Kuinka paljon on riittävästi?

Yleensä meitä syytetään siitä, että meille ei riitä mikään. Olen eri mieltä, ainakin silloin, kun puhutaan rahasta. Väitän, että meillä jokaisella on mielessä jokin rahaan liittyvä luku, jonka ajattelemme riittävän. Mitä tapahtuukaan sen jälkeen, kun tuon rahamäärän saavuttaa onkin eri juttu.

Juicen mukaan elämä on kuolemista, mutta mielestäni elämä on riittävyyden tavoittelua. Riittävyys ei ole absoluuttinen termi. Yleensä se tarkoittaa sinulle yhtä ja minulle toista. Ja siitä huolimatta se on suurimmalla osalla meistä kirkkaana mielessä. Kunnes saavutamme sen. Aikamoinen paradoksi.

Vicki Robinin kirjassa"Your Money Or Your Life" käydään läpi henkilökohtaista taloutta (kuluttamista, säästämistä ja arvoja). Jokaisen kappaleen lopussa on osio "Money Talk Questions", jossa on lista kysymyksiä, joiden tarkoituksena on helpottaa keskustelua rahasta kavereiden kanssa.

"Ennemmin mies näyttää munansa kuin rahansa" - vanha jokivartelainen sananlasku. (Tämä EI ole kehoitus lähettää dickpicejä)

Keskustelu avasi silmäni

Lojuimme kaverini kanssa eräänä darraisena iltapäivänä sohvallani. Katsottuamme rockumentary Spinal Tapin ja syötyämme rasvaisen, mutta ravintoköyhän lounaan, otin  "Your Money Or Your Life" -kirjan esiin ja aloin kysellä kaveriltani rahasta. Alku sujui mallikkaasti, kunnes pääsimme neljänteen kysymykseen.

- Ool rait, ool rait, seuraava kysymys: kuinka paljon on riittävästi? kysyin kaveriltani.
- Noh, enemmän kuin nyt, se on selvää. Jos tienaisin tonnin tai pari kuussa enemmän, niin se riittäisi vähän mukavampaan elämään ja jotain jäisi säästöönkin, hän vastasi.
- Ööh, ok, sanoin hämilläni.
- Mitä? Eikö tässä ollutkaan kyse rahasta? kaverini kysyi.
- Oli joo, vastasin.
- No mikä tässä meni väärin? hän kysyi
- Ei kun sitä mietin vaan, etten ajatellut kuukausiansioita, sanoin.
- Mitä ajattelit? kaverini kysyi
- Itse ajattelin ennemminkin omaisuutta kuin palkkaa, vastasin.

Hämmästykseni johtui siitä, ettei minulle tullut mieleenkään, että "kuinka paljon on riittävästi" voisi mitenkään liittyä kuukausitienesteihin. Pienessä päässäni minulle oli täysin selkeää, että "riittävä määrä" liittyy omaisuuteen ja siitä saatavaan passiiviseen tuottoon. Putkiaivoajatteluni vedätti minua (jälleen) kohti Yhden Totuuden Maailmaa. Tajusin, että tietty määrä kuukausiansioita on ihan yhtä oikea vastaus kuin jokin tietty määrä omaisuuttakin.

Darrapäivän kysymykset löytyivät Vicki Robinin kirjasta "Your Money Or Your Life".

Vaihteleva riittävyys

Ajatus siitä, mikä riittää ja minkä kokee riittäväksi vaihtelee hirveästi. Ei ainoastaan eri ihmisten välillä vaan myös saman ihmisen eri elämänvaiheissa. Eikä se aina liity rahaan. Ala-asteella minulle riitti, että sain pelata tarpeeksi Playstationilla. Yläasteella riitti se, että pääsiin lumilautailemaan talvisin joka viikonloppu. Lukiossa minulle ei riittänyt mikään. Opiskeluaikana riitti, että sain olutta.

Mielestäni on lapsellista sanoa, etteikö raha olisi tärkeää. Aivan varmasti on! Koko yhteiskunta pyörii rahan ympärillä. Esimerkiksi tasa-arvoisesta avioliittolaista voidaan käydä vaikka kuinka monta keskustelua siitä, onko oikein vai väärin, että samaa sukupuolta olevat saavat mennä keskenään naimisiin. Tärkeä keskustelu sinänsä (rakkaus on ihanaa), mutta avioliiton juuret ovat jossain aivan muualla kuin rakkaudessa. Kuka perii kenetkin ja mikä on perintöveroprosentti, millaisia verohyötyjä puolisot saavat ja miten lapset pitää elättää ovat historiallisesti olleet avioliiton kovaa ydintä. Rakkaus voi lakata, mutta instituutiot pitävät huolen avioliiton taloudellisista hyödyistä.

Noh, ehkä tämä määrä inhorealismia RIITTÄÄ tähän postaukseen, palataanpa takaisin aiheeseen (sori, lähti vähän keulimaan).

Spinal Tapin Nigel Tufnelille ei riittänyt kymppi vaan vahvistimen volyymi piti saada yhteentoista. Meikämandoliinolle kymppi riittää mainiosti.

Riittävä tavallisuus

On ollut jännä huomata, kuinka erilaiset ja yksinkertaiset asiat tuntuvat riittävän monelle. Joillekin riittää, että saa olla rauhassa eikä kukaan häiritse jonninjoutavilla jorinoilla. Toisille riittää parisuhde. Jollekin riittää, että pääsee matkustelemaan uusiin paikkoihin muutaman kerran vuodessa (tai kuten Tinderissä sanottaisiin: "Matkustelu on intohimoni!"). Hyvin monelle tuntuu riittävän vajaan kolmen tonnin bruttopalkka, rivarinpätkä, farkkuvolvo, puolitoista lasta ja koira sekä unelma eläkkeestä.

Kavereiden kanssa jutellessa huomaan usein, kuinka suomalainen perikateus nostaa päätään hiljaisessa (?) mielessäni. Miksi keskivertoperhe-elämä ei tunnu riittävän? Miksi elämä Torniossa tai Kalliossa ei riittänyt minulle vaan minun piti lähteä meren taakse uuteen maahan "löytämään itseäni". Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos itse keksimäni "tavallisuus" riittäisi.

"Meidän on uudesta luotava maa, raukat ne menkööt merten taa." - Nälkämaan laulu, Suomen (ehkä jopa koko maailman) jyhmein maakuntalaulu

Tavallisuushan on ehkä ylimielisin termi koskaan. Eihän kukaan ajattele olevansa tavallinen. Jokainen meistä ajattelee olevansa sekä erilainen että erikoinen. Näin varmasti onkin, kun katsotaan maailmaa omasta navasta päin. Lähintä mustaa aukkoa tuskin kiinnostaa, mitä me ajatellaan riittäväksi, minkä värisiä ollaan, mihin uskotaan tai kenen kanssa jaetaan makuuhuone: kaikki ollaan samalla tavalla tavallisia. Toisaalta, mustalle aukolle ei riitä mikään.

Mikä sinulle riittää?

Mikä on sinulle riittävästi? Oletko jo saavuttanut sen vai vieläkö tavoittelet sitä? Joskus mietin, että riittääkö meille mikään. Mieli on villi vekotin, koska se keksii aina uusia tavoitteita ja unelmia. Riittämättömyyden tunne on aina läsnä.

Vai onko riittävyys sama kuin tyytyminen? Tyytyminen on mielestäni surullinen termi. Se kuulostaa siltä, että jotain oli realistisesti saavutettavissa, mutta siihen ei kuitenkaan päästy. Riittävyys sen sijaan on neutraali tai ehkä jopa positiivinen termi. "Tämä riittää minulle" on kaunis lause. Vai mitä ajattelet?

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Elämä ilman alkoholia
Säännöt säästämiseen
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Lapsettomuusfaktoja
Miten tavoite eroaa unelmasta?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan

Kestäisikö pääni taloudellista riippumattomuutta?

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu (tai FIREttäminen, kuten "jengi" puhuu, joka tulee englannista Financial Independence Retire Early) on hyvin esillä mediassa ja monessa blogissa. Hyvä niin. Säästäminen ja sijoittaminen on paljon realistisempi tapa saavuttaa taloudellinen riippumattomuus kuin lottoaminen. Mielestäni FIREttämisessä kuitenkin vedetään muutama mutka liian suoraksi. Raha, tai sen puute, vaikuttaa aina myös henkisesti. Tästä ei puhuta niin paljon, kuin toivon.

Kirjoitin aiemmin säästämisen säännöistäni. Uskoin tuolloin, ja uskon edelleen, että noita sääntöjä noudattaen vaurastun pomminvarmasti. Kaikki tilastot, akateemiset tutkimukset ja asiantuntijoiden näkemykset tukevat tätä uskomusta (en todellakaan ole keksinyt noita sääntöjä itse). Minun tulee vain noudattaa itse itselleni laatimia sääntöjä vuosien ajan.

Tämä kaikki näyttää hyvältä ja toimii - paperilla. Todellisuudessa tilanne on monimutkaisempi. Syynä ei ole erilaiset sijoitusinstrumentit, asuinmaa tai globaalit kauppasodat. Suurin riski epäonnistumiselle on minä itse.

Osakemarkkinat tulevat romahtamaan jossain vaiheessa. Tiedän sen enkä yritäkään uskotella itselleni, että pystyisin ajoittamaan ostoni (ja myyntini) niin, etten kärsisi romahduksesta. Markkinat tulevat kuitenkin elpymään. Tärkeintä on vain jatkaa säästämistä sääntöjen mukaan.

Taloudellisella riippumattomuudella ostetaan aikaa. Tällä hetkellä olen tyytyväinen vapaa-aikani määrään. Ehdin käydä esimerkiksi katsomassa jalkapalloa.

No mikä tässä sitten voin olla niin vaikeaa?

Oma mieleni pelaa aivan eri peliä. Sitä ei voisi vähempääkään kiinnostaa, mitä akateeminen tutkimus sanoo osakemarkkinoiden elpymisestä. Sinä päivänä, kuukautena tai vuotena, kun osakesäästöni tippuvat 30, 40 tai 50 prosenttia, oma mieleni ei ota tilannetta rauhallisesti. "Paniikki! Mitä ihmettä täällä tapahtuu! Tuossahan meni monen kuukauden säästöt kerralla kankkulan kaivoon!" kuulen jo nyt mieleni huutavan.

Ja mieleni on oikeassa panikoidessaan. Ehdin jo rakentaa pilvilinnoja siitä, mitä säästämilläni rahoilla tai niiden tuotolla voisinkaan tehdä. Yhtäkkiä näiltä ihanilta kuvitelmilta vedetään matto alta ilkeimmällä mahdollisimmalla tavalla.

Pääomani on tällä hetkellä vielä sen verran pieni, että muutaman kymmenen prosentin romahdus ei juurikaan hetkauta. Entä jos puhutaankin jostain suuremmasta summasta, sanotaan vaikka miljoonasta eurosta? Neljän prosentin säännön mukaan pääomasta voi ottaa käyttöön vuosittain (yllättäen) neljä prosenttia eikä se pitkällä aikavälillä vaikuta pääoman määrään.

Tanskan salkkuni (sininen käyrä) on heilunut maltillisesti ylös ja alas viimeisen parin vuoden ajan. Ei paniikkia.

Kuinka paljon on riittävästi?

Eli eli. Miljoonan euron pääoma tarkoittaa, että voisin vuodessa nostaa käyttööni pääomasta 40 000 euroa (miinus verot). Suomalaisen mediaanivuosipalkka vuonna 2016 oli 36 000 euroa (miinus verot). Eli miljoonan euron pääomalla pystyisin huoletta elämään mediaanisuomalaisen elämää.

(Nyt tarkkaavaisimmat ovat jo sormet kiimassa kirjottamassa ansiotulo- ja pääomaverotuksen eroista, mikä totta kai vaikuttavat lopulliseen käytettävissä olevaan pääomaan, mutta lopulta ne ovat niin lähellä toisiaan, etten jaksa käyttää kallisarvoista aikaani näpertelyyn vaan maalaan isolla pensselillä, koska niin saan sanottavani paremmin läpi, mutta kommentoikaa vaan verotusta, olisi toisaalta hyvä, jos joku jaksaisi laskea erotuksen, kiitos sinulle.)

Tarvittava tuotto riippuu täysin elinkustannuksistani. Voisin kuvitella eläväni miljoonan euron pääomalla ja noin 40 000 euron vuosituotoilla. Mitä jos osakemarkkinat romahtavat 30 prosentia? Minulla ei olekaan enää jäljellä "kuin" 700 000 euroa. 700 000 euron pääoma tarkoittaakin 28 000 euron vuosituloja ja siis luonnollisesti 30 prosentin tiputusta tuloissa. Kuinka moni teistä voisi ottaa 30 prosentin palkanalennuksen iisisti?

Niinpä. Paniikkihan siinä iskisi. Pitäisi etsiä uusi työpaikka. Tai vaihtaa asunto, auto ja harrastukset halvempiin. Puolisosta (jos sellainen sattuu olemaan) kannattaa pitää kiinni (varmaan), jotta voi jakaa yhteiset kulut.

Itseäni kauhistuttaisi, jos joutuisin alentamaan elintasoani vajaalla kolmanneksella. En näkisi nälkää, ja fyysisesti voisin varmasti ihan hyvin. Todella moni suomalainen pärjää reilulla parilla tonnilla kuussa vallan mainiosti, ja niin varmasti minäkin.

Mind over matter

Henkinen kuorma olisi siitä huolimatta raskas kantaa. Jonkun menettäminen, olisi se sitten tarpeellista tai ei, on yleensä todella vaikea käsitellä. Siksi mietinkin, voiko taloudellinen riippumattomuus kääntyä itseään vastaan. Sen minkä finanssipuolella voittaa, voi hävitä henkisesti.

En tiedä, ehkä ylianalysoin. Mutta koska en ole lähelläkään taloudellista riippumattomuutta, niin minulla on aikaa mietiskellä näitä. Mitä mieltä sinä olet? Vaikka taloudellinen riippumattomuus helpottaisikin monessa asiassa, olisiko se sittenkään autuaaksi tekevä? Ehkä siihenkin tottuisi.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Säännöt säästämiseen
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä

Koitan säästämisen sijaan maksaa itselleni palkkaa

Vain puolet suomalaisista säästävät kuukausittain. Säästäminen kuulostaa sekä tylsältä että vanhanaikaiselta. Itse ajattelen maksavani palkkaa tulevaisuuden itselleni. Lopputulos on sama, mutta brändi on toimivampi.

Edellisellä maratonillani voimani olivat loppua kesken. Ei niinkään fyysiset voimani vaan henkinen kapasiteettini. Olin juossut noin kolmekymmentä kilometriä. Lenkki kiersi niin, että linnuntietä katsottuna olin matkalla poispäin maalista. Juoksin jänisten perässä ja aloin paremman tekemisen puutteessa juttelemaan heistä yhden kanssa.

- Kyllä se maali sieltä vaan auttamattomasti tulee vastaan, sanoin jänikselle vaikka oikeastaan taisin vain haluta sanoa sen ääneen itselleni.

- Kyllä tulee, se on totta, hän vastasi.

- Täytyy myöntää, että tämä alkaa vähitellen tuntua aika rankalta, jatkoin.

- Joo, mutta ei mitään hätää. Tuon seuraavan kurvin jälkeen, kun käännymme maalia kohti, matka on pelkkää alamäkeä ja meille tulee myötätuuli, jänis kannusti

- Tuo on kyllä aivan totta, sanoin.

Seuraavan kurvin jälkeen emme kääntyneet maalialueelle, matka ei ollut pelkkää alamäkeä eikä tyynessä säässä tuullut yhtään. Siitä huolimatta nuo sanat antoivat uskomattomasti voimaa. Jänis uudelleenmuotoili loppumatkasta niin ruusuisen kuvan, että siihen oli helppo tuudittautua. Kuka haluaisi keskeyttää, kun kerrankin pääsee juoksemaan myötätuulessa alamäkeen kohti maalia? Vaikka tämä ei ollutkaan todellista, näin ajateltuna se tuntui helpottavan loppumatkaa.

28. kilometri. Tässä vaiheessa oli vielä hauskaa. Loppu olikin aikamoista tuskien taivalta. Ei siinä, ensi vuonna uudestaan :)

Tarvitsen silloin tällöin uudelleenmuotoilua, jotta saan asian tehtyä. Tiedän, mitä minun pitää tehdä, mutta ilman ulkopuolista uutta näkökulmaa, sen tekeminen voi olla aika vaikeaa. Joskus pieni valkoinen yhteisesti tunnustettu valhekin auttaa.

Säästämisen uudelleenmuotoilu

Samaa ideaa uudelleenmuotoilusta käytän myös säästämiseen. Säästäminen itsessään tuntuu hiukan vanhalta ja nuivalta tavalta. Säästötili, säästöpossu, säästöpäivät - tällaiset termit eivät todellakaan ole maailman seksikkäimpiä! Kuka haluaa kertoa säästävänsä, kun voi kertoa, mihin kuluttanut rahansa?

Vaikka säästäminen sanana onkin aika tylsä, on se siitä huolimatta toimintona ihan pirun tärkeää. Mutta säästämisen motivoimiseksi tarvitaan hiukan semantiikka.

Miksi emme puhu säästämisen sijaan palkan maksamisesta itselle? Tunnustan, käsitteenähän tuo on hiukan hassu ja suorastaan harhaanjohtava. Säästäminenhän tapahtuu pääasiassa nettotuloista eli niistä tuloista, joista on jo maksettu verot. Oikean palkan, jonka työnantaja maksaa ja josta kaikissa palkkavertailuissa puhutaan, näkee palkkanauhassa bruttona. Bruttopalkasta maksetaan verot ja muut maksut, jonka jälkeen tilille napsahtaa nettopalkka.

Näin sen ajattelen

Tylsästi sanottuna, säästän kuukausittain tasasumman nettotuloistani. Siistimmin sanottuna, nykyinen minä maksaa tasasumman tuloistaan palkkana tulevaisuuden minälle. Tulevaisuuden minä voi sitten käyttää sen rahan miten haluaa, kuten esimerkiksi Iron Maiden Fender Stratocasteriin, Formula ykkösten Euroopan GP:n matkaan tai eläkeläisenä sairasteluun. Hillittömiä mahdollisuuksia!

Näin helposti pystyn huijaamaan itseäni, niin lapselliselta kuin se kuulostaakin.

"Paljonko maksat kuukaudessa itsellesi palkkaa?" kuulostaa heti paljon toiminnallisemmalta kuin "Paljonko säästät kuukausittain?"

Kuinka paljon arvostat tulevaisuuttasi?

Aivan kuten töissäkin, palkka on aika hyvä arvostuksen mittari. Nykyinen minä arvostaa tulevaisuuden minää niin paljon, että on valmis luopumaan osasta käytettävissä olevistaan varoista, jotta tulevaisuuden minällä olisi paremmat oltavat.

Joskus on tiukkoja tilanteita. Tällöin koen tarvitsevani ylimääräistä motivaatiota. Maratonilla kuvittelen loppumatkan olevan pelkkää alamäkeä ja myötätuulta. Säästämisessä kuvittelen maksavani palkkaa tulevaisuuden minälle. Millaisia motivaatiokeinoja sinä käytät säästämiseen? Riittääkö sinulle pelkkä semantiikka vai tarvitsetko jotain konkreettisempaa, kuten esimerkiksi vedonlyöntiä kaverin kanssa? Olisi mukava kuulla ja oppia uusia tapoja motivoida itseäni.

Aiheeseen liittyvät postaukset:
Uudelleenmuotoilun taito
Säännöt säästämiseen
Kuinka paljon on riittävästi?
Mistä tunnistaa omat rajansa? - Case sijoittaminen
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?
Kestäisikö pääni taloudellista riippumattomuuta?
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan