12.2.2019

4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä

Pitkäjänteisyys, uteliaisuus ja hyvinvointi ovat olennaisia osia sekä liikunnassa että säästämisessä. Ne myös kiinnostavat monia. Sanomalehdissä on yleensä omat osiot urheilulle ja taloudelle. Päätin listata neljä tekijää, jotka mielestäni ovat olennaisia sekä liikkumisessa että säästämisessä.

Aloitin kuukausisäästämisen jo ennen opiskeluita. Kesätyö pankissa takoi päähäni jatkuvan säästämisen hyödyt. Säännöllisen urheilun sen sijaan aloitin vasta opintojen jälkeen. Löysin sopivan rytmin liikunnalle, kun olin saanut normaalin yhdeksästä-viiteen -rutiinini kuntoon. Jälkikäteen ajateltuna säästämisessä ja liikkumisessa on monta yhdistävää tekijää.

Lenkille!

1. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa

Aloitin säännöllisen lenkkeilyn 26-vuotiaana. Lenkkeilyä edelsi rankka opiskelubiletysputki, joka ei varmastikaan edistänyt terveyttäni millään tasolla. Jos olisin jättänyt bilettämisen vähemmälle ja keskittynyt enemmän urheiluun, olisi maratonennätykseni varmuudella alle 3 tunnin. Jos olisin sijoittanut kaikki bilettämisestä säästämäni rahat Applen osakkeisiin, olisi minulla paljon enemmän rahaa.

Jos ja jos. Jossittelulla ei ole mitään arvoa. Vain se, mihin voin tällä hetkellä vaikuttaa, on tärkeää. Vaikka tuskin koskaan pääsen alle kolmen tunnin maratonin alittamisen vaatimaan kuntoon, kannattaa minun siitä huolimatta lenkkeillä, jotta olisin neljän tunnin alituksen kunnossa. Samoin voin nykyään säästää kuukausittain itselleni sopivan summan ja katsoa myöhemmin, mihin se riittää. Näkökulma ja rehellisyys itseäni kohtaan on kaikkein tärkeintä.

2. Mielihyvä ja turvallisuus

"Tiedättekö mikä on ainoa asia, joka tuottaa minulle mielihyvää? Se, kun näen osinkojen virtaavan tililleni." - John D. Rockefeller (vapaa suomennos: Jasso) https://www.brainyquote.com/quotes/john_d_rockefeller_129792


Tunnen mielihyvää kuukausittain, kun ostan palkastani säästämilläni rahoilla indeksiosuusrahastoja. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että koen pystyväni säästämään kuukausittain niin, etten koe jääväni paitsi mistään. Sen lisäksi säästäminen luo tunteen turvallisuudesta. Jos minulle sattuu jotain yllättävää, pystyn käyttämään säästämiäni rahoja eikä minun (välttämättä) tarvitse pyytää lainaa tai apua muualta.

Markkinoille!

Lenkin tai puntin jälkeen oloni on raukea. Treenin jälkeisenä yönä nukun yleensä paremmin. Dopamiini lähtee virtaamaan ja tunnen huojennusta. Uskon liikunnan auttavan minua pysymään myös jatkossa paremmassa kunnossa. Toivon, että säännöllinen liikunta ehkäisee joitain sairauksia ja auttaa minua pysymään kondiksessa myös vanhempana.

3. Vaikutukset näkyvät pitkällä aikavälillä

"Korkoa korolle on maailman kahdeksas ihme. Joka sitä ymmärtää, tienaa sen; joka ei ymmärrä, maksaa sitä.” - Albert Einstein https://www.sijoittaja.fi/53597/korkoa-korolle/

Yksittäinen lenkki ei juurikaan vaikuta mihinkään. Samoin ei kerran säästetty osuus kuukausipalkastani auta kriisin aikana juurikaan. Jos kuitenkin jaksan lenkkeillä, uida ja tehdä sekä haukkaa että penaa (enemmän tietenkin penaa) viikottain, näen tuloksia ensisijaisesti kropassani mutta myös mielessäni.

Korkoa-korolle -ilmiö kasvattaa kuukausisäästöjäni yhtä tehokkaasti kuin 1900-luvun pakastimet kasvattivat freonien määrää ilmakehässä. Erona kuitenkin se, että freonit tuhosivat otsonikerrosta, kun säästöni turvaavat elintasoani pitkällä aikavälillä.

4. Kiinnostuksen kasvu epäsuoriin aiheisiin

Lenkkeilyn aloittamisen jälkeen kiinnostuin myös siitä, miten pystyn kehittämään juoksuani. Otin selvää levosta, ravinnosta ja apuvälineistä. Noin kolmikymppisenä tajusin, että kahdeksan tunnin yöunet hakkaavat tehollaan kuuden tunnin yöunet kuin Iivo Niskanen Aleksander Bolshunovin Pyeongchangin olympialaisten 50 kilometrilla. Kahdenkymmenen vuoden laihduttamisen jälkeen söin isoja annoksia ruokaa hyvällä omatunnolla. Sykemittarilla mittailin ja vertailin maksimi- ja leposykkeitä.

Puntille!

Säästämisessä kiinnitän huomiota kulutukseni lisäksi myös maailmantalouteen sillä erolla, että kulutukseeni voin vaikuttaa, mutta maailmantalouteen en. Vaikka pyrin pitämään säästämisinstrumenttini mahdollisimman yksinkertaisina, on minusta mielenkiintoista seurata, millaisia tuotteita eri rahoituslaitokset tarjoavat.

Samalla jaksan ihmetellä, kuinka talousmedia vetää yksinkertaisia johtopäätöksiä päivittäisistä muutamien prosenttien nousuista ja laskuista. Luulisi heidän tietävän, kuinka monimutkainen härveli maailmantalous on ja kuinka sitä ohjaavat markkinavoimat harvoin toimivat järkevästi lyhyellä aikavälillä.

Unohdinko jonkun asian listalta? Tai yhdistävätkö nämä neljä pointtia liikunnan ja säästämisen lisäksi vielä jotain muutakin?

Aiheeseen liittyvät postaukset:
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Säännöt säästämiseen
Lihavasta laihaksi

5.2.2019

Miten tavoite eroaa unelmasta?

Tavoitteet on hyvä erottaa unelmista. Tavoitteisiin kuuluu suunnitelma ja prosessi. Prosessista ei aina tarvitse nauttia, mutta se vaatii keskittymistä ja kestämistä. Tavoite ilman prosessia on pelkkä unelma.

Sain ensimmäisen lumilautani 11-vuotiaana. Siitä eteenpäin keskityin talvisin vain ja ainoastaan lautailuun. Rakensimme kylän poikien kanssa hyppyreitä läheisen hiihtolenkin pisimpään mäkeen. Innokkuutemme huomattiin ja kylätoimikunta rakennutti jopa uran half-pipea varten.

Ensimmäistä ja toistaiseksi viimeistä kertaa Alpeilla. Edellisestä laskusta oli kulunut kymmenisen vuotta.

Talven arki-iltani kuluivat pääasiassa lautaa, lumikolaa ja lapiota raahaten. Isäni ei voinut ymmärtää, kuinka saatoin kolata kasapäin lunta hiihtolenkin varressa, mutta kotipihan autotallin edustan putsaaminen ei voinut vähempääkään kiinnostaa (sori iskä). Viikonloppuisin matkustin reilut sata kilometriä lähimpään hiihtokeskukseen laskemaan. Yleensä kavereiden kanssa, mutta tarpeen tullen jopa yksin.

Sanomattakin lienee selvää, että unelmoin lumilautailijan urasta. Tahdoin päästä Slammerin kanteen, olympialaisiin ja kansainvälisiin snoukkakuvauksiin. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin epäröidä.

Kokemuksen karttuessa lautailijakaverini siirtyivät isompiin hyppyreihin minun jäädessä nysväämään pienimpiin kasoihin. Muut tekivät voltteja, kun minä en osannut pyöriä edes 360 astetta ilmassa. Toiset pystyivät laskemaan suht uskottavasti half-pipessa, itse sain parhaimmillaan vauhdit kahteen hyppyyn. Jossain vaiheessa huomasin jääväni viikonloppuisin mieluummin näpläämään kitaraa ja itseäni kuin palelemaan rinteeseen (kitaransoitto saattoi olla onnenpotku, koska unelmani rock-tähteydestä toteutui pari vuotta myöhemmin).

Nykyään kitarat ovat enemmänkin koristeena kuin välineinä kohti unelmaa.

En tiedä, olisiko minusta koskaan ollut ammattilautailijaksi. Tuskin. Olen suhteellisen arka. En ole koskaan innostunut huvipuistoissa viikinkilaivaa kummallisemmista laitteista. Olin suurimman osan lapsuuttani ylipainoinen enkä koskaan ole ollut ketterä.

Nämä syyt tuskin olivat ratkaisevimmat, etten päätynyt Vancouverin olympialaisiin. Joka tapauksessa lautailuharrastukseni loppui kuin Tero Järvenpään ura Pekingin olympialaisiin eikä unelmani pääsystä Slammerin kanteen koskaan toteutunut.

Tavoite ja siihen pääseminen

Ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani oli tapana juosta porukalla Helsinki City Run eli puolimaraton. Ilmoittauduin mukaan. Kerroin asiasta myös ystävälleni, joka oli harrastanut urheilua koko ikänsä.

"Kuulostaa hyvältä" hän sanoi. "Tuon jälkeenhän voisit loppukesästä tulla mukaan Helsinki City Maratonille" hän jatkoi. "No joo, saa nähdä, pitää katsoa, vedän eka tuon puolikkaan" sanoin ääneen tarkoittaen kuitenkin, etten ollut kiinnostunut.

Kaverini ymmärsi kommunikaationi samalla tavalla kuin Frendien Ross Rachelin idean tauosta. Kaverini oli laittanut samana iltana sähköpostia: "Helsinki City Maraton järjestetään elokuussa. Tästä linkistä löydät hinnan ja tarkemmat tiedot. Kuittaa, kun olet ilmoittautunut." En ole mikään fiksu jätkä. Maksoin ilmoittautumismaksun.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ehkä idea maratonin juoksemisesta oli kytenyt mielessäni jo jonkin aikaa. Innostuin viimeisenä opiskeluvuotena kestävyysurheilusta. Tahdoin hoikistua ja juoksu tuntui sekä edullisimmalta että yksinkertaisimmalta tavalta aloittaa matka kohti normaalipainoa.

Olin opiskelujeni puolivälissä juossut puolimaratonin. Tosin, kokemus oli sen verran pysäyttävä, etten tuon kisan jälkeen urheillut vuoteen vaan keskityin lähinnä oluen juontiin ja oululaisten mällipitsojen (tunnetaan myös nimellä majoneesikänkky) syömiseen. ”Voisiko nyt käydä samoin?” ajattelin.

Halu hoikistumisesta ja kaverini harjoittama lievä, henkisen väkivallan puolelle kääntyvä painostus johtivat siihen, että maratonista tuli tavoite. Laadin treeniohjelman, katsoin tarkemmin mitä söin ja enkä juurikaan juonut kaljaa kesällä. Aloin selvittää, miten kisaan piti valmistautua. Ostin uudet kengät. Otin maratonin jälkeisen viikon vapaaksi töistä. SITOUDUIN tavoitteeseen.

Juoksin maratonin.

Juoksin ensimmäisen maratonini Helsingissä 2011. Tämä kuva on Vantaan maratonilta 2016. Olin tuolloin fyysisesti elämäni kunnossa.

Eroavaisuudet

En ollut missään vaiheessa valmis sitoutumaan lumilautailuammattilaisuuden vaatimaan prosessiin. En ollut valmis edes yrittämään. Lannistuin, kun muut kehittyivät nopeammin. Jos olisin oikeasti ollut valmis sitoutumaan ammattilaisuuteen, en olisi välittänyt muista vaan puskenut tahdolla eteenpäin.

Olisin tutkinut tarkemmin, mitä voisin tehdä paremmin. Olisin treenannut enemmän. Olisin yrittänyt saada neuvoja kokeneemmilta. Sen sijaan totesin, että unelma lautailijan ammatista saa jäädä. Tuskin olen ainoa teini-ikäinen, jolle on käynyt oman harrastuksensa kanssa samoin.

Maratonin juoksemiseen kuitenkin sitouduin. Valmistauduin tavoitteeseen niin hyvin kuin pystyin. Juoksin vaikka ei kiinnostanut. En juonut kaljaa, vaikka olisi kiinnostanut. Tein kompromisseja. Tein uhrauksia. En ehkä kovin suuria uhrauksia, mutta uhrauksia kuitenkin.

Ymmärrän, että maratonin juokseminen ja lumilautailuammattilaisuus eivät ole verrannollisia keskenään. Mutta se ei olekaan jutun pointti. Tarkoitus on pystyä tiedostamaan, mitkä ajatuksistani ovat unelmia ja mitkä relevantteja tavoitteita.

"Uskalla unelmoida" ja "Unelmista totta" ovat lentäviä lauseita, joita on helppo heitellä ja joita hoetaan aivan liian vastuuttomasti. Unelmointi itsessään ei riitä. Unelmat vaativat tekoja toteutuakseen, eikä sekään aina riitä. Unelmiin ei voi hirttäytyä, jos ei ole valmis tekemään töitä niiden eteen.

Pahimmillaan unelmointi ajaa ahdistukseen. Yleinen viesti tuntuu olevan, että elämässä ei saa mitään aikaiseksi, jos ei unelmoi. Unelmoinnilla on kuitenkin sama tarkoitus kuin Salattujen elämien katsomisella - päästä hetkeksi pois arjesta. Aikuisen ihmisen täytyy kuitenkin käsittää realiteetit. Omat unelmat sijaitsevat samassa osoitteessa kuin Pihlajakatukin eli mielikuvituksessa.

Joskus unelmat muuttuvat tavoitteeksi. Väitän, että jokaisella yleisurheilun olympiavoittajalla unelmat ovat olleet samalla myös tavoitteita. Näin pitääkin olla, kun puhutaan absoluuttisesta huipusta. Minä en ole absoluuttisella huipulla millään elämän osa-alueella. Se ei kuitenkaan estä minua unelmoimasta. Unelmat saavat jäädä unelmiksi.

Unelmat pitää erottaa tavoitteista

Unelmoitko maailmanrauhasta? Hieno homma, niin minäkin. Tavoitteletko maailmanrauhaa? Onko sinulla suunnitelma, miten pystyt saamaan aikaan rauhan maapallon joka kolkassa? Niinpä. Ei sillä, ei minullakaan ole mitään toteutettavissa olevaa suunnitelmaa. Aika harvalla on.

No okei, maailmanrauha oli ehkä vähän epäreilu esimerkki. Entä jos mietitään parisuhdetta. Ei riitä, että sinkkuna unelmoi partnerista sohvalla maaten. Unelman toteutuminen voi vaatia esimerkiksi aloitteen tekoa baarissa, aloitteeseen vastaamista tekstarilla tai Tinderin räpläämistä kerta toisensa jälkeen. Eikä nämäkään välttämättä riitä partnerin saamiseksi.

Sama pätee kaikkiin muihinkin elämänaloihin. Ei riitä, että unelmoi palkankorotuksesta, rantavartalosta tai uuden kielen oppimisesta. Jotain on tehtävä, jos oikeasti haluaa unelman toteutuvan. Parhaimmillaan se onnistuu silloin, kun pystyy kehittämään unelman tavoitteeksi luomalla jonkinlaisen suunnitelman tai prosessin toivotun lopputuloksen saavuttamiseksi.

Erotatko sinä unelmasi tavoitteistasi? Mitä sinä olet tehnyt unelmasi eteen? Joko olet saavuttanut unelmasi? Olisi mukava kuulla kokemuksistasi ja unelmien saavuttamisesta. Samoin olisi kiva kuulla realistisia kuvauksia tapauksista, joissa voimat ovat loppuneet kesken unelmaa jahdatessa.

Aiheeseen liittyvät postaukset:
Mitä tapahtuu, kun unelma toteutuu?
Lihavasta laihaksi
Kielen opiskelusta
Vertailua muihin ja itseeni

29.1.2019

Yksinkertainen tapa testata meditointia

Osana kolmenkympin kriisiäni kiinnostuin mindfulnessista. Mindfulness koostuu useasta osasta. Yksi näkyvimpiä mindfulnessiin liittyviä toimintoja on meditaatio. Kriiseilyni alkuvaiheessa en juurikaan keskittynyt meditoimiseen. Myöhemmin aloin kuitenkin myös meditoida.

Dan Harris tiivistää kirjassaan "10 % happier" meditaation kolmeen osaan (tätä yksinkertaisempaa ohjetta en ole vielä löytänyt mistään).

1. Istu mukavasti.

Voit laittaa jalat ristiin tai olla laittamatta. Asetu lattialle, tuolille, tyynylle, sohvalle tai ihan mihin vain. Selkäranka olisi hyvä pitää suorassa, mutta ei sekään ole ehdoton edellytys.

Kotona meditoidessani makaan yleensä olohuoneen lattialla kuunnellen meditaatio-ohjetta Calm -appista.


En istu vaan makaan olohuoneen matolla ja hengittelen.

2. Tunne, kuinka hengität sisään ja ulos.

Valitse jokin kohta kehossa, jossa tunnet hengityksesi voimakkaimmin, esimerkiksi sieraimet, rinta tai vatsa. Näin ohjaat huomiosi yhteen paikkaan. Voit sanoa hiljaa mielessäsi "sisään" ja "ulos" samalla kun hengität.

Seuraan hengitystä nenästäni. Joskus vatsasta, jos satun pitämään käsiä mahan päällä. Hengitellessä lasken neljään. Ensimmäisellä tavulla sisään, toisella ulos.

3. Mielesi lähtee lähes sataprosenttisella varmuudella vaeltamaan.

Se on ihan ok. Älä säti itseäsi siitä, ettet jaksanut keskittyä hengitykseesi. Onnittele mielummin itseäsi, että huomioit keskittymisen herpaantuneen. Tämän jälkeen voit jälleen keskittyä hengitykseen. Ja havaita, että mielesi on jälleen lähtenyt vaeltamaan. Ja palata hengitykseen. Ja huomioida mielen vaeltaminen. Ja keskittyä hengitykseen. Ja niin edelleen.

Huomaan usein olevani laskuissa jo kahdeksassa, mikä tarkoittaa, etten ollut keskittynyt hengitykseeni, sillä neljän jälkeen olisi pitänyt palata yhteen. Mieleni vaeltaa useammin tulevasta murehtimiseen kuin menneisyyden märehtimiseen.

Kun huomaan keskittymiseni herpaantuneen, jään hetkeksi miettimään tilannetta, tunnetta tai henkilöä, joka siirsi keskittymiseni pois hengityksestä. Sen jälkeen siirrän sen pois mielestäni. Yleensä pyyhkäisemällä oikealle, ihan kuten Tinderissä.

Meditointi yksinkertaisimmillaan

Meditointi on yksinkertaista, muttei helppoa ("täh?"). Kuten kaikki itseään kunnioittavat bloggarit, myös minä haen termien määritykset Wikipediasta:
"Meditaatio on harjoitus, jossa yksilö kehittää sisäänpäin kääntyneen itsetarkkailun muodossa omaa mieltänsä, tai harjoittaa erilaisten tietoisuuden tilojen saavuttamista."

Yksinkertaisuudella tarkoitan varsinaista suorittamista, joka yleensä on oman hengityksen seuraamista. Mikä voisi olla yksinkertaisempaa? Homma muuttuu vaikeaksi siinä vaiheessa, kun mieli lähtee vaeltamaan. En jaksakaan keskittyä yhteen asiaan (eli hengitykseen) vaan ajatukseni hyppivät viime kesäloman muistelusta huomisen punttitreenin suunnitteluun.

Housut aloilleen ennen harjoitusta.

Mieleni lähtee vaeltamaan joka kerta, kun meditoin. Yksi meditoinnin pääpointista on, että tiedostan mieleni lähteneen vaeltamaan. Kun huomaan ajattelevani punttitreenini haukka- ja penatoistoja (enemmän tietenkin haukkatoistoja), pysähdyn ja palaan seuraamaan hengitystäni.

Apuväline

Netti on pullollaan erilaisia meditointi ja mindfulness appeja ja ohjelmia. Itse käytän puhelimessa Calm -appia ja sen maksullista premium -versiota. Niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, niin maksan vuodessa 279 tanskan kruunua (vajaat 40 euroa) siitä, että joku käskee minun hengittää (sekä sisään että ulos).

Calm-app. Näitä ja vastaavia harjoituksia teen päivittäin.

Pyrin tekemään päivittäin noin kymmenen minuutin harjoituksen. Joskus harjoitus jää tekemättä, joskus teen pidemmän harjoituksen, toisinaan taas useita. Tilastonörttinä tykkään myös siitä, että appi laskee "mindfulness-minuutit" ja "mindfulness-päivät".

Vaikka voisin tehdä meditointiharjoituksia ilman ylimääräistä (ja maksullista) apuvälinettä, koen, että pystyn pitämään rutiinin yllä paremmin, kun harjoitukset tallentuvat automaattisesti lokikirjaan. Harjoituksiin tulee myös sopivaa vaihtelua.

Osassa sessioista keskityn hengitykseen, kun taas osassa pääpaino on kehomeditaatiossa. Toisinaan appi laittaa minut tekemään kiitollisuusmeditaatioharjoituksen.

Tuloksia

En osaa sanoa, miten meditaatio on muuttanut minua. En osaa sanoa edes sitä, onko meditointi muuttanut minua yhtään mitenkään. Uskon kuitenkin, että olen nykyään useammin tietoisesti läsnä kuin mitä olin viisi tai kymmenen vuotta sitten. Johtuuko tämä meditoinnista vai normaalista vanhenemisesta? Enpä osaa sanoa sitäkään.


Pyrin meditoimaan vähintään kymmenen minuutin ajan päivittäin.

Oletko kokeillut meditointia tai meditoitko säännöllisesti? Jos meditoit, oletko huomannut joitain konkreettisia muutoksia käytöksessäsi, ajattelussasi tai toiminnassasi? Itse olen vielä aika hukassa meditointianalyyseissäni. Aioin kuitenkin jatkaa. En usko siitä olevan mitään haittaa vaan toivon sen auttavan minua olemaan jatkossakin enemmän läsnä hetkessä.

Aiheeseen liittyvät postaukset: