Take away -kahvi ja vaurastuminen - kontrolli on säästöä tärkeämpää

Liian moni säästöneuvo käyttää take away -kahvia esimerkkinä säästämismahdollisuuksista. Muutaman euron säästäminen osana vaurastumista on sama kuin väittäisi parinkymmenen punnerruksen jälkeen treenanneen. En tosin tahdo yhtään vähätellä päivittäistä punnertamista. Kaikenlainen liikkuminen on hyvästä. Mutta muutamalla punnerruksella päivässä ei kasvateta lihasta, eikä take away -kahvin skippaamisella vaurastuta. Take away -kahveista säästämisessä ei ole mitään järkeä taloudellisesti. Sen sijaan, se voi luoda hallinnan ja kontrollin tunteen, joka auttaa vaurastumisessa.

Sijoitusporn... eikun sijoitusneuvojen ehkä väsynein esimerkki kertoo, kuinka paljon on mahdollista säästää, kun ei osta take away -kahvia päivittäin (oikeasti, kokeile googlettaa "take away kahvi säästäminen" ja sopivia osumia tulee enemmän kuin keskimääräisessä jääpallomatsissa on pakkasta). Tiivistettynä, arkipäivinä ostettuun take away -kahviin kuluu vuodessa noin 440 € (kahden euron kahvi 220 päivänä vuodessa). Viiden prosentin tuotolla ja 0,2 prosentin hallinnointikuluilla vuosittainen 440 € kasvaa kahdessakymmennessä vuodessa noin viiteentoistatuhanteen euroon.

Vanhaan (hyvään?) aikaan (ennen take away -kahveja) toimi tupakka samanlaisena saatanana säästämisvertailussa. Klassinen tarina, joka ei ole omaa tuotantoa, mutta johon minulla ei taaskaan ole lähdettä, kertoo vanhan pariskunnan keskustelusta.

- Tiedätkö, kuinka paljon olisit voinut vuosikymmenien aikana säästää, jos et olisi tupakoinut päivittäin? kysyy vaimo mieheltään.

- En ole koskaan laskenut. Miksi niin? mies vastaa.

- Tupakointi on niin kallista, että olisit niillä rahoilla voinut ostaa itsellesi vaikka Ferrarin! vaimo sanoo.

- Sinähän et tupakoi? mies kysyy.

- En niin, vaimo vastaa

- Miksi sinulla ei ole sitten Ferraria? mies kysyy.

Onko take away -kahvi suurin este vaurastumiselle?

440 euroa vuodessa on oikeaa rahaa. Toisille se on enemmän, toisille vähemmän. Kansantaloustieteen peruskurssin yliopistossa suorittaneena joudun kysymään, että olisiko mahdollista säästää 440 euroa jostain muualta kuin take away -kahveista? Pienistä puroista kasvaa suuria jokia, mutta metsä pitää nähdä ennen puita.

Jos säästämällä haluaa vaurastua, kannattanee keskittyä ensin isoimpiin kuluihin. Uskon, että take away -kahvin skippaamisella voi säästää. Ennen sitä kannattaa kuitenkin tsekata, olisiko esimerkiksi asumisessa, liikkumisessa tai lomailussa mahdollisuutta säästää.

Asuminen lienee monelle meistä suurin kuukausittainen kulu. Muuttamalla pienempään kämppään edullisemmalle alueelle voi säästää paljon enemmän kuin minkään kahvin skippaamisella. Oma auto voi olla kallis keino liikkumiseen (tosin, joillekin ainoa mahdollisuus, ymmärrän autoilun liittyvät rajalliset säästömahdollisuudet). Olisiko 440 euron vuosittainen säästö helpommin toteutettavissa karsimalla jotain lomareissusta?

Meille, joilla on varaa ostaa päivittäinen take away -kahvimme, ovat tällaiset pohdinnat todellisia ensimmäisen maailman ongelmia. Välillä tuntuu, että käännämme katseemme take away -kahveihin jotta meidän ei tarvitsisi vaivata päätämme muilla ongelmilla. Tai mistä mie tiedän, voihan take away -kahvi olla jollekin todellinen ongelma.

Take away -kahvin skippaamisella on siis erittäin vaikeaa vaurastua (Ramit Sethi on kirjoittanut siitä täällä). En kuitenkaan tyrmää kokonaan take away -kahvien väliin jättämistä hölmönä ideana osana vaurastumista. Mielestäni sen arvo on jossain muussa kuin 440 euron vuosittaisessa säästämisessä. Tietoinen take away -kahvin jättäminen kahvilaan voi luoda tunteen kontrollista, joka säteilee muuhunkin elämään.

Esimerkki omasta elämästäni ja kontrollista

Joka kerta, kun huomaan lihoneeni yli sallitun vaihteluvälini, luon itselleni treenisuunnitelman. Pari juoksulenkkiä per viikko, haukan ja penan (enemmän tietenkin penan) tekemistä puntilla kerran viikossa ja uimista kerran kuussa. Suunnitelman pitää olla vaativa, mutta toteutettavissa. Liian aikaavievä tai raskas suunnitelma ei onnistu, koska motivaationi loppuu muutamassa viikossa.

Aloitan laihduttamisen urheilemalla vaikka tiedän (kuten jokainen peruskoulun suorittanut tietää), että paras, tehokkain ja kestävin tie hoikkuuteen on terveellinen ja tasapainoinen ruokavalio. Sen sijaan, että jättäisin satunnaiset iltakaljat juomatta, Netflix-sipsit syömättä ja pizzaperjantait viettämättä, lähden lenkille.

Keskityn treenaamiseen, koska koen juoksemisen, punttaamisen ja uimisen olevan paremmin kontrollissani kuin syömiseni. Syömisen mielihalujeni tukahduttaminen kuluttaa enemmän henkisiä voimavarojani kuin kaloreita. Minulle on helpompi vetää trikoot jalkaan ja lähteä lenkille kuin jättää liitulakupussi syömättä.

"Valvokaat ja rukoilkaat, ettette kiusaukseen lankeaisi. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko." - Jeesus, Matt. 26:41

Kontrollin tunne

Jos kerran haluan olla hoikka ja tiedän, mitä siihen vaaditaan, niin miksi lihoin alun perinkään? Niinpä, meikämandoliino luottamassa omaan järjenkäyttööni ei eroa millään tavalla milleniaalista, joka luottaa suomalaiseen eläkejärjestelmään.

Laihduttamisessani on kyse kontrollista. Niin vaikeaa ja vastenmieliseltä kuin se kaltaiselleni hyvinvointivaltion pilaamalle etuoikeutetulle korkeakoulutetulle onkin, joudun ottamaan itse itseäni niskasta kiinni ja vastaamaan tekemisistäni. Kun en kerran pysty huolehtimaan syömisestäni, niin sitten huolehdin liikkumisestani.

Yleensä laihdutusprosessissani käy niin, että saan itseluottamusta treenauksesta. Kun hoksaan, että saan itseni muutaman kerran viikossa urheilemaan, alan jossain vaiheessa miettimään, saisinko myös syömiseni kuriin. Itseluottamus toimii kuin se kuuluisa lumipallo, joka Levin Eturinteiden huipulta alas Hullun Poron pihalle pyörittyään on kasvanut moninkertaiseksi.

Epäsuora vaikutus on merkittävä

Joillekin rahankäyttö on sama kuin syöminen minulle: välillä lipsahtaa yli. Samoin kuin oma laihdutuskuurini alkaa täysin toissijaisella toiminnalla (liikunnalla), voi rahankäytön ja säästämisen järkevöinti alkaa take away -kahveista luopumisella. Kontrollin tunne yhdestä osasta omaa rahankäyttöä antaa itseluottamusta keskittyä myös muihin osa-alueisiin. "Miehän pystyn tähän!" -fiilis on aivan liian aliarvostettu pienissä arjen askareissa.

Rutiinien muuttaminen vaatii selkärankaa ja voimia, eivätkä kaikki tietenkään siihen pysty. Jos take away -kahvin nappaaminen on ollut rutiini joka-aamuisella työmatkalla, voi sen lopettaminen olla hankalaa. Jokapäiväinen tietoinen ja kontrolloitu päätös olla tekemättä jotain on raskasta. Samalla se voi olla myös palkitsevaa.

Jos elämältä puuttuu kontrolli, pienen ja merkityksettömän asian hoitaminen voi auttaa eteen päin, kuten itselläni lenkkeily laihduttamisessa. Sama pätee take away -kahviin. Kun pystyn vastustamaan päivittäistä kahvikiusausta, niin ehkä pystyn vastustamaan kiusauksia myös isommissa kuluissa.

Keittiöpsykologian maisterina ja oman elämäni kokemusasiantuntijana väitän, että pienten asioiden hallinta johtaa myös parempaan suurten asioiden hallintaan. Eihän kukaan jääkiekkovalmentajakaan aloita suoraan Leijonien johdossa. Sama liittyy myös itsekontrolliin. Varsinkin silloin, kun se on ollut hukassa.

Oikea vastaus löytyy peilistä

En vähättele take away -kahvin skippaamisen merkitystä osana vaurastumista. Vähättelen sen suoraa rahallista vaikutusta vaurastumiseen (440 euroa vuodessa), mutta korostan sen mahdollista psykologista vaikutusta oman elämän kontrolliin ja parempiin päätöksiin. En usko, että päivittäisen take away -kahvin väliin jättäminen vaikuttaa merkittävästi kovinkaan monen säästämiseen tai taloudelliseen hyvinvointiin. Mutta elämänhallintaan se voi vaikuttaa.

Take away -kahvin ostamatta jättäminen voi olla portti vahvempaan itsekuriin. Vastustamalla pientä päivittäistä kiusausta voi treenata itseään vastustamaan isompia kiusauksia. Ja kun isommat kulut saa reilaan, voi keskittyä hyvällä omatunnolla vetämään kahvit joka ainoasta vastaantulevasta kahvilasta ilman, että se tuntuisi missään kuukausittaisessa säästämisessä.

Oletko sinä kokeillut take away -kahvien skippaamista osana säästämistä? Miltä se tuntui? Olisi mukava kuulla kokemuksia. Take away -kahvihan on vain yksi esimerkki. Vastaavia pieniä kulueriä löytyy varmasti muitakin.

Muut aiheeseen liittyvät postaukset: 

Älä valita, jos voit valita

Matkalla sosiaaliseksi

Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan

Lihavasta laihaksi

Motivaatiota juoksemiseen - 2 tekijää ylitse muiden

Lähes varma tapa oppia melkein mitä vain

Elämä ilman alkoholia

Dokumentit muutoksen ajureina

Lennolta myöhästyminen - kuinka kontrollipiirin tiedostaminen auttaa selviytymään?

Holhousvaltiosta

Miten saada hedelmien syömisestä rutiini? - esimerkkejä epäonnistumisista

Muut säästämiseen liittyvät postaukset:

Epäröitkö säästämisen aloittamista? Kolme vastausta aloituskynnyksen madaltamiseksi
Miten pinnallisuudesta voi hyötyä taloudellisesti - esimerkki aloittelijoille
Kuinka paljon on riittävästi?
Mikset maksa itsellesi palkkaa?

Indeksisijoittamisen riskit - miksi antautua markkinoiden vietäväksi?

Jokainen itseään kunnioittava sijoituskirja alkaa maininnalla riskistä. Riskillä on ikävä kaiku, koska se tarkoittaa lähes aina jonkin menettämistä. Sijoitetun pääoman menettäminen kokonaan tai osittain tai odotettua heikompi tuotto on sijoittamisen peruskauraa. Eri sijoitustyyleillä on kuitenkin omat riskinsä.

Meille indeksisijoittajille riski pääoman menettämisestä liittyy lähinnä kurssien heilumiseen (tai volatiliteettiin kuten "jengi" sanoo). Osakepoimijoilla ja asuntosijoittajilla riski on siinä, että tietääkö mitä on tekemässä.

Maailmanlaajuisesti osakemarkkinoille sijoittavana indeksisijoittajana en usko, että tulen koskaan menettämään koko sijoitussummaani. Ja pörssiromahduksienkin jälkeen markkinat ovat yleensä ajan myötä palanneet nousu-uralle. Ajallinen hajauttaminen auttaa tässäkin.

Itse itselleni määrittelemieni hajautussääntöjeni mukaan osakesijoitusten maantieteellinen allokaatio on lähellä optimia. Mikä siinä on, että kaikki menee aina putkeen, kun itse tekee?

Pahoittelut konsulttikielenkäytöstä, mutta kun puhun sijoittamisesta, niin ajattelen riskin olevan sekä uhka että mahdollisuus.

Stoalaisena koitan rajoittaa murehtimiseni vain niihin asioihin, joihin minulla on mahdollisuus vaikuttaa. Ajallisesti hajauttavana indeksisijoittajana pystyn vaikuttamaan sijoituskohteisiin. Koska puhutaan indekseistä, uskon, että tuotot asettuvat pitkällä aikavälillä markkinoiden keskituoton ympärille.

Keskimääräisestä tuotosta voidaan olla montaa mieltä, joten itse olen päättänyt uskoa, että markkinoiden keskituotto omille sijoituksilleni tulee olemaan viisi prosenttia inflaation jälkeen. Ugh, olen puhunut. Palataan asiaan muutaman kymmenen vuoden päästä, niin voidaan katsoa, olinko oikeassa.

Kontrollin ulkopuolella

Riski realisoituu siinä vaiheessa, kun lunastan sijoitukseni. Voisin toki stressata monestakin asiasta. Esimerkiksi Euroopan keskuspankin ohjauskorko, megatrendit ja Tanskan verosysteemi vaikuttavat kaikki sijoitusteni tuottoihin. Muutos näissä suuntaan tai toiseen näkyy lähes välittömästi tuotoissani.

Miten hallitsen näitä riskejä? En mitenkään. Vaikka seisoisin puoli vuotta päälläni, en pysty vaikuttamaan mihinkään noista kolmesta. Tai no verotukseen voin vaikuttaa sillä, että muutan jonnekin muualle, mutta se nyt ei ole ajankohtaista muista asioista johtuen, joten otan Tanskan vuosittaisen realisoitumattomasta tuotosta verottamisen annettuna.

Mikä on markkinoiden keskituotto ja miten se vaikuttaa varallisuuteen?

Osakepoiminnassa voisin vaikuttaa riskiin aivan eri tavalla. Sen sijaan, että antautuisin ajopuuna markkinoiden keskituoton vietäväksi, sijoittamalla muutamaan yksittäiseen osakkeeseen olisinkin koskiveneen ohjaksissa hakemassa ylituottoa markkinoilta.

Tietoinen valintani sijoittaa tiettyihin osakkeisiin tarkoittaa valinnanvapauden lisäksi vastuuta tuotosta. Ja vastuun ottaminen omista tekemisistäni kaltaiselleni hyvinvointivaltiossa kasvaneelle läpipaapotulle uusavuttomuuden ruumiillistumalle olisi hirvittävä kohtalo.

Indeksisijoittamisen riskit

Indeksisijoittajana en ole valmis ottamaan korkeampaa riskiä, tuhlaamaan aikaani tai luottamaan onneeni saadakseni parempaa tuottoa. Keskituotto riittää aivan hyvin. Näiden sijaan yritän maksimoida varallisuuteni kasvun keskittymällä sijoitussumman kasvattamiseen.

Eli eli. Indeksisijoittajana pitkällä aikavälillä historiallisesti suurin riski on liittynyt volatiliteettiin eli pörssikurssien hintojen heiluntaan. Nokkelimmat pokkelimmat siellä jo huutavat, että eikös hintojen heiluminen liity kaikkeen sijoittamiseen, oli kyse indekseistä, yksittäisistä osakkeista tai asunnoista. No joo, kyllähän se näinkin on.

Eri indekseihin ympäri maailmaa sijoittamalla en usko koskaan menettäväni kaikkea sijoitettua pääomaa. Yksittäisissä osakkeissa kaiken menettäminen on mahdollista, tosin lyhyellä aikavälillä aika epätodennäköistä. Joidenkin tilastojen mukaan jopa 40 % pörssiyhtiöistä tekevät itsensä pitkällä aikavälillä arvottomiksi. Päiväkauppiaitahan tämä ei voisi vähempääkään kiinnostaa, mutta "osta-ja-unohda"-tyyliin uskovat osakepoimijat varmasti ottavat tämän(kin) riskin huomioon.

Indeksisijoittamisessa sijoitan kuitenkin koko markkinaan. Koko maailmanmarkkina on historiallisesti kasvanut keskimäärin jotain kuuden - kahdeksan prosentin vuosivauhtia. Yksittäisiä yhtiöitä sen sijaan on mennyt konkurssiin tai ne eivät ole kasvaneet odotusten mukaisesti (mitä ikinä ne odotukset ovatkaan ostohetkellä olleet). Asuntosijoittamisessa voi kohdalle sattua huono vuokralainen, vesivahinko tai veemäinen naapuri, jotka kaikki laskevat sijoituksen arvoa.

Riskienhallintaa

Koska en luota omiin sijoitustaitoihini pätkääkään, niin annan markkinoiden päättää tuotoistani. Ja samalla myös riskeistäni. Siinä vaiheessa, kun koko markkina kääntyy laskuun, ei minun auta muuta kuin pitää pää kylmänä ja odottaa korjausliikettä. Laskumarkkina on vähän kuin darra. Tiedän sen saapuvan kovan nousun jälkeen, kärsin aikani, mutta lopulta se on ohi ja pääsen palaamaan normaaliin arkeen.

Millä tavoin sinä hallitset sijoitustesi riskejä? Kuinka paljon aikaa käytät niiden analysointiin? Itse olen antautunut markkinoiden kokonaisriskin (eli systemaattisen riskin) vietäväksi. Indeksisijoittamisen kauneus piilee hajauttamisessa ja keskinkertaisuudessa. Rikastumaanhan indeksisijoittamalla en pääse, mutta pitkällä aikavälillä vaurastumista ei voi välttää. Se riittää minulle oikein hyvin.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

Vedonlyöntiä sijoitustyyleistä - indeksit vs. osakepoiminta

Allokaation ytimessä - kuinka riskiä hallitaan

Ei kontrollia, ei stressiä

Tuotto, aika ja kuukausisijoitus - mihin kannattaa keskittyä?

Mitä teen, jos salkun arvo laskee 40 %?

Elämä ilman alkoholia

Sijoittamista ei kannata ajatella maratonina vaan maratonille treenaamisena

Muut säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvät postaukset:
Vararaha - kuinka paljon säästöön yllättäviä menoja varten?

Sijoittamisen pelko
Järjen käyttö harrastuksissa - juokseminen ja sijoittaminen
Miten en sijoita - kolme kohdetta sijoitustyylini ulkopuolella
Mitä yhteistä on sijoittamisella ja ruokavaliolla

Epäröitkö säästämisen aloittamista? Kolme vastausta aloituskynnyksen madaltamiseksi
Miten pinnallisuudesta voi hyötyä taloudellisesti - esimerkki aloittelijoille
Kuinka paljon on riittävästi?
Mistä tunnistaa omat rajansa? - Case sijoittaminen
Miten tavoite eroaa unelmasta?
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan
4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?
Kestäisikö pääni taloudellista riippumattomuuta?
Säännöt säästämiseen

Lennolta myöhästyminen - kuinka kontrollipiirin tiedostaminen auttaa selviytymään?

Mitä paremmin tiedostan kontrollissani olevat tekijät, sitä järkevämmin pystyn toimimaan. Joskus saadakseni maksimaalisen hyödyn, toisinaan minimoidakseni tappiot. Kontrollipiirin määrittäminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Ei varsinkaan, jos onnistumisen uho tai katastrofin pelko puskee päälle. Siitä huolimatta väitän, että kontrollipiirin tiedostamista kannattaa yrittää molemmissa tilanteissa.

Yksi elämäni toistuvista kohokohdista on vuosittainen poikien mökkiviikonloppu. Retriitissä hyvien ystävien kanssa syömme terveellisesti, joogaamme ja puhumme tunteista kerran vuodessa yhden viikonlopun ajan. Vaikka reissun jälkeinen maanantai tuntuukin yleensä raskaalta, koen saavani joka vuosi lisää energiaa, jotta jaksan laahustaa läpi harmaan arjen.

Muutama vuosi sitten meikämandoliinolle oli käydä hassusti. Mökkiviikonloppumme oli sovittu keskelle ei-mitään ja minun piti lentää Helsingistä lähemmäs pääpaikkaa. Hyppäsin aamulla bussiin ja suuntasin kohti lentokenttää. Muutaman pysäkin jälkeen bussi pysähtyi eikä liikkunut enää eteenpäin. Kuski tiedotti, että moottoriin tuli jokin vika ja matka päättyisi tähän.

Laskin, että olisin ehtinyt vielä seuraavalla bussilla lennolle. Valitettavasti seuraava bussi oli kuitenkin sen verran myöhässä, että saavuin aivan liian myöhään lentokentälle. Myöhästyin lennoltani.

En tiedä sinusta, mutta itselläni on tapana murehtia epätodennäköisiä tapahtumia hyvissä ajoin etukäteen. Olen lennellyt suhteellisen aktiivisesti Suomessa ja jännittänyt ennen jokaista lentoa, mahdanko ehtiä kyytiin. Nyt oli ensimmäinen kerta, jolloin oikeasti myöhästyin lennolta.

Kun tajusin myöhästyneeni lennolta, en tapojeni vastaisesti alkanut panikoida. Sen sijaan varasin siltä seisomalta uudet lennot muutamaa tuntia myöhemmin lähtevään koneeseen. Reissun kokonaishinta toki pompsahti muutamalla huntilla kalliimmaksi. Se oli pieni hinta vuoden rentouttavimmasta viikonlopusta. Olin odottanut viikonloppua vuoden ajan.

Luonnonläheisyys on yksi mökkiviikonlopun tärkeimmistä elementeistä.

Rahalla saa, ja lentäen pääsee

Pyrin valittamaan asioista vasta silloin, kun epäonnistuminen on täysin selvää ja olen tehnyt kaiken mahdollisen, mikä on omassa kontrollissani. Valehtelisin, jos väittäisin AINA pystyväni näin järkevään ajatteluun (rehellisenä Lapin miehenä en geneettisesti kykene valehtelemaan). Toisaalta, kun olen tehnyt kaiken, minkä järjen rajoissa pystyn tekemään ja homma menee siitä huolimatta vihkoon, niin valittamiseen harvemmin jää enää energiaa.

Mökkiviikonloppumatkassani olisin voinut heittää hanskat tiskiin jo siinä vaiheessa, kun bussi jäi tienposkeen. Tuolloin olisin selvinnyt kaikkein vähimmällä vaivalla. Jos kyseessä olisi ollut jokin vastenmielinen tilaisuus, niin siinä tapauksessa olisin varmuudella palannut kotiin, mutta nyt puhuttiin vuoden energisoivimmasta viikonlopusta.

Epäonnistuminen ei ollut vielä varmaa. Lento olisi saattanut olla myöhässä tai seuraava bussi olisi tullutkin ajoissa. Tuossa vaiheessa oli vielä mahdollista, joskaan ei ehkä todennäköistä, että ehtisin lennolle. Sen vuoksi päätin jatkaa matkaani lentokentälle.

Lentokentällä tajusin lopullisesti myöhästyneeni lennoltani. Onneksi olin jo tuolloin aloitteleva stoalainen (vaikken sitä tiennytkään) ja keskityin omaan kontrollipiiriini. Mihin voin vaikuttaa? En pystynyt vaikuttamaan juuri lähtemässä olevaan lentoon.

Kun tajusin, että ehtisin retriittiimme myöhemmällä lennolla, oli minulla kaksi vaihtoehtoa: jäädä murehtimaan myöhästymistä tai ostaa uusi lippu. Jos olisin jättänyt lipun ostamatta, en olisi enää voinut syyttää rikkoutunutta bussia mönkään menneestä viikonlopusta. Vastuu vuoden tärkeimmän viikonlopun kariutumisesta olisi ollut vain ainoastaan minun. Ja noin suurta vastuuta en ollut valmis ottamaan. Tällä kertaa pystyin vaikuttamaan oman viikonloppuni onnistumiseen rahalla (hyvä muistutus itselleni, miksi säästän ja sijoitan).

Eteenpäin

Tässä tilanteessa ei ollut kyse elämästä eikä kuolemasta, kuten ei ole kyse suurimmassa osassa jokapäiväisistä vaikeuksistamme. Siksi niitä ei pidäkään hoitaa kuin olisi kyse elämästä tai kuolemasta. Helpommin sanottu kuin tehty.

Allekirjoittaneella on tapana tehdä draamaa arjen pienemmistäkin vastoinkäymisistä ennen kuin ehdin miettiä, että mitähän voisin itse tehdä asian korjaamiseksi. Ehkä joku päivä opin vielä ottamaan enemmän vastuuta arjesta sen sijaan, että kitisisin, uhriutuisin tai lamaantuisin, kun jotain olisi vielä tehtävissä.

Kaiken ei aina tarvitse mennä täydellisesti putkeen ja virheitä sattuu. Tämä olisi hyvä hyväksyä aina etukäteen. Olen sen verran lapsellinen, että jos suunnitelmani ei toteudu pilkulleen sen mukaan, mitä olen ajatellut, menee koko homma pilalle.

Ehkä kuvittelen olevani niin erikoinen, että minulle ei voi sattua mitään osittain vaan kaikki tapahtuu joko/tai. Tässähän ei ole mitään järkeä. Olen koittanut uudelleenmuotoilla ajatusmaailmaani.

Jos jokin menee putkeen 80-prosenttisesti, nauttisin siitä enkä jäisi pillittämään mönkään menneestä 20 prosentista. Edelleen, helpommin sanottu kuin tehty. Tosin, mönkään menneet asiat tuntuvat pahemmilta, kuin mitä putkeen menneet asiat tuntuvat hyviltä (tsekatkaa vaikka Kahnemanin ja Tverskyn tutkimukset, itse olen yrittänyt lukea Kahnemanin kirjaa Thinking, fast and slow, mutta sen lukeminen on ollut enemminkin slow kuin fast).

Suomen luonnon ihmeellisyyksiä.

Asiat järjestyy

Ymmärrän hyvin, että joku teistä voi kokea väittämäni asioiden järjestymisestä parhain päin hurskatelulta ja viisastelulta. Eihän kaikki aina järjestykään. Sen vuoksi pyrin nauttimaan ja iloitsemaan niistä tilanteista, jotka kaikesta huolellisesta suunnittelusta huolimatta uhkaavat aluksi epäonnistua, mutta jotka kuitenkin kääntyvät parhain päin.

Edellä kuvatussa esimerkissä selvisin orastavasta katastrofista huolimatta mökille. Vuoden tärkein viikonloppu oli pelastettu. Vaikka tilanne näytti alkuun epätoivoiselta, onnistuin selvittämään tilanteen onnen, halun ja rahan avulla.

Sitä en voi kieltää, etteikö myöhästyminen harmittanut. Totta kai se harmitti. Suunnittelemisen vankkumattomana kannattajana olisin mielelläni matkannut alkuperäisellä lennolla. Tämä ei ollut mahdollista, joten keskityin vain siihen, mihin pystyin vaikuttamaan eli uuden lennon ostamiseen. Kaikki muu oli turhaa.

Millaisissa tilanteissa sinulla on tapana heittää hanskat tiskiin ja alkaa valittaa? Entä millaiset tilanteet saavat sinut tsemppaamaan itsesi vaikka Torniossa tehdyn teräksen läpi? Meillä kaikilla on omat tilanteemme, joissa luovutamme helposti. Ja toisaalta taas ne tilanteet, joissa teemme kaikkemme onnistuaksemme. Itse pyrin tekemään kaikkeni, että pääsen vuosittaiselle mökkiviikonlopulle.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Ei kontrollia, ei stressiä
Eläinproteiinin välttely on yksi tapa lähestyä vegaaniutta
Pieni paikkakunta vs. iso kaupunki - voiko niukkuus olla hyve?
Miten saada hedelmien syömisestä rutiini? - esimerkkejä epäonnistumisista
Epäröitkö säästämisen aloittamista? Kolme vastausta aloituskynnyksen madaltamiseksi
Vapautta vaatien, mutta vastuuta välttäen

Ei kontrollia, ei stressiä - kuinka antaa asioiden vain olla

Huomaan liian usein hermostuvani asioista, joihin en voi itse vaikuttaa. Stoalaisena tiedän tämän olevan typerää. Kuitenkin, kun "käyrä" alkaa kohota, on todella vaikea muistaa seurata Senecan, Marcus Aureliuksen tai Epiktetuksen ohjeita. Mitä enemmän kilometrejä saan mittariini, sitä harvemmin annan hallintani ulkopuolella olevien asioiden vaikuttaa mieleni tilaan.

Kun muuttoni Tanskaan alkoi varmistua, otin selvää tulevasta asuinmaastani. Skippasin suosiolla kulttuuriin liittyvät kohdat (kuten hyggeilyt, Janten lain ja käsipallon) ja keskityin suoraan itseeni liittyviin tekijöihin. Yksi niistä oli sijoituksiin liittyvä verotus.

Suomessa pääomatuloveroa maksetaan voitosta siinä vaiheessa, kun esimerkiksi osake tai rahasto-osuus myydään. Sijoitus voi kasvaa ja tuottaa laskennallista voittoa vuosikausia, mutta vero vasta siinä vaiheessa, kun sijoitus muutetaan käteiseksi. Luulin tämän olevan yleinen (tai ainakin yhteispohjoismaalainen) käytäntö, mutta erehdyin pahemman kerran.

Tanskan pääomatuloveroon liittyy kaikenlaisia kommervenkkejä, mutta pääasiassa vero lasketaan vuosittain myös realisoimattomasta voitosta. Maksan sijoitusteni tuotoista veroa vuosittain, aivan sama realisoinko sijoitukset vai en.

Samoin voin vähentää mahdolliset toteutumattomat laskennalliset tappiot vuosittaisessa verotuksessa. Kun pörssikurssit tippuivat vuoden 2018 lopulla, pystyin vähentämään nämä "tappiot" saman vuoden verotuksessa vaikka en ollut myynyt yhtään omistustani. Muina vuosina olin toki samalla periaatteella maksanut veroa "voitoistani".

Kun tajusin Tanskan veromalin, pudistelin päätäni hetken ja jatkoin eteenpäin.

Verotuksestani(kin) päätetään Christiansborgissa eli folketingetissä eli kansankäräjillä eli Tanskan parlamentissa.

Kontrollin ulkopuolella

Vaikka petyinkin Tanskan pääomatuloverolakiin, en omaksi yllätyksekseni jäänyt märehtimään kohtaamaani suurta vääryyttä. Oli onni onnettomuudessa, että uuteen maahan muuttaessa täytyi huolehtia "muutamasta" muustakin asiasta. Minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa jäädä piehtaroimaan ja pahoittamaan mieltäni itselleni epäedullisesta verotuksesta.

Stoalaisena yritän olla stressaamatta ja huolehtimatta asioista, joihin en voi vaikuttaa. Tai joihin voin vaikuttaa, mutta en halua vaikuttaa, koska vaihtoehtoiskustannus olisi liian suuri.

Minun on turha valittaa Tanskan verotuksesta, koska pystyisin vaikuttamaan siihen siten, että muuttaisin johonkin toiseen maahan. Voin kuvitella, että muiden asioiden pysyessä muuttumattomina (tai ceteris paribus, kuten yliopistossa opetettiin, mutta toisaalta siellä opetettiin myös, ettei keskuspankkien ohjauskorko voi painua negatiiviseksi, joten se niistä opetuksista) verotus on kontrollissani.

Tässä vaihessa Oikea Elämä ottaa minua rinnuksista kiinni ja vetelee huolella ympäri korviani huutaen: "Elämää EI VOI suunnitella yhden asian kantilta niin, että “muut asiat” pysyvät muuttumattomina, kasva hyvä mies jo aikuiseksi!"

Pääomatuloverotus ei ole tällä hetkellä prioriteettilistani kärjessä. En ole valmis hyväksymään toiseen maahan muuttamiseen liityviä vaihtoehtoiskustannuksia vain saadakseni suotuisamman veroaseman. Ja pakko kehua myös Tanskan verottajan asiakaspalvelua vaikka välillä englannin sijaan joudunkin puhumaan tanskaa.

Lisää Tanskaa Marmorikirkosta katsottuna. Edessä oikealla on kuningattaren palatsi. Taaempana oikealla on oopperatalo. Takana keskellä näkyy Refsaleøen, jossa järjestetään Copenhell. Tarkkasilmäisimmät näkee vasemmalla Mærskin pääkonttorin ja kukaan ei näe pientä merenneitoa.

Helpommin sanottu kuin tehty

Valittaminen sellaisista asioista, joihin minulla ei ole kontrollia vie aivan liian paljon energiaa. Kontrollin puutteesta valittaminen on kaikki pois sellaisista asioista, joihin voin vaikuttaa. Sijoitusteni verotuksesta nillittämisen sijaan voin keskittyä muihin seikkoihin, jotka vaikuttavat sijoitusteni tuottoihin. Näitä ovat muun muassa kulut, kuukausittain sijoittamani summa ja sijoituskohteet.

Pyrin tunnistamaan kontrollipiirini rajoitukset myös arkielämässä. Viime aikoina olen keskittynyt tiedostamaan omat reaktioni. En pysty kontrolloimaan tunteitani, mutta pystyn vaikuttamaan miten reagoin eri tilanteissa. Vaikka minua kuinka harmittaisi jokin asia, ei se anna minulle oikeutta äksyillä muille.

Samoin en myöskään pysty vaikuttamaan muiden ihmisten reaktioihin. Jos koen toimineeni oikein tai ainakin parhaalla mahdollisella tavalla, on toisten ihmisten reaktiot kontrollini ulkopuolella. Jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi kuitenkin tajuta, ettei tämä tietenkään tarkoita sitä, että voin tehdä ihan mitä sattuu muille ihmisille ja heidän loukkaantuessa todeta, ettei heidän reaktionsa kuulu minulle. On päivänselvää, että minulla on vastuu omista tekemisistäni ja tekemättäjättämisistäni.

Stressaatko tai valitatko sinä sellaisista asioista, joihin et voi vaikuttaa? Miten sinä määrität ne seikat, jotka ovat kontrollisi ulkopuolella? Itse en esimerkiksi voi ymmärtää jatkuvaa sään päivittelyä, koska en voi vaikuttaa siihen, millainen keli ulkona on. Mutta tämä taitaa olla vain minun ongelma, sillä säästä puhuminen liittynee enemmän sosiaaliseen tilanteeseen kuin varsinaiseen ajatukseen kontrollista. Noh, pyrin kehittämään sosiaalisia taitojani jatkuvasti, enkä enää ihmettele yhtä voimakkaasti jatkuvaa sään analysointia ja voivottelua.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

Holhousvaltiosta
Säännöt säästämiseen
Antaa menneiden olla
Kielen opiskelusta

Muut säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvät postaukset:
Mitä yhteistä on sijoittamisella ja ruokavaliolla?
Säästämistä ei kannata ajatella maratonina vaan maratonille treenaamisena
Mitä teen, jos salkun arvo laskee 40 %?
Epäröitkö säästämisen aloittamista? Kolme vastausta aloituskynnyksen madaltamiseksi
Miten pinnallisuudesta voi hyötyä taloudellisesti - esimerkki aloittelijoille
Kuinka paljon on riittävästi?
Mistä tunnistaa omat rajansa? - Case sijoittaminen
Miten tavoite eroaa unelmasta?
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan
4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?
Kestäisikö pääni taloudellista riippumattomuuta?

Muut Tanskaan liittyvät postaukset:
4 ikonista juoksureittiä Kööpenhaminassa