Jatkuva säästäminen, päivittäinen meditointi, 3-4 liikuntaa viikossa. Kaikki ovat rutiineja. Ja näillähän me ihmiset tykätään keulia. Kerromme innoissamme muille, mitä kaikkea järkevää ja hyödyllistä meillä on tapana tehdä. Pääasia on, että voimme tuntea edes jonkin asian olevan hallussa elämässämme, kun muuten kaikki tuntuu menevän ihan miten sattuu.
Uskon rutiineihin (kukapa ei uskoisi!). Säännöllisyys on ainoa tapa oppia jotain uutta, kehittyä ja säilyttää aiemmin opittu. Aina välillä kokeilen uutta. Teen suunnitelman, jos en ihan paperille, niin ainakin päähäni.
Rutiineista on kirjoitettu niin paljon self-helppiä, ettei niitä kaikkia kukaan jaksa kahlata läpi. Neuvoja ja neuvojia riittää. Yksinkertaisimmillaan ohjeet neuvovat löytämään "sisäisen palon", kun taas välillä törmää yksityiskohtaisiin viikkojen tai kuukausien mittaisiin ohjelmiin. Tylsänä ja mitäänsanomattamana taviksena uskon kultaiseen keskitiehen. Ohjeet voivat auttaa silloin, kun itse ei jaksa tsempata.
Hauskimillaanhan rutiini alkaa toimia, kun vaan "ottaa itseään niskasta kiinni". Voi kun elämä olisikin noin helppoa! Joskus homma ei toimi vaikka noudattaisi joka ainoaa ohjetta ja ohjelmaa. Aina ei vaan jaksa.
Hyviä ja huonoja tapoja
Kun rutiinit on saatu käyntiin, pätevät ne niin hyviin kuin huonoihinkin tapoihin sekä tekemisiin ja tekemättä jättämisiin.
Itselläni oli pitkään tapana ottaa iltaisin olut. Lähes joka ilta. Eikä siinä mitään, en usko yhden iltakaljan olevan kovinkaan haitallinen (verrattuna esimerkiksi iltaheroiiniin). Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että nautinnon sijaan iltakaljasta oli tullut tapa. Minun piti nähdä vaivaa ETTEN ottaisi yhtä olutta.
No joo, tiedän, tämä on aikamoinen ensimmäisen maailman alkoholiongelma, mutta tässä alkoholi ei ollut varsinainen ongelma. Ongelma oli, etten jaksanut keskittyä oluen makuun ja aromeihin. Sen sijaan, että olisin istunut rauhassa alas, avannut oluen ja kuunnellut samalla muutaman lempibiiseistäni, saatoin hörpätä oluen facebookatessani tai katsellessani uutisia.
Ei näin. Minua puistatti, koska koin, että olut menee hukkaan. Nykyään, jos satun iltaoluen joskus avaamaan, istun rauhassa alas ja nautin sekä oluesta että hetkestä.
Vaikeuksien kautta... vaikeuksiin?
Olen yrittänyt jo pitkään tehdä hedelmien syömisestä rutiinin. Se ei ole helppoa. Yksi syy lienee, etten ole koskaan pitänyt hedelmistä. Eikä se tällä kertaa johdu valtavan toksisesta maskuliinisuudestani. En vain ole koskaan pitänyt hedelmien mausta. Muistan, kuinka lapsena vanhempani pakottivat minut syömään hedelmiä (mikä oli aivan oikein).
Söin elämäni ensimmäisen banaanin intissä. Yhdellä marssilla tuli niin kova nälkä, että eväspussukasta piti syödä aivan kaikki (normaalistihan olin jättänyt hedelmät syömättä). Tupakaverini luulivat minun pelleilevän, kun kysyin, että miten banaani kannattaa avata.
Opiskeluaikana ostin aina välillä omenan tai banaanin. Parhaimmillaan sain syötyä puolet. Ei vaan mennyt alas. Työelämään siirryttyäni aloin tehdä smoothieita, koska minulla oli varaa investoida blenderiin (no okei, blenderin hommasin, että pystyin tekemään jäämurskaa drinkkeihin, mutta eipä nyt jäädä pyörimään lillukanvarsiin). Smoothiet maistuivat aikansa, mutta homma loppui, kun kyllästyin pesemään jatkuvasti blenderiä (jäitä murskasin vielä pitkään, koska jäämurskaa ei tarvinnut pestä = profit).
Tosissaan olen alkanut syödä hedelmiä vasta vakituisessa parisuhteessa. Kai sitä varsinkin alussa piti esittää sivistynyttä ja yrittää nätisti syödä hedelmiä. Varsinkin, kun hedelmiin enemmänkin perehtynyt osasi kertoa, miten hedelmiä kannatti syödä.
Vaikka hedelmät ovatkin nykyään ihan jees, on niiden syöminen lähempänä suorittamista kuin nautintoa. Sen vuoksi olen yrittänyt saada hedelmien syömisestä itselleni rutiinin. "Aina aamupalan yhteydessä" toimi ensimmäiset viisi päivää, kunnes tuli viikonloppu. "Retkihedelmä aina kaupasta mukaan kotimatkalle" onnistui kaksi kertaa. "Töissä aamulla/kahvilla/lounaan jälkeen/iltapäivällä omena" onnistuu ehkä noin kaksi kertaa viikossa.
Hommaa riittää
Yhden rutiinin olen kuitenkin saanut kehitettyä. Aina, kun suunnittelen kaurapuuron keittämistä, ostan sitä varten banaanin. Kun banaani on maannut keittiössä päivätolkulla, on minun viimein keitettävä puuroa ja pilkottava banaani kaurahiutaleiden sekaan. Tilanne on eskaloitunut niin pitkälle, etten enää tunnusta kaurapuuroa kaurapuuroksi, jos siinä ei ole banaania.
Vaikka kokeiluni eivät puuroa lukuunottamatta toimineetkaan niin kuin kuvittelin, en kuitenkaan luovuta. Jokin kikka hedelmien syömiseen pitää löytyä. Neuvoja?
Tämän tekstin valmistuminen vaati yhden nektariinin, puoli terttua viinirypäleitä ja muutaman viipaleen hunajamelonia.
Uskon rutiineihin (kukapa ei uskoisi!). Säännöllisyys on ainoa tapa oppia jotain uutta, kehittyä ja säilyttää aiemmin opittu. Aina välillä kokeilen uutta. Teen suunnitelman, jos en ihan paperille, niin ainakin päähäni.
Rutiineista on kirjoitettu niin paljon self-helppiä, ettei niitä kaikkia kukaan jaksa kahlata läpi. Neuvoja ja neuvojia riittää. Yksinkertaisimmillaan ohjeet neuvovat löytämään "sisäisen palon", kun taas välillä törmää yksityiskohtaisiin viikkojen tai kuukausien mittaisiin ohjelmiin. Tylsänä ja mitäänsanomattamana taviksena uskon kultaiseen keskitiehen. Ohjeet voivat auttaa silloin, kun itse ei jaksa tsempata.
Hauskimillaanhan rutiini alkaa toimia, kun vaan "ottaa itseään niskasta kiinni". Voi kun elämä olisikin noin helppoa! Joskus homma ei toimi vaikka noudattaisi joka ainoaa ohjetta ja ohjelmaa. Aina ei vaan jaksa.
Hyviä ja huonoja tapoja
Kun rutiinit on saatu käyntiin, pätevät ne niin hyviin kuin huonoihinkin tapoihin sekä tekemisiin ja tekemättä jättämisiin.
Itselläni oli pitkään tapana ottaa iltaisin olut. Lähes joka ilta. Eikä siinä mitään, en usko yhden iltakaljan olevan kovinkaan haitallinen (verrattuna esimerkiksi iltaheroiiniin). Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että nautinnon sijaan iltakaljasta oli tullut tapa. Minun piti nähdä vaivaa ETTEN ottaisi yhtä olutta.
No joo, tiedän, tämä on aikamoinen ensimmäisen maailman alkoholiongelma, mutta tässä alkoholi ei ollut varsinainen ongelma. Ongelma oli, etten jaksanut keskittyä oluen makuun ja aromeihin. Sen sijaan, että olisin istunut rauhassa alas, avannut oluen ja kuunnellut samalla muutaman lempibiiseistäni, saatoin hörpätä oluen facebookatessani tai katsellessani uutisia.
Ei näin. Minua puistatti, koska koin, että olut menee hukkaan. Nykyään, jos satun iltaoluen joskus avaamaan, istun rauhassa alas ja nautin sekä oluesta että hetkestä.
Vaikeuksien kautta... vaikeuksiin?
Olen yrittänyt jo pitkään tehdä hedelmien syömisestä rutiinin. Se ei ole helppoa. Yksi syy lienee, etten ole koskaan pitänyt hedelmistä. Eikä se tällä kertaa johdu valtavan toksisesta maskuliinisuudestani. En vain ole koskaan pitänyt hedelmien mausta. Muistan, kuinka lapsena vanhempani pakottivat minut syömään hedelmiä (mikä oli aivan oikein).
 |
| Punaiset viinirypäleet maistuvat läpi vuoden. |
Söin elämäni ensimmäisen banaanin intissä. Yhdellä marssilla tuli niin kova nälkä, että eväspussukasta piti syödä aivan kaikki (normaalistihan olin jättänyt hedelmät syömättä). Tupakaverini luulivat minun pelleilevän, kun kysyin, että miten banaani kannattaa avata.
Opiskeluaikana ostin aina välillä omenan tai banaanin. Parhaimmillaan sain syötyä puolet. Ei vaan mennyt alas. Työelämään siirryttyäni aloin tehdä smoothieita, koska minulla oli varaa investoida blenderiin (no okei, blenderin hommasin, että pystyin tekemään jäämurskaa drinkkeihin, mutta eipä nyt jäädä pyörimään lillukanvarsiin). Smoothiet maistuivat aikansa, mutta homma loppui, kun kyllästyin pesemään jatkuvasti blenderiä (jäitä murskasin vielä pitkään, koska jäämurskaa ei tarvinnut pestä = profit).
Tosissaan olen alkanut syödä hedelmiä vasta vakituisessa parisuhteessa. Kai sitä varsinkin alussa piti esittää sivistynyttä ja yrittää nätisti syödä hedelmiä. Varsinkin, kun hedelmiin enemmänkin perehtynyt osasi kertoa, miten hedelmiä kannatti syödä.
 |
| Hedelmäasetelma :) |
Vaikka hedelmät ovatkin nykyään ihan jees, on niiden syöminen lähempänä suorittamista kuin nautintoa. Sen vuoksi olen yrittänyt saada hedelmien syömisestä itselleni rutiinin. "Aina aamupalan yhteydessä" toimi ensimmäiset viisi päivää, kunnes tuli viikonloppu. "Retkihedelmä aina kaupasta mukaan kotimatkalle" onnistui kaksi kertaa. "Töissä aamulla/kahvilla/lounaan jälkeen/iltapäivällä omena" onnistuu ehkä noin kaksi kertaa viikossa.
Hommaa riittää
Yhden rutiinin olen kuitenkin saanut kehitettyä. Aina, kun suunnittelen kaurapuuron keittämistä, ostan sitä varten banaanin. Kun banaani on maannut keittiössä päivätolkulla, on minun viimein keitettävä puuroa ja pilkottava banaani kaurahiutaleiden sekaan. Tilanne on eskaloitunut niin pitkälle, etten enää tunnusta kaurapuuroa kaurapuuroksi, jos siinä ei ole banaania.
"Vielä minä perkeleeni kesytän" - Roudasta rospuuttoon
Vaikka kokeiluni eivät puuroa lukuunottamatta toimineetkaan niin kuin kuvittelin, en kuitenkaan luovuta. Jokin kikka hedelmien syömiseen pitää löytyä. Neuvoja?
Tämän tekstin valmistuminen vaati yhden nektariinin, puoli terttua viinirypäleitä ja muutaman viipaleen hunajamelonia.
Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Säännöt säästämiseen
3 yksinkertaista meditaatioharjoitusta
Yksinkertainen mittari takaa tehokkaan tuloksen
3 askelta oman elämän haltuun ottamiseksi
Lähes varma tapa oppia melkein mitä vain
3 neuvoa, joita ei kannata antaa nuorelle
Elämä ilman alkoholia
Mikä meitä estää elämästä hetkessä?
Positiivista voimaa muiden mielipiteistä
Säännöt säästämiseen
3 yksinkertaista meditaatioharjoitusta
Yksinkertainen mittari takaa tehokkaan tuloksen
3 askelta oman elämän haltuun ottamiseksi
Lähes varma tapa oppia melkein mitä vain
3 neuvoa, joita ei kannata antaa nuorelle
Elämä ilman alkoholia
Mikä meitä estää elämästä hetkessä?
Positiivista voimaa muiden mielipiteistä
