Vertailua muihin ja itseeni

Itsensä vertaaminen muihin ihmisiin on täysin inhimillistä. Vertailu auttaa hahmottamaan omaa paikkaa töissä, perheessä tai ylipäänsä yhteiskunnassa. On henkisesti helpompaa, kun tietää mihin luokkaan tai ryhmään kuuluu. Parhaimmillaan tällainen vertailu voi toimia motivaattorina, oli kyse mistä tahansa asiasta.

Yläasteella panostin eniten matematiikkaan. Minun piti olla siinä hyvä. Harmi vain, että luokallani oli oppilaita, jotka ratkaisivat tehtävät sekä nopeammin että paremmin kuin minä. En voinut sietää sitä. En voinut sietää omaa riittämättömyyttä suhteessa muihin. Piiskasin itseni laskemaan entistä enemmän. Toimivaa? Kyllä. Järkevää? Siitä voidaan olla montaa mieltä.

Syystyyliä à la 2018.

Muihin vertaaminen toimii ja voi olla järkevää, mutta vain harvoin. Joissain tilanteissa toisiin vertaaminen voi toimia motivaattorina (kuten esimerkiksi matematiikassa). Silloin vertailu muihin on hyvästä.

Toisiin vertaaminen on harvoin yhteismitallista. Kun vertaan itseäni johonkin toiseen, peilaan omaa kokonaisuuttani toisen onnistumiseen. Pystyn hahmottamaan toisen ihmisen koko prosessin hyvin harvoin (eli sen, mitä on onnistumisen takana). Ja se on täysin normaalia. En voi varmuudella tietää, kuinka monta epäonnistunutta yritystä toiselle sattui ennen kuin hän onnistui. Eihän kukaan tahdo esitellä omia epäonnistumisiaan!

Parempaa vertaamista

Sen sijaan, että vertaan itseäni muihin, pyrin vertaamaan nykyistä minääni vanhaan minääni. Helpommin sanottu kuin tehty! Ja kuitenkin tämä on tärkein vertailu. Toisiin vertaaminen, niin helppoa kuin se onkin, voi hämärtää oman todellisen kehityksen.

Kun vertaan itseäsi vanhaan itseeni enkä muihin, vapaudun stressistä. On turha miettiä toisten kehitystä ja tuloksia, sillä minulla ei ole mitään kontrollia heidän toimiin. Sen sijaan omiin toimiini voin vaikuttaa. Omalla ajankäytöllä hallitsen omaa kehitystäni.

Huomaa, etten kirjoittanut tehokkaasta ajankäytöstä vaan ajankäytöstä ylipäänsä. Vaikka en voi itse päättää jokaisesta vuorokauden 24 tunnista, on minulla riittävästi aikaa kehittää itseäni. Jos ei päivittäin, niin ehkä joka toinen päivä. Jos ei joka toinen päivä, niin ehkä viikoittain. En voi kontrolloida kenenkään muun ajankäyttöä paitsi omaani.

Miten onnistun?

Pysähdyn silloin tällöin miettimään, missä olin vuosi sitten. Mietin, miten olen vuodessa kehittynyt niissä asioissa, jotka koen tärkeiksi.

Ajattelen esimerkiksi tanskan kielen taitoani. Opettelen kieltä jatkuvasti, mutta en ole tyytyväinen, koska en osaa sitä sujuvasti. Täysin objektiivisen itsearvioni perusteella analyysi on oikea, mutta näkökulma on täysin väärä. Minun pitäisi kysyä itseltäni, kuinka hyvin osasin kieltä vuosi sitten. Entä nyt? Osaan varmuudella enemmän kuin viime vuonna. TÄMÄ on oikea näkökulma.

Vuoden 2009 tyylini oli jotain aivan muuta.

Harjoittelemalla kehityn koko ajan. On täydellistä haaskausta käyttää aikaani johonkin harrastukseen, jos en pysty olemaan tyytyväinen omiin saavutuksiini. Sen vuoksi pysähdyn aina välillä miettimään, missä tällä hetkellä mennään.

Koitan olla rehellinen itselleni. Maratonaikani ei parane, jos sairastan vuodessa useita flunssia, reissaan ympäriinsä työmatkoilla ja kirjoittelen illat pitkät blogia. Nämä voivat kuitenkin toimia sekä oikeina syinä että tekosyinä.

Itseensä vertaamisen ylivoimaisuus

Sanon uudestaan: toisiin vertaaminen on harvoin yhteismitallista. Kun vertaan nykyistä itseäni vanhaan itseeni pystyn olemaan huomattavasti armollisempi kuin jos vertaan itseäni muihin.

Tiedän vaihtoehtoiskustannukset paremmin kuin jos vertaisin itseäni kavereihini. Jos aloin laihduttaa vuosi sitten, vertaan nykyistä itseäni vanhaan itseeni enkä monta kiloa enemmän pudottaneeseen kaveriini, joka jätti tasavuosisyntymäpäiväillalliseni väliin, koska kokkaamani ruoka on liian rasvaista.

Vertaatko sinä itseäsi vanhaan itseesi vai naapuriisi/sisarukseesi/työkaveriisi? Miten se vaikuttaa sinuun? Niin vaikeaa kuin se onkin, niin koitan ensi vuonna vertailla itseäni enemmän tämän vuoden itseeni.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Kielen opiskelusta
Mikä on olennaista maratonilla?
Kolmenkympin kriisi

Kielen opiskelusta

Tanskan opiskelu opetti, että pystyn vielä tämän ikäisenä oppimaan uutta. Samoin tajusin, kuinka tietyt käyttäytymismallini eivät muutu vaikka ikää kertyy. Vieraat kielet ovat upeita, mutta haastavia. Sain runsaasti lisää itseluottamusta uuden kielen oppimisesta.

Juttelin tanskalaisen kaverini kanssa, kuinka on merkillistä, että suomen kieli eroaa totaalisesti muista pohjoismaalaisista kielistä. Hän kertoi tietävänsä yhden lauseen suomeksi. Olimme syömässä, joten hän laski ruokailuvälineet lautaselle, pyyhki suupielet lautasliinaan ja käänsi hartialinjansa minuun päin ja sanoi matalalla äänellä:

"Suksi vittuun."

Valehtelematta nauroin putkeen ainakin minuutin verran. Maidot olisivat tulleet nenästäni, jos olisin juonut maitoa. Tavallisten kirosanojen sijaan hänelle olikin opetettu jotain mielenkiintoisempaa.

Kysyin häneltä, että tietääkö hän, mitä tuo lause tarkoittaa. "Fuck off" hän sanoi. En ollut täysin tyytyväinen käännökseen. Koska en ole mikään fiksu tyyppi, erehdyin korjaamaan, että ajatus on sama, mutta kirjaimellisesti käännös ei ollut ihan oikea. Aloin (totta kai) kääntää lausetta ja selittämään sen alkuperää. Jokainen voi kokeilla lauseen selittämistä englanniksi. Olen kerran kokeillut ja toista kertaa en tahdo ajaa itseäni vastaavaan tilanteeseen.

Osaan tilata oluen tanskaksi.

Mikään ei ole niin helppoa kuin aloittaminen

Aloitin tanskan opiskelun saman tien, kun muutin Kööpenhaminaan. Osallistuin kaupungin tarjoamille kielikursseille ja suoritin B2 tason kielitestin reilussa kolmessa vuodessa. Kurssit voi käydä nopeamminkin, mutta pidin välissä noin vuoden tauon, koska luulin olevani lähdössä pois maasta.

Tanskan opiskelu oli alussa sekä helppoa että hauskaa. Ruotsini on lähes sujuvaa, joten se auttoi huomattavasti. Pääsin briljeeraamaan kieliopin poikkeussäännöillä (siis niillä, jotka ovat täysin samoja ruotsissa), laajalla sanavarastolla (siis niillä, jotka ovat täysin samoja ruotsissa) ja kuullun ymmärtämisellä. Puhuminen tosin oli yhtä vaikeaa kuin olisi syönyt spagettia ensitreffeillä paitaa sotkematta (periaatteessa pitäisi onnistua, käytännössä ei onnistu koskaan).

Huomasin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani hyvä millään kielikurssilla. Toki on myönnettävä, että samoilla tunneilla oli tyyppejä esimerkiksi Australiasta, Etiopiasta ja Ranskasta. Heillä ei ollut samaa ruotsin kielen tuomaa etua kuin minulla. Eipä sen väliä, minulla kulki lujaa! Tai ainakin lujempaa kuin muilla (ja sehän elämän tarkoitus).

Mikä ihme siinä on, että vertailu selvästi huonommista lähtökohdista tuleviin ihmisiin saa aikaan niin totaalisen ylemmyyden tunteen? En tiedä, ehkä se on eri keskustelu.

Talon säännöt :)

Oppiminen on haastavaa

Kurssit muuttuivat tietysti koko ajan haastavammaksi ja ajauduin lopulta omalle paikalleni eli vankkaan keskitasoon, aivan kuten muutenkin elämässäni. Kielioppi tuntui jälleen kerran ihmeelliseltä, kuullun ymmärtäminen vaikeutui huomattavasti ja puhuminen oli yhtä vaikeaa kuin humaltumisen välttely toisilla treffeillä.

Samalla huomasin, kuinka ikä ei ole tuonut järkeä päähäni. En ole vuosien saatossa muuttunut mihinkään. Saatikka, että olisin oppinut, mikä minulle on parasta. Kaava on sama, olin sitten 13-vuotiaana yläasteella, 23-vuotiaana yliopistossa tai 33-vuotiaana täysin vapaaehtoisella kurssilla: kotitehtävät tehdään AINA viimeisenä iltana.

Naapureita kannattaa varoittaa bileistä.

Kielitaito merkitsee vaikka kaikki ymmärtäisivätkin englantia

Oma tanskan kielen taitoni ei ole sujuvaa, mutta osaan sitä sen verran, että ravintolassa pystyn tilaamaan mitä haluan, parturini ei enää leikkaa hiuksiani liian lyhyiksi ja paikalliset kaverini tulevat humalassa juttelemaan kanssani tanskaa täysin normaalisti. Edes muutaman jutun hallitseminen vieraalla kielellä helpottaa ulkomailla asiointia huomattavasti. Vastapuoli näkee, että ainakin tuo reppana yrittää.

Tanskan parlamentin eli Christianborgin sivuportti.

Uusi kieli hanskassa

Uuden oppiminen tämän ikäisenä tuntuu huikealta. Niin järjetöntä kuin tanskan opiskelu onkin ollut, olen ylpeä, että jaksoin kahlata kurssit loppuun asti. Minulla ei ole luontaista kielipäätä. Suoranaisen hyödyn sijaan koen suurta nautintoa, kun voin käyttää tanskaa hyvällä itsevarmuudella arkiasioiden hoitoon ja jäätävällä epävarmuudella veroilmoituksen täyttöön.

Millä tavalla sinä olet oppinut kieliä? Tai oletko opettanut suomea jollekin ulkomaalaiselle? Tavallisten kirosanojen lisäksi olisi mukava kuulla, mikä sana tai lause on kiinnostanut ulkomaalaisia. Esimerkkinä voisin mainita, että "kalsarikännit" nauttii ainakin Tanskan laajuista suosiota.

Ja jottei totuus unohtuisi, loppuun vielä laadukasta "tanskalaista" luonto-ohjelmaa :)

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

Kolmenkympin kriisi
Elämä ilman alkoholia