Dokumentit muutoksen ajureina

Dokumenttien katsomisen tavoitteena täytyy olla muutos. Dokumentin katsominen ilman avointa asennetta on hukkaan heitettyä aikaa. Avoimella asenteella on kuitenkin rajansa. Aiemmat kokemukset, näkemykset ja ajatukset vaikuttavat olennaisesti uusien dokumenttien katsomiseen.

Dokumenttien katsomisella leuhkiminen menee heittämällä väsyneimpien keskusteluaiheiden top-vitoseen. Tosin, maailmankuvan avartaminen ja oman maailmankatsomuksen kyseenalaistaminen ei ole pahitteeksi kenellekään meistä. Nykyajan digitaaliset efektit ja erikoistehosteet selkeyttävät dokumenttien viestiä niin, että jopa meikämandoliino ymmärtää välillä, että mitä asiaa mikäkin dokumentti ajaa. Ainakin Netflixin dokumentit on popularisoitu niin hyvin, että ne vetävät vertoja jopa "Olipa kerran elämä" -sarjalle.

"Mediakriittisyys" on bingosana, jota on toisteltu yhtä pitkään kuin minä olen käyttänyt internetiä. Siitä huolimatta vaihtoehtoiset faktat ja valemediat harhauttavat allekirjoittanutta minkä ehtivät. Ei niin, että uskoisin kaikkia valheita vaan niin, että kiinnitän huomiota täysin toissijaisiin asioihin.

Vaikka en uskokaan maapallon olevan litteä, olen plärännyt Twitterissä flat-earth -keskusteluja enemmän kuin kehtaan myöntää. En uskalla edes arvata, kuinka moneen muuhuun toissijaiseen asiaan olen kiinnittänyt huomiota valemedian ansioista täysin tiedostamatta.

Sellaisten asioiden tutkiminen, jotka eivät vaikuta elämääni millään tavalla, pitäisi olla kiireisen elämäni ajankäytön marginaalissa. Siitä huolimatta keskittymiseni herpaantuu harva se päivä. Nykyajan digitaaliset efektit ja erikoistehosteet vahvistavat kiinnostustani, oli kyse sitten oikeasta tiedosta tai valeuutisesta.

Kallisarvoisen aikani tuhlaaminen litteän maan teorian tutkimiseen ja muihin vaihtoehtoisiin faktoihin lienee yhtä tyhjänpäiväistä kuin tavallinen somettaminenkin: parhaimmillaan siihen kuluu vain aikaa, pahimmillaan vedän herneen niin syvälle nenään, että pilaan sekä omani että läheisteni päiväni kiroamalla, kuinka taas aikaa meni hukkaan ihan turhaan. Tämä ei kuitenkaan ole suurin ongelma, joka minulla on mediakriittisyyden kanssa.

En ole koskaan ollut luontodokumenttien ystävä. Tykkään nauttia luonnosta livenä.

Toimiva dokumentti

Mitä paremmin dokumentti on tehty, sitä varmemmin uppoudun hurmoksellisesti sen sanomaan. Sisältö on toissijaista.

En välttelisi eläinproteiineja ilman Netflixistä löytyviä dokumentteja "Forks Over Knives" ja "Cowspiracy". Molemmat dokumentit on rakennettu meikämandoliinoa viihdyttävällä tavalla eikä minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin niellä niiden kaikki väitteet sellaisinaan. Nämä kaksi dokumenttia antoivat sellaisen selkäsaunan mediakriittisyydelleni ettei siihen vaikuttanut edes lukemani kritiikki dokumenteissa esitettyjä faktoja kohtaan.

Suhteeni kritiikin uskomiseen on lievästi sanottuna vaihteleva. Viimeinen naula eläinproteiinittomaan arkkuuni oli "Cowspiracyn" kritiikki Greenpeacea kohtaan. En tiedä miksi, mutta niin kauan kuin muistan, olen pitänyt Greenpeacea jotenkin arveluttavana järjestönä.

Mistä olen keksinyt tämän? En osaa sanoa. Ehkä aiemmin mainitsemani vaihtoehtoiset faktat ja valemediat ovat vaikuttaneet minuun asiaan kuuluvalla tavalla. Tai sitten olen vain mediakriittinen Greenpeacea kohtaan (näin tahdon itse asian ajatella, totuudesta minulla ei ole harmainta hajuakaan). Oli miten oli, omissa silmissäni "Cowspiracyn" uskottavuus nousi lähes uskonnolliselle tasolle siinä vaiheessa, kun Greenpeacea alettiin kritisoida.

Kun dokumentti menee metsään

Toisinaan dokumentin sanoma voi vaikuttaa minuun päinvastaisella tavalla. Sen sijaan, että uskoisin kaiken (kuten edellä mainituissa "Forks Over Knivesissa" ja "Cowspiracyssa"), saatan joskus kääntyä olemaan täysin päinvastaista mieltä dokumentin kanssa.

Näin käy yleensä silloin, kun tiedän dokumentin aiheesta aivan pikkuriikkisen vähän, mutta tuon vähäisen tiedon perusteella haluaisin innostua dokumentin aiheesta. Näin kävi "Minimalism" -dokumentin kanssa.

Olen perusluonteeltani minimalistinen, joskin minulla on jonkin verran tavaraa. Olin lukenut hiukan minimalismista ja halusin mennä omassa minimalismissani askeleen pidemmälle. Kodin "turhakkeista" puhuttaessa, minulta löytyy saatanoista suurin eli TV, vanhoja harrastusvälineitä, joihin en ole koskenut aikoihin (kitarat ja golf-mailat) sekä kirjoja, joita minulla ei ole tarkoituskaan lukea.

Televisiosta en koskaan ajatellutkaan luopua. TV tuntuu olevan minimalistien pahin vihollinen. Jokaiseen itseään kunnioittavaan minimalisti-postaukseen täytyy kuulua TV. Pyrin luomaan uskottavuutta halulleni ottaa minimalismi tosissaan mainitsemalla TV:n.

Suosikkisarjani Temptation Island Suomen seuraaminen olisi nihkeää ilman televisiota.

"Forks Over Knives" pelotteli sydänkohtauksella, sokeritaudilla sekä syövällä ja "Cowspiracy" ilmastonmuutoksella. "Minimalism" ei tarjonnut kumpaakaan yleisesti loistavan dokumentin määrittämää pääkoukkua: kuolemanpelkoa tai elämänlaadun romahtamista. Sen sijaan, dokumentti lupaili elämänlaadun parantuvan, kunhan luopuu jostain tavaroista. Oikeaa muutosta ei saada aikaan kertomalla, kuinka asiat SAATTAISIVAT olla tai kuinka muutos EHKÄ vaikuttaa elämänlaatuun (vaikka tämä kuinka olisi tieteellisesti pätevää).

Puhuttelevan dokumentin ominaispiirre on ehdottomuus. "Minimalism" ei sisältänyt minkäänlaista ehdottomuutta. Ilman pitävää lupausta ei kukaan viitsi kokeilla mitään. Kokeilu vaatii yleensä runsaasti henkisiä, fyysisiä ja ajallisia resursseja, joten kukapa sitä nykyistä toimivaa elämäntapaansa alkaa muuttaa ilman kammottavaa uhkailua.

Miksi katsoa dokumentteja?

Dokumentin tarkoituksena on saada aikaan muutos. Se voi tarkoittaa muutosta ymmärryksessä, asenteissa tai käytöksessä. Jokainen katsomani dokumentti, joka ei muuttanut minua, on ollut turha. Tai ei dokumentti välttämättä ollut turha. Katseluni oli turhaa. Olisin voinut käyttää sen ajan joko somettamiseen, haukan ja penan tekemiseen (enemmän tietenkin haukan) tai lukemiseen.

Millaiset dokumentit muuttavat sinua? Miten ne ovat muuttaneet sinua? Muutos on pelottava, mutta välttämätön. Minusta on kauhea ajatus, jos ymmärrykseni, asenteeni ja käytökseni on kymmenen vuoden päästä täysin samanlaista kuin nyt. Kaikki aika olisi mennyt hukkaan. Toivottavasti löydän entistä tehokkaampia dokumentteja, jotka auttavat minua muuttumaan.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Muutos vaatii tekoja - paremmalla elämällä on hintansa
Eläinproteiinin välttely on yksi tapa lähestyä vegaaniutta
Self-helpin ikivihreä: "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa?" - Dale Carnegie
Yksinkertainen mittari takaa tehokkaan tuloksen
Vapaa-ajassa ei tarvitse olla järkeä
Pelko - elämän suurin ajuri

Muutos vaatii tekoja - paremmalla elämällä on hintansa

Koen kehittyväni vain muuttumalla. Ongelmana on, että muutos ei aina ole positiivinen asia. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö minun kannata yrittää muuttua.

Marcus Aureliuksesta, Rooman viimeisestä suuresta keisarista, on sanottu, kuinka hänen käytöksensä ei keisariksi tultuaan muuttunut lainkaan. En ole antanut totuuden tai kriittisen ajattelun pilata hyvää tarinaa vaan uskon, että Marcus Aureliuksen jalo ja hyvämielinen käytös jatkui vaikka keisariuden raskas viitta lankesikin hänen olkapäilleen. Vaatii aikamoista mielenlujuutta pitää kasetti koossa sen jälkeen, kun on kruunattu maailman vaikutusvaltaisimmaksi ihmiseksi.

Kun kuulin tarinan ensimmäistä kertaa, tunsin sääliä Marcus Aureliusta kohtaan. En sen vuoksi, että imperiumin hallitseminen on varmuudella työlästä puuhaa: rajoilla on aina kahinaa, kansa innostuu vaatimaan milloin mitäkin oikeuksia ja salamurhaajat vaanii joka ainoan nurkan takana. Muutos käyttäytymisessä olisi ollut ihan ymmärrettävää. Säälin Marcus Aureliusta, koska valtava elämänmuutos ei muuttanut häntä millään tavalla. Koko elämä muuttui, mutta mies säilyi samana. Millaisen mahdollisuuden hän hukkasikaan!

Mieti esimerkiksi esimerkiksi Ruotsin ja Hollannin kuninkaita nuorempina. Jos uskomme keltaista lehdistöä (ja miksi emme uskoisi), niin nämä jätkät ottivat kaiken irti asemastaan. Maan koolle tai vaikutusvallalle aivan sama. Siinä vaiheessa, kun passissa lukee sukunimen sijaan "Prince of X" tai "King of Y", niin meikämandoliinolla ainakin lähtisi homma laukalle. Marcus Aureliukselle tällaisella ei ollut mitään vaikutusta.

Uteliaisuuden kautta

Pidän muutoksesta, koska ajattelen sen kehittävän minua. Mistä sitten tiedän kehittyväni? En tiedäkään! Ja se on koko homman pointti. Mielenkiintoni itseni kehittämiseen loppuisi kuin seinään, jos tietäisin, miten mikäkin muutos minuun vaikuttaa.

Ilman satunnaisia takaiskuja muuttuminen ei tuntuisi yhtään miltään. Yksi maailman väsyneimmistä kielikuvista pätee myös itsensä kehittämiseen: "Kehittymiseen kuuluu, että välillä mennään kaksi askelta eteenpäin ja välillä yksi taaksepäin." Pahoittelen, jos oksensit hiukan suuhusi, lupaan, että tämä oli tämän tekstin viimeinen latteus. 

Yleensä tuppaan yliarvioimaan muutosten lyhyen aikavälin vaikutuksia ja aliarvioimaan pitkän aikavälin vaikutuksia. Loppujen lopuksi mielestäni on aivan sama, näkyykö vaikutukset heti vai myöhemmin. Minulla on hyviä kokemuksia molemmista.

Silmien laserleikkaus paransi elämänlaatuani välittömästi. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka hienolta tuntuu, kun aamulla herätessä näkee omat varpaat ilman laseja. Eläinproteiinin välttely puolestaan on auttanut pitämään painoni kurissa. Noin viidentoista kilon pudottaminen noin viidessä vuodessa lasketaan pitkän aikavälin vaikutukseksi. En vieläkään pysty samaistumaan teihin, jotka olette huomanneet muutoksen olossanne välittömästi ruokavaliota muutettuanne.

Puuro on olennainen osa uutta ruokavaliotani. Kahvi on olennainen osa elämää nyt ja aina.

Arvostusta

En voi kieltää, ettenkö myös salaa kadehdi Marcus Aureliuksen muuttumattomuutta. Onhan siinä jotain timanttista, että jätkän mieli ei järkkynyt vaikka ympärillä sattui ja tapahtui. Itse en tuollaiseen pysty vaikkei minulla ole edes pientä pohjoista tasavaltaa johdettavanani.

Jossittelu on maailman typerin taiteenlaji, mutta uskon, että ilman muutoksia elämäni olisi köyhempää. Tällainen jossittelu on muutoksen kulmakivi. Suurimman osan kaikista muutoksista täytyy olla positiivisia. Muuten pääni leviäisi.

Jälkiviisastelu vääristä päätöksistä kuuluu muutokseen. Asuntoni myynti ennen Tanskaan muuttoa oli yksi elämäni kalleimmista, ehkä jopa kallein, väärä päätös. Se harmittaa edelleen vaikka tällaisessa harmituksessa rypemisessä ei ole järjen hiventäkään. Tein aikoinaan päätöksen silloisilla tiedoilla ja arvauksilla. JOS olisin nähnyt tulevaisuuteen, olisin toiminut toisin.

Vaikka asunnon myynnin aiheuttama muutos ei kehittänytkään minua (varallisuudestani puhumattakaan), olen kuitenkin ylpeä, että yritin sentään jotain. Kaikkein pahinta olisi "jäädä tuleen makaamaan" (kuten "jengi" sanoo). Aina pitää yrittää, ja kantaa päätösten sekä muutosten seuraukset.

Kapinointia filosofiaa vastaan

Marcus Aurelius on yksi stoalaisuuden suurista opettajista. Stoalaisena minun kai pitäisi ajatella, että vaikka mitä tapahtuukin, pitäisi minun säilyä omana itsenäni (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Tässä kuitenkin poikkean noudattamani filosofian yhdestä pääpiirteestä.

Ei siinä ole järjen hiventäkään, etten muuttuisi koskaan mihinkään. En keksi mitään niin tylsää, kuin säilyä nyt ja ikuisesti samanlaisena. Kaikki tavoitteeni olisivat yhtä tyhjän kanssa, jos en antaisi minkään muuttaa minua.

Vaikka kaikki muutos ei olekaan hyvästä, pitää muutoksella tavoitella parempaa. Sen vuoksi muutin pois Suomesta -> ajattelin, että ruoho on vihreämpää valtakunnan rajan toisella puolella. Sen vuoksi laihdutin noin 15 kiloa -> kevyempänä on helpompi olla. Sen vuoksi vähensin alkoholin käyttöäni -> darrattomat viikonloput ovat hauskoja.

Muutokseen valmistautuminen

Totta puhuen Rooman keisarius ei tullut Marcus Aureliukselle yllätyksenä. Hänen setänsä, keisari Antonius Pius, oli määrännyt Marcuksen seuraajakseen. Tulevalla keisarilla oli siis mahdollisuus valmistautua muutokseen.

Miten sinä reagoit muutokseen? Sopeudutko muutokseen vai taisteletko kynsin hampain nykytilan puolesta? Itse kuvittelen, että pystyn AINA sopeutumaan muutokseen järkevällä tavalla niin etten kuitenkaan luovu arvoistani. Tätä periaatetta on kaikessa ylevyydessään täysin mahdotonta noudattaa kaikissa tilanteissa. Todellisuudessa joudun usein valitsemaan kahdesta pahasta pienemmän pahan. Joskus sopeudun päivittämällä arvojani (esim. eläinproteiinin välttely), toisinaan taas pidin kiinni arvoistani ja jumiudun vanhaan.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Parasta, mitä olen rahalla saanut
Eläinproteiinin välttely on yksi tapa lähestyä vegaaniutta
Lihavasta laihaksi
Antaa menneiden olla
Säännöt säästämiseen
Miten tavoite eroaa unelmasta?
Identiteetin määrittäminen ja muiden mielipiteet
Elämä ilman alkoholia
Vapaa-ajassa ei tarvitse olla järkeä
Tunnistatko mielesi rajoitteet? Arvovalinnat muuttuvat ajoittain

8 askelta kohti parempaa elämää

Self-help -kirjallisuus elää elämäntapaohjeista. Parhaimmillaan listat perustuvat tutkittuun tieteeseen. Pahimmillaan (ja useinmiten) ohjeet ja neuvot ovat ympäripyöreitä latteuksia itsestäänselvistä asioista.

Elämäntapablogini ei ole elämäntapablogi ilman kunnollista "kohti parempaa elämää" -listaa. "Parempaa elämää" julistavat listaukset ovat blogimaailman peruskauraa. Yleensä niiden ansiot ovat enemmänkin tekstin sujuvuudessa kuin todellisessa auttamisessa. Luulen sen johtuvan siitä, että kun faktoista ei tarvitse välittää, on tarinakin lumoavampi.

Yleensä luen "elämän koulun oppi materiaaliin" perustuvia listoja samalla tavalla kuin katson urheilua: harvoin opin mitään hyödyllistä, pääsen jännittämään ja aika kuluu mukavasti. Ykkössuosikkini on Baz Luhrmannin klassikko vuodelta 1997 "Everybody's Free (To Wear Sunscreen)", jonka video löytyy tekstin lopusta. Toinen suosikkini on GSElevator twitter-tiliä pitävän John LeFevren "The 99 rules to live by". Oma listani Luettelemani ohjeet eivät perustu mihinkään muuhun kuin omaan kokemukseeni. Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat tutkittuun tietoon ovat täysin sattumanvaraisia eivätkä todellakaan tarkoituksenmukaisia. Haastan sinut lukemaan listan loppuun asti aivan kuin ohjeet mullistaisivat ajattelusi, väärät käsityksesi ja koko elämäsi! NYT MENNÄÄN: 1. Älä syö joka aamu samaa aamupalaa. (Kiellolla liikkeelle...) Vuorottelen muutaman eri aamupalan kesken, mutta aivan kuten elämässäkin, en tarraudu yhteen ainoaan vaihtoehtoon. Syön aamiaiseksi välillä tuorepuuroa, oikeaa puuroa, leipää, tortillaa (!) ja mysliä. Ja hedelmiä! Aamupalatarjoilun vaihtelu simuloi jatkuvaa muutosta elämässäni sillä erotuksella, että muutokset aamiaisessa ovat täysin omassa kontrollissani.

Hampurilaista en sentään ole vielä syönyt aamupalaksi. Pitäisiköhän kokeilla?

2. Urheile välillä yksin. Vaikka kaveriporukan kanssa liikkuminen onkin hauskaa ja motivoivaa, tykkään välillä liikkua yksin. Yksin hikoillessa ajatukseni pääsevät juoksemaan vapaasti. Tällöin mieltä painavat asiat jättävät pääkoppani ja oloni helpottuu. Tykkään lenkkeillä ja tehdä haukkaa ja penaa (enemmän tietenkin penaa) välillä yksin. 3. Pese hampaat huonommalla kädellä. Huonomman käden käyttäminen auttaa minua tajuamaan, mitä pienet lapset käyvät läpi, kun he opettelevat uusia asioita. Toisin sanoen, pystyn paremmin asettumaan toisen asemaan. Hammastahnan löytyminen otsasta, hiuksista tai reisiltä (?) ei enää olekaan yhtä hauskaa ja ihmeellistä. Näin kehitän empatiakykyäni. 4. Päätä, millaisesta musiikista pidät. Näin yksinkertainen päätös auttaa minua tekemään päätöksiä myös vaikeammissa asioissa. Pääasia on, että olen jotain mieltä. Harva asia ärsyttää niin paljon kuin tyyppi, joka väittää kuuntelevan kaikenlaista musiikkia. Sellaista ihmistä ei olekaan. Itse kuuntelen lähes yksinomaan Iron Maidenia. 5. Säästä kuukausittain tasasumma osakkeisiin. Pienikin varallisuus luo turvaa. Omia suosikkejani säästökohteiksi ovat indeksiin sidotut rahastot ja ETF-rahastot. Laaja-alainen osakerahasto ja kuukausittainen säästäminen hajauttavat riskiä pitkällä aikavälillä. Lue blogitekstini säästämisestä täältä.

Hajautan osakesäästöni ympäri maailmaa eri markkinoille.

6. Jos lukemasi kirja vaikuttaa tylsältä, vaihda kirjaa. John LeFevren sääntö 26 sanoo, että lukemalla pääsee lainaamaan toisen aivoja. Kirjan lukeminen on minulle nautinto siinä missä elokuvan katselu, musiikin kuuntelu tai kaverin kanssa kahvilla käyminen. Jos tiiliskiviklassikko ei nappaa, niin vaihdan johonkin kevyempään (poikkeuksena tähän sääntöön on Sofi Oksasen Puhdistus, jonka ensimmäinen puolikas oli puuduttavaa kuraa ja toinen puolikas käsittämättömän upeaa tykitystä).

Jos kovakantisten kirjojen kantaminen kirjastosta ei nappaa, on e-kirjasto helppo tapa kokeilla erilaisia kirjoja.

7. Lahjoita hyväntekeväisyyteen. Aikaa tai rahaa, aivan sama. Kotimaahan tai ulkomaille, aivan sama. Itse lahjoitan prosentin nettotuloistani Tanskan kirkon ulkomaanavulle. Lahjoittaminen saa aikaan omanlaisensa hyvänolontunteen. Se muistuttaa, kuinka voin olla kiitollinen kaikesta siitä, mistä saan nauttia. Nihilistisesti voisi sanoa, että lahjoituksella ostan itselleni hyvän omantunnon. En kuitenkaan saa antaa nihilismille valtaa!

Ovelta-ovelle rahankeruu oli hieno kokemus, mutta ei ehkä minun juttu. Autan mieluummin rahalahjoituksilla.

8. Aloita joka vuosi jokin uusi harrastus. Uusien asioiden kokeilu pitää mieleni virkeänä. Se ei tarkoita sitä, että jatkan jokaista kokeilua hautaan asti. Kokeilun idea on täysin päinvastainen, Jos se ei nappaa, niin jätän sen kesken ja kokeilen jotain muuta. Olen kokeillut seuraavia asioita: politiikka 2007-2010 - ei-jatkoon, juokseminen 2011 - jatkoon, bloggaaminen 2018 - jatkoon. Onko sinulla jotain elämänohjetta, jota pyrit noudattamaan ja jonka haluaisit jakaa muille? Olisi tosi mahtavaa, jos voisit kirjoittaa omasi kommentteihin. Odotan innolla, että pääsen lukemaan, millaisia asioita pidät tärkeänä!

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

Yksinkertainen tapa testata meditointia

Mikä meitä estää elämästä hetkessä?
Säännöt säästämiseen
Kirjastosta
Kolmenkympin kriisi

Uudelleenmuotoilun taito

"Keksi jokin järjetön rajoitus itsellesi, mutta älä anna sen vaikuttaa muihin." Päätin kokeilla tätä, kun aloin vältellä eläinproteiinia. Ruokailut muuttuivat energian tankkaamisesta seurusteluksi. Suureksi yllätyksekseni myös asenteeni erilaisia ärsyttäviä tilanteita kohtaan muuttui radikaalisti.

Kun vuoden 2016 alussa aloin tosissaan välttelemään eläinproteiinin syömistä, päätin kaksi asiaa. Päätin, etten tee ruokavaliomuutoksestani ongelmaa itselleni enkä muille. Tiesin, että ajaudun tilanteisiin, joissa periaatteeni eläinproteiinin välttämisestä joustaisi yhteisen hyvän eteen.

Periaatteeni on joustanut eniten ravintolaa valittaessa. Kööpenhaminassa ei todellakaan tarjota jokaisessa ravintolassa vegaaniruokaa. Se ei kuitenkaan ole ongelma. Kolmenkymmenen vuoden yhtäjaksoisen pekonin ja meetvurstin syömisen jälkeen olisi mielestäni ollut tekopyhää vaikeuttaa muiden elämää muutokseni tähden.

Viime kevään Kreikan lomalla luulin tilanneeni kasvisruokaa. Huomasin virheeni, kun pekonin palasia alkoi nousta esiin paistosannoksestani. Nielin pettymykseni.

Mitä käytännössä tarkoittaa, etten tee ruokavaliostani ongelmaa muille?

Kaveriporukalla syömään mentäessä minulta yleensä kysytään, löydänkö ravintolasta jotain syötävää. Tämä johtuu siitä, että kaverini ottavat ruokavalioni toisinaan enemmän tosissaan kuin itse otan. En asetu poikkiteloin minkään ravintolan suhteen vaan sanon, että löydän aina jotain syötävää. Joskus harvoin se tarkoittaa jotain eläinperäistä.

Menin viime kesänä Torniossa syömään kaveripariskunnan kanssa paikalliseen ravintolaan. He olivat saaneet järjestettyä lapsilleen hoitajan muutamaksi tunniksi. Sen sijaan, että he olisivat viettäneet sen kahdestaan, päättivätkin he lähteä kanssani syömään.

Listalla ei ollut mitään suoraan minulle sopivaa, joten tilasin kasvishampurilaisaterian ilman cheddaria ja majoneesia (minulla ei ole mitään hajua, oliko kasvispihviin käytetty esimerkiksi kananmunaa eikä se minua kiinnostakaan). Kuten arvata saattaa, hampurilainen oli aika kuiva, mutta se johtui allekirjoittaneesta, ei keittiöstä.

Uusia näkökulmia

Joku voisi ajatella, että "joudun" joustamaan ravintoloissa ruoan suhteen. Näissä tilanteissa pyrin pysähtymään hetkeksi ja sanon itselleni:

"Jasso hyvä, olet luonut ongelmasi aivan itse, joten nyt vain tule toimeen sen kanssa. Sinulla ei ole mitään oikeutta pilata muiden iltaa vain sen takia, ettet tällä kertaa ole tyytyväinen ruokaasi. Muista itse itsellesi asettamasi sääntö, kuinka et tee ruokavaliostasi ongelmaa muille. Laita hymy korviin ja nauti."

En silti koe satunnaista sosiaaliseen tilanteeseen sidottua eläinperäisen ruoan syömistä minkäänlaisena pakkona tai "joutumisena". Jos joku järjestää illan missä tahansa ravintolassa kaveriporukalle, ei ensisijainen tarkoitukseni ole mennä sinne syömään. Syömisen sijaan pyrin keskittymään kavereihini, seurusteluun ja hyvään mieleen.

Kun olin syömässä kaveripariskunnan kanssa, keskityin juttelemaan ja nauttimaan. Aurinko paistoi, minulla oli ystäviä ympärillä eikä mikään painanut mieltäni. Miksi ihmeessä olisin tehnyt ongelman mauttomasta burgerista? Mitä olisin voittanut, jos olisin jäänyt miettimään, kuinka jossain toisessa ravintolassa olisin saanut paaaaaaljon parempaa ruokaa? Sen vuoksi muistelen edelleen lämmöllä kesäistä ravintolailtaa, jolloin minulla oli hauskaa ja hyvä olla.

Tornion kaupunginlahti erottaa Suomen Ruotsista.

Muutakin kuin ruokaa

Uusi ruokavalioasenteeni on avartanut mieltäni muissa asioissa. Oli kyse sitten vaikeasta juoksulenkistä, jonkun muun kuin Tornion Panimon tekemän oluen juomisesta* tai vierailusta johonkin tylsään museoon, pyrin löytämään jonkin uuden näkökulman, jolloin voin nauttia tilanteesta. Se on vaikeaa eikä onnistu lähellekään joka kerta. Mutta joskus se toimii ja on todellakin sen arvoista.

Voi olla, että juoksutreenini menee mönkään, jos en jaksakaan juosta niin pitkälle tai niin lujaa kuin olin suunnitellut. Luontainen reaktioni olisi sättiä itseäni, kuinka hidas, lihava ja muutenkin aikaansaamaton olen niin urheillessa kuin elämässä ylipäänsäkin. Sen sijaan nykyään pyrinkin miettimään, miksi ylipäänsä lähdin lenkille. Lähdin lenkille saadakseni raitista ilmaa, siirtääkseni itseni hetkeksi pois sohvan ja jääkaapin välittömästä läheisyydestä sekä ehkä kuluttaakseni ylimääräistä energiaa.

Tornion Panimon ensiluokkaiset laatuoluet toimivat muun muassa erilaisten naksujen kanssa.

Vaikeaa, muttei mahdotonta

Toistan vielä. Uudelleenmuotoilu onnistuu joskus, mutta ei läheskään aina. En anna sen kuitenkaan häiritä. Ehkä onnistun tänä vuonna ajattelemaan uudella tavalla joka kymmenes kerta. Ensi vuonna toivottavasti joka viides kerta. Sitä seuraavana ehkä jo jopa joka toinen kerta! En tiedä, mihin päädyn. Pääasia on, että yritän. Muuten en usko kehittyväni.

Miten sinä selviät ärsyttävistä tilanteista? En usko, että kuvaamani uudelleenmuotoilu on ainoa (saatikka PARAS) tapa päästä eteenpäin turhasta ärtymyksestä. Jäätkö vellomaan pahan mielen kanssa vai onnistutko pääsemään siitä irti jotenkin? Olisi mukava kuulla, miten käsittelet tuollaisia tilanteita.

*Omistan Tornion Panimon pääomistajan Sangenin osakkeita

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Kolmenkympin kriisi
Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste
Mindfulnessin hyödyt
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?

Kolmenkympin kriisi

Eläinproteiinin syönnin lopettaminen lähes kokonaan, mindfulness ja vapaaehtoistyö. Kolme asiaa, joita kaverini eivät ikinä olisi liittäneet minuun. Olisi niin siistiä sanoa, että nämä iskivät yhtä yllättäen kuin Tre Kronor Leijonien johtaessa 5-1. Se olisi kuitenkin valhe. Kaikki nämä olivat enemmän tai vähemmän kypsyneet mielessäni jo jonkin aikaa.

Kolmekymmentä ikävuotta taisi kuitenkin olla se höyhen, joka katkaisi kamelin selän. Tasavuosiluku ja Tanskaan muuttaminen toimivat katalyytteinä kohti kriisiä. Tai ehkä kriisi on liian voimakas sana. Mutta mikä voisi olla parempi? Muutos on yleensä kuvaava, mutta tässä yhteydessä niin havillinen termi, etten viitsi sitä käyttää.

Eläinproteiinin välttelyä, mindfulnessia ja vapaaehtoistyötä yhdistää sitoutuminen. Jos on valmis pelaamaan, niin kortit pitää katsoa loppuun. Tavoilleni uskollisena tein tästäkin asiasta joko-tai-kysymyksen. Päätin mennä pää edeltä syvään päähän.

Eläinproteiinin välttely

Eräs syksy (Bratislavan MM 2011 jälkeen, mutta ennen Gijonin ihmettä) lähdin käymään kaverini luona Rovaniemellä. Nähtyäni hänet ensimmäistä kertaa vuoteen yllätyin ja järkytyin siitä, kuinka paljon hän oli laihtunut. Käytännössä kaikki ylimääräinen kehoon kuulumaton rasva oli hävinnyt sen jälkeen, kun hän oli ryhtynyt vegaaniksi.

Olin tuohon aikaan vielä aika iso. Rovaniemen reissun jälkeen otin ensiaskeleet kohti eläinproteiinin välttelyä. Jätin leikkeleet ja juustot pois aamiaisleivät. Äitini ei meinannut uskoa, että lopetin maidon juomisen ruokajuomana ("Siehän olet aina ollu yks vasikka!"). Mutta edelleen hain lauantaisen Bar Loose -visiitin jälkeen kinkku-katkarapu-paprika-pizzan yömätöksi. Ruokavalioni muuttui ainoastaan hiukan.

30-vuotissyntymäpäiväni aikoihin tulin lopulta siihen lopputulokseen, että pärjään aivan hyvin ilman humalan huumaavaa yöllistä kinkkupizzaa. Tämä johtui kahdesta dokumentista: Forks Over Knives ja Cowspiracy (minun ei pitäisi katsoa dokumentteja, koska yleensä uskon kaiken, mitä näen). Tuntui, kuin päässäni olisi käännetty jokin vipu täysin toiseen asentoon. En keksinyt enää mitään syytä, miksi tarvitsisin lähes joka ruoalla jotain eläinperäistä.

Nachoplate toimii ilman eläinproteiiniakin. "Jauhelihana" käytin Naturli'n Farsia, joka on tehty herneistä.

Mindfulness

Purin pitkään pahaa oloani lenkkeilemällä. Raitis ilma yhdistettynä endorfiiniin ja väsymyksen tuottamaan raukeaan tilaan avasi monia henkisiä lukkoja. Lenkin jälkeen tuntui hyvältä.

Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin ettei pelkkä liikunta enää riittänyt. Paha mieli seurasi juoksun jälkeen sekä suihkuun että iltapalalle ja oli mielessä vielä nukkumaan mennessä. Mietin mitä vaihtoehtoja minulla olisi pahan olon purkamiseksi. En juurikaan voinut lisätä liikuntaa, alkoholinkäyttöä olin jo vähentänyt ja huumeita en tahtonut kokeilla.

Mindfulness sen sijaan tuntui olevan kestoaihe suomalaisessa lehdistössä. Tuttuun tyyliini olin syyttänyt pahasta olostani kaikkia muita paitsi itseäni. Mindfulnessissa oli kuitenkin tarkoitus tulla tietoiseksi omista tunteista ja ajatuksista. Ihan helkkarin pelottava ajatus! Päätin kuitenkin kokeilla ja sillä tiellä olen edelleen.

Gil Hassonin Mindfulness oli ensimmäinen järjestelmällinen katsaus tietoiseen läsnäoloon.

Vapaaehtoistyö

Olin teini-ikäisenä aktiivinen seurakunnassa. Rippileirien isosena ja lastenleirien ohjaajana sai rahaa, joten homma oli myös työtä. Muuten en ollut varsinaisesti koskaan tehnyt mitään yleishyödyllistä.

Päätin kuitenkin kokeilla vapaaehtoistyötä. Yhtäkkiä löysin itseni Kööpenhaminan keskustasta soittamassa tuntemattomien ihmisten ovikelloa pyytäen rahaa Tanskan kirkon ulkomaanapuun (käytännössä sama kuin Suomen Yhteisvastuukeräys). En tiedä, olenko koskaan ollut niin pahasti mukavuusalueeni ulkopuolella. Päivä kului nopeasti ja illalla olin aivan poikki.

Vapaaehtoistyö jäi kuitenkin kokeiluasteelle. Olen todella tyytyväinen, että kokeilin, mutta en usko, että tekeväni samanlaista keikkaa uudestaan. En ainakaan lähitulevaisuudessa. Tiedän, että tämä kuulostaa selittelyltä ja vastuunpakoilulta, mutta koen tekeväni enemmän maailman hyväksi tienaamalla enemmän ja maksamalla enemmän veroja. Pohjoismaalaiselle verotus on hyvä tapa ulkoistaa omatunto.

Keräykseni tulos oli 1.491,50 Tanskan kruunua eli noin 200 euroa.

Uusia kokeiluja

Loppujen lopuksi kriiseily ei ollut mitään muuta kuin uusien asioiden kokeilua. Ikä toimi tapauksessani ainoastaan herättäjänä. Kuulin pienen hiljaisen äänen sisälläni huutavan: "Jasso! Idiootti! Just sie. Kokeileppa jotakin uutta."

En tiedä kulkeeko eläinproteiinin välttely tai mindfulness mukana loppuelämäni ajan vai loppuvatko nekin samalla tavalla kuin vapaaehtoistyökin. En kuitenkaan stressaa siitä. Eipä sillä ole oikeastaan merkitystäkään. Pääasia on, että kokeilin jotain uutta.

Onko sinulla ollut jotain kriisiä, jonka seurauksena olet kokeillut jotain uutta tai muuttanut jotain pysyvästi? Iltapäivälehtien lööpit kirkuvat lähinnä puolison ja työpaikan muutoksista, mutta mielestäni isojen muutosten ei aina tarvitse olla näin radikaaleja.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Kielen opiskelusta
Lihavasta laihaksi
Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste
Elämä ilman alkoholia
Mindfulnessin hyödyt
Yksinkertainen tapa testata meditointia
3 yksinkertaista meditaatioharjoitusta
Antaa menneiden olla
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Kolmenkympin kriisi
Turha stressaaminen, häpeä ja ikävä

Lihavasta laihaksi

Laihtuminen on ollut elämäni suurin itsestäni lähtenyt muutos. Nykyään olen sinut vartaloni kanssa. Rutiinit ovat hoikan elämäntapani sopimus. Itseni hyväksyminen on sopimuksen allekirjoitus.

Olen ollut lihava. Olen noin 173 senttimetriä pitkä (suomalaisen miehen keskipituus huitelee jossain vajaassa 180 senttimetrissä). Parhaimmillani olen painanut reilut 80 kiloa, joka on lasketaan lähes merkittäväksi lihavuudeksi. Suurimman osan aikuisikääni olen ollut lievästi lihava. Nykyään painan noin 67 kiloa ja olen tiukasti normaalipainoinen.

Ylipaino vaikutti moneen asiaan. Ylivoimaisesti eniten se vaikutti henkisesti, eikä todellakaan positiivisessa mielessä. En voi korostaa liikaa kilojen vaikutusta mentaaliseen puoleen. Ennen peilikuvani lähes masensi, kun nykyään koen olevani ihan ok.

Opiskeluaikana olin suhteellisen tukevassa kunnossa. Tässä kuva interreilmatkalta Dresdenistä toukokuulta 2010. Posket ovat poskettoman kokoiset.

Lihavasta hoikaksi - mitä tapahtui?

Lähtökohtaisesti tykkään urheilusta ja syömisestä, joten ei ollut vaikea valita, mistä aloittaa. Urheilemaan siis! En kiinnittänyt huomiota syömiseen. Miksi? Tiesin, että kaksi suurta muutosta omassa arjessa olisi henkisesti liikaa. Piti valita toinen ja valinta oli helppo. Aloin lenkkeillä.

Tein urheilusta osan rutiinejani. Tämä ei tapahtunut yhdessä yössä, ja lenkille lähtö oli suurimmassa osassa tapauksista kaikkea muuta kuin juhlaa. Välillä ei olisi voinut vähempääkään kiinnostaa. Mutta ajan kanssa sain vakiinnutettua lenkkini.

Ruokailumuutoksia

Kun olin saanut juoksulenkit osaksi arkea ja rutiinejani, kiinnitin huomiota syömiseeni. Illalla baarin jälkeen hakiessani pizzan, en syönytkään sitä kerralla kokonaan. Söin puolet. Jossain vaiheessa en enää hakenutkaan pizzaa vaan hain Sörnäisten Alepasta Makulan ciabattan. Jätin aamupalaleivistä leikkeleet ja juustot pois. Muutin rutiinejani.

Kreikassa lomailemassa toukokuussa 2018. Selkeä muutos havaittavissa. Vuodet veivät posket mukanaan.

Pieniä tekoja ajan kanssa

Kehosta ei saa tulla pakkomiellettä. Kilot eivät saa ohjata elämääni. Tervehenkinen ihminen tuntee omat rajansa, mutta raja voi joskus sumentua. Minulla se tapaa sumentua.

Monesti sanotaan, kuin liikunnan jälkeinen endorfiiniryöppy antaa jo itsessään syyn urheiluun. Näin voi ollakin, mutta se on vain puoli totuutta. Endorfiinipiikki kestää vain rajatun ajan sen jälkeen kun on lopettanut liikkumisen.

Todellinen hyvä olo tulee siitä, kun kävelen aamulla peilin eteen ja hyväksyn, että näytän tekojeni summalta.

Hyväksyttävä lopputulos

Nykyään pystyn hyväksymään omat muotoni. Sekä nykyiset että edelliset. En tiedä, johtuuko se varsinaisesti hoikistumisesta vai siitä, että iän myötä järkeä tulee lisää päähän. On turha murehtia sellaista asiaa, johon itse voi vaikuttaa (se on tosin helpommin sanottu kuin tehty...). Joka tapauksessa hyväksyn itseni enkä enää masennu muutamasta rinkulasta vatsan ympärillä.

Koetko ympäristön vaikuttavan ajatuksiisi omasta vartalostasi? Itse kuvittelen laihdutusmotiivieni olleen omiani. Toisaalta mediasta voi halutessaan poimia itselleen minkälaisen esikuvan tahtoo aina He-Manista kehopositiivisuuteen. Paino on aina ollut minulle herkkä aihe, mutta nykyään pystyn puhumaan siitä. Kiinnostaako painosi sinua ollenkaan?

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Mistä tunnistaa omat rajansa? - Case sijoittaminen
Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste
4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä