Olen vapaa-ajalla mieluummin utelias kuin tavoitteellinen

Tekemiseni on sitä hauskempaa, mitä uteliaampi olen. Biletin opiskeluaikana, koska olin utelias näkemään, huumaannunko alkoholista (kyllä, joka kerta), tutustunko uusiin ihmisiin (kyllä, aika usein) ja pääsenkö hyvän päälle (en, en lähellekään niin usein kuin toivoin). Lopputulos voi olla täsmälleen sama, riippumatta siitä, suhtaudunko haluamaani asiaan tavoitteellisesti vai uteliaasti, mutta matka voi erota radikaalistikin.

Nautin juoksemisesta ja siitä tulee hyvä mieli. Keväällä 2016 päätin juosta Vantaan maratonin lokakuussa. Ilmoitin kavereilleni tavoittelevani 3.10 alitusta. Tein treeniohjelman Janne Holménin ohjeiden mukaan ja seurasin sitä lähes orjallisesti.

Treenaaminen ei koskaan aiemmin ollut yhtä hauskaa kuin tuolloin. Otin jokaisen treenin haasteena. "Jaksanko juosta pitkän lenkin loppua kohti kiihdyttäen?" Joskus jaksoin, joskus en, mutta se ei haitannut. Olin ainoastaan utelias jokaista treeniä kohden. Kuulostelin kroppaani. Kuulostelin päätäni (maratonilla pää merkitsee vähintäänkin yhtä paljon kuin kroppa).

Vantaan maratonin aikani oli 3.25. Harmittiko? Ei, ei todellakaan. Miksei? Koska olin keskittynyt pitämään hauskaa rakastamani harrastuksen parissa. Minulla ei ollut pennin jeniäkään kiinni loppuajassani. Uteliaisuuteni tyydyttyi. En pystynyt 3.10 alitukseen (tällä kertaa).

Maaninen katse on olennainen osa jokaista treeniselfietä.

Miksi asetin joskus itselleni tavoitteita?

Tavoitteet ja niiden asettaminen ovat self help -oppaiden Coca-Colaa: ei tarvitse perustella, tunnetaan joka paikassa ja voi tarjota kenelle tahansa koska tahansa. Yleisimmät tavoitteet ovat rikastuminen, rakastuminen ja laihtuminen (usein vielä samassa paketissa), mutta ei jämähdetä näihin.

Miksi tavoitteet myyvät niin hyvin? Uskon sen johtuvan siitä, että haikailtu lopputulos kiihottaa pääsemään tavoitteeseen. Parhaimmillaan tavoitteeseen pääsy on esitetty yksinkertaisesti ja helposti. Tavoitteeseen pääsy sen sijaan on harvoin yksinkertaista tai helppoa.

Tavoitteella sanana on mielestäni huono kaiku. Se kuulostaa siltä, että toivottuun lopputulokseen on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Tavoitteiden sijaan pyrin nykyään uteliaisuuteen.

Uteliaisuus toimii kuin tauti

Joku voisi sanoa, että tavoite on päämäärätietoisempi kuin uteliaisuus. Näin varmaan onkin. Tavoitteen ongelma on se, että siinä keskitytään ainoastaan lopputulokseen.

Uteliaisuus sen sijaan on paljon laveampi käsite. Siihen tietysti kuuluu jonkinlaisen toivotun tuloksen asettaminen. Mutta uteliaisuuden pääpaino on kuitenkin prosessissa. Uteliaisuus tarkastelee prosessin kaikkia osia. Lopputulos on vain osa prosessia. Uteliaisuudessa on tarkoitus nauttia prosessin jokaisesta osasta, ei ainoastaan lopputuloksesta.

Uteliaisuus on samalla sekä motivoimampaa että hauskempaa kuin tavoitteellisuus, koska uteliaisuus antaa anteeksi.

Tavoitteen ongelmat

Tavoitteessa on kaksi ongelma. Ensimmäinen on se hetki, kun tajuan, etten ole vielä päässyt tavoitteeseeni. Toinen on se, kun pääsen tavoitteeseeni.

Painon pudottaminen oli pitkään tärkein tavoitteeni. Ajattelin (tai paremminkin stressasin) kaikkea tekemisiäni painoni kautta. Päätin etukäteen, mitä syön ja miten liikun. Saatoin stressata ravintolaillasta niin paljon, etten pystynyt nauttimaan ystävieni seurasta. Satunnaiset yllätykset saivat pääni sekaisin. En tiennyt miten päin olisin, jos keli oli huono juuri sinä päivänä, jolloin olin suunnitellut juoksevani pitkän lenkin.

Olen joskus ollut vähän isompi.

Stressi (TÄYSIN turha sellainen) sai mieleni apeaksi. Ravintolaillan vaikutus painooni olisi ollut täsmälleen sama vaikka olisin syönyt ja juonut hyvällä omallatunnolla.

Mitä tapahtuu, kun saavutan tavoitteen? Mielihyvän tunne kestää tietyn ajan. Se voi kestää viisi sekuntia tai kaksi viikkoa. Sen jälkeen tulee paniikki.

Itsetuntoon vaikuttavat tekijät ovat yksilöllisiä ja ne vaihtuvat koko ajan. Taaksepäin on helpompi nähdä kuin tähän hetkeen tai tulevaisuuteen. Pystyn yksilöimään itsetuntooni vaikuttavat tekijät jälkikäteen, kun olen käynyt läpi oman helvettini epävarmuudessani piehtaroiden.

Mitä sinä tavoittelet tällä hetkellä? Vai uskallatko olla asettamatta tavoitteita? Pelottava ajatus, mutta uskon ainakin omalla kohdallani pärjääväni paremmin uteliaana. Aina se ei onnistu, mutta toivottavasti päivä päivältä paremmin.

Aiheeseen liittyvät postaukset:
Elämä ilman alkoholia
Matkalla sosiaaliseksi
Lihavasta laihaksi
Turha stressaaminen, häpeä ja ikävä
Miksi itsetunnon rakentaminen on niin vaikeaa?

Miksi itsetunnon rakentaminen on niin vaikeaa?

Jos itsetunto olisi ihminen, olisi se totaalinen vittupää. Paskiainen, joka asettaa koko ajan mitä älyttömimpiä tavoitteita, joiden saavuttamiseen menee tuhottomasti aikaa ja energiaa. Sen lisäksi tavoitteet pitää saavuttaa täydellisesti. Ja kun vihdoin ja viimein saavutan itseni hyväksymisen kannalta tärkeän tavoitteen, vetää itsetunto, tuo mustan vyön mulkku, hatustaan uuden vielä järjettömämmän tavoitteen.

Itsetuntoon vaikuttavat tekijät ovat yksilöllisiä ja ne vaihtuvat koko ajan. Taaksepäin on helpompi nähdä kuin tähän hetkeen tai tulevaisuuteen. Pystyn yksilöimään itsetuntooni vaikuttavat tekijät jälkikäteen, kun olen käynyt läpi oman helvettini epävarmuudessani piehtaroiden.

Itseni hyväksyminen tapahtuu korvieni välissä. Voin syyttää huonosta itsetunnostani mediaa, yhteiskuntaa tai pataluterilaishyvinvointivaltioyhtenäiskulttuuria niin paljon kuin jaksan, mutta se ei auta minua pätkääkään. Minua ei ole kiusattu, halveksittu tai muutenkaan alistettu. Vastuu itsetuntoni rakentamisesta on vain ja ainoastaan minulla.

Suurimmat itsetuntooni vaikuttavat tekijät ovat olleet paino, ulkomaille muutto ja sosiaalisuus. Näitä kolmea yhdistää yksi tekijä. Kaikki nämä liittyvät siihen, mitä KUVITTELEN muiden ajatelleen minusta: ruma-tyhjänjauhaja-epäonnistuja vs. komea-miellyttävä-menestyjä. Voi kuulostaa ylimieliseltä, mutta jotain tällaista kuvittelen muiden ihmisten (ja vielä pahempaa: kavereideni) minusta ajattelevan.

Oikeasti näin ei tuskin ole ollut (tai mistä minä tiedän). Jälkikäteen on helppo ajatella, että ehkä kavereillani on ollut ihan oikeitakin ongelmia ja murheita mietittävänä. Tai jos ei oikeita, niin ainakin OMIA ongelmia. Minkä takia kukaan jaksaisi uhrata ajatustakaan sille, että ajattelisi minusta negatiivisesti? Siinä ei ole mitään järkeä. Eihän minullakaan riitä aika, energia eikä kiinnostus listata kaikkia (harha)kuvitelmiani muiden ihmisten huonoista puolista.

Laihuus

Todellinen motivaattorini laihduttamiseen oli peili. Kyllä, olen juuri niin pinnallinen kuin tuo edellinen virke antaa ymmärtää. Petyin aiemmin joka kerta, kun katsoin itseäni kokovartalopeilistä. En voinut sietää itseäni. En kuitenkaan tehnyt asian eteen mitään moneen vuoteen. Piehtaroin itsesäälissä, enkä hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olin.

Niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, olen paremmin sinut itseni kanssa, kun olen hoikka. Mistä se johtuu? En osaa sanoa. Mediaa syytetään tietynlaisten vartalomallien tuputtamisesta. Mutta miten medialla voi olla valta vaikuttaa meidän itsetuntoon vartalon kautta, mutta ei muuten?

Köyhyydestä, nälänhädästä ja sodasta voi lukea joka päivä lehdistä. Miksi tällaiset asiat eivät vaikuta itsetuntemukseeni? Miksi koen pahaa mieltä ylimääräisistä leivonnaisista vyötärölläni, mutten siitä, etten ole tehnyt juurikaan mitää auttaakseni lähimmäisiäni? Uskon sen johtuvan siitä, että ajatukseni pyörii 99 prosenttisesti oman napani ympärillä. Kirjaimellisesti.

Rasvattomimmillani treenitriathlonin jälkeen.

Ulkomaille muutto

Asuminen ja eläminen muualla kuin Suomessa on ollut minulle itsestäänselvyys niin kauan kuin vain muistan. Kuvittelin itseni toiseen maahan, jossa puhuisin englantia tai paikallista kieltä ja olisin onnellinen. Liitin onnellisuuteni fyysiseen asuinpaikkaan (ajatus, jonka nyt tajuan olleen täysin järjetön).

Puhuin jatkuvasti ulkomaille muutosta kavereilleni. Jossain vaiheessa oloni oli turhautunut ja stressaantunut, kun en ollut löytänyt itselleni sopivaa tapaa muuttaa ulkomaille. Olin todella pettynyt itseeni. "Enkö pysty edes näin pientä asiaa järjestämään itselleni?"

Vihdoin onnistuin, ja muutin Tanskaan. Sen sijaan, että olisin voinut nauttia ulkomaille siirtymisestä, nautin enemmän siitä, etten ollut tuottanut pettymystä kavereilleni jäämällä Suomeen. Olin helpottunut, että kaiken sen mesoamisen jälkeen vihdoin pääsin lähtemään. Suomeen jääminen olisi tuntunut epäonnistumiselta - häpeältä.

Tuo oli ja on edelleen täysin järjetön ajatuskulku. Kavereitani ei olisi voinut vähempääkään kiinnostaa, onnistuuko ulkomaillelähtöni vai ei. Hehän ovat minun kavereitani. Ainoa, mikä heitä minussa kiinnostaa, on se, että olen onnellinen. Ulkomaille muutto määritti itsetuntoani suhteettoman paljon.

Kööpenhamina on pyöräilyn luvattu maa.

Sosiaalisuus

Kuvittelin aiemmin (ja osittain edelleen), että tärkein sosiaalisuuden mittari on se, mitä muut minusta ajattelevat. Voi sitä epäonnistumisen tuskaa, kun tajuan, että jotakuta ei voisi vähempääkään kiinnostaa mielipiteeni! Tai jos en onnistukaan saamaan KAIKKIA olemaan kanssani samaa mieltä.

Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että nuo kaksi tavoitetta ovat mahdottomia saavuttaa. Miksi sitten olen antanut niiden vaikuttaa itsetuntooni? Hyvä kysymys, johon en tiedä vastausta.

Muiden miellyttäminen syvällä DNA:ssani. Ei niin, että olisin jotenkin erityisen hyvä miellyttämään muita vaan niin, että se on minulle ihan pirun tärkeää, että KAIKKI pitävät minusta.

Minun pitää ottaa järki käteen ja hyväksyä, että kaikki eivät voi pitää minusta. Se ei itse asiassa saisi olla edes tavoite. Järkeni ymmärtää sen, mutta itsetuntoni ei voi sitä hyväksyä, ei ainakaan vielä.

Hevifestareilla kaikki ovat yhtä suurta perhettä.

Kohti terveempää itsetuntoa

Uskon, että jokainen kärsii huonosta itsetunnosta jollain tavalla. Toisiin se vaikuttaa enemmän ja toisiin vähemmän. Toiset ovat herkempiä sen vaikutukselle kuin toiset.

Mitkä tekijät vaikuttavat tällä hetkellä eniten itsetuntooni? Jaa-a, sen kun tietäisin. En tiedä miksi, mutta keksin jatkuvasti itselleni uusia kriteerejä, joiden perusteella en ole riittävän hyvä itselleni. Kun saavutan yhden kriteerin (hoikkuus, ulkomaille muutto tai sosiaalisuus), rakentaa itsetuntoni jo seuraavia tavoitetta. Ja näin päänsisäinen oravanpyörä jatkaa rullaamista.

Oletko huomannut, mitkä tekijät vaikuttavat eniten itsetuntoosi? Ovatko ne ulkoisia ja/tai sisäisiä vaikutteita? Olisi mukava kuulla ja oppia, miten olet käsitellyt itsetuntoasi.

Aiheeseen liittyvät postaukset:
Lihavasta laihaksi
Kielen opiskelusta
Matkalla sosiaaliseksi