Sijoittamista ei kannata ajatella maratonina vaan maratonille treenaamisena

Sijoittamista verrataan liian usein maratoniin. Tämän latteuden viljelijät ovat ymmärtäneet jotain pahasti väärin joko sijoittamisesta tai maratonista (pahimmillaan molemmista). Sijoittamista kannattaa maratonin sijaan verrata maratonille treenaamiseen.

Meille taviksille sijoittaminen on tuottavimmillaan suunnitelmallista, johdonmukaista ja tylsää. Säästämisen ja sijoittamisen tarkoituksena on kerryttää varallisuutta, josta voi myöhemmin nauttia joko tuottona (hei kaikille teille firettäjille) tai käyttämällä kertynyt summa johonkin tiettyyn tarkoitukseen (asunto, loma tai silmien laserleikkaus). Suurin osa sijoittamiseen liittyvistä tekijöistä on omassa kontrollissani: kuinka paljon sijoitan, kuinka usein sijoitan ja mihin kohteeseen varat menevät.

Meillä sunnuntaisuhareilla menee maratonilla noin kolmesta kuuteen tuntiin. Tuohon rypistykseen käytetään kaikki mahdollinen fyysinen ja henkinen energia. Allekirjoittaneella 42,2 kilometrin rasituksesta palautuminen on kestänyt muutamasta päivästä jopa kuukauteen. Itse suorituksessa on lukuisia tekijöitä, jotka eivät ole kontrollissani, mutta jotka vaikuttavat olennaisesti suoritukseen, merkittävimpänä sää.

Helsingborgin maratonilta palauduin yllättävän nopeaa, alle viikossa :)

Aina, kun luen tai kuulen jonkun vertaavan sijoittamista ja säästämistä maratoniin, pyörittelen silmiäni dramaattisemmin kuin Twitterin elämäntapamielensäpahoittajat lukiessaan jostain, joka ei (vielä) sisälly heidän ajatusmaailmaansa.

Pitkän tähtäimen sijoittaminen ja maraton eivät voisi olla kauempana toisistaan. Sijoittamisessa yritetään kerätä mahdollisimman paljon varallisuutta, jotta siitä voisi hyötyä tulevaisuudessa, monesti jopa pitkän ajan kuluessa. Maratonilla on tarkoitus kuluttaa mahdollisimman paljon aiemmin hankitusta kestävyydestä, energiasta ja innosta yhdellä rypistyksellä.

"Silmien pyörittely on yksi tehokkaista, joskin hieman epäkohteliaista, keinoista viestiä ärsytystä, epäuskoa tai paheksuntaa." - Me Naiset

On paljon mielekkäämpää verrata sijoittamista maratonille treenaamiseen. Listasin alle kolme tekijää, jotka yhdistävät näitä kahta.

1. Panostaminen

Meille tavallisille palkansaajille varallisuuden kartuttaminen ei onnistu ilman säästämistä. ja sijoittamista Mitä se tarkoittaa? Säästäessä siirrän nykyhetken resurssin (eli siis sijoitettavan summan) käytettäväksi tulevaisuudessa. En kuluta rahaa juuri nyt kaljaan, keikkalippuun tai kirjaan. Luovun mahdollisuudesta kuluttaa rahat johonkin, tosin vain hetkellisesti. Vielä köykäisemmällä "Kansantaloustieteen perusteet"-kielellä sanottuna: arvioin tulevaisuudessa saatavan nykyarvon korkeammaksi kuin mitä "hyötyisin" tulevan viikonlopun kaljoitteluillasta.

Maratonille treenaaminen vaatii aikaa. Arki-illat kuluvat joko tehotreenien parissa tai niistä palautuessa. Viikonloppuisin on vihdoin aikaa tehdä pitkis, omalla kohdallani +20 kilometrin lenkki juosten. Priorisoin treenaamisen muiden asioiden edelle.

Jätän arki-illan kokkailut vähemmälle, en lähde viikonloppuna kavereiden kanssa "radalla" ja palautumiset vaativat normaalia pidemmät yöunet. Konkreettisena esimerkkinä arvostan tulevan maratonsuoritukseni korkeammalle kuin tämän hetkisen "Netflix-and-chill"-illan.

Kuulostaako ikävältä? Niin minustakin. Mutta eihän kukaan väittänytkään, että pitkän tähtäimen sijoittaminen tai maratonille treenaaminen olisi hauskanpidon kliimaksi. Omalla kohdallani näin ei ainakaan ole. Molemmissa herätellään innostusta ja odotellaan huippuhetkeä sekä kiusoittelevaa endorfiiniryöppyä tulevaksi myöhemmin.

2. Hajauttaminen

Jotta saisin tuottoa säästöilleni, täytyy minun ottaa riskiä. Kaltaiselleni indeksisijoittajalle riski tarkoittaa lähinnä varallisuuden arvon heiluntaa eli volatiliteettia (osakepoimijat, arbitraasikaupankävijät ja päivätreidarit määrittelevät riskin aivan eri perusteilla). Tasatakseni arvon heiluntaa, hajautan säästöni eri omaisuusluokkiin, pääasiassa osakkeisiin ja korkoihin.

Teorian mukaan eri omaisuusluokkien arvot heiluvat eri tavoin, joten romahdus yhdessä luokassa ei tarkoita koko varallisuuteni arvon romahdusta. Hajauttamista kutsutaan sijoittamisen ilmaiseksi lounaaksi. Vaikka hajauttaessa arvon heilunta laskee, se ei juurikaan vaikuta sijoitusteni tuotto-odotukseen.

Maratonille treenatessa harjoitukset koostuvat useista eri osista. Vauhtitreenit kehittävät hapenottokykyä ja pitkät lenkit kestävyyttä. Ilman järkevää ruokavaliota en jaksa vetää treenejä suunnitellusti, ja riittämättömät yöunet voivat pahimmillaan pilata kokonaisen treeniviikon. Minun pitää huomioida eri tekijät, jotta pystyn saamaan maksimaalisen hyödyn, kun vihdoin selviän maratonin lähtöviivalle.

Suurin osa säästöistäni on osakkeissa ja koroissa.

3. Korkoa korolle

Jokainen, joka sijoittaa säästönsä vähänkin riskisempiin kohteisiin, kuten esimerkiksi osakemarkkinoille, odottaa saavansa tuottoa ottamalleen riskille. Kun sijoitan saamani tuoton uudestaan ja uudestaan, pääsen pitkällä aikavälillä nauttimaan korkoa korolle efektin voimasta.

Esimerkki: jos onnistun säästämään ja sijoittamaan kuukausittain huntin verran kuuden prosentin vuotuisella tuotolla, on minulla viidentoista vuoden kuluttua kasassa noin 29 tuhatta euroa, josta säästämisen osuus on 18 tuhatta euroa ja tuoton (korkoa korolle ilmiön) osuus noin 11 tuhatta euroa. Pankkitilillä nollakorolla makuuttamalla minulla olisi kasassa "vain" 18 tuhatta euroa. Aikamoinen ero.

Yläpuolen esimerkissä merkittävä osa lopullista varallisuutta koostuu tuotosta.

Kun jaksan treenata systemaattisesti, kroppani vahvistuu ja olen iskussa seuraavalla maratonillani. Vauhtitreeneissä hapenottokyky paranee ja jatkossa voin vetää entistä kovempia treenejä. Pitkillä lenkeillä kestävyys paranee ja pää tottuu väsymykseen. Pitkällä aikavälillä treenien vaikutus moninkertaistuu, joskaan ei samalla tavalla kuin säästäessä.

Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä

Mitkä säästämiseen tai maratoniin liittyvät yleiset vertaukset ovat sinun mielestäsi täyttä puppua? Kuinka usein joudut oikaisemaan muiden vääriä oletuksia sijoittamisesta tai kestävyysurheilusta? Sijoittamista ja maratonia vertaillessa moni lankeaa "pitkän ajan" harhaan. Säästäminen pitääkin ajatella pitkällä aikavälillä, mutta maraton on lopulta vain yksi kullinluikaus verrattuna maratonille treenaamiseen. Säästämällä ja sijoittamalla kerään varallisuutta, kun maratonilla taas käytän kaikki resurssit, jotka olen kerännyt sekä vuosien saatossa että viimeisimmällä treenikaudella.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

Säännöt säästämiseen
Parasta, mitä olen rahalla saanut
Mikä on olennaista maratonilla?
5 hyödyllistä tapaa, jotka ennustavat tulevaa
Elämä ilman alkoholia
Kirjastosta
Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste

Muut säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvät postaukset:
Mitä teen, jos salkun arvo laskee 40 %?
Epäröitkö säästämisen aloittamista? Kolme vastausta aloituskynnyksen madaltamiseksi
Miten pinnallisuudesta voi hyötyä taloudellisesti - esimerkki aloittelijoille
Kuinka paljon on riittävästi?
Mistä tunnistaa omat rajansa? - Case sijoittaminen
Miten tavoite eroaa unelmasta?
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan
4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?
Kestäisikö pääni taloudellista riippumattomuuta?

Muut juoksemiseen liittyvät postaukset:
4 ikonista juoksureittiä Kööpenhaminassa
Positiivista voimaa muiden mielipiteistä
Lihavasta laihaksi

Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste

Mitä tahansa uutta kokeilenkin, sorrun usein havittelemaan pikavoittoa sen sijaan, että keskittyisin peruspalikoiden rakentamiseen. Enkä ole ainoa, joka ajattelee näin. Kun kaverini kysyvät minulta neuvoa puolimaratontreeneihin, lähes kaikki nostavat esiin intervallit*. Intervallien sijaan juoksuharrastuksen alussa pitäisi mielestäni pääpainon olla peruslenkeissä, ei intervalleissa, mäkivedoissa tai porrastreeneissä.

Olen saanut jonkinlaisen juoksijagurun maineen paikallisten kavereideni keskuudessa. Gurun maineella tarkoitan sitä, että useat kaverini ovat kysyneet neuvoa, kun heidän tavoitteenaan on ollut juosta Kööpenhaminan puolimaraton. Usealla kaverilla tarkoitan noin kolmea henkilöä (kaksi olisi "pari" tai "muutama", joten "usea" on ihan relevantti termi).  Guruiluni johtuu enemmänkin puheistani kuin juoksusaavutuksistani.

Kysymys kuuluu yleensä näin: "Olen todella huonossa kunnossa, mutta haluasin päästä parempaan kondikseen, joten tarvitsen jonkinlaisen tavoitteen motiivikseni. Maraton on liian pitkä matka, mutta puolimaraton voisi olla mukava. En ole oikeastaan juuri koskaan juossut, joten minkälaisia intervallitreenejä minun pitäisi tehdä ja kuinka usein, jotta selviytyisin puolimaratonista?"

Kovimmiksi intervallitreeneikseni lasken kilometrin vedot. Kuva Cop Run -viestistä, jossa juostaan kolmen hengen joukkuiessa viisi kertaa kilometri (per jäsen).

Oikea vastaus

Vastaan aluksi kannustaen, että puolimaraton on hieno tavoite. Liikunnan riemun ilosanoman julistaminen on ihanaa. Kun aluksi olen ollut tapojeni ja luonteeni vastaisesti kiva ja mukava, annan kaverilleni teknisesti mielestäni oikean, mutta sosiaalisesti täysin väärän vastauksen.

"Käy lenkillä noin kolme kertaa viikossa kolmen-kuuden kuukauden ajan ennen puolimaratonia. Lenkit voi olla noin viidestä kilometristä reiluun kymmeneen kilometriin. Jos olet nukkunut edellisenä yönä huonosti tai työstressi painaa, jätä lenkki väliin tai juokse hieman lyhyempi lenkki. Katso vähän mitä syöt ja juot. Nauti treenaamisesta. Jos parin ensimmäisen kilometrin jälkeen tuntuu pahalta, käänny kotiin. Ja ne intervallit voit unohtaa heti, katsotaan niitä myöhemmin."

Väärä vastaus

Näen usein kysyjän silmistä, että tämä ei ollut sellainen vastaus, jota hän odotti. Miksi? Sen vuoksi, että jokainen peruskoulun käynyt pystyy päättelemään saman itse (se siitä guruilusta...). Mutta jostain syystä tuntuu, että peruspuurtaminen ei riitä vastaukseksi.

Liian ilmeiset perusasiat vaativat vain suorittamista. Tasaisella sykkeellä tutuissa ympäristössä juokseminen on monelle meistä kaikkea muuta kuin jännittävää ja seksikästä. Uuden aloittaminen olisi paljon hienompaa jollain erikoisemmalla tavalla (kuten esimerkiksi intervallitreenillä). Vaihtelu on juoksutreeneissä hyvä mauste, mutta peruspuurtaminen on kehittymisen kaurapuuroa ja ruisleipää.

Jos peruspuurtamisesta ei nauti, niin puolimaratonkokemuskin jää puolitiehen. Prosessista pitää nauttia! Ja sitä paitsi, jos peruspuurtaminen ei kiinnosta, loppuu motivaatio intervallienkin vetämiseen hyvin lyhyeen.

Pikavoitto on paras voitto

Uusien asioiden sisäistäminen on hidasta puuhaa. En oppinut soittamaan kitaraa hetkessä, puolimaraton aikani parani tunnilla vasta vuosien harjoittelun jälkeen enkä neljän vuoden mamuilun jälkeen osaa vieläkään tanskaa sujuvasti. Siitä huolimatta lankean aina uusissa kokeiluissa kuvittelemaan, että oikeilla neuvoilla, tekniikalla ja asenteella opin mitä vain käden käänteessä. Ymmärrän erittäin hyvin, miksi juuri intervallitreenit kiehtovat juoksuharrastuksen alussa.

En missään nimessä väheksy neuvojen kysymistä. Olen huomannut, että oikeilla ohjeilla vältän oppimisprosessin pahimmat karikot. Ongelmana kuitenkin on, että internet on täynnä mitä mielikuvituksellisimpia ohjeita. On totta, että intervalliharjoittelua voi käyttää osana puolimaratontreeniä. Mutta sopiiko se kaikille? Tai kaikkiin tavoitteisiin? En usko. Tai ainakaan intervallitreenistä ei kannata aloittaa ennen kuin perusteet on valettu kuntoon.

Puolimaratonilla pitää nauttia

Juoksin ensimmäisen puolimaratonini Rovaniemellä 2009. Aikaa kului 2 tuntia 37 minuuttia ja olin miesten sarjan neljänneksi viimeinen. En kysynyt neuvoa treenaamiseen, en hakenut tietoa valmistautumisesta enkä tajunnut, kuinka rankka veto reilun 21 kilometrin hölkkä on.

Vuosien varrella tehtyjen järkevien ja vähemmän järkevien treenien jälkeen onnistuin parantamaan puolimaratonaikaani reilulla tunnilla. Vaikka olenkin tehnyt intervallitreenejä, eivät ne ole koskaan olleet treeniohjelmani ytimessä.

Olisinko parantanut aikaani aiemmin tai nopeammaksi, jos olisin tehnyt enemmän intervallitreenejä? En tiedä. Ehkä. Aivan sama.

Kestävyysliikunnassa aika ei ole tärkeä. Tärkeintä on nauttia liikkumisesta ja prosessista. Kun on tehnyt parhaansa, sen täytyy riittää. Millään muulla ei ole mitään merkitystä.

Pahimmillaan olisin voinut laittaa itselleni liian kovat tavoitteet liian pian. Se olisi voinut johtaa pettymykseen. Minulla on kuitenkin muitakin murheita, joten en enää stressaa juoksuajoistani. En ainakaan tällä hetkellä. Voihan se olla, että lankean taas tavoittelemaan jotain täysin yhdentekevää liian hanakasti ja liian nopeasti.

Mitä sinun mielestä pitäisi tehdä, jottei pikavoittoideologia veisi motivaatiota harjoitteluun? Itselläni kärsivällisyys tuntuu monesti olevan turhan niukka luonnonvara. Toivottavasti kärsivällisyyteni kehittyy, kunhan vain kärsivällisesti jaksan kehittää kärsivällisyyttäni.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:  
Mitä tapahtuu, kun unelma toteutuu?
Kielen opiskelusta
Turha stressaaminen, häpeä ja ikävä
Yksinkertainen mittari takaa tehokkaan tuloksen

* Intervallitreeni voi esimerkiksi tarkoittaa, että ensin juostaan lyhyt matka lujaa ja sen jälkeen palautellaan hetki. Tätä toistetaan muutaman kerran. En jaksa kirjoittaa enempää, joten googletin sinulle valmiiksi videon: