lopulta ne ovat niin lähellä toisiaan, etten jaksa käyttää kallisarvoista aikaani näpertelyyn vaan maalaan isolla pensselillä, koska niin saan sanottavani paremmin läpi, mutta kommentoikaa vaan verotusta, olisi toisaalta hyvä, jos joku jaksaisi laskea erotuksen, kiitos sinulle.)

Tarvittava tuotto riippuu täysin elinkustannuksistani. Voisin kuvitella eläväni miljoonan euron pääomalla ja noin 40 000 euron vuosituotoilla. Mitä jos osakemarkkinat romahtavat 30 prosentia? Minulla ei olekaan enää jäljellä "kuin" 700 000 euroa. 700 000 euron pääoma tarkoittaakin 28 000 euron vuosituloja ja siis luonnollisesti 30 prosentin tiputusta tuloissa. Kuinka moni teistä voisi ottaa 30 prosentin palkanalennuksen iisisti?

Niinpä. Paniikkihan siinä iskisi. Pitäisi etsiä uusi työpaikka. Tai vaihtaa asunto, auto ja harrastukset halvempiin. Puolisosta (jos sellainen sattuu olemaan) kannattaa pitää kiinni (varmaan), jotta voi jakaa yhteiset kulut.

Itseäni kauhistuttaisi, jos joutuisin alentamaan elintasoani vajaalla kolmanneksella. En näkisi nälkää, ja fyysisesti voisin varmasti ihan hyvin. Todella moni suomalainen pärjää reilulla parilla tonnilla kuussa vallan mainiosti, ja niin varmasti minäkin.

Mind over matter

Henkinen kuorma olisi siitä huolimatta raskas kantaa. Jonkun menettäminen, olisi se sitten tarpeellista tai ei, on yleensä todella vaikea käsitellä. Siksi mietinkin, voiko taloudellinen riippumattomuus kääntyä itseään vastaan. Sen minkä finanssipuolella voittaa, voi hävitä henkisesti.

En tiedä, ehkä ylianalysoin. Mutta koska en ole lähelläkään taloudellista riippumattomuutta, niin minulla on aikaa mietiskellä näitä. Mitä mieltä sinä olet? Vaikka taloudellinen riippumattomuus helpottaisikin monessa asiassa, olisiko se sittenkään autuaaksi tekevä? Ehkä siihenkin tottuisi.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Säännöt säästämiseen
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä