16.3.2021

Yhteen asiaan keskittyminen


Yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan auttaa saavuttamaan paljon enemmän kuin se, että yrittäisin ratkaista kaikki mahdolliset ja mahdottomat ongelmat kerralla.


Kun elämäni tuntuu poukkoilevan sinne sun tänne, enkä hallitse kokonaisuutta, meinaa koko paketti levitä käsiin. Tällöin pyrin keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Hallinnan tunnetta on muuten vaikea saada aikaiseksi.


Gradun palautettuani ja pakolliset opinnot suoritettuani lähdin vaihto-opiskelijaksi Belgiaan. Joillekin uusi ympäristö auttaa huomaamaan itsestään selviä asioita. Olin jo aiemmin tajunnut olevani ylipainoinen, mutta en ollut tehnyt asian eteen juuri mitään. Belgiassa valaistuin: tahdon hoikistua.


Laihtuminen on paperilla helppoa: syö vähemmän kuin kulutat. Kuten jokainen järkevä ihminen ymmärtää, laihtuminen on ensimmäisen maailman kansalaiselle paljon muutakin kuin kalorimatematiikkaa. Psykologian osuutta ei voi vähätellä. Ylimääräisestä painosta eroon pääseminen on pitkä prosessi, johon kannattaa käyttää aikaa.


Kuva Pixabaysta

Eliminoimalla alkuun


Tiesin laihduttamisesta sen, että teoriassa syömisellä on liikkumista suurempi vaikutus. Liikkuminen on hyväksi terveydelle, mutta kalorien kuluttaminen on vaativaa puuhaa. Parempi olisi, jos kaloreita ei alun perinkään hommaisi elimistöön.


Olen aina ollut kova syömään. Tykkäsin syödä usein ja paljon sekä mielellään alhaisten ravintoarvojen ruokaa. Suomeksi se tarkoittaa roskaruokaa. Kebab, pizza ja hampurilaiset menivät heittämällä suosikkiruokieni top-vitoseen.


Ennen painonpudotusprojektiani aloitusta tiesin, että luonteenlujuuteni ei riittäisi kontrolloimaan ruokailuani. Haaste tuntui liian suurelta.


Perusasiat kuntoon


Meille stoalaisille kontrollipiirin tunnistaminen on avain menestykseen. Syömisen vähentämisen sijaan keskityin liikunnan lisäämiseen. Ja kun sanon lisäämiseen, tarkoitan liikkumisen aloittamista. Olin lenkkeillyt jonkin verran ennen vaihtoon lähtöä, mutta vaihdon alussa jätin liikkumisen suosiolla hamaan tulevaisuuteen.


Hamaa tulevaisuus oli nyt koittanut. Juoksin yhden lenkin. Sitten toisen. Tuplasin lenkin pituuden viikonloppuisin. Syömistä ja juomista jatkoin kuten aiemminkin.


Muutaman viikon jälkeen oli vaikeampi olla menemättä lenkille kuin jättää lenkki väliin. Suunnittelin ruokailuajat lenkkieni mukaan. En voinut vetää tötteröllistä belgialaisia ranskalaisia puolta tuntia ennen lenkkiä tai juopotella lenkkiä edeltävänä päivänä. Lenkin jälkeen saatoin tehdä molempia.


Viikonloppu <3

Pätee myös muualla


Kikkailu on kivaa, mutta jos se sumentaa kokonaiskuvan, voi jälki olla rumaa. Itselläni juokseminen/laihduttaminen on vain yksi esimerkki. Mindfulnessissa ja sijoittamisessa joudun ottamaan tasaisin väliajoin askeleen taakse päin ja miettimään perusasioita.


Vaikka luenkin mindfulnessista paljonkin, sumentuu perusasiat useammin kuin kehtaan myöntää. Tällöin pyrin yhden perusasian sijaan keskittymään kolmeen. Toisen kanssa keskustellessa pyrin vain kuuntelemaan, mitä hänellä on sanottavana. Minimeditoin kesken läppärisession tunnustelemalla mattoa jalkapohjieni alla. Kolmas ja ylivoimaisesti tärkein on puhelimen tietoinen sivuun jättäminen.


Sijoittamisessa mikään ei kiinnosta niin paljon uutuudet. Olivat ne sitten kryptovaluuttoja, listautumisanteja tai megatrendi-etf:iä, niin allekirjoittanut miettii sijoitussummaa ennen kuin on edes otsikkoa saanut luettua loppuun. Tällöin otan askeleen taaksepäin ja palaan sijoitussääntöihini. Katson, mikä on salkun osake/korko-allokaatio ja sijoitan johonkin aiemmin valituista rahastoista tai etf:istä ja jätän uutuudet väliin. Kiinnostavaa? Ei missään nimessä? Toimivaa? Aivan varmasti.


Pidemmän aikavälin hyödyt


Lenkkeily asetti raamit laihduttamiselleni. Juoksemisen into kehittyi kiinnostukseksi ruokavaliosta (tämänkin tosin vedin yli myöhemmin muun muassa syömällä ainoastaan itse leipomaani leipää ennen erästä maratonia, mutta se on toinen tarina). Unen määrään aloin kiinnittää huomiota viisi vuotta alkuinnostuksen jälkeen.


