Juoksemisen aloittaminen - 3 tapaa löytää motivaatio lenkkeilyyn

Uskon, että meille tavallisille sunnuntaisuhareille on tärkeämpää keksiä motivaattori juoksemisen aloittamiseen kuin yrittää löytää optimaalisin tapa aloittaa lenkkeily. Tässä artikkelissa käyn läpi kolme tapaa (lenkkien pidentäminen, itseni palkitseminen ja data), jotka auttoivat minut nousemaan sohvan pohjalta juoksupoluille. Teknisesti olisin voinut juosta lenkkini järkevämmin, mutta tuskin olisin jaksanut jatkaa juoksuharrastustani niin pitkään, kuin mitä onnistuin omilla keinoillani.

Vaikka olen urheillut opiskeluaikoja lukuun ottamatta koko ikäni, niin juoksemiseen hurahdin vasta aikuisena. Opiskeluaikana juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Sijoituin (muistaakseni) ikäryhmäni neljänneksi viimeiseksi. Puolimaraton oli sen verran kova koettelemus, että kompensoin sen jättämällä urheilut sikseen vuodeksi keskittyen keskikaljaan ja majoneesipizzaan.

Opiskeluaikainen elämäntyylini kasvatti minut hurjiin mittoihin. Painoni nousi. Heräsin, kun puntari kellotti yli 80 kiloa. Vaikka tiesinkin ruokavalion olevan avain järkevään laihduttamiseen, aloin syömisen tarkkailun lisäksi juosta.

Juokseminen tarjosi minulle riittävän matalan kynnyksen liikkumisen aloittamiseen. Pystyin lähtemään lenkille suoraan kotioveltani. Lenkkipäivät ja -ajat olivat täysin kiinni itsestäni. Saatoin juosta juuri niin pitkään ja juuri siihen suuntaan mihin halusinkin. Juoksemisessa minun ei tarvinnut välittää kenestäkään muusta kuin itsestäni.

Kisailu kirpeässä syyssäässä toimii aina.

Kovempaan kuntoon

En muista, kuinka pitkiä ensimmäiset ”heräämisen” jälkeiset lenkkini olivat. En usko niiden olleen viittä kilometriä pidempiä. Juoksin kotini lähiympäristössä, jotta tarpeen tullen pystyin kävelemään kotiin.

Pelkkä kalorien kuluttaminen lenkkeilemällä ei riittänyt minulle. Halusin myös kehittää kuntoani paremmaksi. Kysyin neuvoa juoksemista harrastavalta kaveriltani ja hänen ohjeensa kuului: ”Vedä joka lenkillä vähän pidemmälle tai vähän nopeammin.”

Nykyisellä käsitykselläni tavoitteellisesta juoksukunnon kehittämisestä sanoisin, etten ehkä nykykunnollani ostaisi tuota neuvoa samalla tavalla kuin ostin sen aikoinaan. Mutta tuon aikaiseen treeniini neuvo toimi kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellisesti.

Päätin keskittyä matkan pidentämiseen. Pidensin lenkkejäni jatkuvasti ja huomasin pystyväni juoksemaan pidempiä lenkkejä hengästymättä. Miten voimaannuttava tuo fiilis tuolloin olikaan! Homma toimi ja innostuin juoksemisesta.

Lenkin jälkeinen palkinto

Kuten niin monesti, muutos pilaa hyvän uuden käytännön. Kun olin vihdoin päässyt juoksemisen makuun, oli minun aika lähteä vaihtoon Belgiaan. Uudessa maassa motivaationi oli aluksi jossain aivan muualla kuin juoksemisessa. 

Rutiinini menivät uusiksi. Uusi ympäristö, kieli ja uudet ihmiset ympärillä veivät energiani niin nolliin, ettei urheilu käynyt mielen vieressäkään ensimmäiseen kuukauteen. Sen sijaan belgialaiset oluet ja ranskalaiset tekivät tuhojaan keskivartalolleni. Jossain vaiheessa tajusin, etten voi jatkaa samalla tavalla.

Suomessa motivaationi juoksemiseen oli laihtuminen ja kunnon kohottaminen. Belgiassa käänsin homman päälaelleen. Annoin itselleni luvan juoda olutta ja syödä tötteröllisen belgialaisia ranskalaisia juoksulenkkini päätteeksi.

Hiilihydraattipalkinto odotti jokaisen lenkin jälkeen! Niin järjettömältä kuin tämä kuulostaakin, niin alkoholi, suola ja rasva saivat minut jälleen juoksemaan. Vaikka en laihtunutkaan, fiilikseni oli huomattavasti parempi kuin aiemmin.

Tekniikkaa ja dataa

Muutettuani Belgiasta Suomeen, en jaksanut keskittyä juoksemiseen. Vanha kierre alkoi uudestaan: huono ruokavalio, liian vähän liikuntaa ja liikaa sohvalla makaamista. Painoni nousi ja mielialani laski. Säälin itseäni kahden vuoden ajan ennen kuin päätin tehdä asialle jotain. Jälleen kerran liikunta oli ensimmäinen askel tiellä parempaan fyysiseen ja henkiseen kondikseen. Silti motivaationi oli kadoksissa.

En osaa koodata ja matemaattiset taitoni ovat vahvaa keskitasoa, mutta silti pidän itseäni data-nörttinä. Kuten niin monessa muussakin tavoitteessani, motivaatio löytyi jälleen kaupan hyllyltä. Ostin GPS-mittarin sykevyöllä, Polar RC3 GPS:n.

Ihminen on sitä onnellisempi, mitä enemmän hänellä on leluja ympärillään - vanha jokivartelainen sananlasku

Parin ensimmäisen kokeilun jälkeen aistini avautuivat. Mittarista löytyi kaikki olennainen, ja motivaationi juoksemiseen palasi. En enää lähtenyt lenkille kaloreita polttaakseni, kuten opiskeluaikana, tai että olisin saanut vetää kaloreita sisään, kuten Belgiassa. Lähdin lenkille, jotta sain dataa ja pystyin seuraamaan kehitystäni. Vauhti, syke, kesto, matka, kaikki tuntuivat olennaisilta pointeilta.

Oman kehittymisen seuraaminen (liian) monella mittarilla oli kuin huumetta. Näin numeerisesti, kuinka eri päivinä juostu sama lenkki saattoi tuntua samalta vaikka data näytti vauhdin ja sykkeiden olleen aivan eri tasolla. Miten mielenkiintoista! GPS-mittarin hankkimisen jälkeen olen juossut vain muutaman lenkin ilman että olisin edes jollain vehkeellä mitannut lenkkiäni.

Datan hankkimisen jälkeen hymyilyttää.

Aloittaminen voittaa järkevyyden

Perusterveelle ihmiselle teknisesti mikään ei ole niin helppoa kuin juoksemisen aloittaminen. Tavalliset lenkkarit riittävät alkuun, polkuja ja jalkakäytäviä riittää ympäri Suomea eikä lenkkeily ole kellonajasta kiinni. Voiko liikkumisen aloittamista saada enää helpommaksi?

Kuten niin monessa muussakin järkevässä tekemisessä (kuten esimerkiksi säästämisessä, meditoinnissa tai muiden ihmisten mielipiteiden kuuntelemisessa), myös juoksemisen aloittamisessa tekniikka on paljon pienemmässä roolissa kuin psykologia. Itselleni ei riitä alkuunkaan, että jonkin tehtävän suorittaminen on paperilla helppoa. Tarvitsen jonkinlaisen kannustimen aloittamiseen.

Minulle juoksemisen aloittamiseen on toiminut kolme päämotivaattoria: kunnon kohottaminen lenkkejä pidentämällä, syöminen ja data. Kaikille näille oli oma paikkansa ja aikansa. Valehtelisin, jos väittäisin, että olisin innostunut juoksemisesta opiskeluaikana, jos vain olisin ostanut GPS-mittarin. Samoin, en usko, että pelkkä lenkkien pidentäminen olisi toiminut motivaattorina muutettuani takaisin Suomeen.

En usko, että yhdessäkään itseään kunnioittavassa juoksukirjassa neuvotaan juoksemaan koko ajan pidempiä lenkkejä, juomaan kaljaa ja syömään ranskalaisia aina lenkin jälkeen tai käyttämään enemmän aikaa datan analysointiin kuin itse juoksemiseen. Niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, nämä kolme toimivat omalla kohdallani. Olisinko päässyt parempaan kuntoon ja hoikistunut, jos olisin tehnyt lenkkini joillain muilla (eli järkevillä) tavoilla? Aivan varmasti. Olisinko innostunut juoksemisesta samalla tavalla kuin nyt olen innostunut? Tuskin.

Millaisia muistoja sinulla on juoksemisen aloittamisessa? Tai jos yrität aloittaa juoksemista juuri nyt, millaisia keinoja olet kokeillut? Itse olen aloittanut juoksemisen kymmeniä kertoja. Ainoastaan kolme yllä kuvattua tapaa ovat saaneet juoksemisen juurrutettua osaksi sen hetkisen elämäni rutiineja. Vanhetessani ja elämäntyylini muuttuessa odotan innolla, mikä saa minut lenkille tulevina vuosina. Aika näyttää.

Aiheeseen liittyvät muut artikkelit:  
Näin lopetat vitkastelun

Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste

Mitä yhteistä on sijoittamisella ja ruokavaliolla?

Lihavasta laihaksi

Yksinkertainen mittari takaa tehokkaan tuloksen

3 neuvoa, joita ei kannata antaa nuorelle

Elämä ilman alkoholia

Järkevien ostopäätösten tekeminen väsyneenä ei ole helppoa

Yksinkertainen tapa testata meditointia

Positiivista voimaa muiden mielipiteistä

Miten saada hedelmien syömisestä rutiini? - esimerkkejä epäonnistumisista

5 hyödyllistä tapaa, jotka ennustavat tulevaa

Mikään ei kuvaa tulevaisuuttani todennäköisemmin kuin nykyiset tapani. Sanon todennäköisemmin, koska luonnollisesti tulevaa ei voi varmuudella ennustaa. Mutta jos veikata pitää, niin se, mitä teen nyt kuvaa aika hyvin tulevaa.

Sijoitusmarkkinoista voi sanoa, että on todennäköistä, että nykyinen trendi jatkuu (oli se sitten ylös- tai alaspäin), mutta on varmaa, että trendi kääntyy jossain vaiheessa. Samaa pätee elämässä. Nykyiset rutiinini ja tapani todennäköisesti jatkuvat sellaisinaan, mutta muuttuvat jossain vaiheessa.

Aiemmin minulla oli tapana asettaa itselleni tavoitteita. Kuinka hoikka minun pitäisi olla, mihin aikaan juoksisin puolimaratonin tai missä vaiheessa muuttaisin ulkomaille. Tavoitteissa ei sinänsä ole mitään pahaa. Kuitenkin, aiheutan itselleni ongelmia, jos annan tavoitteille liikaa valtaa.

Lapsille opetetaan, että hampaat pitää pestä pari kertaa päivässä. Tässä on kyse tavasta. Me aikuiset ajattelemme, että meidän pitää laihtua 5, 10 tai 15 kiloa vuoden loppuun mennessä. Luomme siis itsellemme tavoitteita. Tavoitteet ovat ainoastaan ja parhaimmillaan tapojen sivuvaikutuksia. Ei mitään muuta. Rutiinit ja uteliaisuus merkitsevät enemmän kuin tavoitteiden saavuttaminen.

Pyrin seuraamaan viittä eri tapaa. Sanon "pyrin", koska en täysin tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Yritän olla armollinen itselleni. Uskon näiden tapojen hyödyttävän minua pitkällä aikavälillä. Miksi pitkällä aikavälillä? Pitkällä aikavälillähän kuolen. Se on totta. Kuolen varmasti, mutten todennäköisesti ihan vielä.

1. Meditointi (päivittäin)

Mitä se tarkoittaa: Meditointi auttaa minua rentoutumaan. Meditointiharjoituksen jälkeen pystyn hetkellisesti laittamaan stressaamiseni kohteita oikeampiin mittasuhteisiin. Jaksan keskittyä aiempaa paremmin ja tiedostan tunteeni selkeämmin.
Mitä se ei tarkoita: En lopeta turhaa stressaamista, pienistä asioista ärsyyntymistä ja typerää käyttäytymistä. Meditointi ei ole ihmepilleri, joka parantaa vikani.
Ennuste tulevaisuudesta: Ehkä stressaan ja ärsyynnyn harvemmin ja käyttäydyn hiukan paremmin kuin aiemmin. Uskon meditoinnin auttavan minua hyväksymään ja käsittelemään töppäykseni ilman, että itsetuntoni romahtaa joka ainoan mokan jälkeen.

Tykkään meditoida lattialla maaten.

2. Lukeminen (päivittäin)

Mitä se tarkoittaa: Kirjojen lukeminen on minulle rentouttavaa vapaa-aikaa. Pystyn lainaamaan hetkeksi jonkun toisen aivoja. Voin matkustaa toiselle puolelle maapalloa tai toisenlaiseen kaveriporukkaan ilman, että minun täytyy poistua kotisohvalta.
Mitä se ei tarkoita: En ole lopettanut telkkarin katselua. En aina jaksa lainata toisen aivoja niin, että jaksaisin keskittyä sivutolkulla kuvittelemaan jonkun toisen kirjoittamaa moniulotteista maailmaa. Highlander, Rocky 4 tai Game Of Thrones rentouttavat silloin tällöin aivan eri tavalla kuin kymmenen sivua Monte-Criston kreiviä, Puhdistusta tai Sinuhea. En usko muuttuvani aiempaa sivistyneemmäksi tai sivistymättömämmäksi vaikka lopettaisinkin telkkarin katselun.
Ennuste tulevaisuudesta: Romaaneja lukemalla säilytän edelleen mielenkiintoni eri asioihin ja teemoihin sekä parannan keskittymiskykyäni. Lukemisen avulla joudun/pääsen pohtimaan, mitä itse toimisin kirjoissa kuvailluissa tilanteissa. Tiedostan omat periaatteeni ja etiikkani paremmin.

Yleensä lainaan kirjat elukulaitteeseeni Ellibskirjastosta.

3. Urheilu (noin joka toinen päivä)

Mitä se tarkoittaa: Juoksen, pyöräilen, uin sekä teen haukkaa ja penaa (enemmän tietenkin penaa) lähes viikottain. Puran ylimääräistä energiaa asfalttiin, uima-altaaseen ja kylmään rautaan sen sijaan että tarttuisin pulloon, kiusaisin pienempiäni tai lihoisin sohvalla.
Mitä se ei tarkoita: En uhraa kaikkea maraton- ja triathlonaikani parantamiseen tai että saisin takakyykyssä nostettua 150 kiloa. En sylje lasiin, ärsyyntyneenä tiuskin edelleen syyttömille ja välillä vedän huolella sipsejä Netflixiä katsellen. Urheilusuoritukseni eivät ole kaikki kaikessa.
Ennuste tulevaisuudesta: Nukun paremmin, kun liikun. Selviän arkiaskareista paremmin kuin jos olisin 10-15 kiloa raskaampi (kuten vielä jokin aika sitten olin). Olen yleisesti paremmalla tuulella.

Juoksu on ykkösharrastukseni.

4. Kirjoittaminen (vähintään viikoittain)

Mitä se tarkoittaa: Naputtelen tasaisesti ajatuksiani tähän blogiin. Kirjoittaminen auttaa jäsentämään näkemyksiäni itsestäni ja miten näen maailman ympärilläni. Pystyn purkamaan henkisiä patoutumiani ruudulle kaikessa rauhassa ilman, että kukaan tulee keskeyttämään keskeneräisiä ja puolivillaisia konseptejani.
Mitä se ei tarkoita: Vaikka kuinka kirjoittaisin, on käsitykseni itsestäni, muista ja maailmasta edelleen kovin vaillinainen. Ajatusvirheeni ja tiedostamattomat olkinukkeni eivät kokonaan katoa mihinkään.
Ennuste tulevaisuudesta: Käsitykseni itsestäni kirkastuu. Pystyn paremmin keskittymään itselleni tärkeisiin asioihin sen sijaan, että laukoisin koko ajan tyhjänaikaisia kommenttejani joka asiasta joka suuntaan. En tuhlaa yhtä paljon energiaa julkiseen viisasteluun kuin aiemmin (vaikka aivan varmasti jatkan sitäkin).

5. Säästäminen (kuukausittain)

Mitä se tarkoittaa: Säästän kuukausittain tasasumman osake- ja/tai korkomarkkinoille. Varallisuuteni karttuu hitaasti, mutta varmasti. Säästämisestä huolimatta minun ei tarvitse tinkiä elintasostani.
Mitä se ei tarkoita: Rahahuoleni eivät katoa kokonaan. Minusta ei tule miljonääriä enkä pysty koskaan ostamaan Ferraria, lentokonetta tai syömään viikoittain Michelin-tähden ravintoloissa. Vaatteeni eivät ole viimeisintä muotia enkä asu Kööpenhaminan keskustassa 200 neliöisessä kattohuoneistossa.
Ennuste tulevaisuudesta: Taloudellinen asemani paranee jatkuvasti. Yllättävät taloudelliset kriisit eivät vaikuta dramaattisesti elintasooni. Varallisuus antaa liikkumatilaa tehdä erilaisia päätöksiä asuinpaikasta, elintasosta ja käyttämistäni palveluista.

Hajautan osakesäästöni maantieteellisesti.

Tulevaisuus

Nämä viisi ydintapaani muodostavat perustan tulevaisuudelleni. Uskon olevani tietoisempi itsestäni, uteliaampi, terveempi, ajattelevaisempi ja varakkaampi tulevaisuudessa. Tästäkin huolimatta, mitä tahansa voi sattua. Jos esimerkiksi kompastun ja jalkaani tulee jokin pysyvä vamma, joudun luopumaan juoksemisesta. Keksinkö silloin jonkin uuden rutiinin? Ehkä. Tai sitten keskityn enemmän nykyisiin rutiineihini.

Onko sinulla joitain rutiineja tai tapoja, joita olet alkanut tehdä viime aikoina tai aikuisiällä? Mikä sai sinut pitäytymään rutiinissasi? Olisi mukava kuulla, mitkä seikat rohkaisevat sinua rutiinien suorittamiseen.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Olen vapaa-ajalla mieluummin utelias kuin tavoitteellinen
Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste
Yksinkertainen tapa testata meditointia
3 yksinkertaista meditaatioharjoitusta
Mindfulnessin hyödyt
Turha stressaaminen, häpeä ja ikävä
Kirjastosta
Yksinkertainen mittari takaa tehokkaan tuloksen
Mikä on olennaista maratonilla?
Lihavasta laihaksi
Säännöt säästämiseen
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Lapsettomuusfaktoja
Miten tavoite eroaa unelmasta?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan
Kuinka paljon on riittävästi?

Pelko - elämän suurin ajuri

Pelkoja on erilaisia. Aiheellisia ja aiheettomia, suuria ja pieniä, yllättäviä ja varmoja. Joihinkin pelkoihin voi vaikuttaa joko tekemällä tai tekemättä jättämällä ja molemmista voi seurata hyvää tai pahaa.

Mikään ei laita toimimaan niin tehokkaasti kuin pelko. Kun loppuvuodesta 2014 ilmoitin kavereilleni muuttavani Tanskaan, hämmennyin kommentista, joka tuli useamman kaverin suusta: "Oletpa rohkea, kun uskallat lähteä." En ollut ajatellut, että ulkomaillemuutto olisi millään muotoa rohkeaa. Päinvastoin. Ajattelin, että kotimaahan jääminen olisi ollut rohkeaa.

Ulkomaille muuttoni päämotivaattorina oli pelko, ei rohkeus. Pelkäsin muun muassa tylsistymistä, tyytymistä ja taantumista. Vaikka olenkin rutiinien ja säännöllisen elämäntavan ylin ystävä, tylsistyn helposti. Tylsistymiseni johtaa ärtymiseen ja se ei ole kaunista katsottavaa, ei minulle eikä varsinkaan muille. En ollut valmis tyytymään silloiseen elämääni vaikkei siinä mitään vikaa ollutkaan. Pelkäsin jämähtäväni ja taantuvani omassa pienenevässä kuplassa eläväksi ihmiskatkeroksi.

Eniten kuitenkin pelkäsin muuttumattomuutta. En halunnut löytää itseäni kymmenen vuoden päästä asumasta Kalliosta ja joka viikonloppu bilettämästä Bar Loosesta (niin hauskaa ja huikeaa kuin molemmat olivatkin, mutta aikansa kutakin).

En ole koskaan asunut pohjoismaiden ulkopuolella (vaihto-opiskelua ei lasketa), mutta uskallan väittää, että muuttaminen yhdestä pohjoismaisesta pääkaupungista toiseen ei aiheuta maailman suurimpia kulttuurishokkeja. Enkä sellaista hakenutkaan. Ajattelin koko ajan, että jos elämä ei lähdekään luistamaan Kööpenhaminassa, voin aina muuttaa takaisin Suomeen. Tuossa tapauksessa minun ei olisi tarvinnut pelätä aiemmin mainittua tyytymistä, koska olin jo kokeillut jotain muuta. Noh, spekuloinnit sikseen, asun edelleen Tanskassa, joten kai olen ollut enemmän kuin tyytyväinen elämääni.

Møns Klint - yksi Tanskan nähtävyyksistä.

Ulkopuoliset vaikutteet

Haluaisin sanoa, että urheilen, koska nautin liikkua ulkona, haastaa itseäni ja tavata uusia ihmisiä liikuntaharrastusteni yhteydessä. Todellisuudessa urheilen, koska muutoin pelkään lihovani, sairastuvani sydän- ja verisuonitauteihin sekä menettäväni lihaskuntoni kuuskymppisenä. En usko, että juoksisin maratoneja, tekisin haukkaa ja penaa (enemmän tietenkin haukkaa) tai olisin opetellut uimaan, jos media ei olisi pelotellut erilaisilla sairauksilla, esitellyt Menestyvät Ihmiset hyvännäköisinä tai kertonut hoitokotien lattioille kuolleista vanhuksista. Uhkakuvat ja pelottelut saavat hien virtaamaan ihollani.

Sama pelko ohjasi opiskelujani. Kauppatieteet eivät varsinaisesti koskaan olleet intohimoni ja päädyin opiskelemaan jonkinlaisen täysin itsekeksimäni palkka/kiinnostus-matriisin perusteella. Pakko kuitenkin mainita, etten ole missään vaiheessa katunut opinalaani ja nykyisillä tiedoilla tekisin täsmälleen samat päätökset kuin ylioppilaskirjoitusten aikaan (noh, ehkä miettisin lukio-oponi neuvoa hakea Hankenille tarkemmin, koska JOSTAIN pitää aina jossittella). Tykkäsin alastani opiskeluaikana ja tykkään edelleen.

Haalarimerkki opiskelusta :)

Kouluttautumiseen kannustetaan usein lupaamalla parempaa palkkaa ja varmempia työllisyysmahdollisuuksia. Itse käänsin nämä päässäni niin, että jos en opiskele (tarkemmin: jos en opiskele YLIOPISTOSSA), minulla ei tule olemaan rahaa eikä kukaan palkkaa minua.

Sallinette minun syleillä maailmaa hetken, joten kysyn, miksi opinto-ohjauksen tunneilla ei koskaan esitelty listaa onnellisimmista ammateista? Tai jos esiteltiin, niin ei kovin hyvin, koska sellainen ei ole jäänyt päähäni vaikka teininä jaksoin AINA olla hereillä ja terävänä ja fiksuna ja kypsänä kaikilla lukion tunneilla koko kahden ja puolen vuoden ajan (jos joku lukioaikaisista opettajistani lukee tämän, pyydän, leiki mukana, kiitos). En ainakaan muista, että liikunnanohjaajan tai ohjelmistosuunnittelijan ammateista olisi edes mainittu. Toisaalta, enpä tiedä miten se olisi vaikuttanut. Kun pelko menetetystä toimeentulosta ja menetetystä onnellisuudesta laitetaan rinnakkain, uskon hävettävän monen valitsevan tosipaikan tullen toimeentulon.

Valistuksen lapsi

Koulun huume- ja seksivalistus upposivat minuun kuin naula vanhaan ihmiseen. "Ei ole olemassa kuin kovia ja vielä kovempia huumeita" kaikuu edelleen korvissani. Porttiteoriaan uskovana en ole vielä tänäkään päivänä käyttänyt minkäänlaisia huumeita, enkä usko koskaan edes kokeilevani. Yksikin kokeilu veisi minut saman tien Christianiaan piikittämään itseni hengiltä. Se olisi kanttu vei parissa viikossa.

Samoin olin varma, että yksi suojaamaton yhdyntä aiheuttaa vähintään kupan ja pidemmällä aikavälillä AIDSin. Täysin varmasti. Sen lisäksi alkunsa saisi lapsi, joka joutuisi kasvamaan aikuiseksi harteillaan tarina isästään, joka ei uskonut koulussa annettuun valistukseen (ja joka kuoli Christianiassa piikitettyään itseään yhden kerran liikaa).

En anna pelon voittaa

Parhaimmillaan pelko saa tekemään asioita, jotka ovat hyväksi meille, mutta pahimmillaan lamauttaa meidät paikoilleen. Mielestäni tärkeintä on tiedostaa omat pelkonsa, niin järjettömiä kuin ne ovatkin.

Pelkään punkkeja. Luen keväisin ja kesäisin kaikki punkkeihin liittyvät lehtijutut ja panikoin sisätiloissa pitkähihaisessa paidassa ja pitkälahkeisissa housuissa, joiden päälle olen vetänyt sukat sääriin asti. Sen sijaan mikään ei estä minua toikkaroimasta kesäiltana baarista pyörällä kotiin vaikka hyvin käsitän, että Kööpenhaminassa liikenneonnettomuudet ovat paljon todennäköisempiä kuin punkit. Käsitän, mutta en välitä. Ja tätä dilemmaa en puolestaan voi käsittää.

Niin järjetön kuin punkkipelkoni onkin, pyrin tiedostamaan sen niin, etten jää paitsi mistään tavallisesta. En esimerkiksi jätä väliin piknikkiä, marjojen poimimista tai avojaloin ruohikossa kävelemistä. Näissä tapauksissa pelkään enemmän sitä, että jään jostain paitsi (nuorisokielellä FOMO eli Fear Of Missing Out) kuin punkkeja.

Miten sinä käsittelet pelkojasi? Itse pyrin stoalaisena tiedostamaan omat motiivini pelkoihin ja järkeistää ne mahdollisimman sopiviksi. Uskon myös meditoinnin tehneen hyvää minulle. Onko sinulla hyviä vinkkejä, miten peloista huolimatta voi elää täysipainoista elämää? En koskaan tiedä, mikä pelko alkaa ohjata minua seuraavaksi.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

Lihavasta laihaksi
Mikä on olennaista maratonilla?
Postikortit pitäisi kieltää
Yksinkertainen tapa testata meditointia

Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste

Mitä tahansa uutta kokeilenkin, sorrun usein havittelemaan pikavoittoa sen sijaan, että keskittyisin peruspalikoiden rakentamiseen. Enkä ole ainoa, joka ajattelee näin. Kun kaverini kysyvät minulta neuvoa puolimaratontreeneihin, lähes kaikki nostavat esiin intervallit*. Intervallien sijaan juoksuharrastuksen alussa pitäisi mielestäni pääpainon olla peruslenkeissä, ei intervalleissa, mäkivedoissa tai porrastreeneissä.

Olen saanut jonkinlaisen juoksijagurun maineen paikallisten kavereideni keskuudessa. Gurun maineella tarkoitan sitä, että useat kaverini ovat kysyneet neuvoa, kun heidän tavoitteenaan on ollut juosta Kööpenhaminan puolimaraton. Usealla kaverilla tarkoitan noin kolmea henkilöä (kaksi olisi "pari" tai "muutama", joten "usea" on ihan relevantti termi).  Guruiluni johtuu enemmänkin puheistani kuin juoksusaavutuksistani.

Kysymys kuuluu yleensä näin: "Olen todella huonossa kunnossa, mutta haluasin päästä parempaan kondikseen, joten tarvitsen jonkinlaisen tavoitteen motiivikseni. Maraton on liian pitkä matka, mutta puolimaraton voisi olla mukava. En ole oikeastaan juuri koskaan juossut, joten minkälaisia intervallitreenejä minun pitäisi tehdä ja kuinka usein, jotta selviytyisin puolimaratonista?"

Kovimmiksi intervallitreeneikseni lasken kilometrin vedot. Kuva Cop Run -viestistä, jossa juostaan kolmen hengen joukkuiessa viisi kertaa kilometri (per jäsen).

Oikea vastaus

Vastaan aluksi kannustaen, että puolimaraton on hieno tavoite. Liikunnan riemun ilosanoman julistaminen on ihanaa. Kun aluksi olen ollut tapojeni ja luonteeni vastaisesti kiva ja mukava, annan kaverilleni teknisesti mielestäni oikean, mutta sosiaalisesti täysin väärän vastauksen.

"Käy lenkillä noin kolme kertaa viikossa kolmen-kuuden kuukauden ajan ennen puolimaratonia. Lenkit voi olla noin viidestä kilometristä reiluun kymmeneen kilometriin. Jos olet nukkunut edellisenä yönä huonosti tai työstressi painaa, jätä lenkki väliin tai juokse hieman lyhyempi lenkki. Katso vähän mitä syöt ja juot. Nauti treenaamisesta. Jos parin ensimmäisen kilometrin jälkeen tuntuu pahalta, käänny kotiin. Ja ne intervallit voit unohtaa heti, katsotaan niitä myöhemmin."

Väärä vastaus

Näen usein kysyjän silmistä, että tämä ei ollut sellainen vastaus, jota hän odotti. Miksi? Sen vuoksi, että jokainen peruskoulun käynyt pystyy päättelemään saman itse (se siitä guruilusta...). Mutta jostain syystä tuntuu, että peruspuurtaminen ei riitä vastaukseksi.

Liian ilmeiset perusasiat vaativat vain suorittamista. Tasaisella sykkeellä tutuissa ympäristössä juokseminen on monelle meistä kaikkea muuta kuin jännittävää ja seksikästä. Uuden aloittaminen olisi paljon hienompaa jollain erikoisemmalla tavalla (kuten esimerkiksi intervallitreenillä). Vaihtelu on juoksutreeneissä hyvä mauste, mutta peruspuurtaminen on kehittymisen kaurapuuroa ja ruisleipää.

Jos peruspuurtamisesta ei nauti, niin puolimaratonkokemuskin jää puolitiehen. Prosessista pitää nauttia! Ja sitä paitsi, jos peruspuurtaminen ei kiinnosta, loppuu motivaatio intervallienkin vetämiseen hyvin lyhyeen.

Pikavoitto on paras voitto

Uusien asioiden sisäistäminen on hidasta puuhaa. En oppinut soittamaan kitaraa hetkessä, puolimaraton aikani parani tunnilla vasta vuosien harjoittelun jälkeen enkä neljän vuoden mamuilun jälkeen osaa vieläkään tanskaa sujuvasti. Siitä huolimatta lankean aina uusissa kokeiluissa kuvittelemaan, että oikeilla neuvoilla, tekniikalla ja asenteella opin mitä vain käden käänteessä. Ymmärrän erittäin hyvin, miksi juuri intervallitreenit kiehtovat juoksuharrastuksen alussa.

En missään nimessä väheksy neuvojen kysymistä. Olen huomannut, että oikeilla ohjeilla vältän oppimisprosessin pahimmat karikot. Ongelmana kuitenkin on, että internet on täynnä mitä mielikuvituksellisimpia ohjeita. On totta, että intervalliharjoittelua voi käyttää osana puolimaratontreeniä. Mutta sopiiko se kaikille? Tai kaikkiin tavoitteisiin? En usko. Tai ainakaan intervallitreenistä ei kannata aloittaa ennen kuin perusteet on valettu kuntoon.

Puolimaratonilla pitää nauttia

Juoksin ensimmäisen puolimaratonini Rovaniemellä 2009. Aikaa kului 2 tuntia 37 minuuttia ja olin miesten sarjan neljänneksi viimeinen. En kysynyt neuvoa treenaamiseen, en hakenut tietoa valmistautumisesta enkä tajunnut, kuinka rankka veto reilun 21 kilometrin hölkkä on.

Vuosien varrella tehtyjen järkevien ja vähemmän järkevien treenien jälkeen onnistuin parantamaan puolimaratonaikaani reilulla tunnilla. Vaikka olenkin tehnyt intervallitreenejä, eivät ne ole koskaan olleet treeniohjelmani ytimessä.

Olisinko parantanut aikaani aiemmin tai nopeammaksi, jos olisin tehnyt enemmän intervallitreenejä? En tiedä. Ehkä. Aivan sama.

Kestävyysliikunnassa aika ei ole tärkeä. Tärkeintä on nauttia liikkumisesta ja prosessista. Kun on tehnyt parhaansa, sen täytyy riittää. Millään muulla ei ole mitään merkitystä.

Pahimmillaan olisin voinut laittaa itselleni liian kovat tavoitteet liian pian. Se olisi voinut johtaa pettymykseen. Minulla on kuitenkin muitakin murheita, joten en enää stressaa juoksuajoistani. En ainakaan tällä hetkellä. Voihan se olla, että lankean taas tavoittelemaan jotain täysin yhdentekevää liian hanakasti ja liian nopeasti.

Mitä sinun mielestä pitäisi tehdä, jottei pikavoittoideologia veisi motivaatiota harjoitteluun? Itselläni kärsivällisyys tuntuu monesti olevan turhan niukka luonnonvara. Toivottavasti kärsivällisyyteni kehittyy, kunhan vain kärsivällisesti jaksan kehittää kärsivällisyyttäni.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:  
Mitä tapahtuu, kun unelma toteutuu?
Kielen opiskelusta
Turha stressaaminen, häpeä ja ikävä
Yksinkertainen mittari takaa tehokkaan tuloksen

* Intervallitreeni voi esimerkiksi tarkoittaa, että ensin juostaan lyhyt matka lujaa ja sen jälkeen palautellaan hetki. Tätä toistetaan muutaman kerran. En jaksa kirjoittaa enempää, joten googletin sinulle valmiiksi videon:

4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä

Pitkäjänteisyys, uteliaisuus ja hyvinvointi ovat olennaisia osia sekä liikunnassa että säästämisessä. Ne myös kiinnostavat monia. Sanomalehdissä on yleensä omat osiot urheilulle ja taloudelle. Päätin listata neljä tekijää, jotka mielestäni ovat olennaisia sekä liikkumisessa että säästämisessä.

Aloitin kuukausisäästämisen jo ennen opiskeluita. Kesätyö pankissa takoi päähäni jatkuvan säästämisen hyödyt. Säännöllisen urheilun sen sijaan aloitin vasta opintojen jälkeen. Löysin sopivan rytmin liikunnalle, kun olin saanut normaalin yhdeksästä-viiteen -rutiinini kuntoon. Jälkikäteen ajateltuna säästämisessä ja liikkumisessa on monta yhdistävää tekijää.

Lenkille!

1. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa

Aloitin säännöllisen lenkkeilyn 26-vuotiaana. Lenkkeilyä edelsi rankka opiskelubiletysputki, joka ei varmastikaan edistänyt terveyttäni millään tasolla. Jos olisin jättänyt bilettämisen vähemmälle ja keskittynyt enemmän urheiluun, olisi maratonennätykseni varmuudella alle 3 tunnin. Jos olisin sijoittanut kaikki bilettämisestä säästämäni rahat Applen osakkeisiin, olisi minulla paljon enemmän rahaa.

Jos ja jos. Jossittelulla ei ole mitään arvoa. Vain se, mihin voin tällä hetkellä vaikuttaa, on tärkeää. Vaikka tuskin koskaan pääsen alle kolmen tunnin maratonin alittamisen vaatimaan kuntoon, kannattaa minun siitä huolimatta lenkkeillä, jotta olisin neljän tunnin alituksen kunnossa. Samoin voin nykyään säästää kuukausittain itselleni sopivan summan ja katsoa myöhemmin, mihin se riittää. Näkökulma ja rehellisyys itseäni kohtaan on kaikkein tärkeintä.

2. Mielihyvä ja turvallisuus

"Tiedättekö mikä on ainoa asia, joka tuottaa minulle mielihyvää? Se, kun näen osinkojen virtaavan tililleni." - John D. Rockefeller (vapaa suomennos: Jasso) https://www.brainyquote.com/quotes/john_d_rockefeller_129792

Tunnen mielihyvää kuukausittain, kun ostan palkastani säästämilläni rahoilla indeksiosuusrahastoja. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että koen pystyväni säästämään kuukausittain niin, etten koe jääväni paitsi mistään. Sen lisäksi säästäminen luo tunteen turvallisuudesta. Jos minulle sattuu jotain yllättävää, pystyn käyttämään säästämiäni rahoja eikä minun (välttämättä) tarvitse pyytää lainaa tai apua muualta.

Markkinoille!

Lenkin tai puntin jälkeen oloni on raukea. Treenin jälkeisenä yönä nukun yleensä paremmin. Dopamiini lähtee virtaamaan ja tunnen huojennusta. Uskon liikunnan auttavan minua pysymään myös jatkossa paremmassa kunnossa. Toivon, että säännöllinen liikunta ehkäisee joitain sairauksia ja auttaa minua pysymään kondiksessa myös vanhempana.

3. Vaikutukset näkyvät pitkällä aikavälillä

"Korkoa korolle on maailman kahdeksas ihme. Joka sitä ymmärtää, tienaa sen; joka ei ymmärrä, maksaa sitä.” - Albert Einstein https://www.sijoittaja.fi/53597/korkoa-korolle/

Yksittäinen lenkki ei juurikaan vaikuta mihinkään. Samoin ei kerran säästetty osuus kuukausipalkastani auta kriisin aikana juurikaan. Jos kuitenkin jaksan lenkkeillä, uida ja tehdä sekä haukkaa että penaa (enemmän tietenkin penaa) viikottain, näen tuloksia ensisijaisesti kropassani mutta myös mielessäni.

Korkoa-korolle -ilmiö kasvattaa kuukausisäästöjäni yhtä tehokkaasti kuin 1900-luvun pakastimet kasvattivat freonien määrää ilmakehässä. Erona kuitenkin se, että freonit tuhosivat otsonikerrosta, kun säästöni turvaavat elintasoani pitkällä aikavälillä.

4. Kiinnostuksen kasvu epäsuoriin aiheisiin

Lenkkeilyn aloittamisen jälkeen kiinnostuin myös siitä, miten pystyn kehittämään juoksuani. Otin selvää levosta, ravinnosta ja apuvälineistä. Noin kolmikymppisenä tajusin, että kahdeksan tunnin yöunet hakkaavat tehollaan kuuden tunnin yöunet kuin Iivo Niskanen Aleksander Bolshunovin Pyeongchangin olympialaisten 50 kilometrilla. Kahdenkymmenen vuoden laihduttamisen jälkeen söin isoja annoksia ruokaa hyvällä omatunnolla. Sykemittarilla mittailin ja vertailin maksimi- ja leposykkeitä.

Puntille!

Säästämisessä kiinnitän huomiota kulutukseni lisäksi myös maailmantalouteen sillä erolla, että kulutukseeni voin vaikuttaa, mutta maailmantalouteen en. Vaikka pyrin pitämään säästämisinstrumenttini mahdollisimman yksinkertaisina, on minusta mielenkiintoista seurata, millaisia tuotteita eri rahoituslaitokset tarjoavat.

Samalla jaksan ihmetellä, kuinka talousmedia vetää yksinkertaisia johtopäätöksiä päivittäisistä muutamien prosenttien nousuista ja laskuista. Luulisi heidän tietävän, kuinka monimutkainen härveli maailmantalous on ja kuinka sitä ohjaavat markkinavoimat harvoin toimivat järkevästi lyhyellä aikavälillä.

Unohdinko jonkun asian listalta? Tai yhdistävätkö nämä neljä pointtia liikunnan ja säästämisen lisäksi vielä jotain muutakin?

Aiheeseen liittyvät postaukset:
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Säännöt säästämiseen
Lihavasta laihaksi
Kuinka paljon on riittävästi?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan

8 askelta kohti parempaa elämää

Self-help -kirjallisuus elää elämäntapaohjeista. Parhaimmillaan listat perustuvat tutkittuun tieteeseen. Pahimmillaan (ja useinmiten) ohjeet ja neuvot ovat ympäripyöreitä latteuksia itsestäänselvistä asioista.

Elämäntapablogini ei ole elämäntapablogi ilman kunnollista "kohti parempaa elämää" -listaa. "Parempaa elämää" julistavat listaukset ovat blogimaailman peruskauraa. Yleensä niiden ansiot ovat enemmänkin tekstin sujuvuudessa kuin todellisessa auttamisessa. Luulen sen johtuvan siitä, että kun faktoista ei tarvitse välittää, on tarinakin lumoavampi.

Yleensä luen "elämän koulun oppi materiaaliin" perustuvia listoja samalla tavalla kuin katson urheilua: harvoin opin mitään hyödyllistä, pääsen jännittämään ja aika kuluu mukavasti. Ykkössuosikkini on Baz Luhrmannin klassikko vuodelta 1997 "Everybody's Free (To Wear Sunscreen)", jonka video löytyy tekstin lopusta. Toinen suosikkini on GSElevator twitter-tiliä pitävän John LeFevren "The 99 rules to live by". Oma listani Luettelemani ohjeet eivät perustu mihinkään muuhun kuin omaan kokemukseeni. Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat tutkittuun tietoon ovat täysin sattumanvaraisia eivätkä todellakaan tarkoituksenmukaisia. Haastan sinut lukemaan listan loppuun asti aivan kuin ohjeet mullistaisivat ajattelusi, väärät käsityksesi ja koko elämäsi! NYT MENNÄÄN: 1. Älä syö joka aamu samaa aamupalaa. (Kiellolla liikkeelle...) Vuorottelen muutaman eri aamupalan kesken, mutta aivan kuten elämässäkin, en tarraudu yhteen ainoaan vaihtoehtoon. Syön aamiaiseksi välillä tuorepuuroa, oikeaa puuroa, leipää, tortillaa (!) ja mysliä. Ja hedelmiä! Aamupalatarjoilun vaihtelu simuloi jatkuvaa muutosta elämässäni sillä erotuksella, että muutokset aamiaisessa ovat täysin omassa kontrollissani.

Hampurilaista en sentään ole vielä syönyt aamupalaksi. Pitäisiköhän kokeilla?

2. Urheile välillä yksin. Vaikka kaveriporukan kanssa liikkuminen onkin hauskaa ja motivoivaa, tykkään välillä liikkua yksin. Yksin hikoillessa ajatukseni pääsevät juoksemaan vapaasti. Tällöin mieltä painavat asiat jättävät pääkoppani ja oloni helpottuu. Tykkään lenkkeillä ja tehdä haukkaa ja penaa (enemmän tietenkin penaa) välillä yksin. 3. Pese hampaat huonommalla kädellä. Huonomman käden käyttäminen auttaa minua tajuamaan, mitä pienet lapset käyvät läpi, kun he opettelevat uusia asioita. Toisin sanoen, pystyn paremmin asettumaan toisen asemaan. Hammastahnan löytyminen otsasta, hiuksista tai reisiltä (?) ei enää olekaan yhtä hauskaa ja ihmeellistä. Näin kehitän empatiakykyäni. 4. Päätä, millaisesta musiikista pidät. Näin yksinkertainen päätös auttaa minua tekemään päätöksiä myös vaikeammissa asioissa. Pääasia on, että olen jotain mieltä. Harva asia ärsyttää niin paljon kuin tyyppi, joka väittää kuuntelevan kaikenlaista musiikkia. Sellaista ihmistä ei olekaan. Itse kuuntelen lähes yksinomaan Iron Maidenia. 5. Säästä kuukausittain tasasumma osakkeisiin. Pienikin varallisuus luo turvaa. Omia suosikkejani säästökohteiksi ovat indeksiin sidotut rahastot ja ETF-rahastot. Laaja-alainen osakerahasto ja kuukausittainen säästäminen hajauttavat riskiä pitkällä aikavälillä. Lue blogitekstini säästämisestä täältä.

Hajautan osakesäästöni ympäri maailmaa eri markkinoille.

6. Jos lukemasi kirja vaikuttaa tylsältä, vaihda kirjaa. John LeFevren sääntö 26 sanoo, että lukemalla pääsee lainaamaan toisen aivoja. Kirjan lukeminen on minulle nautinto siinä missä elokuvan katselu, musiikin kuuntelu tai kaverin kanssa kahvilla käyminen. Jos tiiliskiviklassikko ei nappaa, niin vaihdan johonkin kevyempään (poikkeuksena tähän sääntöön on Sofi Oksasen Puhdistus, jonka ensimmäinen puolikas oli puuduttavaa kuraa ja toinen puolikas käsittämättömän upeaa tykitystä).

Jos kovakantisten kirjojen kantaminen kirjastosta ei nappaa, on e-kirjasto helppo tapa kokeilla erilaisia kirjoja.

7. Lahjoita hyväntekeväisyyteen. Aikaa tai rahaa, aivan sama. Kotimaahan tai ulkomaille, aivan sama. Itse lahjoitan prosentin nettotuloistani Tanskan kirkon ulkomaanavulle. Lahjoittaminen saa aikaan omanlaisensa hyvänolontunteen. Se muistuttaa, kuinka voin olla kiitollinen kaikesta siitä, mistä saan nauttia. Nihilistisesti voisi sanoa, että lahjoituksella ostan itselleni hyvän omantunnon. En kuitenkaan saa antaa nihilismille valtaa!

Ovelta-ovelle rahankeruu oli hieno kokemus, mutta ei ehkä minun juttu. Autan mieluummin rahalahjoituksilla.

8. Aloita joka vuosi jokin uusi harrastus. Uusien asioiden kokeilu pitää mieleni virkeänä. Se ei tarkoita sitä, että jatkan jokaista kokeilua hautaan asti. Kokeilun idea on täysin päinvastainen, Jos se ei nappaa, niin jätän sen kesken ja kokeilen jotain muuta. Olen kokeillut seuraavia asioita: politiikka 2007-2010 - ei-jatkoon, juokseminen 2011 - jatkoon, bloggaaminen 2018 - jatkoon. Onko sinulla jotain elämänohjetta, jota pyrit noudattamaan ja jonka haluaisit jakaa muille? Olisi tosi mahtavaa, jos voisit kirjoittaa omasi kommentteihin. Odotan innolla, että pääsen lukemaan, millaisia asioita pidät tärkeänä!

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

Yksinkertainen tapa testata meditointia

Mikä meitä estää elämästä hetkessä?
Säännöt säästämiseen
Kirjastosta
Kolmenkympin kriisi