13.8.2019

Älä annan vanhojen haaveiden kaapata nykyisiä unelmiasi

Liian monet lukemistani blogeista neuvoo etsimään elämään mielekkyyttä niistä asioista, joista haaveilimme lapsina ja nuorina. Mielestäni tämä on huono neuvo. Teininä tykkäsin soittaa kitaraa (ja juoda jonkin verran kaljaa), opiskelijana politikoida (ja juoda paljon kaljaa) ja työuran alussa asua Suomessa (ja juoda kaljaa). Mikään ei estä minua tekemästä mitään noita nykyään. Silti mielenkiintoni on nykyään jossain muualla. Ja se on ok.

Aivojemme kehitys jatkuu vielä murrosiän jälkeen. Tutkimusten mukaan aivot kypsyvät siihen saakka, kunnes olemme noin 25-vuotiaita. Persoonallisuutemme, kiinnostuksen kohteemme ja jopa seksuaalisuutemme siis muuttuu vielä teini-iän jälkeen. On täysin luonnollista, että pidämme eri asioista kolmikymppisinä, kuin mistä pidimme parikymppisinä ja arvostamme eri asioita, kuin mitä arvostimme 15-vuotiaina.

Ensimmäinen tulevaisuuttamme määrittävä oma valintamme tehdään yläkoulun jälkeen. Ajatus persoonallisuuden kehittymisestä aina 25-vuotiaaksi saakka saattaa luoda paineita opiskelualaa valitessa. Tottahan se on, koulu- ja opiskeluvalintamme määrittävät polkujamme pitkälle tulevaisuuteen. Stoalaisena pyrin kuitenkin reagoimaan tilanteeseen rauhallisesti.

En voinut 16- tai 19-vuotiaana tietää, mitkä asiat minua kiinnostaisivat 25-vuotiaana tai vanhempana. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia päätellä tulevia mielihalujani teininä. Aivojeni kehitys ei ollut hallinnassani. Sen vuoksi ainoa mahdollisuuteni oli tehdä päätöksiä sen perusteella, mitä tuolloin koin ja ajattelin.


16-vuotias Jasso tuskin kuvitteli, että 34-vuotias Jasso näyttää tältä.

Kohti lapsuuden haaveita

Törmään välillä self-help-/onnellisuusoppaita lukiessani ohjeeseen, jonka mukaan lapsuuden haaveiden tavoittelu kannattaa. En ole täysin varma tämän lähtökohdan alkuperästä, mutta luulen sillä tarkoitettavan, että lapsena kaikki ajatukset ovat olleet "puhtaampia" ja lähempänä todellisia mielihaluja sekä unelmia.

Hyvä, jos nuoruuden haaveiden toteutuminen tekee jonkun onnelliseksi. Toisaalta se on surullista. Eikö aikuinen ihminen itse osaa päätellä, mikä hänelle on hyväksi ja mikä ei? Miksi elämänkokemus nähdään joskus onnellisuutta rajoittavana tekijänä eikä sen mahdollistajana?

Olisiko kuitenkin niin, että uteliaisuus, joka meillä kaikilla on ollut lapsena, on jonkinlainen viisasten kivi, joka tekee meidät onnellisiksi. Miksei aikuisena voisi olla utelias?

Joskus haaveet kulkevat jaksoissa

Ajattelen, että olin toinen henkilö ennen kuin täytin 25-vuotta. Tai ainakin persoonani oli toisenlainen. Koska elämää voi ymmärtää vain peräpeiliin katsomalla, tiedän, että nykyään välitän eri asioista kuin teininä. Ja se on ok. En ole mitään velkaa 15- tai 20-vuotiaalle Jassolle. Tuonaikainen henkilö teki kaiken parhaansa mukaan. Tiedän sen, koska olin siellä!

Teininä luin paljon, pääasiassa fantasiaa. Opiskelijana luin vain tenttikirjoja. Työuran ensimmäisen viiden vuoden aikana luin vain muutaman romaanin. 32-vuotiaana ostin e-lukulaitteen ja aloin taas lukea. 

Lukeminen on vain yksi esimerkki, kuinka mielenkiinnon kohteet nousevat ja haihtuvat ajan kuluessa. Sama pätee esimerkiksi rakkauteen. Hormoninousuhumalassa ajatellaan, että ollaan aina ja ikuisesti yhdessä. Ajan myötä jotain tapahtuu. Tai ei tapahdu. Puolet suhteista kuihtuu, kuten voimme avioerotilastoista lukea (jotkut palaavat yhteen). Puolet pareista jatkavat yhdessä hautaan saakka. Molemmat ennusteet ovat ok.

Tärkeintä on tiedostaa tämä hetki. Haluanko soittaa kitaraa? Tahdonko lukea? Se mitä ajattelin tai tunsin viisi tai kymmenen vuotta sitten on mennyttä. Se on osa tarinaa. Vain tämä hetki merkitsee. Mitä haluan nyt.

Haluissa ja hetkessä elämisessä pitää tajuta, että haaveet ja teot ovat kaksi eri asiaa. En saa unohtaa, että tämä hetki määrittelee myös tulevaisuutta.

Tämä pätee erityisesti ihmissuhteisiin. Vaikka en olekaan vastuussa toisten ihmisten reaktiosta, en voi käyttäytyä miten sattuu. Viime viikon kaverille ilkeilyä ei voi kuitata sanomalla ”Se on mennyttä, osa tarinaa”. Kannan vastuun omista teoistani, mutta haaveilleni en ole tilivelvollinen.

Menneisyyden pitkä varjo

Nuoruuden haaveet voivat jäädä kummittelemaan mieleen. Pahimmillaan niistä voi tehdä itselleen mörön, joka haastaa ja vaanii joka käänteessä. Tai sitten voi astua niin sanottujen uponneiden kustannusten harhaan (soitan kitaraa vaikka se ei kiinnostaisi yhtään, mutta jos lopetan, heitän hukkaan kaikki ne tunnit, jotka käytin kitaran ja itseni näpläämiseen teininä).


Vaikka soittelenkin e-r-i-t-t-ä-i-n harvoin, kitarat kulkevat aina mukana.

Jos nuoruuden unelmat ja haaveet nousevat esiin varjona, pitää niihin reagoida kuin varjoon reagoidaan: ne heijastavat vain kuvastusta, ei todellisuutta. Varjon sijaan katse pitää kääntää valoisaan suuntaan ja kulkea kohti niitä asioita, jotka ovat sillä hetkellä kirkkaana mielessä.

Ei ole häpeä, jos teini-iän kitaransoitto vaihtuukin maratontreeneihin. Tai yöpöydän ylevät fantasiaromaanit muuttuvatkin e-lukulaitteen juustoisiksi self-help-oppaiksi.

Koetko, että olet jotain velkaa nuoremmalle itsellesi? Kaduttaako sinua, ettet ole seurannut nuoruutesi intohimoja? Itse ajattelen, etten ole menettänyt mitään vaikka jotkin nuoruuden unelmani ovatkin jääneet taakse. Toisaalta, eihän sitä tiedä vaikka ne alkaisivatkin kiinnostaa myöhemmin. En kuitenkaan mieti sitä. Nyt keskityn siihen, mikä tuntuu tällä hetkellä kiinnostavalta ja tulevaisuuden suhteen järkevältä.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

6.8.2019

Epäröitkö säästämisen aloittamista? Kolme vastausta aloituskynnyksen madaltamiseksi

Säästäminen onnistuu vain, jos siitä tulee tapa. Aloittelevan säästäjän pahin vihollinen ei ole lama, pörssiromahdus tai se, ettei tajunnut vuonna 2012 sijoittaa Facebookiin. Pahin vihollinen voi olla mikä tahansa, joka lopettaa säännöllisen säästämisen. Sen vuoksi säännöllisen säästämisen turvaamiseksi täytyy tehdä kaikki mahdollinen vaikka se tarkoittaisikin alempaa tuottoa.

Tämän tylsempää säästämisohjetta* löydät tuskin mistään. En kerro, kuinka rikastut nopeasti, koska minulla ei ole harmainta aavistustakaan nopeasta rikastumisesta. Sen sijaan kuvittelen tietäväni, miten säästämisellä vaurastutaan.


Kulta, kuten muutkin raaka-aineet, ovat mielestäni parhaimmillaan salkussa tasaamassa riskiä. Tarkkasilmäisimmät voivat erottaa taustalta harkollisen kultaa.

Jos säästäminen tuntuu pahalta tai vaikealta, teet jotain väärin. Aloitussummalla ei ole väliä: 20, 50, 100 tai 1 000 euroa tai kruunua, ei väliä, kunhan säästämisen vain aloittaa.

Säästäminen ei missään nimessä saa häiritä normaalia elämää. Säästäminen on useimmille meistä tavallisista keskiluokkaisista tallaajista varmin keino vaurastua. Tai hankkia asuntolainan omarahoitusosuus. Tai päästä maailmanympärimatkalle. Tai tehdä mitä ikinä tahansa, mihin tarvitaan rahaa.

No mihin sitten kannattaa säästää?

Lyhyt, yksinkertainen ja kärjistetty vastaus:
Aivan sama. Aloittaminen on ensimmäinen askel ja jatkuva säästäminen on lähes kaikki muut askeleet.  Varsinkin, jos et vielä säästä säännöllisesti. Kun säästäminen on automatisoitu, ollaan jo pitkällä.

Keskipitkä vastaus:
Jos mietit kahden kohteen välillä, valitse turvallisempi. Tuoton kannalta tämä voi olla huono, ehkä jopa väärä vastaus. Taloushistoria osoittaa, että pitkällä aikavälillä osakemarkkinoilta on saanut parhaan tuoton eikä ainakaan minulla ole mitään syytä olettaa, etteikö näin olisi jatkossakin. Osakemarkkinoille sijoittaminen ei kuitenkaan koskaan ole riskitöntä.

Niin tärkeää kuin tuotto onkin, ei se ole kaikki kaikessa. Vaikka pitkällä aikavälillä on merkittävä ero, tuottaako säästöt keskimäärin vuodessa 3, 5 vai 7 prosenttia, on olemassa tärkeämpiäkin asioita. Kuten esimerkiksi uni. Unella on merkitystä niin pitkällä kuin lyhyelläkin aikavälillä. Jos omien osakemarkkinoille sijoitettujen säästöjen (tuotto-odotus noin 7 %) huolettaa niin paljon, ettet saa unta, kannattaa säästöt siirtää suosiolla matalariskisiin korkotuotteisiin (tuotto-odotus voi olla esim. 3 %). Nukuttujen yöunien väheneminen on liian kova hinta oletetusta tuotto-odotuksesta.

Pitkä vastaus:
Oman riskinsietokyvyn mukaan kannattaa sijoittaa eri omaisuusluokkiin. Jos takapuoli kestää merivettä ja sijoitushorisontti on pitkä, osakemarkkinoilta on historiallisesti saanut parhaan tuoton. Itselläni pää ei kestä sataprosenttista osakepainoa. Lasken osakkeideni osuudeksi koko salkustani kaavalla 110 miinus ikäni. Loput sijoitan korkoihin.


Osake/korko-potistani noin neljännes on koroissa ja kolme neljännestä osakemarkkinoilla.

Olen rajannut muun muassa asunnot, virtuaalivaluutat ja vertaislainat ulos salkustani. En ole jättänyt sijoittamatta näihin omaisuusluokkiin sen vuoksi, että kuvittelisin niillä olevan huonot tai jopa negatiiviset tuotto-odotukset. Päinvastoin. Tajuan tietenkin, että moni on tehnyt näillä kolmella omaisuusluokalla järjettömät määrät rahaa ja monet tulevat tekemään vielä jatkossakin. 

Puhutaan asunnoista, koska jotkut kuvittelee niiden olevan hyviä sijoituskohteita vaikka heillä ei olisi tuon taivaallistakaan tietoa edes sijoittamisen perusteista. Kasettini ei kestä asuntoihin sijoittamista. Oletetaan, että minulla on asunto-osake, jonka olen vuokrannut. Miettisin öisin (lue: olisin "varma"), kuinka vuokralainen tuhoaa asuntoani parhaan kykynsä mukaan, jättää vuokran maksamatta ja uhkailee minua, kun yritän häätää häntä pois.

Jokainen järkevä ihminen tajuaa, että tällainen skenaario on äärimmäisen epätodennäköinen. Mutta aamuyöllä kolmelta sängyssä pyöriessäni ja asiaa miettiessäni, se on täyttä totta pienessä mielikuvituksessani. Huolehtisin ja stressaisin ihan liikaa asunto-osakkeestani. Ei kiitos, jätän vuokrausbisneksen pyörittämisen suosiolla muille.

Onneksi sijoitusmarkkinoilta löytyy kaikille jotain (jopa minulle!).

Johtopäätös

Tuntuu, että säästämisessä ja sijoittamisessa pelätään virheitä enemmän kuin missään muussa arkipäiväisessä asiassa. Jostain syystä ajatellaan, että rahan kanssa ei saa tehdä virheitä. Rahan menettäminen toki kirpaisee taloudellisesti, mutta henkinen taakka tappiosta on kovempi kuin moni meistä kehtaa myöntää.

Uskon, että puhuminen auttaa. Toisaalta, minulla ei ole viisasten kiveä siihen, miten sijoittamisesta ja säästämisestä (tai rahasta ylipäänsä) voisi keskustella luontevammin. Laihduttamisesta, maratonajasta ja baariviikonlopusta keskustellaan paljon luontevammin kuin vaurastumisesta.

Mikä sinut sai aikanaan aloittamaan säännöllisen säästämisen? Tai jos olet keskituloinen, etkä säästä kuukausittain, mistä luulet sen johtuvan? Ehkä oma analyysini säästämisen puhumattomuudesta ei pidä lainkaan paikkansa, joten olisi mukava kuulla, mitä mieltä itse olet.

* Sijoitusneuvonta on luvanvaraista toimintaa, johon minulla ei ole toimilupaa. Tämän tekstin neuvot ovat yleisluontoisia, enkä vastaa tämän perusteella tehdyistä sijoitus- tai muista päätöksistä.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

30.7.2019

Tunnistatko mielesi rajoitteet? Arvovalinnat muuttuvat ajoittain

Mieleni rajoittaa tekemisiäni enemmän kuin uskallan tunnustaa. Joskus rajoitteet ovat ristiriidassa keskenään ja joudun tekemään kompromissin arvojeni välillä. Kuulostaa pahalta, mutta rajoitteiden purkaminen ja arvojen joustaminen on monesti helpoin tie ulos vaikeista tilanteista.

Opiskeluaikana tuntui kaveripiirissäni olevan vallallaan listata aloja, jonne ei ainakaan menisi töihin valmistuttuaan. Esimerkiksi tupakkateollisuus ja julkinen sektori (kirkko etunenässä) tuntuivat olevan vastenmielisimpiä vaihtoehtoja työnantajamarkkinoilla.

Ikuisena opportunistina ja oman edun tavoittelijana tämä oli mannaa korvilleni. Mitä vähemmän kilpailua tietyn alan työpaikoista on, sitä parempia etuja näiden alojen työnantajat joutuvat tarjoamaan työntekijöille. Tämän selkeämpää yksinkertaistusta ei löydy kansantaloustieteestä kaivamallakaan.

Muistan, kuinka yhden opiskelukaverin kanssa nauroimme muiden itse itselleen luomille rajoituksille. Ei siinä, jokainen saa päättää, minkä alan kokee itselleen sopivaksi. Koimme opiskelukaverini kanssa muiden rajoitukset positiivisena asiana omille urakehityksillemme. Emme voineet käsittää, miten joku voi antaa "etiikan" tai "arvojen" tulla tienaamisen edelle. Uskoin (ja uskon edelleen), että erilaisten ajatusten pitää antaa kukkia ja ehkä jopa kasvaa.


"A year in which you do not change your mind on some big idea that is important to you is a wasted year." - Charlie Munger, Berkshire Hathawayn varatoimitusjohtaja, Warren Buffettin oikea käsi

Yksi opiskelijaelämän harvoista hyvistä puolista oli se, että pystyin kuvittelemaan koko maailman olevan auki. Todellisuudessa tiesin, että työelämään siirtyminen tulisi olemaan aikamoista arpapeliä, mutta se ei estänyt fiilistelemästä erilaisia skenaariota. Uskon opiskelijakavereideni ajatelleen samoin, kaikista rajoituksista huolimatta.

En tiedä, ajattelivatko opiskelukaverini rajoittavan ura- ja tienaamismahdollisuuksiaan sulkemalla pois tiettyjä toimialoja. Toivottavasti. Kaikella on hintansa.


Nykyään opiskelen itseäni.

Totuus oli jälleen tarua ihmeellisempää

Vaikka en opiskeluaikana rajannut mitään toimialaa pois työnhaku-universumistani, en usko olleeni täysin immuuni keinotekoisille mielen rajoituksille. Sama pätee nykyään. En osaa sanoa, millaisia rajoja olen asettanut tiedostamatta itselleni.

Minua on kuvattu periaatteen miehenä (useammin ärsyttävänä kuin hyveellisenä) joten minulla on aivan varmasti vaikka kuinka paljon tiedostamattomia rajoituksia, jotka ohjailevat päivittäistä (?) toimintaani. Hauskinta tässä on se, että kaverini saattavat nähdä nämä rajoitukset kristallin kirkkaasti ilman, että itse tajuan mitään.


"Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?" - Jeesus Nasaretilainen, Vuorisaarna

Yhden rajoituksen olen tehnyt itselleni tietoisesti: eläinproteiinin välttely. Lihan ja maitotuotteiden skippaaminen rajoittaa ruokaostoksia, varsinkin kaltaiselleni vanhalle meetvurstipekoniporolohivalkohomejuustofanaatikolle. Vaikka välttelenkin eläinproteiinia, pyrin toimimaan niin, että se ei rajoita liikaa itseäni tai varsinkaan muita. Vaikka ruokakaupassa luenkin pakkausselosteet suhteellisen tarkasti, en kyläilessä sylje lautaselle, jos minua varten on katettu (oikeaa) pullaa, rieskaa graavilohella tai täytekakkua. Olen tainnut nostaa rajoitukset toiseen potenssiin luomalla rajoitukset rajoituksille.

Pyhittääkö tarkoitus keinot?

Miten arvoihin pohjautuvat rajoitukset poikkeavat muista rajoituksista? Haluaisin kovasti sanoa, että en pidä lentämisestä sen aiheuttamien päästöjen vuoksi, mutta oikeasti en vain pidä matkustamisesta. Onnistun tekemään yhteiskunnan silmissä aatteellisen arvovalinnan vaikka motiivini ovat niin itsekkäät kuin ne vain voivat olla.

Eläinproteeinin välttelyssä valitsen tietyissä tilanteissa mieluummin sosiaalisen helppouden kuin eläinten oikeudet. Lehmät ja lohet saavat minun puolesta kärsiä niin paljon kuin pystyvät, kunhan en aiheuta mielipahaa muille tai itselleni. Jos tämä ei ole arvovalinta, niin en tiedä, mikä sitten on. Tosin, tämä on arvovalinta sosiaalisen helppouden puolesta eläinten hyvinvointia vastaan. Kuulostaako tekopyhältä? Niin minunkin mielestäni.


Nykyään tule harvemmin vedettyä aamiaisten kuningasta (aamiaisten kuningas = grillimakkara + kermajuusto + pekoni + jalopeno + omeletti)

Rajoitteidenpurkutalkoot

Minulla tulee varmuudella olemaan mielen rajoitteita lopun ikääni. Toivon kuitenkin, että jotkut rajoitteet häviävät uusien tieltä. Ajan kuluessa, kokemuksen karttuessa ja omia mokia paikkaillessa arvot, periaatteet ja rajoitteet vaihtuvat sataprosenttisella varmuudella. Muutosten suuntaa tai ajankohtaa minun on turha edes yrittää arvata. Enkä tahdo tuhlata rajallista henkistä kapasiteettiäni tällaisen pohtimiseen. Minulla on parempaakin tekemistä.

Millaisia rajoitteita sinä olet luonut itsellesi? Koetko toisten ihmisten arvovalinnat rajoitteina? Itse nauran vuosi vuodelta vähemmän muiden ja enemmän omille sekaville rajoitteille. Itsetuntoni ei kuitenkaan ole niin hyvä, että pystyisin laskemaan leikkiä kaikista typeristä elämääni rajoittavista valinnoistani. Onneksi kehityn siinäkin. Todella hitaasti ja äärimmäisen epävarmasti.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Mindfulnessin hyödyt
Lihavasta laihaksi