Näytetään tekstit, joissa on tunniste dale carnegie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dale carnegie. Näytä kaikki tekstit

26.5.2020

Miten kysyä kysymyksiä? 3 tapaa parantaa onnistumista keskusteluissa

Hyvät kysymykset auttavat sosiaalisuuden kehittymisessä. Oikein kysytyt kysymykset saavat keskustelukumppanin puheen soljumaan ja silmät loistamaan. Siksi on tärkeää tietää, millä tyylillä kysymyksistä ja keskustelusta saa eniten irti.

Self-helpin isoisä Dale Carnegie kirjoittaa kirjassaan "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa", kuinka ihmiset voi saada tykkäämään itsestään kysymällä heiltä heihin itseensä liittyviä kysymyksiä. Kyllä, olen samaa mieltä kanssasi, tämä voi pahimmillaan liipata manipuloinnin rajoja, mutta otetaan nyt tähän tekstiin vähän viattomampi kulma.

Ihmisten miellyttämisen avain on olla kiinnostunut. Helpoin tapa osoittaa kiinnostusta on kysyä kysymyksiä. Mikään ei ole niin mielenkiintoista kuin se mitä tapahtuu oman napani ympärillä. Mikään ei ole niin arvokasta kuin omat kokemukseni. Mikään ei ole niin tärkeää kuin se, mitä minulle on tapahtunut.

Yritän keskusteluissani ottaa keskustelukumppanini huomioon kysymällä kysymyksiä asioista, joiden kuvittelen kiinnostavan häntä tavalla, jonka kuvittelen miellyttävän häntä. Samalla pyrin olemaan läsnä ja kuuntelemaan, mitä hän sanoo.

"Jos pyrit hyväksi keskustelijaksi, ole tarkkaavainen kuuntelija. Jos haluat olla kiinnostava, ole kiinnostunut. Esitä kysymyksiä, joihin toinen mielellään vastaa. Rohkaise muita puhumaan itsestään ja saavutuksistaan." - Dale Carnegie, Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa


Kysymyksiä voi kysyä kolmella eri tavalla. Ensimmäinen on helppo ja mitäänsanomaton, toinen vaatii hieman yrittämistä ja kolmas toimii parhaiten hyvän keskustelun aloittajana.

Toisen kuunteleminen on tärkeää.
Myös juhlan keskellä on tärkeää olla välillä hiljaa ja kuunnella muita.

Suljettu kysymys: "Oliko mukava loma?"

Suljetussa kysymyksessä vastausvaihtoehdot on ennalta määrätty. ”Oliko mukava loma?” -kysymykseen on kaksi vastausta: kyllä tai ei. Vastauksen voi tietysti antaa usealla eri tavalla: ”No joo, ihan jees”, ”Eipä oikeastaan” tai ”PARAS LOMA IKINÄ”. Käytännössä nämä kaikki ovat vain noiden kahden vastauksen johdannaisia.

Suljettu kysymys on helpoin, turvallisin ja tylsin kysymys. Väsyneenä tai muuten mielikuvituksettomassa mielentilassa suljettu kysymys on helppo heittää, jotta saa keskustelun edes jotenkin käyntiin. Uusien tuttavien kanssa kysyn suljettuja kysymyksiä, koska niillä ei voi saada aikaan vahinkoa.

Aivan kuten sijoittamisessanikin, helpoimmat ja turvallisimmat kohteet ovat myös tylsimpiä. Se ei tarkoita, etteivätkö ne toimisi. Ne toimivat joka kerta, mutta niillä ei kunnon keskustelua saa aikaan. Kuinka moni meistä ajattelee, että tieto kaverin lomasta mukavana on mielenkiintoinen? Aivan, ei kukaan.

Suljettu + jatko: "Oliko mukava loma? Miksi niin?"

Suljettu kysymys on hyvä keskustelun aloittamiseen. Sujuvan jatkon kannalta on kuitenkin olennaista kysyä jatkokysymys.

Keskustelun kannalta on yhdentekevää, oliko keskustelukumppanillani mukava loma vai ei. Jos kaverini ei itse tajua alkaa kertoa lomastaan enempää, jatkan toisella kysymyksellä. ”Mikä lomastasi teki niin mukavan?”

Yleensä tässä vaiheessa keskustelukumppaninikin joutuu alkaa miettiä. ”Mikä lomasta tekikään mukavan?” Parhaimmillaan hän alkaa kertoa silmät leiskuen tarinaa, kuinka hän täysin sattumalta törmäsi johonkin mielettömään tyyppiin, joka antoi ajattelemisen aihetta. Pahimmillaan hän vastaa: ”Sää.”

Huom! Suljetun kysymyksen perään ei kannata kysyä toista suljettua kysymystä. ”Oliko hyvä sää?” ei juurikaan vie keskustelua eteen päin (toisaalta, itse en pidä säästä keskustelemista juuri millään tasolla mielenkiintoisena, paitsi jos kyseessä formulakisan sadekelin rengasstrategioiden vertailu).

Voin suositella tutustumaan Dale Carnegien kirjaan "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa".

Avoin kysymys: "Mikä oli siisteintä lomassasi?"

Lämmittelyt sikseen, tässä mennään suoraan syvään päähän. Avoimet täsmäkysymykset muistuttavat etäisesti ärsyttäviä työhaastattelukysymyksiä (”Kuvaile vaikea tilanne ja kerro, miten selvisit siitä.”) paitsi että ne eivät ole ärsyttäviä, eivät liity työhön eikä niillä ole mitään tekemistä haastattelemisen kanssa.

Avointen kysymysten tarkoituksena on saada keskustelukumppani puhumaan. Parhaiten se onnistuu, kun hänelle antaa mahdollisuuden puhua jostain juuri häntä kiinnostavasta asiasta. Minusta on kaikkein mielenkiintoisinta kuulla jotain yksityiskohtaista ja henkilökohtaista kuin saada lista lämpötiloista, tuulesta ja sademääristä.

Mikään ei ole niin siistiä kuin nähdä toinen selittämässä asiasta, josta hän on aivan liekeissä. Into tarttuu. Kukaan ei voi olla innoissaan muutaman viikon takaisesta säästä.

Avointen kysymysten ongelmana saattaa olla joskus se, että keskustelukumppani intoutuu kertomaan lomansa siisteimmästä asiasta liian pitkään ja vuolaasti. Kaikki eivät aina tajua, että sosiaalisuuteen kuuluu myös toisen kuunteleminen ja niistä kysyminen. Siksi en tuhlaa avoimia kysymyksiä (eli kallisarvoista aikaani) epäsosiaalisiin henkilöihin, jotka kertovat kuulumisensa välittämättä toisesta pätkääkään. He eivät ansaitse avoimia kysymyksiä.

Keskustelukumppanilla on väliä

Yleisluonteiset kysymykset, kuten "Mitä kuuluu?" tai "Miten menee?", ovat hyviä lämppäreitä. Parempi on kuitenkin kysyä täsmäkysymyksiä. "Oliko mukava loma?" taipuu kuulijan korvissa ihan eri taajuudelle, kun saman kysymyksen esittää hieman eri tavalla muotoillen: "Mikä oli siisteintä lomassasi?"

Mitä mielenkiintoisempi henkilö keskustelukumppanini on, sitä enemmän yritän kysellä avoimia kysymyksiä. Kaverisuhteen syvyyden lisäksi kysymystyyliini vaikuttaa muun muassa kiire ja fiilis. Jos en ehdi jäädä juttelemaan, en kysele viikonlopun yllättävintä juttua. Samoin jos olen väsynyt, minulle riittää vallan mainiosti tietää ”onko viikonlopuksi ohjelmaa” sen sijaan, että jaksaisin kysyä ”mitä odotat eniten viikonlopultasi”.

Kuinka sinä osoitat kiinnostunutta kaveriporukassasi? Jaksatko kuunnella muiden ajatuksia? Keskustelu on vaihtokauppaa ja vaatii pelisilmää kaikilta osapuolilta. Jotkut kuvittelevat sosiaalisuuden olevan jatkuvaa äänessä olemista, kun itse ajattelen sen olevan suurimmaksi osaksi kuuntelemista. Oma mielenkiintoni keskustelemiseen loppuu hyvin lyhyeen, jos minulta ei kysytä mitään.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Matkalla sosiaaliseksi

10.3.2020

Self-helpin ikivihreä: "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa?" - Dale Carnegie

Siitä huolimatta, että Dale Carnegien kirja "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" julkaistiin jo 1936, sisältää se ikivihreitä neuvoja. Olen nähnyt monesti kirjaa myytävän "bisnes"kirjana. On se varmaan sitäkin, mutta mielestäni kirjan parasta antia on muistutukset hyvästä käytöksestä ja toisten huomioonottamisesta.

Dale Carnegien "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" on suurin syypää blogistin uraani. Luin kirjan ensimmäistä kertaa joskus vuoden 2010 tienoilla ja aloin kirjoittaa blogia heti perään vuonna 2018. Halusin kertoa kaikille kavereilleni neuvoista, joita Dale jakaa kirjassaan. En ole kuitenkaan kovin hyvä neuvomaan muita, joten päätin "piilottaa" neuvoni blogimuotoon.

Kirja ei sinänsä tarjoa mitään mullistavia oivalluksia vaan enemmänkin pukee sanoiksi normaalit käyttäytymissäännöt. Joku voi kutsua Dalen ohjeita esittämiseksi tai jopa toisten tavoitteelliseksi manipuloinniksi. En syytä heitä, jotka näkevät kirjan tällaisena. Sen voi toki lukea myös tuosta näkökulmasta. Minulle kirja tarkoittaa jotain paljon tavanomaisempaa.

Dalen ohjeet ja esimerkit näyttävät konkreettisesti, mitä hyvä käytös on. Se on toisen huomioonottamista eli toisen tärkeydentunteen korostamista. Jokainen tajuaa (tai ainakin jokaisen pitäisi tajuta), kuinka kiittäminen, kannustaminen ja toisen asemaan asettuminen kuuluu normaaliin hyvään käytökseen. Kuten Dalen esimerkit osoittavat, tällainen käyttäytyminen on kohtalaisen niukkaa. Se oli sitä 1930-luvun Yhdysvalloissa ja se on sitä 2000-luvun Suomessa.



Vaikka en osaakaan multitaskata, tykkään syödä hedelmiä samaan aikaan, kun luen Dalea.

Perusasiat ovat perusasioita

Huono tai mielistelevä käytös normina nostaa käytöstavat arvoon arvaamattomaan. Dalen tekstin salaisuus perustuu tähän oivallukseen. Itse olen muotoillut sen suuhuni sopivaksi lausahdukseksi: "Älä ole mulkku."

Hän, joka pystyy käyttäytymään normaalien hyvien käytöstapojen mukaisesti, saa heti etumatkaa niihin, jotka käyttäytyvät huonosti. Saa olla aika kylmäkiskoinen henkilö, jos väittää, että yksinkertaisen "kiitos" sanan kuuleminen ei aiheuttaisi arvostusta toista kohtaan.

Käyttäytyminen ei ole aina helppoa

Hyvien käytöstapojen seuraaminen tuntuu uskomattoman vaikealta. Niinkin inhimilliset tunteet kuin väsy, nälkä ja turhautuminen blokkaavat normaalit käytöstavat.

Miksi pystyn käyttäytymään hyvin vain silloin, kun voin hyvin? Mitä ihmettä tapahtuu myötätunnolleni, kun olen väsynyt? Miksi nälissäni en jaksa olla kiinnostunut toisen huolista ja murheista vaan pikemminkin mietin, koska saan mahani täyteen (huoli, josta kenenkään ensimmäisessä maailmassa elävän ei pitäisi minkään tilaston mukaan olla huolissaan)? Miksi turhautuessani alan arvostella toista, kun minun pitäisi enemminkin olla kannustaa? Olen huomannut olevani mestari aiheuttamaan pahaa mieltä sekä toiselle että itselleni.

Yleensä, kun teen jotain tyhmää ja jota häpeän, tajuan, etten ole toiminut Dalen ohjeiden mukaisesti. Voi kuulostaa, että pidän Dalea elämäni ylimpänä guruna. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Dalen ansiot eivät mielestäni ole siinä, että hän olisi keksinyt jotain täysin uutta ja mullistavaa. Sitä hän ei ole tehnyt vaan hän on ainoastaan listannut kirjaansa ajattomia käyttäytymissääntöjä.


Jeesus tiivisti saman sanoman yhteen virkkeeseen vuorisaarnan kultaisessa säännössä: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Tuskin Jeesuskaan oli ensimmäinen, joka puhui tästä asiasta.


Ei mitään turhaa kikkailua

Mielestäni Dalen ansiot ovat siinä, että hän pystyi erittelemään käyttäytymissäännöt kolmeenkymmeneen kohtaan ja kertomaan niistä suhteellisen yleispätevät esimerkit. Dalen esimerkit ovat tarpeeksi samaistuttavia ja sen verran yleisiä, että jokainen pystyy näkemään itsensä suurimmassa osassa kuvailluista tilanteista. Joko ottavana tai antavan osapuolena.

Dale on auttanut meikämandoliinoa siinä, että vaikken aina osaakaan käyttäytyä (saatikka, että osaisin käyttäytyä HYVIN) pystyn tiedostamaan, miten toimin. Parhaimmillaan tämä tapahtuu tilanteen ollessa päällä, mutta huomattavasti useammin vasta sitten, kun tilanne on jo päättynyt.

Joistain klassikkokirjoista sanotaan, että ne ovat klassikoita, koska "niistä oppii uutta joka lukukerralla." Mielestäni sellaiset kirjat ovat syvältä ja poikittain. Jos sanoma ei mene jakeluun kerralla, täytyy kirjoittajan ottaa lusikka kauniiseen käteen, katsoa peiliin ja kirjoittaa paremmin.

Itse palaan aina silloin tällöin lukemaan Dalea uudestaan ja uudestaan. Sen sijaan, että "oppisin jotain uutta joka lukukerralla" muistan, mitä opin jo ensimmäisellä lukukerralla, mutta jonka olin jo ehtinyt haudata muistin syövereihini blogiaikataulujen, punttitreenien ja Pää Kii -levyjen ajattelemisen alle.


Miellekarttani Dalen maailmaan.

Tiedät ja osaat jo kaiken tarpeellisen

En usko, että juuri kukaan peruskoulun käynyt oppii Dalen kirjasta mitään uutta. Sen sijaan uskon, että lähes jokainen voi oppia tunnistamaan omia tekojaan ja ajatuksiaan sekä käyttämään niitä sekä muiden että oman tärkeydentunteen mahdollistamiseksi. Koetko, että tarvitsisit välillä muistuttamista normaaleista hyvistä käytöstavoista? Jos tarvitset, miten muistutat itseäsi? Itselleni tärkein muistutus Dalen kirjasta on, että mikään ei ole merkittävämpää ihmisten välisessä kanssakäymisessä (oli se sitten parisuhde, kaverisuhde, naapurisuhde, perhesuhde tai mikä vaan) kuin tärkeyden tunne.

18.2.2020

Vältetään toisten arvostelua

Olen siinä(kin) mielessä ainutlaatuinen henkilö, että tiedän tasan tarkkaan ja aina, kuinka tulee käyttäytyä. Tarkemmin sanottuna, tiedän, kuinka MUIDEN tulee käyttäytyä. Pystyn arvostamaan, mutta ennen kaikkea ARVOSTELEMAAN, muiden käyttäytymistä eri tilanteissa. Voi sitä hyvänolontunteen ja myötähäpeän määrää, kun näen toisen mokaavan. "Itse en ainakaan olisi toiminut noin, en missään nimessä." Kunnes sama tilanne tulee omalle kohdalleni ja toimin vähintään yhtä typerästi, yleensä jopa monta astetta pöljemmin.

Dale Carnegie kirjoittaa kirjassaan "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" seuraavasti:


"Moittiminen ei hyödytä ketään, koska se saa toisen puolustuskannalle ja esittämään vakuutuksia tekonsa oikeellisuudesta. Moittiminen on vaarallista, koska se haavoittaa toisen arvaamattoman kallista ylpeyttä, loukkaa omanarvontuntoa ja herättää katkeruutta."

Rauhallisena lauantaiaamuna aamiaisen jälkeisessä endorfiinipöhnässä en voisi olla enempää samaa mieltä Dalen kanssa. Moittimisessa ei ole järjen hiventäkään. Se ei auta, kehitä eikä helpota ketään tai mitään. Ja siitä huolimatta moitin muita useammin kuin kehtaan myöntää.


Täysi vatsa laskee toisten arvostelemisen todennäköisyyttä keskimäärin 83 prosentilla (lähde: Suuri aamiaistutkimus,  ajatuspaja Rautaa rajalta, n=1)

Onko tarkoituksena alleviivata virhettä vai etsiä ratkaisua? Kumpi on tärkeämpää, saada purettua oma paha olo ulos vai auttaa toista säilyttämään ammattiylpeytensä? Adrenaliinipäissään koen itseni niin voittamattomaksi, että toisen ihmisen ajatteleminen jää valitettavasti laavin rakoon.

Me kaikki teemme virheitä ja niistä pitää pystyä sanomaan asiallisesti. Pilkallinen ja tarkoitushakuinen nolaaminen on kuitenkin asia erikseen. Mitähän mieltä Jeesus oli tästä?


Mutta Jeesus meni Öljymäelle. Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?" Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä." -Johannes 8:1-7, Vuorisaarna

No niin, sieltähän se tuli. Synnitön, tai varmaan Dalen kuvauksen mukaan moitteeton, saa arvostella muita mielensä mukaan. Tosin, jos tällainen henkilö on ylipäänsä olemassa, en usko, että hänen tarvitsee moittimalla moittia yhtään ketään.

Synnintunnustus

Voisin luetella piiiiiitkän listan tilanteita, joissa olen reagoinut virheisiin, sekä omiin että muiden, totaalisen impulsiivisesti. Olen nolannut, selitellyt ja hyökännyt toista kohtaan lukemattomia kertoja tilanteissa, joissa impulsiivisen reagoinnin tuottama lisäarvo on ollut pyöreä nolla. Sen lisäksi olen ollut äärimmäisen hyvä keksimään (teko)syitä käytökselleni. Kiire, stressi, toisen ymmärtämättömyys, huonot ohjeet, tietämättömyys, jne.

Vaikka tulen aivan varmasti reagoimaan jatkossakin eri tilanteisiin impulsiivisesti, pyrin kuitenkin tiedostamaan tunteeni paremmin, jotta voisin keskittyä ongelmanratkaisuun oman pahan olon sijaan. Jos pystyn edes 75% tilanteissa pidättäytymään toisen välittömästä arvostelusta, olen jo voiton puolella.

Helppoa se ei tule olemaan, mutta uskon pystyväni kehittymään. Onneksi ikääntyminen auttaa! Tietynlainen kypsyys (niin ÄRSYTTÄVÄÄ kuin se liian monesti onkin) laittaa hyvällä tavalla epäilemään omaa käytöstä, mutta antaa samalla myös itsevarmuutta ja uskallusta pysähtyä epämiellyttävissä tilanteissa miettimään erilaisia ratkaisuita.

Muutos alkaa peiliin katsomisesta

Dale Carnegie antaa seuraavanlaisen ohjeen: 

"Tunnetko jonkun jonka sinä haluaisit muuttuvan ja kehittyvän? Hyvä! Hienoa. Sehän sopii. Mutta miksi et aloittaisi itsestäsi. Jo puhtaasti täysin itsekkäistä syistä se on paljon hyödyllisempää kuin yritys parantaa muita - eikä läheskään yhtä vaarallista."

Teen virheitä ja ne vaikuttavat sekä itseeni että muihin, sille ei voi mitään. Mutta sen sijaan, että pyrin kaikin keinoin välttämään kaikkia mahdollisia virheitä, minun tulisi keskittyä siihen, kuinka itse reagoin virheisiin, joko omiini tai muiden tekemiin.

Kukaan ei herää aamulla ajatellen: "Teenpä tänään oikein kunnon mokan", joten miksi sättiä virheestä, jota ei ole tehty tarkoituksellisesti. Sen sijaan voin kuitenkin aloittaa jokaisen päivän päättämällä, kuinka suhtaudun virheisiin. Mikään virhe ei oikeuta aiheuttamaan toiselle tarkoituksellisesti pahaa mieltä.

Pyrin katsomaan peiliin päivittäin ja tiedostamaan, kuinka en jatkossa keskity muiden arvosteluun. Joinain päivinä onnistun, toisina en, mutta joka päivä yritän parhaani. Sen on riitettävä.

Oletko kokenut nöyryyttävän arvosteluryöpyn tai oletko itse arvostellut toista impulsiivisesti ja hävennyt myöhemmin omaa käytöstäsi? Itse olen ollut rintamalinjan molemmilla puolilla. Kummallaan puolella ei ole ollut mukava olla (voisin kuvitella, että tämä pätee myös oikealla rintamalla). Vaikka kuinka yritän noudattaa stoalaista filosofiaani, ryöpsähtää tunteeni esille liian usein ja aivan väärissä paikoissa. En kuitenkaan voi syyttää käytöksestäni ketään muuta kuin itseäni ja se jos mikä tuntuu raskaalta taakalta.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset: