Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvinvointivaltio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvinvointivaltio. Näytä kaikki tekstit

11.2.2020

Sijoittamisen pelko

Median antamaan kuvaan sijoittamisesta ja sijoittajista voi olla monen vaikea samaistua. Ilman samaistumista sijoittaminen vaikuttaa vieraalta. Ja vieraat asiat pelottavat monia. Sen lisäksi hyvinvointivaltio on mahdollistanut sen. elämästä on voinut selvitä sijoittamatta euroakaan.

Pelkään virheitä ja on noloa, jos joku saa tietää töppäilyistäni. Siksi rahasta, tai ainakin sijoittamisesta, puhuminen on niin vaikeaa. Aivooni sattuu fyysisesti, kun myönnän mokanneeni jossain sijoituksessa. Näin käy varsinkin silloin, jos kaverini on hetkeä aiemmin kertonut omasta onnistumisestaan.

Uskon, etten ole häpeäni kanssa yksin. Miksi niin moni meistä kuvittelee, että meidän pitäisi olla täydellisiä sijoituseläimiä ennen kuin uskallamme sijoittaa ensimmäistä kertaa? Miksi emme uskalla sijoittaa edes pientä summaa suosikkibrändimme omistamaan yhtiöön? Miksi emme uskalla noudattaa "osta-ja-unohda"-periaatetta indeksisijoittamisessa?

Pelko on polku pimeälle puolelle

Raha on varmaan seksuaalisuuden jälkeen ihmisen henkilökohtaisin asia. Rahasta voidaan puhua yleisellä tasolla ("minulla ei ole tarpeeksi säästöjä" tai "minulla ei ole varaa siihen tai tuohon"), mutta yksityiskohdat loistavat poissaolollaan. Enhän itsekään jaa täällä tarkkoja summia säästöistäni, tienesteistäni tai veloistani. Mutta vaikka itse pelkäänkin puhua rahasta, tykkään sijoittaa kuukausisäästöni indekseihin.


Vaikken tarkkoja euroja salkustani tykkääkään jakaa, niin allokaatioita tykitän julkisiksi sitäkin enemmän.

Aina, kun joku puhuu rahasta, tulee siihen joku toinen (ääliö) viisastelemaan. Klassikkokommentteja ovat muun muassa "Ai jaa, kaverini tekee samoja hommia firmassa XYZ ja tienaa tonnin kuussa enemmän. Näin hän kertoi." tai "Viisi vuotta sitten olisi kannattanut sijoittaa firmaan ABC, olisit voinut tienata sillä hyvät rahat." Meikämandoliinon ei ainakaan tee mieli jakaa omia raha-asioitani tällaisessa porukassa.

Kukin uskokoon ja luottakoon mihin haluaa

Rahasta ei voi puhua ilman luottamusta. Säästäminen ja sijoittaminen perustuu luottamukseen. Sijoittaminen on henkisesti mahdotonta, jos ei luota itseensä. Itseluottamuksella en tässä tapauksessa tarkoita sitä, että joka ainoa sijoitus onnistuisi. Ei varmasti onnistu. Tai jos onnistuu, niin silloin tuurilla on ollut sormensa pelissä (ja syvällä). Itseluottamukseni sijoituksissani tarkoittaa sitä, että voin hyvillä mielin mennä nukkumaan tietäen, että olen tehnyt parhaan mahdollisen päätöksen sen hetkisellä tiedolla.

Ymmärrän tietysti, jos joku ei halua säästää ja sijoittaa. Tarkoituksena voi olla, että kaikki laitetaan sileäksi heti tai viimeistään vuoden sisällä, kun palkka napsahtaa tilille. Ymmärrän, jos joku uskoo valtiollisen eläkejärjestelmän turvaavan eläkkeen ja/tai muuten mukavan elämän meille milleniaaleille. Ymmärrän, jos jollekin riittää yksi tulonlähde nyt ja ikuisesti. Ja tietysti ymmärrän, jos ei normaalien elinkustannusten jälkeen kerta kaikkiaan ole varaa laittaa mitään säästöön. Ymmärrän senkin, että jollekin voi olla tulossa muhkea perintö (näissä tapauksissa en tosin ymmärrä valittamista perintöverosta, joka otetaan siltä henkilöltä, joka täysin ilman minkäänlaista omaa panosta on saamassa huomattavan läjän omaisuutta, mutta täällä huuteleekin juippi, jolle ei kohtulottoarvonnassa napsahtanut jättipottia perinnön osalta).

Polarisaatio on pahasta

Tapanani on ollut haukkua mediaa aivan liian usein ja aivan liian heppoisin perustein, joten jatkan valitsemallani linjalla. Rahasta puhuttaessa otsikoihin nousee kaksi aihetta: velkasaneeraukseen sisäänpääsymaksun pikavipeillä lunastaneet ja 30-40-vuotiaat taloudellisen riippumattomuuden saavuttaneet.

Ei tarvitse ymmärtää tilastotieteestä kovinkaan paljon (siksi uskallankin kirjoittaa tämän), että tajuaa meidän tavallisten tallaajien jäävän noiden kahden ryhmän väliin. Ymmärrän mediaa. Ei kai ketään kiinnosta lukea tavallisesta työssäkäyvästä keskiluokkaisesta puurtajasta, joka asuntolainalyhennyksen sivussa säästää 10-15 % nettopalkasta indeksiosakerahastoon.

Täsmennän vielä, etten väheksy pätkääkään ylivelkaantuneiden asemaa. En tietääkseni tunne ketään ylivelkaantunutta enkä koskaan ole itse joutunut vastaavaan tilanteeseen. Niiden juttujen perusteella, mitä olen ylivelkaantuneista lukenut, en voi kuin ristiä käteni ja toivoa parasta mahdollista selviytymistä arkeen. Arvostan jokaista rohkeudesta tulla kertomaan omista mönkään menneistä raha-asioista julkisuuteen. Oma rohkeuteni ei sellaiseen riittäisi.

Toisen ääripään, taloudellisen riippumattomuuden, korostaminen mediassa normalisoi erityistapauksia. Säästämisen ja sijoittamisen ainoana maalina ei tarvitse olla taloudellinen riippumattomuus noin 45-vuotiaana (eli FIREttäminen niin kuin ”jengi” tätä kutsuu). Monelta meistä milleniaaleista tuo maali on jo mennyt ohi.

Taloudellisen riippumattomuuden sijaan sijoittamisella olla muitakin tavoitteita. 100 euroa kuussa kahdenkymmenen vuoden ajan tarkoittaa 7% tuotto-odotuksella ja 0,43 % hallinnointipalkkiolla noin 48 600 euron rahapottia. Nollatuotolla ja -kuluilla säästösumma olisi 24 000 euroa. Ei näillä summilla kuuhun mennä eikä varmasti olla taloudellisesti riippumattomia, mutta auttaahan se jo jonkin verran, jos rahalle onkin yhtäkkiä tarvetta!


Alla tviittini yhdestä mahdollisesta sijoituskombinaatiosta. Mitä mieltä olet?
Vastuun kantaminen omista päätöksistä on sekä pelottavaa että ällöttävää

Meille hyvinvointivaltion kasvateille on luonnollista pelätä vastuunkantoa omasta itsestämme. Olemmehan tottuneet siihen, että yhteiskunta huolehtii meidän koulutuksesta, terveydenhuollosta ja baarista ulos ohjaamisesta. Sijoittamisen yhteiskunta jättää kuitenkin kokonaan meidän omalle vastuulle. Ja vastuun kantaminen omasta itsestäni on ehkä käärmeiden jälkeen pelottavinta, mitä on. Käärmeistä en tiedä, mutta sijoittamiseen liittyvistä peloista pääsee yli vain kokeilemalla.

Vaikka tämä kuulostaa maailman suurimmalta itsestäänselvyydeltä, niin sanon sen silti: ennen kokeilua sijoittamiseen voi tutustua lukemalla kirjoja, selailemalla blogeja tai kuuntelemalla podcasteja.

Mitä sinä pelkäät sijoittamisessa? Oletko päässyt peloistasi yli? Ensimmäisiä sijoituksiani tehdessäni itseäni pelotti enemmän virheiden tekeminen kuin rahan menettäminen. Minulle on paljon tärkeämpää pitää itse itselleni keksimä "maine" loogisena, järkevänä ja kaikin puolin virheettömänä rahankäyttäjänä. Miten noloa olisikaan ollut, jos joku olisi saanut tietää, kuinka päättömiä sijoitusratkaisuja teinkään! Onneksi olen osittain päässyt tästä pelosta yli. Tosin, minulla on edelleen kaapissani sellaisia sijoittamiseen liittyviä mörköjä, joita en vielä uskalla päästää esiin. Toivottavasti itseluottamukseni kehittyy joku päivä niin vahvaksi, että uskallan tunnustaa loputkin sijoittamiseen liittyvät pöljäilyni.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Pelko - elämän suurin ajuri
Vertailua muihin ja itseeni
Säännöt säästämiseen
Muutos vaatii tekoja - paremmalla elämällä on hintansa
Kestäisikö pääni taloudellista riippumattomuuta?
Sijoittamista ei kannata ajatella maratonina vaan maratonille treenaamisena
Holhousvaltiosta
Antaa menneiden olla

Muut säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvät postaukset:
Mitä yhteistä on sijoittamisella ja ruokavaliolla
Mitä teen, jos salkun arvo laskee 40 %?
Epäröitkö säästämisen aloittamista? Kolme vastausta aloituskynnyksen madaltamiseksi
Miten pinnallisuudesta voi hyötyä taloudellisesti - esimerkki aloittelijoille
Kuinka paljon on riittävästi?
Mistä tunnistaa omat rajansa? - Case sijoittaminen
Miten tavoite eroaa unelmasta?
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan
4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?

9.4.2019

Holhousvaltiosta

Hyvinvointivaltiota syytetään usein liiasta holhoamisesta. Suosituksia ja erityisesti rajoituksia riittää, joidenkin mielestä enemmän kuin tarpeeksi. Valtion syyttäminen on mielestäni lapsellista, sillä mielestäni se antaa riittävät raamit hyvin moneen tekemiseen.

Juhlin "jonkin verran" ensimmäisenä keväänä Tanskaan muuton jälkeen. Tietyt asiat baareissa muistuttivat ajasta, jolloin aloin itse käydä ensimmäisiä kertoja radalla. Musiikki soi liian lujaa, sisällä poltettiin tupakkaa ja kengänpohjat tarttuivat eri alkoholeilla marinoituun tanssilattiaan.

Muistan, kuinka eräänä yönä seisoin tanssilattian reunalla puoliksi juotu ja väljähtänyt olut kädessäni. Väsy alkoi painaa. Mietin kotiinlähtöä. Vilkaisin kelloa. Kello oli puoli kuusi aamulla. PUOLI KUUSI! 5.30. AM. "MITÄ IHMETTÄ MINÄ TEEN TÄÄLLÄ TÄHÄN AIKAAN?!?!?"

Järkytyin. Ensimmäinen reaktioni oli, että minun ei todellakaan pitäisi enää tähän aikaan olla baarissa. Minun olisi jo muutama tunti aiemmin pitänyt olla nukkumassa ja odottamassa darraisen sumuista sunnuntaiaamua.

Näin ei olisi koskaan käynyt Suomessa. Lempikapakassani Bar Loosessa alkoholinmyynti olisi loppunut jo puoli neljältä. Portsarit olisivat viimeistään neljältä hätyytelleet minut ulos lampsimaan kotiini. Ja se olisi ollut hyvä juttu.

Näin ei kuitenkaan ollut Tanskassa. Jostain täysin käsittämättömästä syystä Tanskan lainsäädännöstä ei löydy pykälää, joka pyrkisi suojelemaan minua itseltäni.

Onko niin, että minun pitäisi ottaa vastuu omasta humalaisesta ajankäytöstäni? Anteeksi vaan, mutta Suomen valtio on kasvattanut minut niin, että baari ottaa vastuun siitä, mihin aikaan viimeistään poistun kotiini.


Bar Loosessa oli hyvä meininki Saimaankin keikalla.

Pahoinvoinnista hyvinvointiin

Muutama vuosi opiskeluiden jälkeen aloin miettiä, miten hampaani voivat. Ihmettelin, kun kukaan ei ollut muistuttanut hammastarkastuksesta.

Miten olisin voinut tajuta itse varata ajan hammastarkastukseen? Ylioppilaskirjoituksiin saakka kouluterveydenhuolto huolehti hampaitteni tarkastuksesta ja hoidosta. Sen jälkeen puolustusvoimat huolehti korpisoturivarusmiehen purukaluston kuntoon puoleksi vuodeksi. Yliopistossa ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö piti huolta, että hampaani tarkistettiin ja viisaudenhammas poistettiin.

Työelämässä olinkin yhtäkkiä tyhjän päällä. Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, jouduin ottamaan puhelimen käteeni ja itse soittamaan ajan hammastarkastukseen. Soitin tammikuun lopulla ja sain ajan jo heinäkuun puoliväliin.

Ehdollistumisesta

Olen ehdollistunut todella monessa asiassa siihen, että joku muu huolehtii minusta. Tietyt asiat tuntuvat olevan jonkun muun vastuulla.

Erinäköisten tutkimusten mukaan buffetruokaloiden pitäisi tarjota minulle pienempi lautanen, jotten liho vaikka tiedän, että ylimääräinen ruoka jää lanteille. Tupakka-askeihin pitää laittaa järkyttäviä keuhkosyöpäkuvia etten polttaisi vaikka tupakan vaaroista on puhuttu pitkin peruskoulua. Nopeusrajoituksia lasketaan talvella, jotten ajaisi joulukuun iltaliukkailla yhtä lujaa kuin kesäkuun yöttömässä yössä.

Vastaavia esimerkkejä löytyy varmasti vaikka kuinka paljon. Valtion syyttäminen on helppoa ja syyllistyn siihen useammin kuin kehtaan myöntää. Minun pitäisi katsoa peiliin. Hyvinvointivaltiossa kansalaiset ovat ulkoistaneet suuren osan hyvinvoinnista huolehtimisestaan valtiolle ja kunnille. Emme kansakuntana usko, että voisimme yksilöinä kantaa vastuumme itsestämme.

Allekirjoitan ulkoistamisen hyödyt. Elämäni on paljon helpompaa, kun joku kertoo, koska, miten ja mitä minun pitää tehdä (tai jättää tekemättä). En koe hyvinvointivaltion juurikaan rajoittavan hyvinvointiani.

Alan syyttää valtiota onnellisuuteni rajoittamisesta siinä vaiheessa, kun opin nukkumaan riittävästi, liikkumaan säännöllisesti ja huolehtimaan riittävän usein sosiaalisista suhteista.

Jatkossa koitan kantaa enemmän vastuuta tekemisistäni ja syyttää vähemmän muita (kuten valtiota) epäonnistumistani.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:  
Lihavasta laihaksi
Matkalla sosiaaliseksi