Yhteen asiaan keskittyminen

Yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan auttaa saavuttamaan paljon enemmän kuin se, että yrittäisin ratkaista kaikki mahdolliset ja mahdottomat ongelmat kerralla.

Kun elämäni tuntuu poukkoilevan sinne sun tänne, enkä hallitse kokonaisuutta, meinaa koko paketti levitä käsiin. Tällöin pyrin keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Hallinnan tunnetta on muuten vaikea saada aikaiseksi.

Gradun palautettuani ja pakolliset opinnot suoritettuani lähdin vaihto-opiskelijaksi Belgiaan. Joillekin uusi ympäristö auttaa huomaamaan itsestään selviä asioita. Olin jo aiemmin tajunnut olevani ylipainoinen, mutta en ollut tehnyt asian eteen juuri mitään. Belgiassa valaistuin: tahdon hoikistua.

Laihtuminen on paperilla helppoa: syö vähemmän kuin kulutat. Kuten jokainen järkevä ihminen ymmärtää, laihtuminen on ensimmäisen maailman kansalaiselle paljon muutakin kuin kalorimatematiikkaa. Psykologian osuutta ei voi vähätellä. Ylimääräisestä painosta eroon pääseminen on pitkä prosessi, johon kannattaa käyttää aikaa.

Kuva Pixabaysta

Eliminoimalla alkuun

Tiesin laihduttamisesta sen, että teoriassa syömisellä on liikkumista suurempi vaikutus. Liikkuminen on hyväksi terveydelle, mutta kalorien kuluttaminen on vaativaa puuhaa. Parempi olisi, jos kaloreita ei alun perinkään hommaisi elimistöön.

Olen aina ollut kova syömään. Tykkäsin syödä usein ja paljon sekä mielellään alhaisten ravintoarvojen ruokaa. Suomeksi se tarkoittaa roskaruokaa. Kebab, pizza ja hampurilaiset menivät heittämällä suosikkiruokieni top-vitoseen.

Ennen painonpudotusprojektiani aloitusta tiesin, että luonteenlujuuteni ei riittäisi kontrolloimaan ruokailuani. Haaste tuntui liian suurelta.

Perusasiat kuntoon

Meille stoalaisille kontrollipiirin tunnistaminen on avain menestykseen. Syömisen vähentämisen sijaan keskityin liikunnan lisäämiseen. Ja kun sanon lisäämiseen, tarkoitan liikkumisen aloittamista. Olin lenkkeillyt jonkin verran ennen vaihtoon lähtöä, mutta vaihdon alussa jätin liikkumisen suosiolla hamaan tulevaisuuteen.

Hamaa tulevaisuus oli nyt koittanut. Juoksin yhden lenkin. Sitten toisen. Tuplasin lenkin pituuden viikonloppuisin. Syömistä ja juomista jatkoin kuten aiemminkin.

Muutaman viikon jälkeen oli vaikeampi olla menemättä lenkille kuin jättää lenkki väliin. Suunnittelin ruokailuajat lenkkieni mukaan. En voinut vetää tötteröllistä belgialaisia ranskalaisia puolta tuntia ennen lenkkiä tai juopotella lenkkiä edeltävänä päivänä. Lenkin jälkeen saatoin tehdä molempia.

Viikonloppu <3

Pätee myös muualla

Kikkailu on kivaa, mutta jos se sumentaa kokonaiskuvan, voi jälki olla rumaa. Itselläni juokseminen/laihduttaminen on vain yksi esimerkki. Mindfulnessissa ja sijoittamisessa joudun ottamaan tasaisin väliajoin askeleen taakse päin ja miettimään perusasioita.

Vaikka luenkin mindfulnessista paljonkin, sumentuu perusasiat useammin kuin kehtaan myöntää. Tällöin pyrin yhden perusasian sijaan keskittymään kolmeen. Toisen kanssa keskustellessa pyrin vain kuuntelemaan, mitä hänellä on sanottavana. Minimeditoin kesken läppärisession tunnustelemalla mattoa jalkapohjieni alla. Kolmas ja ylivoimaisesti tärkein on puhelimen tietoinen sivuun jättäminen.

Sijoittamisessa mikään ei kiinnosta niin paljon uutuudet. Olivat ne sitten kryptovaluuttoja, listautumisanteja tai megatrendi-etf:iä, niin allekirjoittanut miettii sijoitussummaa ennen kuin on edes otsikkoa saanut luettua loppuun. Tällöin otan askeleen taaksepäin ja palaan sijoitussääntöihini. Katson, mikä on salkun osake/korko-allokaatio ja sijoitan johonkin aiemmin valituista rahastoista tai etf:istä ja jätän uutuudet väliin. Kiinnostavaa? Ei missään nimessä? Toimivaa? Aivan varmasti.

Pidemmän aikavälin hyödyt

Lenkkeily asetti raamit laihduttamiselleni. Juoksemisen into kehittyi kiinnostukseksi ruokavaliosta (tämänkin tosin vedin yli myöhemmin muun muassa syömällä ainoastaan itse leipomaani leipää ennen erästä maratonia, mutta se on toinen tarina). Unen määrään aloin kiinnittää huomiota viisi vuotta alkuinnostuksen jälkeen.

Mitä sellaista sinä olet saavuttanut yhteen asiaan keskittymällä, josta olet nykyään ylpeä? Millaisissa tilanteissa palaat takaisin perusasioiden äärelle?

Muut aiheeseen liittyvät postaukset:

Henkilökuvaa rakentamassa - miten luoda ainutlaatuisuuden illuusio

Lihavasta laihaksi

Lennolta myöhästyminen - kuinka kontrollipiirin tiedostaminen auttaa selviytymään?

Juoksemisen aloittaminen - 3 tapaa löytää motivaatio lenkkeilyyn

Mindfulnessin hyödyt

Miten kysyä kysymyksiä? 3 tapaa parantaa onnistumista keskusteluissa

3 yksinkertaista meditaatioharjoitusta

Säännöt säästämiseen

Juoksemisen aloittaminen - 3 tapaa löytää motivaatio lenkkeilyyn

Uskon, että meille tavallisille sunnuntaisuhareille on tärkeämpää keksiä motivaattori juoksemisen aloittamiseen kuin yrittää löytää optimaalisin tapa aloittaa lenkkeily. Tässä artikkelissa käyn läpi kolme tapaa (lenkkien pidentäminen, itseni palkitseminen ja data), jotka auttoivat minut nousemaan sohvan pohjalta juoksupoluille. Teknisesti olisin voinut juosta lenkkini järkevämmin, mutta tuskin olisin jaksanut jatkaa juoksuharrastustani niin pitkään, kuin mitä onnistuin omilla keinoillani.

Vaikka olen urheillut opiskeluaikoja lukuun ottamatta koko ikäni, niin juoksemiseen hurahdin vasta aikuisena. Opiskeluaikana juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Sijoituin (muistaakseni) ikäryhmäni neljänneksi viimeiseksi. Puolimaraton oli sen verran kova koettelemus, että kompensoin sen jättämällä urheilut sikseen vuodeksi keskittyen keskikaljaan ja majoneesipizzaan.

Opiskeluaikainen elämäntyylini kasvatti minut hurjiin mittoihin. Painoni nousi. Heräsin, kun puntari kellotti yli 80 kiloa. Vaikka tiesinkin ruokavalion olevan avain järkevään laihduttamiseen, aloin syömisen tarkkailun lisäksi juosta.

Juokseminen tarjosi minulle riittävän matalan kynnyksen liikkumisen aloittamiseen. Pystyin lähtemään lenkille suoraan kotioveltani. Lenkkipäivät ja -ajat olivat täysin kiinni itsestäni. Saatoin juosta juuri niin pitkään ja juuri siihen suuntaan mihin halusinkin. Juoksemisessa minun ei tarvinnut välittää kenestäkään muusta kuin itsestäni.

Kisailu kirpeässä syyssäässä toimii aina.

Kovempaan kuntoon

En muista, kuinka pitkiä ensimmäiset ”heräämisen” jälkeiset lenkkini olivat. En usko niiden olleen viittä kilometriä pidempiä. Juoksin kotini lähiympäristössä, jotta tarpeen tullen pystyin kävelemään kotiin.

Pelkkä kalorien kuluttaminen lenkkeilemällä ei riittänyt minulle. Halusin myös kehittää kuntoani paremmaksi. Kysyin neuvoa juoksemista harrastavalta kaveriltani ja hänen ohjeensa kuului: ”Vedä joka lenkillä vähän pidemmälle tai vähän nopeammin.”

Nykyisellä käsitykselläni tavoitteellisesta juoksukunnon kehittämisestä sanoisin, etten ehkä nykykunnollani ostaisi tuota neuvoa samalla tavalla kuin ostin sen aikoinaan. Mutta tuon aikaiseen treeniini neuvo toimi kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellisesti.

Päätin keskittyä matkan pidentämiseen. Pidensin lenkkejäni jatkuvasti ja huomasin pystyväni juoksemaan pidempiä lenkkejä hengästymättä. Miten voimaannuttava tuo fiilis tuolloin olikaan! Homma toimi ja innostuin juoksemisesta.

Lenkin jälkeinen palkinto

Kuten niin monesti, muutos pilaa hyvän uuden käytännön. Kun olin vihdoin päässyt juoksemisen makuun, oli minun aika lähteä vaihtoon Belgiaan. Uudessa maassa motivaationi oli aluksi jossain aivan muualla kuin juoksemisessa. 

Rutiinini menivät uusiksi. Uusi ympäristö, kieli ja uudet ihmiset ympärillä veivät energiani niin nolliin, ettei urheilu käynyt mielen vieressäkään ensimmäiseen kuukauteen. Sen sijaan belgialaiset oluet ja ranskalaiset tekivät tuhojaan keskivartalolleni. Jossain vaiheessa tajusin, etten voi jatkaa samalla tavalla.

Suomessa motivaationi juoksemiseen oli laihtuminen ja kunnon kohottaminen. Belgiassa käänsin homman päälaelleen. Annoin itselleni luvan juoda olutta ja syödä tötteröllisen belgialaisia ranskalaisia juoksulenkkini päätteeksi.

Hiilihydraattipalkinto odotti jokaisen lenkin jälkeen! Niin järjettömältä kuin tämä kuulostaakin, niin alkoholi, suola ja rasva saivat minut jälleen juoksemaan. Vaikka en laihtunutkaan, fiilikseni oli huomattavasti parempi kuin aiemmin.

Tekniikkaa ja dataa

Muutettuani Belgiasta Suomeen, en jaksanut keskittyä juoksemiseen. Vanha kierre alkoi uudestaan: huono ruokavalio, liian vähän liikuntaa ja liikaa sohvalla makaamista. Painoni nousi ja mielialani laski. Säälin itseäni kahden vuoden ajan ennen kuin päätin tehdä asialle jotain. Jälleen kerran liikunta oli ensimmäinen askel tiellä parempaan fyysiseen ja henkiseen kondikseen. Silti motivaationi oli kadoksissa.

En osaa koodata ja matemaattiset taitoni ovat vahvaa keskitasoa, mutta silti pidän itseäni data-nörttinä. Kuten niin monessa muussakin tavoitteessani, motivaatio löytyi jälleen kaupan hyllyltä. Ostin GPS-mittarin sykevyöllä, Polar RC3 GPS:n.

Ihminen on sitä onnellisempi, mitä enemmän hänellä on leluja ympärillään - vanha jokivartelainen sananlasku

Parin ensimmäisen kokeilun jälkeen aistini avautuivat. Mittarista löytyi kaikki olennainen, ja motivaationi juoksemiseen palasi. En enää lähtenyt lenkille kaloreita polttaakseni, kuten opiskeluaikana, tai että olisin saanut vetää kaloreita sisään, kuten Belgiassa. Lähdin lenkille, jotta sain dataa ja pystyin seuraamaan kehitystäni. Vauhti, syke, kesto, matka, kaikki tuntuivat olennaisilta pointeilta.

Oman kehittymisen seuraaminen (liian) monella mittarilla oli kuin huumetta. Näin numeerisesti, kuinka eri päivinä juostu sama lenkki saattoi tuntua samalta vaikka data näytti vauhdin ja sykkeiden olleen aivan eri tasolla. Miten mielenkiintoista! GPS-mittarin hankkimisen jälkeen olen juossut vain muutaman lenkin ilman että olisin edes jollain vehkeellä mitannut lenkkiäni.

Datan hankkimisen jälkeen hymyilyttää.

Aloittaminen voittaa järkevyyden

Perusterveelle ihmiselle teknisesti mikään ei ole niin helppoa kuin juoksemisen aloittaminen. Tavalliset lenkkarit riittävät alkuun, polkuja ja jalkakäytäviä riittää ympäri Suomea eikä lenkkeily ole kellonajasta kiinni. Voiko liikkumisen aloittamista saada enää helpommaksi?

Kuten niin monessa muussakin järkevässä tekemisessä (kuten esimerkiksi säästämisessä, meditoinnissa tai muiden ihmisten mielipiteiden kuuntelemisessa), myös juoksemisen aloittamisessa tekniikka on paljon pienemmässä roolissa kuin psykologia. Itselleni ei riitä alkuunkaan, että jonkin tehtävän suorittaminen on paperilla helppoa. Tarvitsen jonkinlaisen kannustimen aloittamiseen.

Minulle juoksemisen aloittamiseen on toiminut kolme päämotivaattoria: kunnon kohottaminen lenkkejä pidentämällä, syöminen ja data. Kaikille näille oli oma paikkansa ja aikansa. Valehtelisin, jos väittäisin, että olisin innostunut juoksemisesta opiskeluaikana, jos vain olisin ostanut GPS-mittarin. Samoin, en usko, että pelkkä lenkkien pidentäminen olisi toiminut motivaattorina muutettuani takaisin Suomeen.

En usko, että yhdessäkään itseään kunnioittavassa juoksukirjassa neuvotaan juoksemaan koko ajan pidempiä lenkkejä, juomaan kaljaa ja syömään ranskalaisia aina lenkin jälkeen tai käyttämään enemmän aikaa datan analysointiin kuin itse juoksemiseen. Niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, nämä kolme toimivat omalla kohdallani. Olisinko päässyt parempaan kuntoon ja hoikistunut, jos olisin tehnyt lenkkini joillain muilla (eli järkevillä) tavoilla? Aivan varmasti. Olisinko innostunut juoksemisesta samalla tavalla kuin nyt olen innostunut? Tuskin.

Millaisia muistoja sinulla on juoksemisen aloittamisessa? Tai jos yrität aloittaa juoksemista juuri nyt, millaisia keinoja olet kokeillut? Itse olen aloittanut juoksemisen kymmeniä kertoja. Ainoastaan kolme yllä kuvattua tapaa ovat saaneet juoksemisen juurrutettua osaksi sen hetkisen elämäni rutiineja. Vanhetessani ja elämäntyylini muuttuessa odotan innolla, mikä saa minut lenkille tulevina vuosina. Aika näyttää.

Aiheeseen liittyvät muut artikkelit:  
Näin lopetat vitkastelun

Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste

Mitä yhteistä on sijoittamisella ja ruokavaliolla?

Lihavasta laihaksi

Yksinkertainen mittari takaa tehokkaan tuloksen

3 neuvoa, joita ei kannata antaa nuorelle

Elämä ilman alkoholia

Järkevien ostopäätösten tekeminen väsyneenä ei ole helppoa

Yksinkertainen tapa testata meditointia

Positiivista voimaa muiden mielipiteistä

Miten saada hedelmien syömisestä rutiini? - esimerkkejä epäonnistumisista

Henkilökuvaa rakentamassa - miten luoda toivottu illuusio

Harva asia kiinnostaa minua niin paljon kuin se, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Vaikka muut ajattelevatkin minua varmasti vähemmän kuin kuvittelen, uskon henkilökuvani olevan tärkeä tekijä kaikissa sosiaalisissa suhteissa. Tiettyjen piirteiden korostaminen ja toisten hävittäminen kuuluu henkilökuvan rakentamisen lisäksi erottautumiseen ja yhteenkuuluvuuteen.

Samaan aikaan, kun Leijonat voittivat toisen maailmanmestaruutensa Bratislavassa keväällä 2011, olin vaihto-opiskelijana Belgiassa. Finaalin jälkeisenä maanantaina hymyilin leveästi kävellessäni yliopiston käytävillä. Saksalainen opiskelukaverini pysäytti minut kysyen viikonlopusta.
- Viikonloppu sujui oikein hyvin, voitimme maailmanmestaruuden, sanoin hänelle
- En tiennytkään, että pelasitte viikonloppuna jossain finaalissa. Missä lajissa voititte mestaruuden? hän kysyi.
- Jääkiekossa, vastasin hieman hämmentyneenä, koska kuvittelin urheilua seuraavan saksalaisen tienneen jääkiekosta (yksikään belgialainen ei ollut koskaan kuullutkaan koko lajista, enkä voi heitä siitä syyttääkään).
- Ettehän te voittaneet sitä, Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, hän sanoi.
- Mutta minähän olen suomalainen, vastasin hämmentyneenä.
- Ethän sinä voi olla suomalainen! Sinähän olet kotoisin Lapista, saksalainen vastasi.

Keskustelun jälkeen jäin miettimään, mitä yleensä kerron taustastani uusille ihmisille. Olin varmasti maininnut Lapin jossain vaiheessa, mutta en muistanut painottaneeni sitä. Mietin, mitä muita asioita vaihtokaverini liittävätkään minuun.

Vaikka olenkin keskipituinen, keskinkertainen ja kohta keski-ikäinen, niin kuvittelen olevani ainutlaatuinen. Tiedän, että ainutlaatuisuuteni ei kiinnosta ketään, mutta minulle on tavattoman tärkeää löytää itsestäni jokin piirre, joka tekee minusta erikoisen kulloisessakin porukassa. Vaihdossa erottuminen oli helppoa, koska olin vaihtoporukan ainoa suomalainen (tai ilmeisesti muiden mielestä ainoa lappilainen).

Vaihdossa piti tutustua paikalliseen kulttuuriin :)

Perussuomalaisessa kaveriporukassa (ei poliittinen kannanotto) en pysty erottumaan kansallisuudella. Tanskassa kotimaalla erottuminen onnistuu joten kuten. Helsingissä asuessani kerroin olevani kotoisin Torniosta, mutta nykyään Kööpenhaminassa painotan tulevani Pohjois-Suomesta. Vaikka olenkin ylpeä juuristani, pakottaa pinnallisuuteni käyttämään taustaani erottumisen keppihevosena.

Keinot erottautumiseen

Kotikunta tai -maa on vain yksi keino erottautua. Harrastukset, pukeutuminen ja kiinnostuksen kohteet lienevät yleisimmät tavat viestittää omasta henkilökuvastani. Aina se ei tarkoita totaalista ainutlaatuisuutta. Välillä tahdon viestiä yhteenkuuluvuudesta.

Kun lähden pyörälenkille laitan kypärän päähän ja vedän pari numeroa liian pienet lycrahousut jalkaan. Käytän pukeutumista erottautuakseni muista pyörälenkkeilijöistä, koska pyöräilen niin hiljaa, ettei kukaan tunnistaisi minun olevan lenkillä, jos päälläni olisi bändipaita ja verkkarit. Sen sijaan Scorpionsin keikalle vedän bändin paidan päälle nimenomaan sen vuoksi, ETTEN tahdo erottautua muusta yleisöstä.

Suosikkibiisini Scorpionsilta on "No one like you" (suom. Kukaan ei pidä sinusta), koska se kertoo niin osuvasti elämästäni

Erotunko valintojeni perusteella vai valitsenko erottuakseni?

Henkilökuvan luomisessa pyrin tiedostamaan motiivini. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä helpompi minun on käyttää itselleni luontaisia ominaisuuksia erottautumiseen. Olen kuitenkin vielä sen verran kypsymätön, että välillä toimin luonteeni vastaisesti nimenomaan erottautuakseni (tai kuuluakseni porukkaan, riippuen mitä haluan).

Olen tilannut ravintolassa erikoisoluen hanalagerin sijaan useammin kuin kehtaan myöntää, jotten vaikuttaisi itaralta ja/tai köyhältä. Onneksi olen hiljalleen pääsemässä eroon tästä oireesta. Tosin, minulla on varmasti lukuisia vastaavia tapoja esittää olevani jotain muuta kuin olen, mutta joita en ole vielä kehdannut tiedostaa.

Henkilökuvani muotoutuu sanojeni, tekojeni ja käytökseni perusteella. On pötypuhetta väittää, etten olisi kiinnostunut siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Totta kai se kiinnostaa.

Se, millaisen kuvan annan itsestäni, on suurelta osin omissa käsissäni. Miksei kokonaan? Siksi, etten voi täysin vaikuttaa siihen, mitä muut ihmiset puhuvat minusta silloin, kun ole paikalla.

Tiedostan, että minusta puhutaan varmuudella paljon vähemmän, kuin olen valmis itselleni myöntämään, sillä olenhan omasta mielestä (edelleen) aivan käsittämättömän mielenkiintoinen ja moniuloitteinen henkilö, josta muut ihmiset ovat tavattoman kiinnostuneita.

Oikeus muutoksiin

Saksalainen vaihtokaverini suostui lopulta uskomaan, että suomalaisuus ja lappilaisuus eivät ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia. Toisin kuin minä, hän tuskin jäi miettimään asiaa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Tänä aikana olen pyrkinyt osittain tietoisesti luomaan tiettyä kuvaa itsestäni. Se, että olenko onnistunut siinä, jää muiden arvioitavaksi.

Minusta olisi aivan kamalaa ajatella, että minusta ajateltaisiin nykyään sen perusteella, mitä olen ollut kymmenen vuotta sitten. Ja samoin, toivottavasti minusta ei ajatella kymmenen vuoden päästä sen perusteella, mitä nykyään touhuan. GDPR:nkin mukaan ihmisellä on oikeus tulla unohdetuksi, joten toivon, että jotkin mielikuvat minusta häviävät ajan myötä.

Millaisia asioita sinä pyrit nostamaan itsestäsi esiin? Millainen koet itse ensisijaisesti olevasi? Mamuna ajattelen usein, että kotimaa tai -paikkakunta on ensisijainen määritelmä, mutta tiedän, että eihän henkilökuvaa voi rakentaa vain yhden ominaisuuden varaan, oli se sitten millainen piirre tahansa.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?
Positiivista voimaa muiden mielipiteistä