14.7.2020

Take away -kahvi ja vaurastuminen - kontrolli on säästöä tärkeämpää

Liian moni säästöneuvo käyttää take away -kahvia esimerkkinä säästämismahdollisuuksista. Muutaman euron säästäminen osana vaurastumista on sama kuin väittäisi parinkymmenen punnerruksen jälkeen treenanneen. En tosin tahdo yhtään vähätellä päivittäistä punnertamista. Kaikenlainen liikkuminen on hyvästä. Mutta muutamalla punnerruksella päivässä ei kasvateta lihasta, eikä take away -kahvin skippaamisella vaurastuta. Take away -kahveista säästämisessä ei ole mitään järkeä taloudellisesti. Sen sijaan, se voi luoda hallinnan ja kontrollin tunteen, joka auttaa vaurastumisessa.


Sijoitusporn... eikun sijoitusneuvojen ehkä väsynein esimerkki kertoo, kuinka paljon on mahdollista säästää, kun ei osta take away -kahvia päivittäin (oikeasti, kokeile googlettaa "take away kahvi säästäminen" ja sopivia osumia tulee enemmän kuin keskimääräisessä jääpallomatsissa on pakkasta). Tiivistettynä, arkipäivinä ostettuun take away -kahviin kuluu vuodessa noin 440 € (kahden euron kahvi 220 päivänä vuodessa). Viiden prosentin tuotolla ja 0,2 prosentin hallinnointikuluilla vuosittainen 440 € kasvaa kahdessakymmennessä vuodessa noin viiteentoistatuhanteen euroon.


Vanhaan (hyvään?) aikaan (ennen take away -kahveja) toimi tupakka samanlaisena saatanana säästämisvertailussa. Klassinen tarina, joka ei ole omaa tuotantoa, mutta johon minulla ei taaskaan ole lähdettä, kertoo vanhan pariskunnan keskustelusta.


- Tiedätkö, kuinka paljon olisit voinut vuosikymmenien aikana säästää, jos et olisi tupakoinut päivittäin? kysyy vaimo mieheltään.

- En ole koskaan laskenut. Miksi niin? mies vastaa.

- Tupakointi on niin kallista, että olisit niillä rahoilla voinut ostaa itsellesi vaikka Ferrarin! vaimo sanoo.

- Sinähän et tupakoi? mies kysyy.

- En niin, vaimo vastaa

- Miksi sinulla ei ole sitten Ferraria? mies kysyy.



Onko take away -kahvi suurin este vaurastumiselle?


440 euroa vuodessa on oikeaa rahaa. Toisille se on enemmän, toisille vähemmän. Kansantaloustieteen peruskurssin yliopistossa suorittaneena joudun kysymään, että olisiko mahdollista säästää 440 euroa jostain muualta kuin take away -kahveista? Pienistä puroista kasvaa suuria jokia, mutta metsä pitää nähdä ennen puita.


Jos säästämällä haluaa vaurastua, kannattanee keskittyä ensin isoimpiin kuluihin. Uskon, että take away -kahvin skippaamisella voi säästää. Ennen sitä kannattaa kuitenkin tsekata, olisiko esimerkiksi asumisessa, liikkumisessa tai lomailussa mahdollisuutta säästää.


Asuminen lienee monelle meistä suurin kuukausittainen kulu. Muuttamalla pienempään kämppään edullisemmalle alueelle voi säästää paljon enemmän kuin minkään kahvin skippaamisella. Oma auto voi olla kallis keino liikkumiseen (tosin, joillekin ainoa mahdollisuus, ymmärrän autoilun liittyvät rajalliset säästömahdollisuudet). Olisiko 440 euron vuosittainen säästö helpommin toteutettavissa karsimalla jotain lomareissusta?


Meille, joilla on varaa ostaa päivittäinen take away -kahvimme, ovat tällaiset pohdinnat todellisia ensimmäisen maailman ongelmia. Välillä tuntuu, että käännämme katseemme take away -kahveihin jotta meidän ei tarvitsisi vaivata päätämme muilla ongelmilla. Tai mistä mie tiedän, voihan take away -kahvi olla jollekin todellinen ongelma.


Take away -kahvin skippaamisella on siis erittäin vaikeaa vaurastua (Ramit Sethi on kirjoittanut siitä täällä). En kuitenkaan tyrmää kokonaan take away -kahvien väliin jättämistä hölmönä ideana osana vaurastumista. Mielestäni sen arvo on jossain muussa kuin 440 euron vuosittaisessa säästämisessä. Tietoinen take away -kahvin jättäminen kahvilaan voi luoda tunteen kontrollista, joka säteilee muuhunkin elämään.



Esimerkki omasta elämästäni ja kontrollista


Joka kerta, kun huomaan lihoneeni yli sallitun vaihteluvälini, luon itselleni treenisuunnitelman. Pari juoksulenkkiä per viikko, haukan ja penan (enemmän tietenkin penan) tekemistä puntilla kerran viikossa ja uimista kerran kuussa. Suunnitelman pitää olla vaativa, mutta toteutettavissa. Liian aikaavievä tai raskas suunnitelma ei onnistu, koska motivaationi loppuu muutamassa viikossa.


Aloitan laihduttamisen urheilemalla vaikka tiedän (kuten jokainen peruskoulun suorittanut tietää), että paras, tehokkain ja kestävin tie hoikkuuteen on terveellinen ja tasapainoinen ruokavalio. Sen sijaan, että jättäisin satunnaiset iltakaljat juomatta, Netflix-sipsit syömättä ja pizzaperjantait viettämättä, lähden lenkille.


Keskityn treenaamiseen, koska koen juoksemisen, punttaamisen ja uimisen olevan paremmin kontrollissani kuin syömiseni. Syömisen mielihalujeni tukahduttaminen kuluttaa enemmän henkisiä voimavarojani kuin kaloreita. Minulle on helpompi vetää trikoot jalkaan ja lähteä lenkille kuin jättää liitulakupussi syömättä.


"Valvokaat ja rukoilkaat, ettette kiusaukseen lankeaisi. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko." - Jeesus, Matt. 26:41


Kontrollin tunne


Jos kerran haluan olla hoikka ja tiedän, mitä siihen vaaditaan, niin miksi lihoin alun perinkään? Niinpä, meikämandoliino luottamassa omaan järjenkäyttööni ei eroa millään tavalla milleniaalista, joka luottaa suomalaiseen eläkejärjestelmään.


Laihduttamisessani on kyse kontrollista. Niin vaikeaa ja vastenmieliseltä kuin se kaltaiselleni hyvinvointivaltion pilaamalle etuoikeutetulle korkeakoulutetulle onkin, joudun ottamaan itse itseäni niskasta kiinni ja vastaamaan tekemisistäni. Kun en kerran pysty huolehtimaan syömisestäni, niin sitten huolehdin liikkumisestani.


Yleensä laihdutusprosessissani käy niin, että saan itseluottamusta treenauksesta. Kun hoksaan, että saan itseni muutaman kerran viikossa urheilemaan, alan jossain vaiheessa miettimään, saisinko myös syömiseni kuriin. Itseluottamus toimii kuin se kuuluisa lumipallo, joka Levin Eturinteiden huipulta alas Hullun Poron pihalle pyörittyään on kasvanut moninkertaiseksi.


Epäsuora vaikutus on merkittävä


Joillekin rahankäyttö on sama kuin syöminen minulle: välillä lipsahtaa yli. Samoin kuin oma laihdutuskuurini alkaa täysin toissijaisella toiminnalla (liikunnalla), voi rahankäytön ja säästämisen järkevöinti alkaa take away -kahveista luopumisella. Kontrollin tunne yhdestä osasta omaa rahankäyttöä antaa itseluottamusta keskittyä myös muihin osa-alueisiin. "Miehän pystyn tähän!" -fiilis on aivan liian aliarvostettu pienissä arjen askareissa.


Rutiinien muuttaminen vaatii selkärankaa ja voimia, eivätkä kaikki tietenkään siihen pysty. Jos take away -kahvin nappaaminen on ollut rutiini joka-aamuisella työmatkalla, voi sen lopettaminen olla hankalaa. Jokapäiväinen tietoinen ja kontrolloitu päätös olla tekemättä jotain on raskasta. Samalla se voi olla myös palkitsevaa.


Jos elämältä puuttuu kontrolli, pienen ja merkityksettömän asian hoitaminen voi auttaa eteen päin, kuten itselläni lenkkeily laihduttamisessa. Sama pätee take away -kahviin. Kun pystyn vastustamaan päivittäistä kahvikiusausta, niin ehkä pystyn vastustamaan kiusauksia myös isommissa kuluissa.


Keittiöpsykologian maisterina ja oman elämäni kokemusasiantuntijana väitän, että pienten asioiden hallinta johtaa myös parempaan suurten asioiden hallintaan. Eihän kukaan jääkiekkovalmentajakaan aloita suoraan Leijonien johdossa. Sama liittyy myös itsekontrolliin. Varsinkin silloin, kun se on ollut hukassa.


Oikea vastaus löytyy peilistä


En vähättele take away -kahvin skippaamisen merkitystä osana vaurastumista. Vähättelen sen suoraa rahallista vaikutusta vaurastumiseen (440 euroa vuodessa), mutta korostan sen mahdollista psykologista vaikutusta oman elämän kontrolliin ja parempiin päätöksiin. En usko, että päivittäisen take away -kahvin väliin jättäminen vaikuttaa merkittävästi kovinkaan monen säästämiseen tai taloudelliseen hyvinvointiin. Mutta elämänhallintaan se voi vaikuttaa.


Take away -kahvin ostamatta jättäminen voi olla portti vahvempaan itsekuriin. Vastustamalla pientä päivittäistä kiusausta voi treenata itseään vastustamaan isompia kiusauksia. Ja kun isommat kulut saa reilaan, voi keskittyä hyvällä omatunnolla vetämään kahvit joka ainoasta vastaantulevasta kahvilasta ilman, että se tuntuisi missään kuukausittaisessa säästämisessä.


Oletko sinä kokeillut take away -kahvien skippaamista osana säästämistä? Miltä se tuntui? Olisi mukava kuulla kokemuksia. Take away -kahvihan on vain yksi esimerkki. Vastaavia pieniä kulueriä löytyy varmasti muitakin.


Muut aiheeseen liittyvät postaukset: 

Älä valita, jos voit valita

Matkalla sosiaaliseksi

Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan

Lihavasta laihaksi

Motivaatiota juoksemiseen - 2 tekijää ylitse muiden

Lähes varma tapa oppia melkein mitä vain

Elämä ilman alkoholia

Dokumentit muutoksen ajureina

Lennolta myöhästyminen - kuinka kontrollipiirin tiedostaminen auttaa selviytymään?

Holhousvaltiosta

Miten saada hedelmien syömisestä rutiini? - esimerkkejä epäonnistumisista


Muut säästämiseen liittyvät postaukset:

7.7.2020

Indeksisijoittamisen riskit - miksi antautua markkinoiden vietäväksi?

Jokainen itseään kunnioittava sijoituskirja alkaa maininnalla riskistä. Riskillä on ikävä kaiku, koska se tarkoittaa lähes aina jonkin menettämistä. Sijoitetun pääoman menettäminen kokonaan tai osittain tai odotettua heikompi tuotto on sijoittamisen peruskauraa. Eri sijoitustyyleillä on kuitenkin omat riskinsä.


Meille indeksisijoittajille riski pääoman menettämisestä liittyy lähinnä kurssien heilumiseen (tai volatiliteettiin kuten "jengi" sanoo). Osakepoimijoilla ja asuntosijoittajilla riski on siinä, että tietääkö mitä on tekemässä.


Maailmanlaajuisesti osakemarkkinoille sijoittavana indeksisijoittajana en usko, että tulen koskaan menettämään koko sijoitussummaani. Ja pörssiromahduksienkin jälkeen markkinat ovat yleensä ajan myötä palanneet nousu-uralle. Ajallinen hajauttaminen auttaa tässäkin.


Itse itselleni määrittelemieni hajautussääntöjeni mukaan osakesijoitusten maantieteellinen allokaatio on lähellä optimia. Mikä siinä on, että kaikki menee aina putkeen, kun itse tekee?

Pahoittelut konsulttikielenkäytöstä, mutta kun puhun sijoittamisesta, niin ajattelen riskin olevan sekä uhka että mahdollisuus.


Stoalaisena koitan rajoittaa murehtimiseni vain niihin asioihin, joihin minulla on mahdollisuus vaikuttaa. Ajallisesti hajauttavana indeksisijoittajana pystyn vaikuttamaan sijoituskohteisiin. Koska puhutaan indekseistä, uskon, että tuotot asettuvat pitkällä aikavälillä markkinoiden keskituoton ympärille.


Keskimääräisestä tuotosta voidaan olla montaa mieltä, joten itse olen päättänyt uskoa, että markkinoiden keskituotto omille sijoituksilleni tulee olemaan viisi prosenttia inflaation jälkeen. Ugh, olen puhunut. Palataan asiaan muutaman kymmenen vuoden päästä, niin voidaan katsoa, olinko oikeassa.


Kontrollin ulkopuolella


Riski realisoituu siinä vaiheessa, kun lunastan sijoitukseni. Voisin toki stressata monestakin asiasta. Esimerkiksi Euroopan keskuspankin ohjauskorko, megatrendit ja Tanskan verosysteemi vaikuttavat kaikki sijoitusteni tuottoihin. Muutos näissä suuntaan tai toiseen näkyy lähes välittömästi tuotoissani.


Miten hallitsen näitä riskejä? En mitenkään. Vaikka seisoisin puoli vuotta päälläni, en pysty vaikuttamaan mihinkään noista kolmesta. Tai no verotukseen voin vaikuttaa sillä, että muutan jonnekin muualle, mutta se nyt ei ole ajankohtaista muista asioista johtuen, joten otan Tanskan vuosittaisen realisoitumattomasta tuotosta verottamisen annettuna.


Mikä on markkinoiden keskituotto ja miten se vaikuttaa varallisuuteen?


Osakepoiminnassa voisin vaikuttaa riskiin aivan eri tavalla. Sen sijaan, että antautuisin ajopuuna markkinoiden keskituoton vietäväksi, sijoittamalla muutamaan yksittäiseen osakkeeseen olisinkin koskiveneen ohjaksissa hakemassa ylituottoa markkinoilta.


Tietoinen valintani sijoittaa tiettyihin osakkeisiin tarkoittaa valinnanvapauden lisäksi vastuuta tuotosta. Ja vastuun ottaminen omista tekemisistäni kaltaiselleni hyvinvointivaltiossa kasvaneelle läpipaapotulle uusavuttomuuden ruumiillistumalle olisi hirvittävä kohtalo.




Indeksisijoittamisen riskit


Indeksisijoittajana en ole valmis ottamaan korkeampaa riskiä, tuhlaamaan aikaani tai luottamaan onneeni saadakseni parempaa tuottoa. Keskituotto riittää aivan hyvin. Näiden sijaan yritän maksimoida varallisuuteni kasvun keskittymällä sijoitussumman kasvattamiseen.


Eli eli. Indeksisijoittajana pitkällä aikavälillä historiallisesti suurin riski on liittynyt volatiliteettiin eli pörssikurssien hintojen heiluntaan. Nokkelimmat pokkelimmat siellä jo huutavat, että eikös hintojen heiluminen liity kaikkeen sijoittamiseen, oli kyse indekseistä, yksittäisistä osakkeista tai asunnoista. No joo, kyllähän se näinkin on.


Eri indekseihin ympäri maailmaa sijoittamalla en usko koskaan menettäväni kaikkea sijoitettua pääomaa. Yksittäisissä osakkeissa kaiken menettäminen on mahdollista, tosin lyhyellä aikavälillä aika epätodennäköistä. Joidenkin tilastojen mukaan jopa 40 % pörssiyhtiöistä tekevät itsensä pitkällä aikavälillä arvottomiksi. Päiväkauppiaitahan tämä ei voisi vähempääkään kiinnostaa, mutta "osta-ja-unohda"-tyyliin uskovat osakepoimijat varmasti ottavat tämän(kin) riskin huomioon.


Indeksisijoittamisessa sijoitan kuitenkin koko markkinaan. Koko maailmanmarkkina on historiallisesti kasvanut keskimäärin jotain kuuden - kahdeksan prosentin vuosivauhtia. Yksittäisiä yhtiöitä sen sijaan on mennyt konkurssiin tai ne eivät ole kasvaneet odotusten mukaisesti (mitä ikinä ne odotukset ovatkaan ostohetkellä olleet). Asuntosijoittamisessa voi kohdalle sattua huono vuokralainen, vesivahinko tai veemäinen naapuri, jotka kaikki laskevat sijoituksen arvoa.


Riskienhallintaa


Koska en luota omiin sijoitustaitoihini pätkääkään, niin annan markkinoiden päättää tuotoistani. Ja samalla myös riskeistäni. Siinä vaiheessa, kun koko markkina kääntyy laskuun, ei minun auta muuta kuin pitää pää kylmänä ja odottaa korjausliikettä. Laskumarkkina on vähän kuin darra. Tiedän sen saapuvan kovan nousun jälkeen, kärsin aikani, mutta lopulta se on ohi ja pääsen palaamaan normaaliin arkeen.


Millä tavoin sinä hallitset sijoitustesi riskejä? Kuinka paljon aikaa käytät niiden analysointiin? Itse olen antautunut markkinoiden kokonaisriskin (eli systemaattisen riskin) vietäväksi. Indeksisijoittamisen kauneus piilee hajauttamisessa ja keskinkertaisuudessa. Rikastumaanhan indeksisijoittamalla en pääse, mutta pitkällä aikavälillä vaurastumista ei voi välttää. Se riittää minulle oikein hyvin.


Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

Vedonlyöntiä sijoitustyyleistä - indeksit vs. osakepoiminta

Allokaation ytimessä - kuinka riskiä hallitaan

Ei kontrollia, ei stressiä

Tuotto, aika ja kuukausisijoitus - mihin kannattaa keskittyä?

Mitä teen, jos salkun arvo laskee 40 %?

Elämä ilman alkoholia



Muut säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvät postaukset:
Vararaha - kuinka paljon säästöön yllättäviä menoja varten?

30.6.2020

Persoona, viestintä ja tavarat - mitä kirjahylly persoonasta?

Rakennan persoonaani ja identiteettiäni monin eri tavoin. Kotini on näkyvin osa tätä työtä. Kotona on tarkoitus viihtyä, mutta sen lisäksi sillä voin viestiä muille, kuinka haluaisin muiden ajattelevan minusta. Vaikka tiedän tämän olevan järjetöntä (en pysty millään vaikuttamaan muiden minusta tekemiin johtopäätöksiin, sikäli kun niitä harvakseltaan tehdään), niin siitä huolimatta panostan omalla tavallani kotini sisustukseen.


Kirjahyllyni on kapea, mutta laaja-alainen sekä näyttävä. En ole lukenut puoliakaan kirjahyllyni teoksista. Miksi pidän niitä esillä?


Kirjahyllyni on viestintää, jolla yritän kommunikoida kyläilijöille useita asioita. Ensinnäkin, tahdon näyttää vierailleni, kuinka olen kiinnostunut monista eri aloista. Triathlon-kirja viestii, kuinka tahdon pitää itsestäni huolta. Kasvisruokakirjani antavat ymmärtää, että olen huolissani lihansyönnistä. Seitsemän veljestä kertoo, että mamuilustani huolimatta olen loppuun asti suomalainen.


Hauskaa on, että minulla ei käy kovinkaan usein vieraita. Yleensä vieraani ovat läheisiä kavereitani. Heidän mielipiteensä minusta ei (toivottavasti) muutu, vaikka kirjahyllyssäni olisi mitä tahansa. Kuvittelen antavani muille jonkinlaisen kuvan itsestäni. Hauskinta on, että vaikka kirjat ovat esillä osaltaan kavereitani varten, on tuo kuva ainoastaan omassa päässäni ja ainoastaan itseäni varten.


Imagohylly.


Tahtoisin olla kuten kirjahyllynikin: kapea, mutta laaja-alainen ja näyttävä


Uskon kirjahyllyni olevan jonkinlainen jatko mielikuvalleni itsestäni. Tai paremminkin sille, miltä tahtoisin näyttää ja mitä tahtoisin olla.


Kirjahyllyni ei tietenkään ole olemassa vain vieraitani varten vaan kirjat ovat esillä itseäni varten. Triathlon-kirja antaa motivaatio treenaamiseen. Kasvisruokakirja muistuttaa terveellisen ruokavalion tärkeydestä. Seitsemän veljestä on... noh, Seitsemän veljestä on hyllyssä ihan imagosyistä, minulla ei tällä hetkellä pienintäkään aikomusta aloittaa sen lukemista.


Pidemmälle vietynä kirjahylly on vain osa sisustustani. Yksinkertainen sisustus yhdistettynä laadukkaisiin stereoihin kuvaa, kuinka poistan rönsyt ympäriltäni ja keskityn olennaiseen eli musiikin kuunteluun. Vähäinen tavaramäärä ei kerro minimalismista vaan mukavuudenhalusta. Yksinkertainen, toimiva ja selkeä sisustus auttaa meikämandoliinoa hallitsemaan ympäristöäni paremmin kuin jos tavaraa olisi paljon ja joka paikassa.


Vähäinen vaikutus todellisuuteen


Todellisuudessa kuvittelen kaikkien ihmisten ajattelevan ja analysoivan minua paljon enemmän kuin he todellisuudessa tekevätkään. Ja se on ihan ok.


Uskon tällaisten mielikuvien luovan henkistä turvaa. Kun kuvittelen kavereideni ajattelevan minun olevan maailman tilasta huolehtiva teräsmies, joka ei kuitenkaan ole unohtanut juuriaan, uskallan mennä erilaisiin tilanteisiin paljon paremmalla itseluottamuksella. Järjetöntä? Aivan varmasti. Toimivaa? Todellakin!


Tästä ei kuitenkaan saa tulla pakkomiellettä. Minun täytyy muistaa, kuinka tuollainen mielikuva on edelleen ainoastaan omassa päässäni. En todellakaan tahdo tietää, mitä kaverini minusta ajattelevat. Pahimmassa tapauksessa he eivät edes ajattele minua niin paljon kuin kuvittelen! Mieluummin kehitän heidän ajatuksensa minusta omassa päässäni.


Aina pitää yrittää


Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka hyvin kirjahyllylläni välittämäni viesti menee perille. Tuskin kovin hyvin. Paljon tärkeämpää on se, mitä kuvittelen muiden kuvittelevan minusta. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) panostan siihen, miltä toivon näyttäväni muiden silmissä. Millä tavoin sinä pyrit tuomaan omaa persoonaasi esiin kavereidesi parissa? Kuinka pitkään olet tehnyt sen tietoisesti?


Uskon, etten ole ainoa, joka yrittää viestiä toivomaansa kuvaa ulkoisilla tekijöille muille ihmisille. Minulle se sattuu olemaan kirjahylly. Sen mitä olen muotiblogeista ymmärtänyt, niin todella moni tuo persoonaansa esiin pukeutumisella. Itse kiinnitän huomiota pukeutumiseeni, mutta en usko millään muotoa olevani niin näyttävä, että kukaan saisi vaatetuksestani yhtään mitään erikoista irti.


Aina pitää yrittää


Loppuun vielä lista suosikkikirjoistani. Lista on tylsä, eikä varmaankaan sovi kaikille. Tai niin ainakin haluan kuvitella. Todellisuudessa listani on niin geneerinen, että se sopii kenellä tahansa.

  • Sinuhe egyptiläinen - Mika Waltari

  • Tuomari Müller, hieno mies - Eeva Joenpelto

  • Tuntematon sotilas - Väinö Linna (vain intissä luettuna)

  • Amerikan Psyko - Bret Easton Ellis

  • Taru sormusten herrasta - J.R.R. Tolkien

  • Miten saat menestystä, ystäviä ja vaikutusvaltaa - Dale Carnegie

  • Puhdistus - Sofi Oksanen (kerran olen lukenut, aivan hirveä kirja, toista kertaa en lue)

  • Monte-Criston kreivi - Alexandre Dumas vanhempi


Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

23.6.2020

Motivaatiota juoksemiseen - 2 tekijää ylitse muiden

Uskon, että vaativammat asiat voi saada rutiineiksi helpoiten, kun niissä yhdistyy lyhyen ja pitkän aikavälin hyvät puolet. Juoksemisessa saan hetken hurmion ylitettyäni maratonin maaliviivan. Pitkällä aikavälillä maratoneille treenaaminen edistää terveyttäni. Molemmat motivoivat minua lähtemään muutaman kerran viikossa treenaamaan.


Tykkään yliyksinkertaistaa asioita. Elämä on selkeimmillään kuin 80-luvun toimintaelokuva: hyvikset ovat hyviä ja pahikset ovat pahoja, eikä ketään kiinnosta, miksi näin on. Asetelma otetaan annettuna ja siirrytään juonessa eteenpäin. Joko-tai -maailmassa faktat ovat helposti hallinnassa eikä epäilylle jää sijaa.


Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, ettei yliyksinkertaistamisessa ole mitään järkeä. Niin siistejä kuin kasarielokuvat onkin, niin valitettavasti ne eivät joka kerta onnistu puolessatoista tunnissa esittämään kaikkia elämän eri sfäärejä. Sekä-että on lähempänä oikeaa elämää entä joko-tai.


Ennen kuin innostun pohtimaan toimintaelokuvien merkitystä elämän ymmärtämiseksi, niin otan hieman maanläheisemmän esimerkin.


Kymmenen metriä maaliviivaan :)


Ensimmäinen maraton


Juoksin ensimmäisen maratonini elokuussa 2013. En ikinä unohda maaliintuloa olympiastadionilla. Stadionin portin läpi juostuani minusta tuntui, että katsomo oli tupaten täynnä yleisöä ja kaikki hurrasivat minulle. Vaikka olinkin kävellyt osan matkasta, juoksin stadionin loppukaarteen kautta maaliin (vaikka tuskin liikuin normaalia kävelyä nopeampaa). Maalissa tunsin itseni voittajaksi.


Maratoneista saatava suorittamisen fiilis on kuin huumetta (tai niin luulen, mutta en tiedä, koska en ole koskaan huumeita kokeillut). Vaikka matkan aikana kysyin itseltäni monta kertaa "miksi taas piti lähteä?", niin maaliin tulon mielihyväryöppy pakottaa kysymään "koska seuraavan kerran?".


Maalissa koin, että matka oli kaiken sen hien ja tuskan arvoinen. Fyysisen kamppailun lisäksi jouduin käyttämään huomattavasti energiaa pitääkseni pääni kasassa. Olin hypätä kolmenkymmenen kilometrin kohdalla metroon, ajaa kotiin ja jättää maratonit "niille, joita se kiinnostaa".


En tiedä mistä kaivoin motivaation juosta (tai paremminkin liikkua) viimeiset reilut kymmenen kilometriä. Olypiastadionilla kuitenkin onnittelin itseäni onnistuneesti löytämästäni lisämotivaatiosta.


Pitkällä aikavälillä


Valehtelisin, jos väittäisin, että vain maratonien maaliintulon "hienous" saa minut juoksemaan. Ei todellakaan. Lenkkeilylläni on paljon itsekkäämmät syyt.


Uskon vahvasti, että kaltaiselleni tavalliselle tallaajalle on aivan sama, millaista liikuntaa harrastan. Kaikki on kotiinpäin. Mikä ikinä saa minut nostamaan ahterini sohvalta ja liikkumaan, on pitkällä aikavälillä hyväksi minulle. Toisinaan tykkään tehdä haukkaa ja penaa (enemmän tietenkin penaa) ja välillä käyn tanssimassa. Juokseminen on kuitenkin ollut viimeisen vuosikymmenen ajan harrastus, johon tukeudun useimmiten.


Vaikka en pidäkään maratonien juoksemista terveellisenä, uskon kuitenkin, että maratoneille treenaaminen edistää terveyttäni. Juoksen, koska uskon sen vaikuttavan positiivisesti sekä fyysiseen että henkiseen olooni. Nämä huomaan arjessani. Juoksemisen on eri tutkimuksissa todistettu vaikuttavan muun muassa keskittymiskykyyn, oppimiseen ja masennuksen ehkäisyyn. Nämä ovat hyviä syitä lähteä lenkille.




Multimotivaattori


Juoksemissa yhdistyy kaksi eniten motivaatiooni liittyvää tekijää. Maratonin suorittaminen luo selkeän tavoitteen, jonka suorittamisen palkintona on valtava endorfiiniryöppy. Maratoneille treenaaminen sen sijaan saa minut liikkumaan viikoittain, mikä parantaa fyysistä suorituskykyäni.


Fyysinen hyvä kunto ruokkii myös muita positiivisia asioita elämässäni. Nukun paremmin, kun rasitan kroppaani sopivasti ja tasaisin väliajoin. Lenkillä jätän sosiaalisen median seuraamisen ja päivittämisen muille. Pystyn liikenteen huomioiden keskittymään lähes ainoastaan omiin ajatuksiini.


En henno vetää yhtäläisyysmerkkejä lenkkieni ja mindfulnessin välille, mutta jotain samaa molemmissa on.


Kaksi kärkeä


Toisin kuin kasarielokuvat, juokseminen ei ole mustavalkoista. Lenkkeily ja maratonit muodostavat positiivisen noidankehän. Maratonin suorittaminen on tavoite, johon pitää treenata. Treenaaminen vahvistaa sydäntä, luustoa ja verenkiertoa. Tarpeeksi treenattuani voin mennä maratonille ja kokea onnistumisen fiiliksen ylittäessäni maalilinjan. Hetken huuma ja pitkän ajan positiiviset vaikutukset täydentävät toisiaan kuin nakit maksalaatikkoa.


Missä tilanteissa sinä hyödynnät pitkän ja lyhyen aikavälin positiivisia vaikutuksia? Juoksemisen lisäksi olen huomannut saman ilmiön kitaransoitossa ja sijoittamisessa. Molemmissa on tarjolla välittömiä hyvänolontunteita (keikat ja kertynyt varallisuus) ja pidemmän ajan nautintoja (uuden oppiminen ja kasvava varallisuus).


16.6.2020

Kuinka tilata ravintolassa? - pidä pääsi seurasta huolimatta

Dan Arielyn mukaan tilatessamme ravintolassa meillä on kaksi tavoitetta: nauttia tilatusta ruoasta ja/tai juomasta sekä näyttäytyä positiivisessa valossa ystäviemme silmissä. Nämä kaksi tavoitetta eivät läheskään aina kohtaa, ja yleensä valitsemme vaihtoehdon, jossa kuvittelemme näyttävämme paremmalta. Maksamme paljon ravintolassa tarjoillusta ruoasta ja juomasta, mutta emme kykene nauttimaan siitä. Maineenhallinta hakkaa hetken nautinnon 100 - 0.


Olen keskikaljamies. Tykkään maistella viinejä, juoda drinkkejä ja napata shotin aina välillä, mutta lopulta päädyn aina olueen. Haluaisin kuvitella olevani olutharrastaja, mutta sitä ei usko kukaan, en edes minä itse. Se, että ostelen välillä eri tyylisiä oluita, ei tee minusta vielä harrastajaa.


Tahdon kuitenkin näyttäytyä olutharrastajana. Ei kai kukaan täysissä järjissä halua olla keskikaljamies. Sehän olisi sama kuin haluaisi olla pissis, ES-Jonne tai ydinvoiman vastustaja. Ironisesti kaikki nämä toimivat, mutta todellisuudessa kukaan ei halua kuulua yhteenkään näistä porukoista.


Normaalin hanalagerin sijaan tilaan pubikierroksella usein ensimmäisessä paikassa jonkin erikoisemman oluen. Vahvasti humaloitu APA, hapan sour ja muut pintahiivaoluet ovat riittävän erikoisia illan ensimmäisiksi oluiksi. Keskikaljamiehenä päädyn nauttimisen sijaan ihmettelemään näiden oluiden "sivumakuja". Hyvin harvoin innostun yhdestäkään erikoisemmasta oluesta niin, että muistaisin tilata sitä seuraavalla viikolla.


Odensessa (Fyn) pannaan hyvää olutta.


Muiden miellyttämisestä


Kaveriporukan pubikierroksella kuvittelen näyttäväni juntilta, jos tilaaan normaalin lagerin, pilsnerin tai jonkin muun pohjahiivaoluen erikoisemman pintahiivaoluen sijaan. Tämä on tietysti täysin järjetön ajatus kahdesta syystä.


Ensinnäkin, kaverini tietävät, kuinka juntti olen, join sitten belgialaista trappistiolutta, saksalaista gosea tai keravalaista keskiolutta. Ristiriita repii mieleni palasiksi. Toisaalta, tiedän, että olutvalinnallani ei ole mitään merkitystä siihen, mitä kaverini minusta ajattelevat. Samalla kuitenkin kuvittelen näyttäväni elegantimmalta, tyylikkäämmältä ja aistikkaammalta, kun juon (itselleni) erikoisempaa olutta.


Lopulta minulle ei ole tärkeää se, mitä kaverini minusta ajattelevat. Tärkeintä on se, miten kuvittelen omien tekemisieni vaikuttavan heidän käsitykseen minusta. Jostain syystä olutvalinnallani on tässä ajatuskulussa suunnaton merkitys. Tässä ei ole järjen hiventäkään.


Toiseksi, vieraammassa porukassa haluan antaa hyvän kuvan itsestäni osana ensivaikutelmaa. Hipsterimäinen IPA kertoo, että olen uusimman trendin aallonharjalla. Paahteinen stout kuvastaa mielenkiintoani vahvoihin makuihin. Kirpeä saison puolestaan tekee minusta maailmanmiehen, koska voin liittää ensimmäiseen hörppyyn tarinan Belgian vaihto-opiskelustani.


Tosiasiassa ketään ei kiinnosta olutvalintani. Ensivaikutelmaan vaikuttaa enemmän muu käytös kuin tilaamani olut. Olenko ollut ystävällinen tarjoilijalle? Olenko jaksanut kuunnella seuralaisiani? Olenko saapunut pubiin ajoissa?


Nautiskelusta


Tiedän, miltä hanalager maistuu ja tiedän nauttivani siitä. Tilatessani keskioluen tiedän saavani rahalleni vastinetta. Hyvin pantu laadukas pilsner toimii kuin hissimusiikki parhaimmillaan: kukaan ei kiinnitä huomiota eikä ketään ärsytä, mutta jotain olennaista puuttuu, jos se otetaan pois.


Oman elämäni hedonistisessa oravanpyörässä sekoillessani en tietenkään voi olla tyytyväinen nykytilaani. Sama pätee oluen nauttimiseen. Vaikka keskiolut tyydyttää nautinnon makuhermoni, pyrin jatkuvasti saamaan lisää hyötyä oluenmaistelustani. Sen vuoksi kokeilen jatkuvasti erilaisia oluita.


Voi kuinka helppoa elämä olisikaan, jos voisin nauttia täysin sydämin siitä, mitä minulla on ja mistä tiedän pitäväni!


Kuva <a href="https://pixabay.com/fi/users/tookapic-1386459/?utm_source=link-attribution&amp;utm_medium=referral&amp;utm_campaign=image&amp;utm_content=932994">tookapic</a> <a href="https://pixabay.com/fi/?utm_source=link-attribution&amp;utm_medium=referral&amp;utm_campaign=image&amp;utm_content=932994">Pixabaystä</a>


Tiedostaminen auttaa


Dan Ariely kuvaa ongelmaani kirjassaan "Predictably Irrational". Hän kirjoittaa, kuinka järjettömältä tuntuvaan toimintaan voi valmistautua. Kuten omassa tapauksessani, nautinnon maksimointi ei oletusarvoisesti määrittele tilaamaani olutta vaan seura vaikuttaa tilaukseeni.


Sen sijaan, että valitsisin nautintoni kannalta optimaalisimman valinnan (eli keskioluen), kohdistuu valintani sellaiseen olueen, jonka koen vaikuttavan parhaiten imagooni. Kun kuitenkin päättelin, että oluen tilaamisella ei ole mitään vaikutusta imagooni, niin miten pystyn tilaushetkellä pitämään pääni makuhyödyn maksimoiseksi?


Arielyn mukaan voin pubiin saapuessani etukäteen päättää, mitä tilaan ja pysyä päätöksessäni. Härskeimmillään voin katsoa olutlistan internetin ihmeellisestä maailmasta maatessani kotisohvalla pubikierrosta odottaessani. Vielä parempi on, jos pääsen tilaamaan ensimmäisenä. Tällöin muiden valinnat ei pääse sekoittamaan pakkaani.


Millaisissa tilanteissa kuvitelmasi muiden ihmisten mielipiteistä vaikuttavat toimintaasi? Minulta kesti vuosikausia kasvattaa itseluottamukseni niin vahvaksi, että pystyn lähes joka tilanteessa tilaamaan keskioluen, oli ympäröivä seura millainen tahansa. En usko, että pääsen koskaan sellaiseen tilanteeseen, jossa en miettisi muiden mielipiteitä tilatessani olutta ravintolassa. Mutta vuosi vuodelta seuran merkitys pienenee ja keskioluen tilaamiseni kasvaa.


Muut aiheeseen liittyvät postaukset:

Muista arvostaa toisen osaamista

Miksi itsetunnon rakentaminen on niin vaikeaa?

Positiivista voimaa muiden mielipiteistä

Elämä ilman alkoholia

Miksi sijoitin Tornion Panimoon?

Miten saada hedelmien syömisestä rutiini? - esimerkkejä epäonnistumisista

Vahvuuksiin keskittyminen vs. heikkouksien parantaminen: pahempi toistaan?

Identiteetin määrittäminen ja muiden mielipiteet