Mitä sellaista sinä olet saavuttanut yhteen asiaan keskittymällä, josta olet nykyään ylpeä? Millaisissa tilanteissa palaat takaisin perusasioiden äärelle?



9.2.2021

Hyvän päivän varalle

Jokainen itseään kunnioittava sijoitusteksti alkaa maininnalla riskistä. Kirjoittamattoman (?) säännön mukaan mahdollisuus ja todennäköisyys mönkään menemisestä pitää esittää ennen kuin voi alkaa jauhaa tuotosta. Samanlainen ajatusmaailma toistuu liian usein, kun olen tekemässä minkäänlaista päätöstä. Pyrin kuitenkin muuttamaan ajatusmaailmaani niin, että ajattelisin välillä myös positiivisen kautta.


Daniel Kahnemanin ja Amos Tverskyn prospektiteorian mukaan me ihmiset pelkäämme epävarmoissa tilanteissa tappiota enemmän kuin hamuamme voittoa (tarkemmat ja paremmat kuvaukset prospektiteoriasta löydät googlaamalla tai lukemalla Karo Hämäläinen esseen vanhasta Hesarista). Morgan Housel kuvaa kirjassaan "Psychology of Money", kuinka pessimistinen puhe kuulostaa fiksummalta kuin optimistinen puhe. Houselin mukaan hyvät asiat tapahtuvat hitaasti ilman, että edes huomaamme niitä, kun taas huonot asiat tapahtuvat niin nopeasti ettei niitä voi olla huomaamatta. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin uutismediat nauravat matkalla pankkiin aina huonoja uutisia tiedottaessaan.


Pessimismiin ja sisäänpäin käpertymiseen on helppo tuudittautua. Näen viikoittain otsikoita, jotka kehottavat minua säästämään vanhuuden varalle (kunhan ensin olen huomioinut 3-12 kuukauden menot kattavan hätävararahan), liikkumaan erilaisten sairauksien torjumiseksi ja tekemään ristisanoja tai sudokuja pään terveydestä huolehtimiseksi. Kaikki nämä neuvot ovat ihan valideja. En väheksy tippaakaan säästämistä, liikkumista ja henkistä hyvinvointia.


Mutta miksi nämä täytyy käsitellä AINA negaation kautta? Emmekö edes kerran voisi keskustella näistä aiheista positiivisessa valossa? Kokeillaan välillä ajatella toisella tavalla: positiivisuuden kautta.



Hyvään päivään varautuminen ja hetkessä eläminen


Tehdään yksi asia heti alkuun selväksi: hyvä päivä ei ole sama kuin hetkessä eläminen. Hetkessä eläminen tarkoittaa sitä, että laitan elämän autopilottini pois päältä. Yleensä vain hetkeksi, koska kuka nyt koko ajan jaksaa elää hetkessä, silloinhan joutuisi kuuntelemaan, mitä muut sanovat, keskittymään tylsääkin tylsempään imurointiin tai pahimmillaan huomioimaan muita.


Sen sijaan, että syön samaan aikaan kuin räplään puhelinta television räiskyessä taustalla, yritän keskittyä maistamaan jokaista suuhuni lapiomaani haarukallista vaimoni tekemää herkullista parsarisottoa. Kännykällä ja televisiolla ei ole osaa eikä arpaa rakkaudella tehdyn ruoan nauttimisessa.


Hetkessä elämiseen on hankala varautua, mutta mahdotonta se ei ole. Me stoalaiset käytämme muun muassa metodia nimeltä negatiivinen visualisointi. Se ei sovi kaikille. Negatiivinen visualisointi tarkoittaa kaiken sen miettimistä, mikä voi mennä vatuiksi. Ideana on, että negatiivisen visualisoinnin avulla oppisin arvostamaan sitä, mitä minulla jo on.


Suuri stoalainen opettaja Epiktetus veti homman kunnolla överiksi. Hän neuvoi vanhempia miettimään, että heidän lapsensa voivat kuolla huomenna. Kummalla tavalla vanhemmat saavat enemmän irti ajastaan lastensa kanssa: kuvittelemalla, että lapset elävät pitempään kuin vanhemmat vai pysähtymällä silloin tällöin miettimään lapsensa kuolevaisuutta? Stoalaisena uskon, että jälkimmäinen tapa kannustaa ottamaan irti kaiken mahdollisen yhteisestä ajasta lasten kanssa.


No niin, nyt kun on saatu kaikkien mieli matalaksi, on aika siirtyä aurinkoisempiin ajatuksiin.



Kuinka määritellä hyvä päivä?


Hyvään päivään voi ja kannattaa varautua. Se, mitä hyvä päivä kenellekin meistä merkitsee, vaihtelee suunnattomasti, koska me kaikki olemme omanlaisiamme erilaisia lumihiutaleita: ei ole olemassa kahta samanlaista.


Oma hyvään päivään varautumiseni koostuu kolmesta elementistä. Haluan, että minulla on rahaa, kuntoa ja päätä nauttia elämästä silloin, kun minulla on siihen mahdollisuus. Pystyn omilla valinnoillani vaikuttamaan kaikkiin kolmeen. Tosin, stoalaisena ymmärrän, etten voi sataprosenttisesti vaikuttaa näihin. Mutta omalla toiminnallani voin vaikuttaa todennäköisyyksiini. Säästämällä, kuntoilemalla ja meditoimalla autan itseäni pääsemään tähän tavoitteeseen.


Hyvää päivää miettiessäni ajattelen 65-vuotisjuhliani. Juhlista tulee eeppiset (kuten meillä milleniaaleilla on tapana sanoa). Haluan, että minulla on varaa lennättää kaikki kaverini luokseni Kööpenhaminaan bilettämään viikonlopuksi. Tähän tarvitsen rahaa. Haluan, että jaksan bilettää koko viikonlopun, joten kroppani täytyy olla kondiksessa. Haluan, että pystyn nauttimaan juhlista ja muistan ne vielä seuraavan neljänkymmenen (?) vuoden ajan. Sen vuoksi minun täytyy pitää huolta päästäni.


Hyvään päivään varautuminen


65-vuotisjuhliani varten tarvitsen siis rahaa, fyysistä kuntoa ja toimivaa mieltä. Pystyn tietyissä rajoissa varautumaan jokaiseen näistä.


Rahat bileisiini saan säästämällä kuukausittain osan palkastani ja sijoittamalla ne hajautetusti osakemarkkinoille. Jos uskomme talousteoriaan (ja miksi emme uskoisi), niin pitkällä aikavälillä osakemarkkinat tuottavat korkoa-korolle -ilmiön ansiosta enemmän kuin mitä onnistun säästämään. Säästämällä ja sijoittamalla nyt, pystyn kustantamaan bileeni myöhemmin.


Kuntoani pidän yllä lenkkeilemällä, tekemällä haukkaa ja penaa (enemmän tietenkin penaa) ja kävelemällä. Liikunta laskee todennäköisyyksiä sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin, syöpiin ja muistisairauksiin. (Oho! Nythän tämä lipsahti taas negaation puolelle. Anteeksi, ei ollut tarkoitus, palataanpa asiaan.) Mitä fiksummin liikun, sitä paremmassa kondiksessa olen 65-vuotisjuhlaviikonloppunani.


Tietoinen läsnäolo (tai mindfulness, kuten "jengi" sanoo) auttaa minua ehkäisemään stressin vaikutuksia, luopumaan menneiden murehtimisesta ja keskittymään hetkeen. En tahdo huomata 65-vuotisbileissäni, kuinka stressi on painanut minut maahan, potkinut päähän ja upottanut pääni niin syvälle suohon, etten pääse sieltä ylös avaamaan kuohuviinipulloa ensimmäisten vieraiden saapuessa. Toivon, että olen voinut antaa vanhat hölmöilyt anteeksi (niin itselleni kuin muillekin), jotta voisin muistella kavereideni kanssa vanhoja hyviä aikoja (mitä ikinä ne sitten tuossa iässä ovatkaan).


Vaikka puhuisin kavereideni kanssa menneistä, kuten armeijasta, ensimmäisestä opiskelijasyksystä tai lastemme taaperoajasta, haluan elää juuri siinä hetkessä. Mistä ikinä kaverini haluavatkaan puhua minulle, jaksan keskittyä kuuntelemaan heitä sataprosenttisesti (vaikka he sekoittaisivat yliopiston avajaisbileet, vuosijuhlat ja vapun keskenään, kuten he kuitenkin tulevat tekemään).



Parempaa elämää


Kuten jokainen järkevä ihminen ymmärtää, hyvä päivä voi olla myös jotain muuta kuin 65-vuotisjuhlat. Se riippuu henkilöstä ja tilanteesta. Itse olen käyttänyt hyvän päivän säästöjä tarjoamalla kavereilleni illan, juhlimalla syntymäpäiviä Kaakkois-Aasiassa ja etäsuhteilemalla parin vuoden ajan. Kuntoani olen käyttänyt muuttoapuna, maratoneilla ja nostelemalla poikaani. Mieleni on auttanut minua pysähtymään nauttimaan hetkistä, kuuntelemaan kavereitani ja olemaan murehtimatta menneestä.


Mistä sinun hyvä päiväsi koostuu? Mitä olet valmis tekemään sen onnistumiseksi? Toivon, ettei hyvästä päivästä nauttimiseni jää kiinni varallisuudestani, fysiikastani tai henkisestä tilastani. Vaikka nostinkin esiin nämä kolme tekijää, ei se tarkoita sitä, että näitä kaikkia tarvittaisiin hyvästä päivästä nauttimiseen. Kaikki kolme voivat kuitenkin estää nautinnon.


Muut aiheeseen liittyvät postaukset: 

Säännöt säästämiseen

Pelko - elämän suurin ajuri

Vararaha - kuinka paljon säästöön yllättäviä menoja varten?

4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä

Positiivista voimaa muiden mielipiteistä

Mikä meitä estää elämästä hetkessä?

Lennolta myöhästyminen - kuinka kontrollipiirin tiedostaminen auttaa selviytymään?

4 syytä miksi juhliin kannattaa mennä ajoissa

Indeksisijoittamisen riskit - miksi antautua markkinoiden vietäväksi?

Mindfulnessin hyödyt

Antaa menneiden olla

Elämä ilman alkoholia

Identiteetin määrittäminen ja muiden mielipiteet

Mikä on olennaista maratonilla?

8 askelta kohti parempaa elämää







28.7.2020

Alkoholi ja uni

Jokainen peruskoulun suorittanut tietää, että alkoholi ei oletusarvoisesti sovi yhteen hyvien yöunien kanssa. Vaikutukset saattavat olla pieniä ja ne voivat tulla esiin vasta pidemmällä aikavälillä, joten syy-seuraus -suhteen hoksaaminen voi olla haastavaa. Näin oli myös omalla kohdallani, kunnes tein pienen testin alkoholin vaikutuksesta yöuniini.


Join kerran kaksi viikkoa putkeen. En kuitenkaan niin, että olisin juonut itseni joka ilta humalaan. Järjestin itse itselleni kokemusperäisen testin, jossa nautin noin kahden viikon ajan iltaisin lasillisen viiniä (16-32 senttilitraa, riippuen hiukan päivästä) ja koitin selvittää, miten se vaikuttaa uneeni.


Vanhan kansan (?) perinnetiedon mukaan alkoholiryyppy iltaisin rauhoittaa uneen. Kova tiede sen sijaan väittää, että alkoholilla onnistuu helposti pilaamaan onnistuneen yöunen. Vaikka uskonkin tieteeseen, niin halusin siitä huolimatta kokeilla, vaikuttaako lasillinen viiniä iltaisin ratkaisevasti joko nukahtamiseen tai seuraavan aamun vireystilaan. Baari-illan jälkeinen päivä menee luonnollisesti hävikkiin, mutta en osannut sanoa, onko yhdellä alkoholiannoksella huomattavaa vaikutusta nukahtamiseen tai seuraavaan päivään.


Yksittäisenä päivänä nautitun alkoholiannoksen vaikutuksen analysointi on sama kuin analysoisi Helsingin pörssin yleisindeksin yhden päivän puolentoista prosentin muutosta suuntaan tai toiseen: sekä sisäisiä että ulkoisia muuttujia on niin paljon, että tikkaa heittävä apinakin onnistuisi tekemään yhtä uskottavan arvion todellisista vaikutuksista (paitsi jos kyseessä on tämä apina). Samaan päivään on saattanut sattua stressaava työpäivä, raskas juoksulenkki tai veroilmoituksen täyttäminen. Kaikki nämä vaikuttavat yöuniini (sinun arvattavaksesi jää, onko vaikutus positiivinen vai negatiivinen). Tämän vuoksi halusin testata vaikutusta pidemmällä aikavälillä.



Tulos ja vaikutukset


Kaikkien suureksi yllätykseksi kahden viikon kokeiluni lopputulos oli, että olin keskimäärin fiilikseni perusteella seuraavana aamuna hiukan normaalia väsyneempi tai koin olevani normaalia rasittuneempi. Aamulla herätessäni koin, että sängystä nouseminen oli huikan raskaampaa, kuin normaalisti. Samoin aamutoimet tuntuivat normaalia hitaammilta.


Jostain syystä en kokenut, että olisin nukahtanut normaalia huonommin. Tämähän ei tarkoita, ettenkö todellisuudessa olisi nukahtanut huonommin. Kuten kaikissa itseään kunniottavissa keittiötieteen testeissä,  myös tässäkin tulokset mitataan "fiiliksen" perusteella. "Fiilikseni" kertoi, etten jäänyt pyörimään unettomana sänkyyn sen pidempään, kuin normaalistikaan.


En tiedä, oliko kahden viikon testijaksoni riittävän pitkä todistaakseen yhtään mitään. Tuskin. Ja koska tein testin itse itselleni, puuttui kokeesta kontrolliryhmä. Oma "kontrolliryhmäni" oli kuvittelemani normaali kahden viikon jakso (mitä ikinä se tarkoittaakaan) ja kuvittelemani "fiilis" tuona ajanjaksona.


Eli eli, vertaisarvioitua tutkimusta ei kokeeni ollut nähnytkään. Eikä se edes ollut sen tarkoitus. Tarkoituksenani oli testata, huomaisinko yksittäisen alkoholiannoksen negatiivisen vaikutuksen joko nukahtamiseeni tai seuraavan päivän vireystilaani. Nukahtamiseen en huomannut vaikutusta, mutta seuraavan päivän vireystilan heikentyminen oli fiilistilastollisesti merkittävä havainto.



Vaikutukset


Nykyään juon arkipäivän iltakaljani tietoisena siitä, että sillä saattaa olla vaikutus seuraavaan päivään. Jo se, että olen tietoinen asiasta, auttaa minua toimimaan paremmin, tai ainakin henkisesti valmistautumaan aamun koitokseen.


Pyrin vähentämään mustavalkoista ajatusmaailmaani askel kerrallaan. Olisi kutkuttavaa määritellä iltaolut binäärisesti joko hyväksi tai pahaksi. Yhtä älyllisesti epärehellistä määritelmää saa hakea. Tässäkin tapauksessa mustan ja valkoisen väliin mahtuu 50, 69 tai jopa 666 harmaan eri sävyä.


Kuten aiemmin mainitsin, aamukankeus voi johtua monesta muustakin tekijästä kuin yhdestä tölkistä iltaolutta tai lasillisesta viiniä. Alkoholilla ja monella muulla tekijällä on yksi olennainen ero: alkoholin nauttiminen on täysin omissa käsissäni.


Esimerkiksi stressi on paljon monisyisempi paketti hallittavaksi entä oluen avaaminen. Raskas juoksulenkki voi väsyttää vielä seuraavana aamuna, mutta sen positiiviset vaikutukset ovat kiistattomia pidemmällä aikavälillä (toisin kuin alkoholilla). Veroilmoituksen täyttäminen on pakollinen paha, josta en pääse eroon vaikka kuinka haluaisinkin.



Tiedostavammat iltarutiinit


Testistäni huolimatta juon silloin tällöin oluen arki-iltana vaikka seuraavana päivänä menenkin töihin. Koitan kuitenkin välttää niin sanottua korkoa-korolle -ilmiötä.


Esimerkiksi stressaantuneena jätän olueni juomatta. Minun ei todellakaan kannata lisätä mahdollisuuksia huonoihin yöuniin yhdistelemällä useita negatiivisia tekijöitä. Sen sijaan, saatan joskus hyvän päivän päätteeksi napata yhden kylmän oluen ja fiilistellä omaa hyvää oloani. Näissä tapauksissa en tunnusta tuntevani mitään negatiivista vaikutusta unenlaatuuni tai seuraavan aamun vireystilaani.


Mitkä sinun yöuniisi vaikuttavat tekijät ovat täysin omassa kontrollissasi? Mitä olet muuttanut saadaksesi enemmän irti unestasi? Omalla kohdallani iltaoluen väliin jättäminen on vain yksi tekijä. Itselleni parasta unilääkettä ovat rutiinit. Iltarelaus, hampaiden pesu ja e-kirjan lukeminen saattavat minut reilussa puolessa tunnissa Uni-Jukan ja Nukku-Matin seuraan yhdeksän kertaa kymmenestä ilman minkäänlaisia kommervenkkejä.


Muut aiheeseen liittyvät postaukset: 

Elämä ilman alkoholia

Kuinka tilata ravintolassa? - pidä pääsi seurasta huolimatta

Miten saada hedelmien syömisestä rutiini? - esimerkkejä epäonnistumisista

Järkevien ostopäätösten tekeminen väsyneenä ei ole helppoa

Kolme kiistatonta faktaa, joissa olen ollut täysin väärässä

21.7.2020

Kateus vastaan ihailu

Voimme ihailla toista henkilöä tai tuntea kateutta jostain hänen saavuttamastaan. Molemmat ovat hyviä ja eteen päin ajavia tunteita, mutta kummankin kohdalla liika on liikaa. Kateuden ja ihailun välisen suhteen pohjalta The Rich Life -podcastissa ohjelman vetäjä James Lenhoff määritteli (ohjelman nimen mukaisesti) rikkaan elämän.


Uskon, että hyvää elämää on pohdittu niin kauan on ylipäänsä pystytty pohtimaan. Hyvään elämään liittyy luonnollisesti riittävä toimeentulo ja perusturva. Homma paranee, kunhan pääsemme etenemään kohti Maslowin tarvehierakiapyramidin kärkeä.


Kuuntelen hyvällä elämällä ratsastavia podcasteja enemmän kuin kehtaan myöntää. Odotan, että tunnin mittaiseen monologiin tai keskusteluun on onnistuttu tiivistämään selkeästi, yksinkertaisesti ja edullisesti hyvän elämän ainesosat. Jatkan edelleen tällaisen podcast-jakson etsimistä.


Vaikka viisasten kivi antaa odottaa itseään jossain bittiavaruudessa, olen törmännyt useisiin hyviä näkökulmia antaneisiin jaksoihin. Yksi niistä on The Rich Life -podcastin jakso "A Rich Life Defined" kateudesta ja ihailusta. Podcastin vetäjä James Lenhoff käy läpi, miten kateus eroaa ihailusta ja miten kumpikaan yksistään ei ole oikotie onneen.



Ihailun ja kateuden eroavaisuudet


Lenhoff kertoo, kuinka ihailu rakentuu toisen ihmisen saavutusten lisäksi heidän kokemalleen tuskalle. Lenhoff mainitsee Viktor Franklin. Logoterapian perustanut psykologi kirjoitti kirjan "Man's Search For Meaning", jossa hän kuvaa elämäänsä lapinpolttajien keskitysleirillä. Ihmistä, joka selviää sellaisen helvetin läpi, on vaikea olla ihailematta. Niin paljon kuin ihailisimmekin Franklin elämää, ei se tarkoita, että haluaisimme hänen elämänsä. Hänen kaltaistensa saavutukset inspiroivat meitä, mutta emme me halua elää samanlaista elämää.


Kateus sen sijaan johtuu siitä, että haluamme jotain, mitä toisella jo on. Liittyi se sitten varallisuuteen, uraan tai elämäntyyliin. Esimerkiksi Lenhoff ottaa “turhat” julkkikset tai todella rikkaiden ihmisten lapset. Heidän ei ole tarvinnut tehdä päivääkään töitä, mutta siitä huolimatta saavat kaiken, minkä he haluavat.


Vaikka olemme kuinka kateellisia heidän elämästään, tajuamme, että heidän elämänsä voi olla tyhjää, eikä sellaista, jota kukaan ihailisi. Mikään heidän elämässään ei ole inspiroivaa. Tahdomme heidän elämänsä, emme heidän persoonaa tai luonnetta. Jollain oudolla tavalla kateutemme heidän elämäntyyliään kohtaan voi muuttua jopa vihaksi henkilöä kohtaan.


Molempia tarvitaan


Lenhoffin mukaan rikas elämä ei koostu pelkästä ihailusta tai kateudesta, vaan molemmista. Ensiksi, tarvitsemme elämäämme jonkin suuremman aatteen, johon olemme valmiita paneutumaan ja panostamaan. Sen täytyy olla jotain muuta kuin järjetön kasa rahaa tai loputon määrä vapaata aikaa. Nämä kaksi voivat liittyä suurempaan tavoitteeseen, mutta harvemmin ne yksinään riittävät.


Toiseksi, meidän pitää pystyä nauttimaan elämästä emmekä voi antautua kokonaan jonkin suuremman aatteen tai tarkoituksen vietäväksi. Ylisuorittaminen, liittyi se sitten töihin tai johonkin muuhun, ei ole tie rikkaaseen elämään. Se on yleensä tie elämään, joka herättää kateutta. Emme halua huomata, että elämämme on pelkkää mielihyvän ja nautinnon tavoittelua. Emme halua huomata, että meiltä puuttuu jokin meitä suurempi tavoite.


Sellaiset elämät, joista olemme kateellisia, eivät lopulta saa aikaan tyytyväisyyttä tai tunnetta saavutuksesta. Sen sijaan on tärkeää, että tekemisillämme on merkitystä, joko ihmisille ympärilläni tai aatteelle, jota haluamme tukea.


Pelkästään kateutta tai ihailua aiheuttava elämäntapa ei ole hyväksi silloin, kun sen tekee muiden vuoksi. Lenhoff kertoo muutaman esimerkin. Voi olla, että sinulla on rahaa, mutta et uskalla käyttää sitä itsesi hyväksi, koska muut voivat lopettaa elämäntyylisi ihailun. Tällöin elämästä voi olla vaikea nauttia. Samoin, jos onnistut keräämään rahaa, etenemään uralla, ostamaan maailman hienoimmat tavarat, voi vaarana olla, että menetät kosketuksen ihmisyyteesi.



Pahempi toistaan


Toisin kuin Lenhoff kuvailee, olen härskeimmilläni onnistunut pienessä päässäni yhdistämään kateuden ja ihailun toimiessani ylioppilaspolitiikassa. Kateuden siinä mielessä, että titteli ja toimenkuva toivottavasti kuulostivat hienoilta myös muiden korvissa. Ihailun siinä mielessä, että opiskelijan paremman elämän ajaminen on jalo aatos.


Meninkö asia edellä vai oma mielikuva edellä? Jälkikäteen on äärimmäisen vaikea arvioida. Kyynisimmilläni ajattelen, että pääsinpä kokeilemaan politiikka ja käteen jäi vastaus: se ei sovi minulle. Haluan kuitenkin ajatella, että opiskelijan etu meni aina kaiken muun edelle.


Oli kyse sitten politiikasta, työurasta tai vapaa-ajasta, yritän ottaa huomioon sekä tavoitteen että oman hyvinvointini. Jälki voi olla rumaa, jos jompi kumpi pääsee liikaa niskan päälle. Joskus tasapainoilu on haastavaa, mutta tekemällä oppii.


Miten sinun kateuden ja ihailun kohteesi ovat vaikuttaneet elämääsi? Oletko jossain vaiheessa kallistunut enemmän jompaan kumpaan suuntaan? Itse pyrin tasapainoon pitkällä aikavälillä. Hetken vietävänä tehtyjen ratkaisujen vaikutusta on vaikea arvioida, mutta toivon osuvani useammin oikeaan kuin väärään.


Muut aiheeseen liittyvät postaukset: 

Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan

Kateus johtaa kansaa - miksi vertailu voi olla ongelma?

Vertailua muihin ja itseeni

Identiteetin määrittäminen ja muiden mielipiteet

Muista arvostaa toisen osaamista

14.7.2020

Take away -kahvi ja vaurastuminen - kontrolli on säästöä tärkeämpää

Liian moni säästöneuvo käyttää take away -kahvia esimerkkinä säästämismahdollisuuksista. Muutaman euron säästäminen osana vaurastumista on sama kuin väittäisi parinkymmenen punnerruksen jälkeen treenanneen. En tosin tahdo yhtään vähätellä päivittäistä punnertamista. Kaikenlainen liikkuminen on hyvästä. Mutta muutamalla punnerruksella päivässä ei kasvateta lihasta, eikä take away -kahvin skippaamisella vaurastuta. Take away -kahveista säästämisessä ei ole mitään järkeä taloudellisesti. Sen sijaan, se voi luoda hallinnan ja kontrollin tunteen, joka auttaa vaurastumisessa.


Sijoitusporn... eikun sijoitusneuvojen ehkä väsynein esimerkki kertoo, kuinka paljon on mahdollista säästää, kun ei osta take away -kahvia päivittäin (oikeasti, kokeile googlettaa "take away kahvi säästäminen" ja sopivia osumia tulee enemmän kuin keskimääräisessä jääpallomatsissa on pakkasta). Tiivistettynä, arkipäivinä ostettuun take away -kahviin kuluu vuodessa noin 440 € (kahden euron kahvi 220 päivänä vuodessa). Viiden prosentin tuotolla ja 0,2 prosentin hallinnointikuluilla vuosittainen 440 € kasvaa kahdessakymmennessä vuodessa noin viiteentoistatuhanteen euroon.


Vanhaan (hyvään?) aikaan (ennen take away -kahveja) toimi tupakka samanlaisena saatanana säästämisvertailussa. Klassinen tarina, joka ei ole omaa tuotantoa, mutta johon minulla ei taaskaan ole lähdettä, kertoo vanhan pariskunnan keskustelusta.


- Tiedätkö, kuinka paljon olisit voinut vuosikymmenien aikana säästää, jos et olisi tupakoinut päivittäin? kysyy vaimo mieheltään.

- En ole koskaan laskenut. Miksi niin? mies vastaa.

- Tupakointi on niin kallista, että olisit niillä rahoilla voinut ostaa itsellesi vaikka Ferrarin! vaimo sanoo.

- Sinähän et tupakoi? mies kysyy.

- En niin, vaimo vastaa

- Miksi sinulla ei ole sitten Ferraria? mies kysyy.



Onko take away -kahvi suurin este vaurastumiselle?


440 euroa vuodessa on oikeaa rahaa. Toisille se on enemmän, toisille vähemmän. Kansantaloustieteen peruskurssin yliopistossa suorittaneena joudun kysymään, että olisiko mahdollista säästää 440 euroa jostain muualta kuin take away -kahveista? Pienistä puroista kasvaa suuria jokia, mutta metsä pitää nähdä ennen puita.


Jos säästämällä haluaa vaurastua, kannattanee keskittyä ensin isoimpiin kuluihin. Uskon, että take away -kahvin skippaamisella voi säästää. Ennen sitä kannattaa kuitenkin tsekata, olisiko esimerkiksi asumisessa, liikkumisessa tai lomailussa mahdollisuutta säästää.


Asuminen lienee monelle meistä suurin kuukausittainen kulu. Muuttamalla pienempään kämppään edullisemmalle alueelle voi säästää paljon enemmän kuin minkään kahvin skippaamisella. Oma auto voi olla kallis keino liikkumiseen (tosin, joillekin ainoa mahdollisuus, ymmärrän autoilun liittyvät rajalliset säästömahdollisuudet). Olisiko 440 euron vuosittainen säästö helpommin toteutettavissa karsimalla jotain lomareissusta?


Meille, joilla on varaa ostaa päivittäinen take away -kahvimme, ovat tällaiset pohdinnat todellisia ensimmäisen maailman ongelmia. Välillä tuntuu, että käännämme katseemme take away -kahveihin jotta meidän ei tarvitsisi vaivata päätämme muilla ongelmilla. Tai mistä mie tiedän, voihan take away -kahvi olla jollekin todellinen ongelma.


Take away -kahvin skippaamisella on siis erittäin vaikeaa vaurastua (Ramit Sethi on kirjoittanut siitä täällä). En kuitenkaan tyrmää kokonaan take away -kahvien väliin jättämistä hölmönä ideana osana vaurastumista. Mielestäni sen arvo on jossain muussa kuin 440 euron vuosittaisessa säästämisessä. Tietoinen take away -kahvin jättäminen kahvilaan voi luoda tunteen kontrollista, joka säteilee muuhunkin elämään.



Esimerkki omasta elämästäni ja kontrollista


Joka kerta, kun huomaan lihoneeni yli sallitun vaihteluvälini, luon itselleni treenisuunnitelman. Pari juoksulenkkiä per viikko, haukan ja penan (enemmän tietenkin penan) tekemistä puntilla kerran viikossa ja uimista kerran kuussa. Suunnitelman pitää olla vaativa, mutta toteutettavissa. Liian aikaavievä tai raskas suunnitelma ei onnistu, koska motivaationi loppuu muutamassa viikossa.


Aloitan laihduttamisen urheilemalla vaikka tiedän (kuten jokainen peruskoulun suorittanut tietää), että paras, tehokkain ja kestävin tie hoikkuuteen on terveellinen ja tasapainoinen ruokavalio. Sen sijaan, että jättäisin satunnaiset iltakaljat juomatta, Netflix-sipsit syömättä ja pizzaperjantait viettämättä, lähden lenkille.


Keskityn treenaamiseen, koska koen juoksemisen, punttaamisen ja uimisen olevan paremmin kontrollissani kuin syömiseni. Syömisen mielihalujeni tukahduttaminen kuluttaa enemmän henkisiä voimavarojani kuin kaloreita. Minulle on helpompi vetää trikoot jalkaan ja lähteä lenkille kuin jättää liitulakupussi syömättä.


"Valvokaat ja rukoilkaat, ettette kiusaukseen lankeaisi. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko." - Jeesus, Matt. 26:41


Kontrollin tunne


Jos kerran haluan olla hoikka ja tiedän, mitä siihen vaaditaan, niin miksi lihoin alun perinkään? Niinpä, meikämandoliino luottamassa omaan järjenkäyttööni ei eroa millään tavalla milleniaalista, joka luottaa suomalaiseen eläkejärjestelmään.


Laihduttamisessani on kyse kontrollista. Niin vaikeaa ja vastenmieliseltä kuin se kaltaiselleni hyvinvointivaltion pilaamalle etuoikeutetulle korkeakoulutetulle onkin, joudun ottamaan itse itseäni niskasta kiinni ja vastaamaan tekemisistäni. Kun en kerran pysty huolehtimaan syömisestäni, niin sitten huolehdin liikkumisestani.


Yleensä laihdutusprosessissani käy niin, että saan itseluottamusta treenauksesta. Kun hoksaan, että saan itseni muutaman kerran viikossa urheilemaan, alan jossain vaiheessa miettimään, saisinko myös syömiseni kuriin. Itseluottamus toimii kuin se kuuluisa lumipallo, joka Levin Eturinteiden huipulta alas Hullun Poron pihalle pyörittyään on kasvanut moninkertaiseksi.


Epäsuora vaikutus on merkittävä


Joillekin rahankäyttö on sama kuin syöminen minulle: välillä lipsahtaa yli. Samoin kuin oma laihdutuskuurini alkaa täysin toissijaisella toiminnalla (liikunnalla), voi rahankäytön ja säästämisen järkevöinti alkaa take away -kahveista luopumisella. Kontrollin tunne yhdestä osasta omaa rahankäyttöä antaa itseluottamusta keskittyä myös muihin osa-alueisiin. "Miehän pystyn tähän!" -fiilis on aivan liian aliarvostettu pienissä arjen askareissa.


Rutiinien muuttaminen vaatii selkärankaa ja voimia, eivätkä kaikki tietenkään siihen pysty. Jos take away -kahvin nappaaminen on ollut rutiini joka-aamuisella työmatkalla, voi sen lopettaminen olla hankalaa. Jokapäiväinen tietoinen ja kontrolloitu päätös olla tekemättä jotain on raskasta. Samalla se voi olla myös palkitsevaa.


Jos elämältä puuttuu kontrolli, pienen ja merkityksettömän asian hoitaminen voi auttaa eteen päin, kuten itselläni lenkkeily laihduttamisessa. Sama pätee take away -kahviin. Kun pystyn vastustamaan päivittäistä kahvikiusausta, niin ehkä pystyn vastustamaan kiusauksia myös isommissa kuluissa.


Keittiöpsykologian maisterina ja oman elämäni kokemusasiantuntijana väitän, että pienten asioiden hallinta johtaa myös parempaan suurten asioiden hallintaan. Eihän kukaan jääkiekkovalmentajakaan aloita suoraan Leijonien johdossa. Sama liittyy myös itsekontrolliin. Varsinkin silloin, kun se on ollut hukassa.


Oikea vastaus löytyy peilistä


En vähättele take away -kahvin skippaamisen merkitystä osana vaurastumista. Vähättelen sen suoraa rahallista vaikutusta vaurastumiseen (440 euroa vuodessa), mutta korostan sen mahdollista psykologista vaikutusta oman elämän kontrolliin ja parempiin päätöksiin. En usko, että päivittäisen take away -kahvin väliin jättäminen vaikuttaa merkittävästi kovinkaan monen säästämiseen tai taloudelliseen hyvinvointiin. Mutta elämänhallintaan se voi vaikuttaa.


Take away -kahvin ostamatta jättäminen voi olla portti vahvempaan itsekuriin. Vastustamalla pientä päivittäistä kiusausta voi treenata itseään vastustamaan isompia kiusauksia. Ja kun isommat kulut saa reilaan, voi keskittyä hyvällä omatunnolla vetämään kahvit joka ainoasta vastaantulevasta kahvilasta ilman, että se tuntuisi missään kuukausittaisessa säästämisessä.


Oletko sinä kokeillut take away -kahvien skippaamista osana säästämistä? Miltä se tuntui? Olisi mukava kuulla kokemuksia. Take away -kahvihan on vain yksi esimerkki. Vastaavia pieniä kulueriä löytyy varmasti muitakin.


Muut aiheeseen liittyvät postaukset: 

Älä valita, jos voit valita

Matkalla sosiaaliseksi

Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan

Lihavasta laihaksi

Motivaatiota juoksemiseen - 2 tekijää ylitse muiden

Lähes varma tapa oppia melkein mitä vain

Elämä ilman alkoholia

Dokumentit muutoksen ajureina

Lennolta myöhästyminen - kuinka kontrollipiirin tiedostaminen auttaa selviytymään?

Holhousvaltiosta

Miten saada hedelmien syömisestä rutiini? - esimerkkejä epäonnistumisista


Muut säästämiseen liittyvät postaukset: