Dokumentit muutoksen ajureina

Dokumenttien katsomisen tavoitteena täytyy olla muutos. Dokumentin katsominen ilman avointa asennetta on hukkaan heitettyä aikaa. Avoimella asenteella on kuitenkin rajansa. Aiemmat kokemukset, näkemykset ja ajatukset vaikuttavat olennaisesti uusien dokumenttien katsomiseen.

Dokumenttien katsomisella leuhkiminen menee heittämällä väsyneimpien keskusteluaiheiden top-vitoseen. Tosin, maailmankuvan avartaminen ja oman maailmankatsomuksen kyseenalaistaminen ei ole pahitteeksi kenellekään meistä. Nykyajan digitaaliset efektit ja erikoistehosteet selkeyttävät dokumenttien viestiä niin, että jopa meikämandoliino ymmärtää välillä, että mitä asiaa mikäkin dokumentti ajaa. Ainakin Netflixin dokumentit on popularisoitu niin hyvin, että ne vetävät vertoja jopa "Olipa kerran elämä" -sarjalle.

"Mediakriittisyys" on bingosana, jota on toisteltu yhtä pitkään kuin minä olen käyttänyt internetiä. Siitä huolimatta vaihtoehtoiset faktat ja valemediat harhauttavat allekirjoittanutta minkä ehtivät. Ei niin, että uskoisin kaikkia valheita vaan niin, että kiinnitän huomiota täysin toissijaisiin asioihin.

Vaikka en uskokaan maapallon olevan litteä, olen plärännyt Twitterissä flat-earth -keskusteluja enemmän kuin kehtaan myöntää. En uskalla edes arvata, kuinka moneen muuhuun toissijaiseen asiaan olen kiinnittänyt huomiota valemedian ansioista täysin tiedostamatta.

Sellaisten asioiden tutkiminen, jotka eivät vaikuta elämääni millään tavalla, pitäisi olla kiireisen elämäni ajankäytön marginaalissa. Siitä huolimatta keskittymiseni herpaantuu harva se päivä. Nykyajan digitaaliset efektit ja erikoistehosteet vahvistavat kiinnostustani, oli kyse sitten oikeasta tiedosta tai valeuutisesta.

Kallisarvoisen aikani tuhlaaminen litteän maan teorian tutkimiseen ja muihin vaihtoehtoisiin faktoihin lienee yhtä tyhjänpäiväistä kuin tavallinen somettaminenkin: parhaimmillaan siihen kuluu vain aikaa, pahimmillaan vedän herneen niin syvälle nenään, että pilaan sekä omani että läheisteni päiväni kiroamalla, kuinka taas aikaa meni hukkaan ihan turhaan. Tämä ei kuitenkaan ole suurin ongelma, joka minulla on mediakriittisyyden kanssa.

En ole koskaan ollut luontodokumenttien ystävä. Tykkään nauttia luonnosta livenä.

Toimiva dokumentti

Mitä paremmin dokumentti on tehty, sitä varmemmin uppoudun hurmoksellisesti sen sanomaan. Sisältö on toissijaista.

En välttelisi eläinproteiineja ilman Netflixistä löytyviä dokumentteja "Forks Over Knives" ja "Cowspiracy". Molemmat dokumentit on rakennettu meikämandoliinoa viihdyttävällä tavalla eikä minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin niellä niiden kaikki väitteet sellaisinaan. Nämä kaksi dokumenttia antoivat sellaisen selkäsaunan mediakriittisyydelleni ettei siihen vaikuttanut edes lukemani kritiikki dokumenteissa esitettyjä faktoja kohtaan.

Suhteeni kritiikin uskomiseen on lievästi sanottuna vaihteleva. Viimeinen naula eläinproteiinittomaan arkkuuni oli "Cowspiracyn" kritiikki Greenpeacea kohtaan. En tiedä miksi, mutta niin kauan kuin muistan, olen pitänyt Greenpeacea jotenkin arveluttavana järjestönä.

Mistä olen keksinyt tämän? En osaa sanoa. Ehkä aiemmin mainitsemani vaihtoehtoiset faktat ja valemediat ovat vaikuttaneet minuun asiaan kuuluvalla tavalla. Tai sitten olen vain mediakriittinen Greenpeacea kohtaan (näin tahdon itse asian ajatella, totuudesta minulla ei ole harmainta hajuakaan). Oli miten oli, omissa silmissäni "Cowspiracyn" uskottavuus nousi lähes uskonnolliselle tasolle siinä vaiheessa, kun Greenpeacea alettiin kritisoida.

Kun dokumentti menee metsään

Toisinaan dokumentin sanoma voi vaikuttaa minuun päinvastaisella tavalla. Sen sijaan, että uskoisin kaiken (kuten edellä mainituissa "Forks Over Knivesissa" ja "Cowspiracyssa"), saatan joskus kääntyä olemaan täysin päinvastaista mieltä dokumentin kanssa.

Näin käy yleensä silloin, kun tiedän dokumentin aiheesta aivan pikkuriikkisen vähän, mutta tuon vähäisen tiedon perusteella haluaisin innostua dokumentin aiheesta. Näin kävi "Minimalism" -dokumentin kanssa.

Olen perusluonteeltani minimalistinen, joskin minulla on jonkin verran tavaraa. Olin lukenut hiukan minimalismista ja halusin mennä omassa minimalismissani askeleen pidemmälle. Kodin "turhakkeista" puhuttaessa, minulta löytyy saatanoista suurin eli TV, vanhoja harrastusvälineitä, joihin en ole koskenut aikoihin (kitarat ja golf-mailat) sekä kirjoja, joita minulla ei ole tarkoituskaan lukea.

Televisiosta en koskaan ajatellutkaan luopua. TV tuntuu olevan minimalistien pahin vihollinen. Jokaiseen itseään kunnioittavaan minimalisti-postaukseen täytyy kuulua TV. Pyrin luomaan uskottavuutta halulleni ottaa minimalismi tosissaan mainitsemalla TV:n.

Suosikkisarjani Temptation Island Suomen seuraaminen olisi nihkeää ilman televisiota.

"Forks Over Knives" pelotteli sydänkohtauksella, sokeritaudilla sekä syövällä ja "Cowspiracy" ilmastonmuutoksella. "Minimalism" ei tarjonnut kumpaakaan yleisesti loistavan dokumentin määrittämää pääkoukkua: kuolemanpelkoa tai elämänlaadun romahtamista. Sen sijaan, dokumentti lupaili elämänlaadun parantuvan, kunhan luopuu jostain tavaroista. Oikeaa muutosta ei saada aikaan kertomalla, kuinka asiat SAATTAISIVAT olla tai kuinka muutos EHKÄ vaikuttaa elämänlaatuun (vaikka tämä kuinka olisi tieteellisesti pätevää).

Puhuttelevan dokumentin ominaispiirre on ehdottomuus. "Minimalism" ei sisältänyt minkäänlaista ehdottomuutta. Ilman pitävää lupausta ei kukaan viitsi kokeilla mitään. Kokeilu vaatii yleensä runsaasti henkisiä, fyysisiä ja ajallisia resursseja, joten kukapa sitä nykyistä toimivaa elämäntapaansa alkaa muuttaa ilman kammottavaa uhkailua.

Miksi katsoa dokumentteja?

Dokumentin tarkoituksena on saada aikaan muutos. Se voi tarkoittaa muutosta ymmärryksessä, asenteissa tai käytöksessä. Jokainen katsomani dokumentti, joka ei muuttanut minua, on ollut turha. Tai ei dokumentti välttämättä ollut turha. Katseluni oli turhaa. Olisin voinut käyttää sen ajan joko somettamiseen, haukan ja penan tekemiseen (enemmän tietenkin haukan) tai lukemiseen.

Millaiset dokumentit muuttavat sinua? Miten ne ovat muuttaneet sinua? Muutos on pelottava, mutta välttämätön. Minusta on kauhea ajatus, jos ymmärrykseni, asenteeni ja käytökseni on kymmenen vuoden päästä täysin samanlaista kuin nyt. Kaikki aika olisi mennyt hukkaan. Toivottavasti löydän entistä tehokkaampia dokumentteja, jotka auttavat minua muuttumaan.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Muutos vaatii tekoja - paremmalla elämällä on hintansa
Eläinproteiinin välttely on yksi tapa lähestyä vegaaniutta
Self-helpin ikivihreä: "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa?" - Dale Carnegie
Yksinkertainen mittari takaa tehokkaan tuloksen
Vapaa-ajassa ei tarvitse olla järkeä
Pelko - elämän suurin ajuri

Eläinproteiinin välttely on yksi tapa lähestyä vegaaniutta

Olen vältellyt eläinproteiinin syömistä jo usean vuoden ajan. Siitä huolimatta en koe olevani vegaani. Nykyään koen, että eläinproteiiniton ruokavalio on minulle luonnollisempi tapa täyttää päivittäin kaloritarpeeni kuin vanha leikkeleisiin, maitoon ja jauhelihaan perustunut päivittäinen ateriointi.

Päivittäinen lounasravintolani on paras lounaspaikka, missä olen koskaan syönyt. Erityisesti salaattipöytä, leivät, alkupalat, lämpimät ruoat... tai mitä tässä jauhamaan, KAIKKI tarjottava ruoka on aivan timanttista. Muuten  eläinproteiininvälttelyruokavalioni olisi loppunut lyhyeen. En voisi olla kauempana ravitsemustieteilijästä, mutta uskon saavani täysipainoisen lounaan joka arkipäivä.

Vielä huikeammaksi lounaspaikan (miten tämä nyt muuttui yhtäkkiä mainospuheeksi) tekee se, että ruokaa on mahdollista tilata kotiin, ja vieläpä poskettoman edulliseen hintaan. Oma arvioni on, että kotiin tilattavan 15 Tanskan kruunun (eli noin parin euron) salaattilaatikon arvo Kööpenhaminan katukaupassa lähentelee 60-70 kruunua (noin kymmenen sivistyneen Euroopan yhteisvaluuttayksikköä). Ei kulu viikkoakaan, jolloin en tilaisi salaattia, leipää tai eläinproteiinitonta lämmintä ruokaa (silloin harvoin, kun sitä saatavilla) mukaan kotiin.

Koska puhumme tanskalaisesta kanttiinista, ei lihan merkitystä osana tarjottavaa ruokaa voi väheksyä. Lämpimistä ruoista yleensä toiseen liittyy kokoliha muodossa tai toisessa (tosin joskus tarjolla on "frikadeller" eli lihapullia, mutta koska en ole vielä integroitunut tarpeeksi, niin mulla ei ole mitään hajua, miksi tanskalaisilla on oma termi lihapullille, kun kaikki muilla tuntemillani kielillä lihapulla on lihapulla, köttbulla tai meat ball) ja toinen on kasvisruoka, joka on vuorattu juustolla. Kysyttäessä saatan saada eläinproteiinittoman version. En välttämättä päivittäin, mutta joskus esimerkiksi kasviskeitosta on tehty maidollinen ja maidoton versio tai muuta kasvisruokaa voi saada ilman juustoa.

Virhe

Mikään ei ole helpottanut tanskalaista elämääni niin paljon kuin nykyinen lounasravintolani. Osoittaakseni kiitollisuuteni ja arvostukseni henkilökuntaa kohtaan, vein heille jouluna lahjaksi konvehtirasian ja kortin, jossa kiitin erikseen, kuinka hienoa on, että he ottavat huomioon myös meidät, jotka pyrimme välttämään eläinproteiinia.

Erikseen tilatut kotiin vietävät ruoat löytyvät iltapäivällä ravintolan jääkaapista, josta jokainen voi käydä noutamassa omansa. Joululomilta palattuani tilasin välittömästi aiemmin mainitun 15 kruunun salaattilaatikon. Hämmennykseni oli suuri, kun minulle merkitystä kassista löytyikin salaatin sijaan kasa perunoita ja huikea kimpale nautaa. Noin kymmenen sekunnin mietinnän jälkeen otin ruoan mukaani. Henkilökunta oli häippässyt jo tuntikausia aiemmin, enkä perjantaista johtuen viitsinyt jättää ruokaa huononemaan viikonlopuksi ravintolan jääkaappiin.

"Joo, tuo ei ole salaatti." kommentoitiin ravintolasta, kun näytin heille mitä sain tilaamani salaatin sijaan.

Vegaanius vs. eläinproteiinin välttely

Kun aloin vältellä eläinproteiinia, päätin, etten tee siitä ongelmaa muille enkä itselleni. Eläinproteiinin lisäksi pyrin välttelemään vegaanin leimaa. Koen, että tunnustautumalla vegaaniksi minun kuuluisi kieltäytyä kaikissa tilanteissa kaikesta eläinperäisestä. Löyhähköistä rajoista ("ei ongelmaa muille eikä itselleni") johtuen en koe, että täytän vegaanin määritelmän. Tämä näkemys koskee vain itseäni. En todellakaan kyttää yhdenkään vegaaniksi tunnustautuvan aterioita, vaatteita tai päivittäistavaroita.

Kyläillessä saatan syödä maitoon ja voihin leivotun pullan, koska en kehtaa olla syömättä. En ole kertaakaan jäänyt kaveriporukan ravintolaillalliselta pois sen vuoksi, ettei vegaaniruokaa ollut tarjolla. Valitsen lähimpänä kasvisruokaa olevan vaihtoehdon (mitä ikinä se kulloinkin tarkoittaa). Minun tapauksessani olisi tekopyhää jättää näissä tilaisuuksissa eläinproteiini syömättä, kun käytännössä elin noin kolmekymmentä vuotta meetvurstilla, pekonilla ja lohella.

Jostain syystä odotan, että niissä harvoissa tilanteissa, joissa nautin eläinproteiinia, kokisin jonkinlaisen syyllisyyden tunteen, pahan olon tai helpotuksen. Syyllisyyden johtuen eläimeen kohdistuneesta omasta mielestäni epäeettisestä toiminnasta (tappaminen), pahan olon johtuen muuten eläinproteiinittomasta ruokavalioistani tai helpotuksen johtuen eläinproteiinin mahdollisesta tuomasta hyvästä mausta.

Tunteet sivuun

Ehkä olen tunnekylmä ihminen, mutta en koe mitään edellä mainituista tunteista. Syyllisyys loistaa poissaolollaan, eläinproteiini ei laita vatsaani sekaisin enkä herkisty harvoin kokemastani eläinproteiinin mausta (liha, maito, juusto, voi, suklaa, jne).

Kuulostaako väsyneeltä? Niin minustakin. Jos kerran eläinproteiinin vetäminen ei saa minussa aikaan mitään negatiivista fiilistä, niin miksen sitten palaa kebabin, poron ja sinihomejuuston pariin? En osaa sanoa. Ehkä palaankin joskus vanhaan ruokavaliooni.

Ehkä eläinproteiinin välttely onkin vain vaihe elämässäni. Tai, porttiteoriaa mukaillen, ehkä tämä on vain ensi askel kohti ehdottomampaa asennetta. Ehkä vuoden päästä löydän itseni saarnaamasta kavereilleni, kuinka lihansyönti on epäeettistä, voimistaa ilmastonmuutosta ja aiheuttaa terveysongelmien kautta mittavan lisälaskun pohjoismaalaiselle hyvinvointivaltiolle.

En osaa sanoa. Joka tapauksessa nyt mennään näillä "ei ongelmaa muille eikä itselleni"-säännöillä.

Periaatteeni pitää (ehkä?)

Avasin lounasravintolastani salaatin sijaan saamani liha-peruna annoksen seuraavana päivänä. Voitelin Suomesta tuomani jälkiuunileivän palaset (vegaanisella) voilla ja asettelin lihakimpaleesta leikkaamani siivut leivät päälle. Haukkasin. Mitä tapahtui? Ei mitään. Liha ei ällöttänyt eikä maistunut taivaalliselta.

Joskus minulta kysytään, tuntuuko eläinproteiinin välttely haastavalta ja himoitsenko joskus lihaa, juustoa tai kerman ja munan vuoraamaa jälkiruokakakkua. Olen miettinyt kysymystä usein ja olen tullut siihen tulokseen, että eläinproteiinin syöminen tuntuu haastavammalta kuin sen välttely. Miksi sitten söin lounasravintolasta vahingossa saamani lihakimpaleen? Siksi, että eläinproteiinin syömistä haastavammalta minusta tuntuu heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin, oli se sitten tehty eläimestä tai kasvista.

En voi käsittää niitä ihmisiä, jotka jättävät buffetissa ottamansa ruokansa syömättä ja heittävät sen menemään. Varsinkin silloin, kun kyse on aikuisista ihmisistä. Ymmärrän, että joskus silmät syövät enemmän kuin mitä napa pystyy vetämään tai että joskus ruoka voi maistua niin pahalta, ettei sitä kykene syömään. Mutta raivollani ei ole rajoja, kun näen samojen aikuisten ihmisten heittävän lähes päivittäin osan lounasbuffetista lautaselleen keräämästä ruoasta roskiin.

Miten sinun ruokavaliosi on muuttunut vuosien saatossa? Oletko ajatellut muuttavasi ruokavaliotasi? Itse yritän olla hirttäytymättä mihinkään tiettyyn ruokavalioon. Sen vuoksi pidän oveni auki myös eläinproteiinille vaikken tähän skenaarioon tällä hetkellä uskokaan. Mutta se, että uskon tällä hetkellä johonkin, ei tarkoita, että uskoisin samaan asiaan viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Mikään ei kuitenkaan ennusta tulevaa niin hyvin kuin nykyinen käytös, joten uskon vältteleväni eläinproteiinia jatkossakin.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Kielen opiskelusta
Kolmenkympin kriisi
Tunnistatko mielesi rajoitteet? Arvovalinnat muuttuvat ajoittain
Uudelleenmuotoilun taito
Lihavasta laihaksi

Uudelleenmuotoilun taito

"Keksi jokin järjetön rajoitus itsellesi, mutta älä anna sen vaikuttaa muihin." Päätin kokeilla tätä, kun aloin vältellä eläinproteiinia. Ruokailut muuttuivat energian tankkaamisesta seurusteluksi. Suureksi yllätyksekseni myös asenteeni erilaisia ärsyttäviä tilanteita kohtaan muuttui radikaalisti.

Kun vuoden 2016 alussa aloin tosissaan välttelemään eläinproteiinin syömistä, päätin kaksi asiaa. Päätin, etten tee ruokavaliomuutoksestani ongelmaa itselleni enkä muille. Tiesin, että ajaudun tilanteisiin, joissa periaatteeni eläinproteiinin välttämisestä joustaisi yhteisen hyvän eteen.

Periaatteeni on joustanut eniten ravintolaa valittaessa. Kööpenhaminassa ei todellakaan tarjota jokaisessa ravintolassa vegaaniruokaa. Se ei kuitenkaan ole ongelma. Kolmenkymmenen vuoden yhtäjaksoisen pekonin ja meetvurstin syömisen jälkeen olisi mielestäni ollut tekopyhää vaikeuttaa muiden elämää muutokseni tähden.

Viime kevään Kreikan lomalla luulin tilanneeni kasvisruokaa. Huomasin virheeni, kun pekonin palasia alkoi nousta esiin paistosannoksestani. Nielin pettymykseni.

Mitä käytännössä tarkoittaa, etten tee ruokavaliostani ongelmaa muille?

Kaveriporukalla syömään mentäessä minulta yleensä kysytään, löydänkö ravintolasta jotain syötävää. Tämä johtuu siitä, että kaverini ottavat ruokavalioni toisinaan enemmän tosissaan kuin itse otan. En asetu poikkiteloin minkään ravintolan suhteen vaan sanon, että löydän aina jotain syötävää. Joskus harvoin se tarkoittaa jotain eläinperäistä.

Menin viime kesänä Torniossa syömään kaveripariskunnan kanssa paikalliseen ravintolaan. He olivat saaneet järjestettyä lapsilleen hoitajan muutamaksi tunniksi. Sen sijaan, että he olisivat viettäneet sen kahdestaan, päättivätkin he lähteä kanssani syömään.

Listalla ei ollut mitään suoraan minulle sopivaa, joten tilasin kasvishampurilaisaterian ilman cheddaria ja majoneesia (minulla ei ole mitään hajua, oliko kasvispihviin käytetty esimerkiksi kananmunaa eikä se minua kiinnostakaan). Kuten arvata saattaa, hampurilainen oli aika kuiva, mutta se johtui allekirjoittaneesta, ei keittiöstä.

Uusia näkökulmia

Joku voisi ajatella, että "joudun" joustamaan ravintoloissa ruoan suhteen. Näissä tilanteissa pyrin pysähtymään hetkeksi ja sanon itselleni:

"Jasso hyvä, olet luonut ongelmasi aivan itse, joten nyt vain tule toimeen sen kanssa. Sinulla ei ole mitään oikeutta pilata muiden iltaa vain sen takia, ettet tällä kertaa ole tyytyväinen ruokaasi. Muista itse itsellesi asettamasi sääntö, kuinka et tee ruokavaliostasi ongelmaa muille. Laita hymy korviin ja nauti."

En silti koe satunnaista sosiaaliseen tilanteeseen sidottua eläinperäisen ruoan syömistä minkäänlaisena pakkona tai "joutumisena". Jos joku järjestää illan missä tahansa ravintolassa kaveriporukalle, ei ensisijainen tarkoitukseni ole mennä sinne syömään. Syömisen sijaan pyrin keskittymään kavereihini, seurusteluun ja hyvään mieleen.

Kun olin syömässä kaveripariskunnan kanssa, keskityin juttelemaan ja nauttimaan. Aurinko paistoi, minulla oli ystäviä ympärillä eikä mikään painanut mieltäni. Miksi ihmeessä olisin tehnyt ongelman mauttomasta burgerista? Mitä olisin voittanut, jos olisin jäänyt miettimään, kuinka jossain toisessa ravintolassa olisin saanut paaaaaaljon parempaa ruokaa? Sen vuoksi muistelen edelleen lämmöllä kesäistä ravintolailtaa, jolloin minulla oli hauskaa ja hyvä olla.

Tornion kaupunginlahti erottaa Suomen Ruotsista.

Muutakin kuin ruokaa

Uusi ruokavalioasenteeni on avartanut mieltäni muissa asioissa. Oli kyse sitten vaikeasta juoksulenkistä, jonkun muun kuin Tornion Panimon tekemän oluen juomisesta* tai vierailusta johonkin tylsään museoon, pyrin löytämään jonkin uuden näkökulman, jolloin voin nauttia tilanteesta. Se on vaikeaa eikä onnistu lähellekään joka kerta. Mutta joskus se toimii ja on todellakin sen arvoista.

Voi olla, että juoksutreenini menee mönkään, jos en jaksakaan juosta niin pitkälle tai niin lujaa kuin olin suunnitellut. Luontainen reaktioni olisi sättiä itseäni, kuinka hidas, lihava ja muutenkin aikaansaamaton olen niin urheillessa kuin elämässä ylipäänsäkin. Sen sijaan nykyään pyrinkin miettimään, miksi ylipäänsä lähdin lenkille. Lähdin lenkille saadakseni raitista ilmaa, siirtääkseni itseni hetkeksi pois sohvan ja jääkaapin välittömästä läheisyydestä sekä ehkä kuluttaakseni ylimääräistä energiaa.

Tornion Panimon ensiluokkaiset laatuoluet toimivat muun muassa erilaisten naksujen kanssa.

Vaikeaa, muttei mahdotonta

Toistan vielä. Uudelleenmuotoilu onnistuu joskus, mutta ei läheskään aina. En anna sen kuitenkaan häiritä. Ehkä onnistun tänä vuonna ajattelemaan uudella tavalla joka kymmenes kerta. Ensi vuonna toivottavasti joka viides kerta. Sitä seuraavana ehkä jo jopa joka toinen kerta! En tiedä, mihin päädyn. Pääasia on, että yritän. Muuten en usko kehittyväni.

Miten sinä selviät ärsyttävistä tilanteista? En usko, että kuvaamani uudelleenmuotoilu on ainoa (saatikka PARAS) tapa päästä eteenpäin turhasta ärtymyksestä. Jäätkö vellomaan pahan mielen kanssa vai onnistutko pääsemään siitä irti jotenkin? Olisi mukava kuulla, miten käsittelet tuollaisia tilanteita.

*Omistan Tornion Panimon pääomistajan Sangenin osakkeita

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Kolmenkympin kriisi
Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste
Mindfulnessin hyödyt
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?

Kolmenkympin kriisi

Eläinproteiinin syönnin lopettaminen lähes kokonaan, mindfulness ja vapaaehtoistyö. Kolme asiaa, joita kaverini eivät ikinä olisi liittäneet minuun. Olisi niin siistiä sanoa, että nämä iskivät yhtä yllättäen kuin Tre Kronor Leijonien johtaessa 5-1. Se olisi kuitenkin valhe. Kaikki nämä olivat enemmän tai vähemmän kypsyneet mielessäni jo jonkin aikaa.

Kolmekymmentä ikävuotta taisi kuitenkin olla se höyhen, joka katkaisi kamelin selän. Tasavuosiluku ja Tanskaan muuttaminen toimivat katalyytteinä kohti kriisiä. Tai ehkä kriisi on liian voimakas sana. Mutta mikä voisi olla parempi? Muutos on yleensä kuvaava, mutta tässä yhteydessä niin havillinen termi, etten viitsi sitä käyttää.

Eläinproteiinin välttelyä, mindfulnessia ja vapaaehtoistyötä yhdistää sitoutuminen. Jos on valmis pelaamaan, niin kortit pitää katsoa loppuun. Tavoilleni uskollisena tein tästäkin asiasta joko-tai-kysymyksen. Päätin mennä pää edeltä syvään päähän.

Eläinproteiinin välttely

Eräs syksy (Bratislavan MM 2011 jälkeen, mutta ennen Gijonin ihmettä) lähdin käymään kaverini luona Rovaniemellä. Nähtyäni hänet ensimmäistä kertaa vuoteen yllätyin ja järkytyin siitä, kuinka paljon hän oli laihtunut. Käytännössä kaikki ylimääräinen kehoon kuulumaton rasva oli hävinnyt sen jälkeen, kun hän oli ryhtynyt vegaaniksi.

Olin tuohon aikaan vielä aika iso. Rovaniemen reissun jälkeen otin ensiaskeleet kohti eläinproteiinin välttelyä. Jätin leikkeleet ja juustot pois aamiaisleivät. Äitini ei meinannut uskoa, että lopetin maidon juomisen ruokajuomana ("Siehän olet aina ollu yks vasikka!"). Mutta edelleen hain lauantaisen Bar Loose -visiitin jälkeen kinkku-katkarapu-paprika-pizzan yömätöksi. Ruokavalioni muuttui ainoastaan hiukan.

30-vuotissyntymäpäiväni aikoihin tulin lopulta siihen lopputulokseen, että pärjään aivan hyvin ilman humalan huumaavaa yöllistä kinkkupizzaa. Tämä johtui kahdesta dokumentista: Forks Over Knives ja Cowspiracy (minun ei pitäisi katsoa dokumentteja, koska yleensä uskon kaiken, mitä näen). Tuntui, kuin päässäni olisi käännetty jokin vipu täysin toiseen asentoon. En keksinyt enää mitään syytä, miksi tarvitsisin lähes joka ruoalla jotain eläinperäistä.

Nachoplate toimii ilman eläinproteiiniakin. "Jauhelihana" käytin Naturli'n Farsia, joka on tehty herneistä.

Mindfulness

Purin pitkään pahaa oloani lenkkeilemällä. Raitis ilma yhdistettynä endorfiiniin ja väsymyksen tuottamaan raukeaan tilaan avasi monia henkisiä lukkoja. Lenkin jälkeen tuntui hyvältä.

Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin ettei pelkkä liikunta enää riittänyt. Paha mieli seurasi juoksun jälkeen sekä suihkuun että iltapalalle ja oli mielessä vielä nukkumaan mennessä. Mietin mitä vaihtoehtoja minulla olisi pahan olon purkamiseksi. En juurikaan voinut lisätä liikuntaa, alkoholinkäyttöä olin jo vähentänyt ja huumeita en tahtonut kokeilla.

Mindfulness sen sijaan tuntui olevan kestoaihe suomalaisessa lehdistössä. Tuttuun tyyliini olin syyttänyt pahasta olostani kaikkia muita paitsi itseäni. Mindfulnessissa oli kuitenkin tarkoitus tulla tietoiseksi omista tunteista ja ajatuksista. Ihan helkkarin pelottava ajatus! Päätin kuitenkin kokeilla ja sillä tiellä olen edelleen.

Gil Hassonin Mindfulness oli ensimmäinen järjestelmällinen katsaus tietoiseen läsnäoloon.

Vapaaehtoistyö

Olin teini-ikäisenä aktiivinen seurakunnassa. Rippileirien isosena ja lastenleirien ohjaajana sai rahaa, joten homma oli myös työtä. Muuten en ollut varsinaisesti koskaan tehnyt mitään yleishyödyllistä.

Päätin kuitenkin kokeilla vapaaehtoistyötä. Yhtäkkiä löysin itseni Kööpenhaminan keskustasta soittamassa tuntemattomien ihmisten ovikelloa pyytäen rahaa Tanskan kirkon ulkomaanapuun (käytännössä sama kuin Suomen Yhteisvastuukeräys). En tiedä, olenko koskaan ollut niin pahasti mukavuusalueeni ulkopuolella. Päivä kului nopeasti ja illalla olin aivan poikki.

Vapaaehtoistyö jäi kuitenkin kokeiluasteelle. Olen todella tyytyväinen, että kokeilin, mutta en usko, että tekeväni samanlaista keikkaa uudestaan. En ainakaan lähitulevaisuudessa. Tiedän, että tämä kuulostaa selittelyltä ja vastuunpakoilulta, mutta koen tekeväni enemmän maailman hyväksi tienaamalla enemmän ja maksamalla enemmän veroja. Pohjoismaalaiselle verotus on hyvä tapa ulkoistaa omatunto.

Keräykseni tulos oli 1.491,50 Tanskan kruunua eli noin 200 euroa.

Uusia kokeiluja

Loppujen lopuksi kriiseily ei ollut mitään muuta kuin uusien asioiden kokeilua. Ikä toimi tapauksessani ainoastaan herättäjänä. Kuulin pienen hiljaisen äänen sisälläni huutavan: "Jasso! Idiootti! Just sie. Kokeileppa jotakin uutta."

En tiedä kulkeeko eläinproteiinin välttely tai mindfulness mukana loppuelämäni ajan vai loppuvatko nekin samalla tavalla kuin vapaaehtoistyökin. En kuitenkaan stressaa siitä. Eipä sillä ole oikeastaan merkitystäkään. Pääasia on, että kokeilin jotain uutta.

Onko sinulla ollut jotain kriisiä, jonka seurauksena olet kokeillut jotain uutta tai muuttanut jotain pysyvästi? Iltapäivälehtien lööpit kirkuvat lähinnä puolison ja työpaikan muutoksista, mutta mielestäni isojen muutosten ei aina tarvitse olla näin radikaaleja.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Kielen opiskelusta
Lihavasta laihaksi
Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste
Elämä ilman alkoholia
Mindfulnessin hyödyt
Yksinkertainen tapa testata meditointia
3 yksinkertaista meditaatioharjoitusta
Antaa menneiden olla
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Kolmenkympin kriisi
Turha stressaaminen, häpeä ja ikävä