24.3.2020

Vapautta vaatien, mutta vastuuta välttäen

Sosiaalinen media vapauttaa kaikenlaisten mielipiteiden, ajatusten ja ideoiden julkaisemisen kaikkien nähtäville. Ongelmana on se, että saamme äänemme kuuluviin vaikkemme olisi tehneet ajatustemme eteen mitään. Meillä on vapaus vikistä mistä tahansa asiasta, mutta vastuun sysäämme mieluummin yhteiskunnalle.

Asemoin itseni poliittisella kartalla liberaaliksi. Ajattelen, että vapaus on arvoista tärkein. Vapaudesta voin johtaa kaikki muut länsimaalaiset, eurooppalaiset ja/tai kristilliset arvot (tai miksi ikinä kukaan haluaakaan perusoikeuksia kutsuakaan).

Vapauteen kuuluu olennaisena osana vastuu. Vastuuta on kahdenlaista. Ensiksi, olen vastuussa tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni yhteiskunnalle. Toiseksi, mitä tahansa teenkin tai jätän tekemättä, olen vastuussa niistä itselleni.

Jokaisella meistä pitää olla vapaus tehdä virheitä. Virheet eivät kuitenkaan saa olla sellaisia, että ne loukkaavat jonkun toisen ja/tai ympäristön vapautta. Siinä vaiheessa, kun käyttämämme vapaus koituu jonkun toisen vahingoksi, kyseessä täytyy olla laittomuus.

Minulla ei voi olla vapautta aiheuttaa fyysistä tai henkistä kipua toiselle, en voi tuhota luontoa tai en saa levittää toisesta perättömiä syytöksiä. Yhteiskunnan täytyy säätää raamit vapauksilleni, jotta se voisi suojella heikompiosaisia sekoilultani.

Joudunko huolehtimaan itsestäni?

Sen sijaan ne virheet, joita teen itseäni kohtaan saavatkin koitua ongelmikseni. Pohjoismaalaisen hyvinvointivaltion kasvattamalle tällainen ajatus tuntuu täysin oudolta, ällöttävältä ja absurdilta. Yhteiskunta on suojannut minua koko elämäni ajan estämällä suurimmat pöljäilyni myös itseäni kohtaan.

Olin miltei kolmekymmentä ennen kuin aloin huolehtia itse hampaistani. Sitä ennen hampaistani huolehtivat neuvola, kouluterveydenhuolto, intti ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Suomessa asuessani minun ei koskaan tarvinnut katsoa kelloa baarissa: portsari ohjasi minut ulos (viimeistään) pilkun aikaan. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuositukset huolehtivat, että jokaisessa opiskelu- ja työpaikkakanttiinissa olen voinut valita tasapainoisen ja terveellisen lounaan.


Terveellisten lounaiden lisäksi tykkään nauttia tasapainoisia aamiaisia.

Demokratiassa saa mitä tilaa

Me suomalaiset olemme demokraattisen historiamme ajan vältelleet henkilökohtaista vastuuta kuin rokotekriitikko tieteellisiä vertaisarvioituja tutkimuksia. Sen vuoksi olemme ulkoistaneet holhoavien ja ikävien päätösten teon kunnanvaltuustoille, eduskunnalle ja EU-parlamentille. Voimme aina sopivan paikan tullen väistää omaa vastuutamme vetoamalla holhousyhteiskuntaan.

Ei voi muuta kuin hattua nostaa kaikille hallitusvastuussa koskaan olleille puolueille ja poliitikoille. En ymmärrä, miten te oikein jaksatte ottaa vastaan vuodesta toiseen samaa kuraa omilta äänestäjiltänne. Äänestäjiltä, joiden kaiken järjen mukaan pitäisi olla teidän tukenanne tiukkojen päätösten takana.

Me äänestäjät tuppaamme "yllättymään" yksinkertaistenkin päätösten seurauksista. Kenellekään peruskoulun suorittaneelle ei pitäisi tulla yllätyksenä, että julkisen talouden leikkaaminen laskee julkisen sektorin palvelutasoa tai että julkisen sektorin palvelutason nostaminen kasvattaa julkistalouden kuluja eli veroja.

Kokonaan toinen keskustelu on tietenkin se, että kenen palvelutasoa voisi laskea (minun mielestäni tietysti naapurin) tai kenen veroista palvelutason korottaminen pitäisi rahoittaa (saman naapurin). Me emme ole valmiita itse kantamaan vastuuta niiden poliitikkojen päätöksistä, jotka olemme itse valtaan äänestäneet. Ja siitä huolimatta me äänestäjät vaihdamme leiriä poliitikosta toiseen anoen vuodesta toiseen samoja lupauksia, mutta odottaen erilaisia seurauksia. Yritä siinä sitten tehdä vaalikaudet ylittävää politiikkaa.

Ei tikkuakaan ristiin

Mitä sinä olet tehnyt valittamasi asian muuttamiseksi? Mikä on ollut kaikkein tehokkain keino? Sääntö-Suomesta nillittäjiä riittää joka nurkalle.

Tällaisen kitinän kuunteleminen on lähinnä hellyttävää. Yleensä valittajina ovat sellaiset henkilöt, jotka voisivat itse tehdä asian eteen jotain. Sen sijaan, että he esimerkiksi pakkaisivat laukkunsa ja vaihtaisivat maisemaa, he jäävät kaikkien yhteiseksi riesaksi valittamaan, kuinka norminpurkutalkoot eivät etene.

En ymmärrä, miksi me käytämme energiaa turhaan vikinään sen sijaan, että yrittäisimme oikeasti tehdä asioille jotain. En ymmärrä, miksi me käytämme aikamme valittamiseen, kun meille on annettu vapaus vaikuttaa elämiimme.

Mutta kun ei. Jostain syystä koemme, että on parempi vinkua kuin yrittää itse tehdä ärsyttävälle asialle jotain. Sen sijaan, että olisimme valmiita muuttumaan (tai muuttamaan), meidän pitää vain päästä valittaamaan ja välttämään vastuuta.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

10.3.2020

Self-helpin ikivihreä: "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa?" - Dale Carnegie

Siitä huolimatta, että Dale Carnegien kirja "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" julkaistiin jo 1936, sisältää se ikivihreitä neuvoja. Olen nähnyt monesti kirjaa myytävän "bisnes"kirjana. On se varmaan sitäkin, mutta mielestäni kirjan parasta antia on muistutukset hyvästä käytöksestä ja toisten huomioonottamisesta.

Dale Carnegien "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" on suurin syypää blogistin uraani. Luin kirjan ensimmäistä kertaa joskus vuoden 2010 tienoilla ja aloin kirjoittaa blogia heti perään vuonna 2018. Halusin kertoa kaikille kavereilleni neuvoista, joita Dale jakaa kirjassaan. En ole kuitenkaan kovin hyvä neuvomaan muita, joten päätin "piilottaa" neuvoni blogimuotoon.

Kirja ei sinänsä tarjoa mitään mullistavia oivalluksia vaan enemmänkin pukee sanoiksi normaalit käyttäytymissäännöt. Joku voi kutsua Dalen ohjeita esittämiseksi tai jopa toisten tavoitteelliseksi manipuloinniksi. En syytä heitä, jotka näkevät kirjan tällaisena. Sen voi toki lukea myös tuosta näkökulmasta. Minulle kirja tarkoittaa jotain paljon tavanomaisempaa.

Dalen ohjeet ja esimerkit näyttävät konkreettisesti, mitä hyvä käytös on. Se on toisen huomioonottamista eli toisen tärkeydentunteen korostamista. Jokainen tajuaa (tai ainakin jokaisen pitäisi tajuta), kuinka kiittäminen, kannustaminen ja toisen asemaan asettuminen kuuluu normaaliin hyvään käytökseen. Kuten Dalen esimerkit osoittavat, tällainen käyttäytyminen on kohtalaisen niukkaa. Se oli sitä 1930-luvun Yhdysvalloissa ja se on sitä 2000-luvun Suomessa.



Vaikka en osaakaan multitaskata, tykkään syödä hedelmiä samaan aikaan, kun luen Dalea.

Perusasiat ovat perusasioita

Huono tai mielistelevä käytös normina nostaa käytöstavat arvoon arvaamattomaan. Dalen tekstin salaisuus perustuu tähän oivallukseen. Itse olen muotoillut sen suuhuni sopivaksi lausahdukseksi: "Älä ole mulkku."

Hän, joka pystyy käyttäytymään normaalien hyvien käytöstapojen mukaisesti, saa heti etumatkaa niihin, jotka käyttäytyvät huonosti. Saa olla aika kylmäkiskoinen henkilö, jos väittää, että yksinkertaisen "kiitos" sanan kuuleminen ei aiheuttaisi arvostusta toista kohtaan.

Käyttäytyminen ei ole aina helppoa

Hyvien käytöstapojen seuraaminen tuntuu uskomattoman vaikealta. Niinkin inhimilliset tunteet kuin väsy, nälkä ja turhautuminen blokkaavat normaalit käytöstavat.

Miksi pystyn käyttäytymään hyvin vain silloin, kun voin hyvin? Mitä ihmettä tapahtuu myötätunnolleni, kun olen väsynyt? Miksi nälissäni en jaksa olla kiinnostunut toisen huolista ja murheista vaan pikemminkin mietin, koska saan mahani täyteen (huoli, josta kenenkään ensimmäisessä maailmassa elävän ei pitäisi minkään tilaston mukaan olla huolissaan)? Miksi turhautuessani alan arvostella toista, kun minun pitäisi enemminkin olla kannustaa? Olen huomannut olevani mestari aiheuttamaan pahaa mieltä sekä toiselle että itselleni.

Yleensä, kun teen jotain tyhmää ja jota häpeän, tajuan, etten ole toiminut Dalen ohjeiden mukaisesti. Voi kuulostaa, että pidän Dalea elämäni ylimpänä guruna. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Dalen ansiot eivät mielestäni ole siinä, että hän olisi keksinyt jotain täysin uutta ja mullistavaa. Sitä hän ei ole tehnyt vaan hän on ainoastaan listannut kirjaansa ajattomia käyttäytymissääntöjä.


Jeesus tiivisti saman sanoman yhteen virkkeeseen vuorisaarnan kultaisessa säännössä: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Tuskin Jeesuskaan oli ensimmäinen, joka puhui tästä asiasta.


Ei mitään turhaa kikkailua

Mielestäni Dalen ansiot ovat siinä, että hän pystyi erittelemään käyttäytymissäännöt kolmeenkymmeneen kohtaan ja kertomaan niistä suhteellisen yleispätevät esimerkit. Dalen esimerkit ovat tarpeeksi samaistuttavia ja sen verran yleisiä, että jokainen pystyy näkemään itsensä suurimmassa osassa kuvailluista tilanteista. Joko ottavana tai antavan osapuolena.

Dale on auttanut meikämandoliinoa siinä, että vaikken aina osaakaan käyttäytyä (saatikka, että osaisin käyttäytyä HYVIN) pystyn tiedostamaan, miten toimin. Parhaimmillaan tämä tapahtuu tilanteen ollessa päällä, mutta huomattavasti useammin vasta sitten, kun tilanne on jo päättynyt.

Joistain klassikkokirjoista sanotaan, että ne ovat klassikoita, koska "niistä oppii uutta joka lukukerralla." Mielestäni sellaiset kirjat ovat syvältä ja poikittain. Jos sanoma ei mene jakeluun kerralla, täytyy kirjoittajan ottaa lusikka kauniiseen käteen, katsoa peiliin ja kirjoittaa paremmin.

Itse palaan aina silloin tällöin lukemaan Dalea uudestaan ja uudestaan. Sen sijaan, että "oppisin jotain uutta joka lukukerralla" muistan, mitä opin jo ensimmäisellä lukukerralla, mutta jonka olin jo ehtinyt haudata muistin syövereihini blogiaikataulujen, punttitreenien ja Pää Kii -levyjen ajattelemisen alle.


Miellekarttani Dalen maailmaan.

Tiedät ja osaat jo kaiken tarpeellisen

En usko, että juuri kukaan peruskoulun käynyt oppii Dalen kirjasta mitään uutta. Sen sijaan uskon, että lähes jokainen voi oppia tunnistamaan omia tekojaan ja ajatuksiaan sekä käyttämään niitä sekä muiden että oman tärkeydentunteen mahdollistamiseksi. Koetko, että tarvitsisit välillä muistuttamista normaaleista hyvistä käytöstavoista? Jos tarvitset, miten muistutat itseäsi? Itselleni tärkein muistutus Dalen kirjasta on, että mikään ei ole merkittävämpää ihmisten välisessä kanssakäymisessä (oli se sitten parisuhde, kaverisuhde, naapurisuhde, perhesuhde tai mikä vaan) kuin tärkeyden tunne.

3.3.2020

Allokaation ytimessä - kuinka riskiä hallitaan

Uskon pääseväni parhaaseen mahdolliseen tuottoon huolehtimalla sijoitussalkkuni allokaatiosta. Allokaation ideana on hajauttaa varallisuus useaan omaisuusluokkaan niin, että yhden omaisuusluokan huonompi tuotto ei vaaranna koko salkun tuottoa.

Kolmijalka, kolme pointtia, vallan kolmijako-oppi, kolme muskettisoturia, Apulannan Kolme, kolme pientä porsasta. Koska kolme on niin maaginen luku, olen päättänyt perustaa salkkuni kolmeen osaan: osakeindekseihin, korkoihin ja muihin.

Osakeindekseihin kuuluu eri indekseihin sijoittavat ETF:t ja korkoihin korko-ETF (tarkemman listan löydät tekstin lopusta). Näistä molempiin omaisuusluokkiin sijoitan orjallisesti suunnitelmani mukaan. Sen sijaan salkkuni kolmanteen kivijalkaan "Muut" olen antanut itse itselleni luvan sekoilla niin paljon kuin jaksan. Tänne menevät muun muassa yksittäiset osakesijoitukset ja kaikenlainen muu sälä. Näitä sijoituksia en avaa tässä sen tarkemmin, koska en ole kovinkaan ylpeä tämän osion sisällöstä (ja pieni mystisyys pitää sopivasti yllä henkilö"brändiäni").


Korot ja osakeindeksit ovat salkkuni kovaa ydintä. Muut sisältää kaikki kikkailusijoitukseni, joilla kuvittelen kerääväni ylituottoa (tai alfaa, kuten "jengi" sanoo).

Muut omaisuusluokat olen jättänyt väliin. Miksi? Kolme syytä (kjeh, kjeh). Ensinnäkin, koitan pitää salkkuni koostumuksen mahdollisimman yksinkertaisena ("Muut" osaa lukuunottamatta). Toiseksi, uskon, että osakkeiden ja korkojen välinen yhdistelmä takaa riittävän hajautuksen. Kolmanneksi, en usko, että muihin omaisuusluokkiin sijoittaminen (kiinteistöt, raaka-aineet, jne.) tasaisi riskiä tai lisäisi tuotto-odotusta niin paljoa, että minun kannattaisi maksaa vaivaa tai korkeampia hallinnointipalkkioita, jotta pääsisin mukaan näihin sijoituksiin. Jos joskus sijoitan esimerkiksi kiinteistöihin, lasken mukaan "Muihin".


"Cut the bullshit and show me the money." -vanha jokivartelainen sananlasku

Tuottoa etsien

Eri omaisuusluokilla on historialliset keskiarvotuotot. Jos uskomme Seligsonin tuottolaskuria (ja miksi emme uskoisi), niin osakkeiden keskiarvotuotto pyörii noin yhdeksässä, pitkien korkojen viidessä ja lyhyiden korkojen neljässä prosentissa, kun inflaatio ON MUKANA LASKUISSA.

Minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö keskiarvotuotot toteudu myös tulevaisuudessa, kun kyse on pitkästä aikavälistä (tosin, varovaisena kaverina kuvittelen/toivon/ajattelen koko salkkuni pitkän aikavälin tuotoksi noin viisi prosenttia, kun inflaatio ON SIIVOTTU POIS LASKUISTA).

Homman tekee mielenkiintoiseksi se, että kun valitaan arvalla jokin vuosi, niin on aika epätodennäköistä, että kaikki omaisuuslajit olisivat tuottaneet täsmälleen historiallisen keskiarvon verran juuri tuona valittuna vuonna. Logical Investiltä löytyy mielestäni aika hyvä kuva, miten eri omaisuusluokat ovat vuosittain tuottaneet vuodesta 2005 alkaen.

Riskistä hommaa

Jos kerran osakemarkkinat tuottavat parhaiten, miksen sitten sijoita kaikkea osakkeisiin vaan kikkailen korkosijoituksilla ja epämääräisillä "Muilla"?

En uskalla sijoittaa pelkästään osakkeisiin, koska osakkeiden hinnat heiluvat paljon enemmän kuin esimerkiksi korkosijoitusten arvot. Eli osakesijoitukset ovat korkosijoituksia riskisempiä.

Riskillä tarkoitan tässä yhteydessä arvon vaihtelevuutta eli volatiliteettia eli keskihajontaa (tuttu ainakin lukion pitkästä matematiikasta). Itse ajattelen laajasti hajautetun osakesalkun keskihajonnan pyörivän jossain viidentoista prosentin paikkeilla. Matemaattisesti tämä tarkoittaa sitä, että osakesalkun vuosituotto on 95 prosentin todennäköisyydellä miinus 21 prosentin ja plus 39 prosentin välissä (lisää infoa esimerkiksi täältä).

Historian saatossa (eli noin viimeiset 150 vuotta) osakemarkkinat ovat nousurallin jälkeen saattaneet pudota suhteellisen lyhyessä ajassa kahdestakymmenestä prosentista aina viiteenkymmeneen prosenttiin ja ehkä vielä enemmänkin. En tiedä sinusta, mutta viidenkymmenen prosentin pudotus kuulostaa korviini aika suurelta.

Korkosijoitusten keskihajonnan arvaan pyörivän jossain huomattavasti alempana, joten uskon korkosijoitusten suojaavan salkkuani silloin, kun osakemarkkinat laskevat. Riskittömänä en kuitenkaan korkosijoittamista pidä. Uskon kuitenkin korkosijoitusteni olevan vähemmän riskisiä kuin osakesijoitukseni.


Vaikka vuosi 2019 oli äärimmäisen hyvä sijoitusvuosi, ei Tanskan salkkuni kyyti ollut pelkkää tasaista rallia vaan välillä tultiin jonkin verran alaskin

Avaimet allokaatioon

Omaisuusluokkien osuudet salkussani heiluvat tuottojen mukaan. Koska uskon keskiarvotuottoihin pitkällä aikavälillä, täytyy minun pitää huolta, ettei minkään omaisuuslajin osuus kasva liian suureksi tai kutistu liian pieneksi. Tämän vuoksi minun täytyy tasapainottaa (tai rebalansoida, kuten "jengi" sanoo) salkkuni tasaisin väliajoin.

Kaikki (?) pitkän aikavälin sijoitusneuvot käskevät tasapainottamaan salkun puolivuosittain tai vuosittain. Rebalansointi tapahtuu myymällä niitä omaisuusluokkia ja/tai arvopapereita, joiden painotus poikkeaa huomattavasti ennaltamäärittelemästäni osuudesta.

Pihinä kaverina pyrin välttelemään myyntejä niin paljon kuin mahdollista, koska myydessä mitä tahansa arvopaperia joudun maksamaan välityspalkkioita. Pankit ovat toki ansaitsevat välityspalkkionsa, mutta kun kyse on omista rahoistani, niin pidän ne mieluummin itselläni kuin annan ne palkkiomaksuina muille.

Myyntien sijaan huolehdin salkkuni allokaatiosta ostoilla. Olen vankka jatkuvan säästämisen kannattaja. Säästän joka kuukausi palkastani osan ja sijoitan säästösumman suoraan (arvaatkin varmaan jo mihin) osakeindekseihin, korkoihin tai muihin.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi osakeindeksien paino salkussani heilahtaa syystä tai toisesta yli itse itselleni määrittelemän 61 prosentin, niin sijoitan seuraavassa kuussa suhteessa enemmän korkoihin ja/tai muihin.

Jos en huolehdi salkkuni allokaatiosta, voin ajautua tilanteeseen, jossa melkein kaikki munani ovat samassa korissa. Se ei tiedä hyvää salkkuni tuotolle kuplien aikaan. Kaikkiin omaisuusluokkiin syntyy (tai niihin synnytetään) kuplia aina tasaisin väliajoin, esimerkkeinä 2000-luvun vaihteen teknokupla ja vuosien 2008-2009 finanssikriisi.

Kaikki tavallaan

Olen kuin laput silmillä kävelevä hevonen. Näen kaukana edessäni vain pitkän aikavälin vuosittaisen keskiarvotuoton (esim. osakkeet yhdeksän prosenttia). Niinä yksittäisinä vuosina, kun tuotto on selvästi suurempi tai pienempi (ehkä jopa negatiivinen miinus viisikymmentä prosenttia, kuten esim. kehittyvien markkinoiden osakkeet vuonna 2008), suojaavat silmälaput minua kuvittelemasta, että satunnaiset vuosituotot kertoisivat yhtään mitään pitkän aikavälin keskiarvotuotosta.

Miten sinä huolehdit salkkusi allokaatiosta? Tai jos et huolehdi, niin miksi et? Olisi mukava kuulla esimerkkejä. Ymmärrän hyvin, että volatiliteetti ei ole ainoa riskin määritelmä. Voisin kuvitella, että esimerkiksi asuntosijoittajat vähät välittävät volatiliteetista. Uskon kuitenkin, että volatiliteetti on sopivin riskimittari omalle sijoitustyylilleni.

Itse sijoitan seuraaviin ETF:iin (HUOM! KOEN, ETTÄ NÄMÄ SOPIVAT MINULLE, MUTTA SE EI TARKOITA, ETTÄ SAMAT SIJOITUKSET SOPIVAT SINULLE, JOTEN JOS SIJOITAT NÄIHIN SAMOIHIN ETF:IIN JA HOMMA MENEE "REISILLE", NIIN SE EI OLE MINUN VIKANI, KOSKA EN OLE SUOSITELLUT NÄITÄ SINULLE ENKÄ KENELLE MUULLEKAAN):

  • iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Acc) SXR8
  • iShares Core MSCI Europe UCITS ETF EUR (Acc) EUNK
  • iShares Core MSCI Pac ex-Jpn ETF USD Acc EUR SXR1
  • iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF USD (Acc) IS3N
  • Xtrackers Nikkei 225 UCITS ETF 1D XDJP
  • Xtrackers II Global Aggregate Bond Swap XBAG


Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Henkilökuvaa rakentamassa - miten luoda ainutlaatuisuuden illuusio
Miten en sijoita - kolme kohdetta sijoitustyylini ulkopuolella
Pelko - elämän suurin ajuri

25.2.2020

Toksinen maskuliinisuus - miten siitä ei ainakaan pääse eroon

Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta tanssimista ei lähtökohtaisesti mielletä kovinkaan miehiseksi toiminnaksi. Mitään järkeähän tällaisessa ajatuksessa ei tietenkään ole. Ihminen on käynyt kuussa, mutta tanssiva mies tuntuu edelleen olevan kummajainen (sekä hyvässä että pahassa). Kokeilin tanssimista, enkä tiedä, oliko lopputulos hyvä vai huono. Enkä ole edes varma, että muuttuiko mikään.

Tykkään tehdä puntilla haukkaa ja penaa (enemmän tietenkin penaa). Salikorttini kuukausimaksuun kuuluu normaalien kuntosalilaitteiden käytön lisäksi ryhmäliikuntatunnit. Tapanani on ollut kokeilla eri ryhmäliikuntatunteja säännöllisen epäsäännöllisesti. Joka kerta olen todennut, etten nauti niistä.

Pihinä salikarjuna en halunnut maksaa ylimääräistä ryhmäliikuntatunneista, kun en niitä käyttänytkään. Löysin hinnastosta halvemman kuukausipaketin, johon ei kuulunut ryhmäliikuntatunteja. Soitin välittömästi saliketjun asiakaspalveluun vaihtaakseni kuukausipaketin.

En tiedä, kuinka paljon pienemmät haukkani voisivat olla, jos en kävisi puntilla...


Raha ratkaisee

Kävi kuitenkin ilmi, että lähisalini ei kuulunut halvemman kuukausipaketin piiriin ja olisin joutunut matkustamaan useita kilometrejä toiselle salille. Kaltaiselleni kiireiselle bisneshenkilölle tämä oli mahdotonta. Erotus halvempaan kuukausipakettiin oli noin seitsemän euroa kuukaudessa (kovimmille latteavocadoleipäfirettäjille tiedoksi, että seitsemän euroa kuukaudessa tekee kymmenen prosentin vuosituotolla neljässäkymmenessä vuodessa noin 40 000 euroa ja Trinity-tutkimuksen mukaisen neljän prosentin säännön mukaan voisin vuodessa nostaa noin 1 600 euroa käyttööni eli siinä voitte miettiä, onko ryhmäliikkuminen taloudellisesti järkevää).

Alistuin siis maksamaan ryhmäliikuntatunneista. Kuten aiemmin hieman kaunistellen ilmaisin, aiemmat kokemukseni ryhmäliikuntatunneista ovat lähinnä vastenmielisiä. Kokeilemissani spinning-, kuntopiiri- ja kuntonyrkkeilytunneissa ei ole sinänsä ollut mitään vikaa. Ne vaan eivät voittaneet hauiskäännön sivistyneen kauneuden ja voiman yhteenliittymästä saatavaa satumaisen euforista tunnetta.

Niinpä päätin kokeilla jotain aivan muuta.

Ei siinä oikeastansa muuta ole, mutta rauhallisesti on otettava

Ilmoittauduin salin Move&Dance -kategoriaan kuuluvalla Latin-tunnille. Kuvauksen mukaan tunnilla tanssittaisiin merengueta, bachata, reggaetonia, kudoroa, cumbiaa ja zoukia. Tuosta listasta en osaa lausua yhtäkään tanssityyliä oikein (en suomeksi, saatikka sitten tanskaksi). Ainoa asia, mikä alittaa tanssilajien lausumistaitoni on tanssiosaamiseni. Minulla ei ole pienintäkään käsitystä geneettisistä juuristani, mutta olen aika varma, ettei perimästäni löydy kuubalaista verta.


Leijonakuninkaan Scaria mukaillen: "Sain leijonanosan, kun voimaa jaettiin, mutta lanteiden öljy - taisin unohtaa mennä siihen jonoon."

Astuin sisään ryhmäliikuntasalin. Kainaloni valuivat hikeä vaikkei tunti ollut vielä edes alkanut. En muista, koska olisin tanssinut ilman paria ja/tai selvinpäin. Kroppani oli virittäytynyt jonkinlaiseen stressitilaan. Aivan kuin olisin menossa ensitreffeille. Treffien kuviteltuna palkintona oli elämäni rakkauden löytyminen, joten silloin oli ymmärrettävää, että "hieman" jännitti. Nyt en kuitenkaan ollut treffeillä vaan tanssitunnilla. "Miten tämä voi tuntua näin vaikealta?"

Tunnin alkaessa olin yhtä pihalla kuin ilmastonmuutoksen vaaroista saarnaava ydinvoiman vastustaja. Valehtelin. En ollut pihalla vain tunnin alussa vaan koko tunnin ajan. Monitekeminen (multitaskaaminen, kuten "jengi" sanoo) ei koskaan ole ollut vahvuuteni. Minun piti samanaikaisesti seurata ohjaajan liikkeitä, liikuttaa jalkojani ja heilutella käsiäni. Tilannetta ei helpottanut se, että olin koko ajan muiden tanssijoiden tiellä, kun liikuimme sekä sivuttain että eteen- ja taaksepäin.

Tanssitunti ei ollut meikämandoliinolle liikuntaa. Se on mindfulnessia. Sen sijaan, että olisin keskittynyt kaikkiin tanssin osa-alueisiin samanaikaisesti, minun piti priorisoida. Päätin keskittyä jalkoihin. Käsilleni oli aivan sama, ne roikkuivat joka tapauksessa mukana. Muut tanssijat, musiikki ja tila hävisivät. Jäljelle jäi vain ohjaajan ja minun jalat. Millään muulla ei ollut merkitystä.

Uutta kohti

Kokeilen joka vuosi uutta harrastusta. Pienessä kaupungissa asuneena osaan arvostaa hieman suurempien kaupunkien harrastusmahdollisuuksia. Teini-ikäinen Jasso vetelisi nykyistä Jassoa huolella ympäri korvia, jos hänelle selviäisi, kuinka helppoa Kööpenhaminassa on kokeilla eri harrastuksia ja kuinka vähän nykyinen Jasso tätä hyödyntää. Torniossa vaihtoehtoja oli vähemmän, joskin siellä oli aivan riittävästi harrastuksia.


"Aina en tiedä, mistä minä pidän, mutta taatusti tiedän, mitä minä vihaan." Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus, Hämmennys ja viha

Mikä saa sinut kokeilemaan uusia asioita? Tai jos et enää kokeile uutta, mikä sai sinut lopettamaan? Uusien asioiden kokeilemisen ajurinani on pelko siitä, että jäisin jostain paitsi. En usko, että intohimo, kutsumus tai vakaumus löytyy sohvanpohjalla istumalla ja mietiskelemällä "mitä minä haluan elämältäni". Ilman uusien asioiden kokeilemista en voi tietää, mistä pidän tai mistä en pidä.

Selvisin hengissä tanssitunnista. Olin kuitenkin hämilläni kokemastani. Jokin alkukantainen (?) voima sai otteen minusta. Tanssitunnin jälkeen minulla ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin tehdä muutama sarja penkkipunnerrusta, juoda yksi A-olut ja kertoa itse itselleni pari inttijuttua. Ja ilmoittautua seuraavalle tanssitunnille.

18.2.2020

Vältetään toisten arvostelua

Olen siinä(kin) mielessä ainutlaatuinen henkilö, että tiedän tasan tarkkaan ja aina, kuinka tulee käyttäytyä. Tarkemmin sanottuna, tiedän, kuinka MUIDEN tulee käyttäytyä. Pystyn arvostamaan, mutta ennen kaikkea ARVOSTELEMAAN, muiden käyttäytymistä eri tilanteissa. Voi sitä hyvänolontunteen ja myötähäpeän määrää, kun näen toisen mokaavan. "Itse en ainakaan olisi toiminut noin, en missään nimessä." Kunnes sama tilanne tulee omalle kohdalleni ja toimin vähintään yhtä typerästi, yleensä jopa monta astetta pöljemmin.

Dale Carnegie kirjoittaa kirjassaan "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" seuraavasti:


"Moittiminen ei hyödytä ketään, koska se saa toisen puolustuskannalle ja esittämään vakuutuksia tekonsa oikeellisuudesta. Moittiminen on vaarallista, koska se haavoittaa toisen arvaamattoman kallista ylpeyttä, loukkaa omanarvontuntoa ja herättää katkeruutta."

Rauhallisena lauantaiaamuna aamiaisen jälkeisessä endorfiinipöhnässä en voisi olla enempää samaa mieltä Dalen kanssa. Moittimisessa ei ole järjen hiventäkään. Se ei auta, kehitä eikä helpota ketään tai mitään. Ja siitä huolimatta moitin muita useammin kuin kehtaan myöntää.


Täysi vatsa laskee toisten arvostelemisen todennäköisyyttä keskimäärin 83 prosentilla (lähde: Suuri aamiaistutkimus,  ajatuspaja Rautaa rajalta, n=1)

Onko tarkoituksena alleviivata virhettä vai etsiä ratkaisua? Kumpi on tärkeämpää, saada purettua oma paha olo ulos vai auttaa toista säilyttämään ammattiylpeytensä? Adrenaliinipäissään koen itseni niin voittamattomaksi, että toisen ihmisen ajatteleminen jää valitettavasti laavin rakoon.

Me kaikki teemme virheitä ja niistä pitää pystyä sanomaan asiallisesti. Pilkallinen ja tarkoitushakuinen nolaaminen on kuitenkin asia erikseen. Mitähän mieltä Jeesus oli tästä?


Mutta Jeesus meni Öljymäelle. Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?" Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä." -Johannes 8:1-7, Vuorisaarna

No niin, sieltähän se tuli. Synnitön, tai varmaan Dalen kuvauksen mukaan moitteeton, saa arvostella muita mielensä mukaan. Tosin, jos tällainen henkilö on ylipäänsä olemassa, en usko, että hänen tarvitsee moittimalla moittia yhtään ketään.

Synnintunnustus

Voisin luetella piiiiiitkän listan tilanteita, joissa olen reagoinut virheisiin, sekä omiin että muiden, totaalisen impulsiivisesti. Olen nolannut, selitellyt ja hyökännyt toista kohtaan lukemattomia kertoja tilanteissa, joissa impulsiivisen reagoinnin tuottama lisäarvo on ollut pyöreä nolla. Sen lisäksi olen ollut äärimmäisen hyvä keksimään (teko)syitä käytökselleni. Kiire, stressi, toisen ymmärtämättömyys, huonot ohjeet, tietämättömyys, jne.

Vaikka tulen aivan varmasti reagoimaan jatkossakin eri tilanteisiin impulsiivisesti, pyrin kuitenkin tiedostamaan tunteeni paremmin, jotta voisin keskittyä ongelmanratkaisuun oman pahan olon sijaan. Jos pystyn edes 75% tilanteissa pidättäytymään toisen välittömästä arvostelusta, olen jo voiton puolella.

Helppoa se ei tule olemaan, mutta uskon pystyväni kehittymään. Onneksi ikääntyminen auttaa! Tietynlainen kypsyys (niin ÄRSYTTÄVÄÄ kuin se liian monesti onkin) laittaa hyvällä tavalla epäilemään omaa käytöstä, mutta antaa samalla myös itsevarmuutta ja uskallusta pysähtyä epämiellyttävissä tilanteissa miettimään erilaisia ratkaisuita.

Muutos alkaa peiliin katsomisesta

Dale Carnegie antaa seuraavanlaisen ohjeen: 

"Tunnetko jonkun jonka sinä haluaisit muuttuvan ja kehittyvän? Hyvä! Hienoa. Sehän sopii. Mutta miksi et aloittaisi itsestäsi. Jo puhtaasti täysin itsekkäistä syistä se on paljon hyödyllisempää kuin yritys parantaa muita - eikä läheskään yhtä vaarallista."

Teen virheitä ja ne vaikuttavat sekä itseeni että muihin, sille ei voi mitään. Mutta sen sijaan, että pyrin kaikin keinoin välttämään kaikkia mahdollisia virheitä, minun tulisi keskittyä siihen, kuinka itse reagoin virheisiin, joko omiini tai muiden tekemiin.

Kukaan ei herää aamulla ajatellen: "Teenpä tänään oikein kunnon mokan", joten miksi sättiä virheestä, jota ei ole tehty tarkoituksellisesti. Sen sijaan voin kuitenkin aloittaa jokaisen päivän päättämällä, kuinka suhtaudun virheisiin. Mikään virhe ei oikeuta aiheuttamaan toiselle tarkoituksellisesti pahaa mieltä.

Pyrin katsomaan peiliin päivittäin ja tiedostamaan, kuinka en jatkossa keskity muiden arvosteluun. Joinain päivinä onnistun, toisina en, mutta joka päivä yritän parhaani. Sen on riitettävä.

Oletko kokenut nöyryyttävän arvosteluryöpyn tai oletko itse arvostellut toista impulsiivisesti ja hävennyt myöhemmin omaa käytöstäsi? Itse olen ollut rintamalinjan molemmilla puolilla. Kummallaan puolella ei ole ollut mukava olla (voisin kuvitella, että tämä pätee myös oikealla rintamalla). Vaikka kuinka yritän noudattaa stoalaista filosofiaani, ryöpsähtää tunteeni esille liian usein ja aivan väärissä paikoissa. En kuitenkaan voi syyttää käytöksestäni ketään muuta kuin itseäni ja se jos mikä tuntuu raskaalta taakalta.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

11.2.2020

Sijoittamisen pelko

Median antamaan kuvaan sijoittamisesta ja sijoittajista voi olla monen vaikea samaistua. Ilman samaistumista sijoittaminen vaikuttaa vieraalta. Ja vieraat asiat pelottavat monia. Sen lisäksi hyvinvointivaltio on mahdollistanut sen. elämästä on voinut selvitä sijoittamatta euroakaan.

Pelkään virheitä ja on noloa, jos joku saa tietää töppäilyistäni. Siksi rahasta, tai ainakin sijoittamisesta, puhuminen on niin vaikeaa. Aivooni sattuu fyysisesti, kun myönnän mokanneeni jossain sijoituksessa. Näin käy varsinkin silloin, jos kaverini on hetkeä aiemmin kertonut omasta onnistumisestaan.

Uskon, etten ole häpeäni kanssa yksin. Miksi niin moni meistä kuvittelee, että meidän pitäisi olla täydellisiä sijoituseläimiä ennen kuin uskallamme sijoittaa ensimmäistä kertaa? Miksi emme uskalla sijoittaa edes pientä summaa suosikkibrändimme omistamaan yhtiöön? Miksi emme uskalla noudattaa "osta-ja-unohda"-periaatetta indeksisijoittamisessa?

Pelko on polku pimeälle puolelle

Raha on varmaan seksuaalisuuden jälkeen ihmisen henkilökohtaisin asia. Rahasta voidaan puhua yleisellä tasolla ("minulla ei ole tarpeeksi säästöjä" tai "minulla ei ole varaa siihen tai tuohon"), mutta yksityiskohdat loistavat poissaolollaan. Enhän itsekään jaa täällä tarkkoja summia säästöistäni, tienesteistäni tai veloistani. Mutta vaikka itse pelkäänkin puhua rahasta, tykkään sijoittaa kuukausisäästöni indekseihin.


Vaikken tarkkoja euroja salkustani tykkääkään jakaa, niin allokaatioita tykitän julkisiksi sitäkin enemmän.

Aina, kun joku puhuu rahasta, tulee siihen joku toinen (ääliö) viisastelemaan. Klassikkokommentteja ovat muun muassa "Ai jaa, kaverini tekee samoja hommia firmassa XYZ ja tienaa tonnin kuussa enemmän. Näin hän kertoi." tai "Viisi vuotta sitten olisi kannattanut sijoittaa firmaan ABC, olisit voinut tienata sillä hyvät rahat." Meikämandoliinon ei ainakaan tee mieli jakaa omia raha-asioitani tällaisessa porukassa.

Kukin uskokoon ja luottakoon mihin haluaa

Rahasta ei voi puhua ilman luottamusta. Säästäminen ja sijoittaminen perustuu luottamukseen. Sijoittaminen on henkisesti mahdotonta, jos ei luota itseensä. Itseluottamuksella en tässä tapauksessa tarkoita sitä, että joka ainoa sijoitus onnistuisi. Ei varmasti onnistu. Tai jos onnistuu, niin silloin tuurilla on ollut sormensa pelissä (ja syvällä). Itseluottamukseni sijoituksissani tarkoittaa sitä, että voin hyvillä mielin mennä nukkumaan tietäen, että olen tehnyt parhaan mahdollisen päätöksen sen hetkisellä tiedolla.

Ymmärrän tietysti, jos joku ei halua säästää ja sijoittaa. Tarkoituksena voi olla, että kaikki laitetaan sileäksi heti tai viimeistään vuoden sisällä, kun palkka napsahtaa tilille. Ymmärrän, jos joku uskoo valtiollisen eläkejärjestelmän turvaavan eläkkeen ja/tai muuten mukavan elämän meille milleniaaleille. Ymmärrän, jos jollekin riittää yksi tulonlähde nyt ja ikuisesti. Ja tietysti ymmärrän, jos ei normaalien elinkustannusten jälkeen kerta kaikkiaan ole varaa laittaa mitään säästöön. Ymmärrän senkin, että jollekin voi olla tulossa muhkea perintö (näissä tapauksissa en tosin ymmärrä valittamista perintöverosta, joka otetaan siltä henkilöltä, joka täysin ilman minkäänlaista omaa panosta on saamassa huomattavan läjän omaisuutta, mutta täällä huuteleekin juippi, jolle ei kohtulottoarvonnassa napsahtanut jättipottia perinnön osalta).

Polarisaatio on pahasta

Tapanani on ollut haukkua mediaa aivan liian usein ja aivan liian heppoisin perustein, joten jatkan valitsemallani linjalla. Rahasta puhuttaessa otsikoihin nousee kaksi aihetta: velkasaneeraukseen sisäänpääsymaksun pikavipeillä lunastaneet ja 30-40-vuotiaat taloudellisen riippumattomuuden saavuttaneet.

Ei tarvitse ymmärtää tilastotieteestä kovinkaan paljon (siksi uskallankin kirjoittaa tämän), että tajuaa meidän tavallisten tallaajien jäävän noiden kahden ryhmän väliin. Ymmärrän mediaa. Ei kai ketään kiinnosta lukea tavallisesta työssäkäyvästä keskiluokkaisesta puurtajasta, joka asuntolainalyhennyksen sivussa säästää 10-15 % nettopalkasta indeksiosakerahastoon.

Täsmennän vielä, etten väheksy pätkääkään ylivelkaantuneiden asemaa. En tietääkseni tunne ketään ylivelkaantunutta enkä koskaan ole itse joutunut vastaavaan tilanteeseen. Niiden juttujen perusteella, mitä olen ylivelkaantuneista lukenut, en voi kuin ristiä käteni ja toivoa parasta mahdollista selviytymistä arkeen. Arvostan jokaista rohkeudesta tulla kertomaan omista mönkään menneistä raha-asioista julkisuuteen. Oma rohkeuteni ei sellaiseen riittäisi.

Toisen ääripään, taloudellisen riippumattomuuden, korostaminen mediassa normalisoi erityistapauksia. Säästämisen ja sijoittamisen ainoana maalina ei tarvitse olla taloudellinen riippumattomuus noin 45-vuotiaana (eli FIREttäminen niin kuin ”jengi” tätä kutsuu). Monelta meistä milleniaaleista tuo maali on jo mennyt ohi.

Taloudellisen riippumattomuuden sijaan sijoittamisella olla muitakin tavoitteita. 100 euroa kuussa kahdenkymmenen vuoden ajan tarkoittaa 7% tuotto-odotuksella ja 0,43 % hallinnointipalkkiolla noin 48 600 euron rahapottia. Nollatuotolla ja -kuluilla säästösumma olisi 24 000 euroa. Ei näillä summilla kuuhun mennä eikä varmasti olla taloudellisesti riippumattomia, mutta auttaahan se jo jonkin verran, jos rahalle onkin yhtäkkiä tarvetta!


Alla tviittini yhdestä mahdollisesta sijoituskombinaatiosta. Mitä mieltä olet?
Vastuun kantaminen omista päätöksistä on sekä pelottavaa että ällöttävää

Meille hyvinvointivaltion kasvateille on luonnollista pelätä vastuunkantoa omasta itsestämme. Olemmehan tottuneet siihen, että yhteiskunta huolehtii meidän koulutuksesta, terveydenhuollosta ja baarista ulos ohjaamisesta. Sijoittamisen yhteiskunta jättää kuitenkin kokonaan meidän omalle vastuulle. Ja vastuun kantaminen omasta itsestäni on ehkä käärmeiden jälkeen pelottavinta, mitä on. Käärmeistä en tiedä, mutta sijoittamiseen liittyvistä peloista pääsee yli vain kokeilemalla.

Vaikka tämä kuulostaa maailman suurimmalta itsestäänselvyydeltä, niin sanon sen silti: ennen kokeilua sijoittamiseen voi tutustua lukemalla kirjoja, selailemalla blogeja tai kuuntelemalla podcasteja.

Mitä sinä pelkäät sijoittamisessa? Oletko päässyt peloistasi yli? Ensimmäisiä sijoituksiani tehdessäni itseäni pelotti enemmän virheiden tekeminen kuin rahan menettäminen. Minulle on paljon tärkeämpää pitää itse itselleni keksimä "maine" loogisena, järkevänä ja kaikin puolin virheettömänä rahankäyttäjänä. Miten noloa olisikaan ollut, jos joku olisi saanut tietää, kuinka päättömiä sijoitusratkaisuja teinkään! Onneksi olen osittain päässyt tästä pelosta yli. Tosin, minulla on edelleen kaapissani sellaisia sijoittamiseen liittyviä mörköjä, joita en vielä uskalla päästää esiin. Toivottavasti itseluottamukseni kehittyy joku päivä niin vahvaksi, että uskallan tunnustaa loputkin sijoittamiseen liittyvät pöljäilyni.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Pelko - elämän suurin ajuri
Vertailua muihin ja itseeni
Säännöt säästämiseen
Muutos vaatii tekoja - paremmalla elämällä on hintansa
Kestäisikö pääni taloudellista riippumattomuuta?
Sijoittamista ei kannata ajatella maratonina vaan maratonille treenaamisena
Holhousvaltiosta
Antaa menneiden olla

Muut säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvät postaukset:
Mitä yhteistä on sijoittamisella ja ruokavaliolla
Mitä teen, jos salkun arvo laskee 40 %?
Epäröitkö säästämisen aloittamista? Kolme vastausta aloituskynnyksen madaltamiseksi
Miten pinnallisuudesta voi hyötyä taloudellisesti - esimerkki aloittelijoille
Kuinka paljon on riittävästi?
Mistä tunnistaa omat rajansa? - Case sijoittaminen
Miten tavoite eroaa unelmasta?
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan
4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?