Take away -kahvi ja vaurastuminen - kontrolli on säästöä tärkeämpää

Liian moni säästöneuvo käyttää take away -kahvia esimerkkinä säästämismahdollisuuksista. Muutaman euron säästäminen osana vaurastumista on sama kuin väittäisi parinkymmenen punnerruksen jälkeen treenanneen. En tosin tahdo yhtään vähätellä päivittäistä punnertamista. Kaikenlainen liikkuminen on hyvästä. Mutta muutamalla punnerruksella päivässä ei kasvateta lihasta, eikä take away -kahvin skippaamisella vaurastuta. Take away -kahveista säästämisessä ei ole mitään järkeä taloudellisesti. Sen sijaan, se voi luoda hallinnan ja kontrollin tunteen, joka auttaa vaurastumisessa.

Sijoitusporn... eikun sijoitusneuvojen ehkä väsynein esimerkki kertoo, kuinka paljon on mahdollista säästää, kun ei osta take away -kahvia päivittäin (oikeasti, kokeile googlettaa "take away kahvi säästäminen" ja sopivia osumia tulee enemmän kuin keskimääräisessä jääpallomatsissa on pakkasta). Tiivistettynä, arkipäivinä ostettuun take away -kahviin kuluu vuodessa noin 440 € (kahden euron kahvi 220 päivänä vuodessa). Viiden prosentin tuotolla ja 0,2 prosentin hallinnointikuluilla vuosittainen 440 € kasvaa kahdessakymmennessä vuodessa noin viiteentoistatuhanteen euroon.

Vanhaan (hyvään?) aikaan (ennen take away -kahveja) toimi tupakka samanlaisena saatanana säästämisvertailussa. Klassinen tarina, joka ei ole omaa tuotantoa, mutta johon minulla ei taaskaan ole lähdettä, kertoo vanhan pariskunnan keskustelusta.

- Tiedätkö, kuinka paljon olisit voinut vuosikymmenien aikana säästää, jos et olisi tupakoinut päivittäin? kysyy vaimo mieheltään.

- En ole koskaan laskenut. Miksi niin? mies vastaa.

- Tupakointi on niin kallista, että olisit niillä rahoilla voinut ostaa itsellesi vaikka Ferrarin! vaimo sanoo.

- Sinähän et tupakoi? mies kysyy.

- En niin, vaimo vastaa

- Miksi sinulla ei ole sitten Ferraria? mies kysyy.

Onko take away -kahvi suurin este vaurastumiselle?

440 euroa vuodessa on oikeaa rahaa. Toisille se on enemmän, toisille vähemmän. Kansantaloustieteen peruskurssin yliopistossa suorittaneena joudun kysymään, että olisiko mahdollista säästää 440 euroa jostain muualta kuin take away -kahveista? Pienistä puroista kasvaa suuria jokia, mutta metsä pitää nähdä ennen puita.

Jos säästämällä haluaa vaurastua, kannattanee keskittyä ensin isoimpiin kuluihin. Uskon, että take away -kahvin skippaamisella voi säästää. Ennen sitä kannattaa kuitenkin tsekata, olisiko esimerkiksi asumisessa, liikkumisessa tai lomailussa mahdollisuutta säästää.

Asuminen lienee monelle meistä suurin kuukausittainen kulu. Muuttamalla pienempään kämppään edullisemmalle alueelle voi säästää paljon enemmän kuin minkään kahvin skippaamisella. Oma auto voi olla kallis keino liikkumiseen (tosin, joillekin ainoa mahdollisuus, ymmärrän autoilun liittyvät rajalliset säästömahdollisuudet). Olisiko 440 euron vuosittainen säästö helpommin toteutettavissa karsimalla jotain lomareissusta?

Meille, joilla on varaa ostaa päivittäinen take away -kahvimme, ovat tällaiset pohdinnat todellisia ensimmäisen maailman ongelmia. Välillä tuntuu, että käännämme katseemme take away -kahveihin jotta meidän ei tarvitsisi vaivata päätämme muilla ongelmilla. Tai mistä mie tiedän, voihan take away -kahvi olla jollekin todellinen ongelma.

Take away -kahvin skippaamisella on siis erittäin vaikeaa vaurastua (Ramit Sethi on kirjoittanut siitä täällä). En kuitenkaan tyrmää kokonaan take away -kahvien väliin jättämistä hölmönä ideana osana vaurastumista. Mielestäni sen arvo on jossain muussa kuin 440 euron vuosittaisessa säästämisessä. Tietoinen take away -kahvin jättäminen kahvilaan voi luoda tunteen kontrollista, joka säteilee muuhunkin elämään.

Esimerkki omasta elämästäni ja kontrollista

Joka kerta, kun huomaan lihoneeni yli sallitun vaihteluvälini, luon itselleni treenisuunnitelman. Pari juoksulenkkiä per viikko, haukan ja penan (enemmän tietenkin penan) tekemistä puntilla kerran viikossa ja uimista kerran kuussa. Suunnitelman pitää olla vaativa, mutta toteutettavissa. Liian aikaavievä tai raskas suunnitelma ei onnistu, koska motivaationi loppuu muutamassa viikossa.

Aloitan laihduttamisen urheilemalla vaikka tiedän (kuten jokainen peruskoulun suorittanut tietää), että paras, tehokkain ja kestävin tie hoikkuuteen on terveellinen ja tasapainoinen ruokavalio. Sen sijaan, että jättäisin satunnaiset iltakaljat juomatta, Netflix-sipsit syömättä ja pizzaperjantait viettämättä, lähden lenkille.

Keskityn treenaamiseen, koska koen juoksemisen, punttaamisen ja uimisen olevan paremmin kontrollissani kuin syömiseni. Syömisen mielihalujeni tukahduttaminen kuluttaa enemmän henkisiä voimavarojani kuin kaloreita. Minulle on helpompi vetää trikoot jalkaan ja lähteä lenkille kuin jättää liitulakupussi syömättä.

"Valvokaat ja rukoilkaat, ettette kiusaukseen lankeaisi. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko." - Jeesus, Matt. 26:41

Kontrollin tunne

Jos kerran haluan olla hoikka ja tiedän, mitä siihen vaaditaan, niin miksi lihoin alun perinkään? Niinpä, meikämandoliino luottamassa omaan järjenkäyttööni ei eroa millään tavalla milleniaalista, joka luottaa suomalaiseen eläkejärjestelmään.

Laihduttamisessani on kyse kontrollista. Niin vaikeaa ja vastenmieliseltä kuin se kaltaiselleni hyvinvointivaltion pilaamalle etuoikeutetulle korkeakoulutetulle onkin, joudun ottamaan itse itseäni niskasta kiinni ja vastaamaan tekemisistäni. Kun en kerran pysty huolehtimaan syömisestäni, niin sitten huolehdin liikkumisestani.

Yleensä laihdutusprosessissani käy niin, että saan itseluottamusta treenauksesta. Kun hoksaan, että saan itseni muutaman kerran viikossa urheilemaan, alan jossain vaiheessa miettimään, saisinko myös syömiseni kuriin. Itseluottamus toimii kuin se kuuluisa lumipallo, joka Levin Eturinteiden huipulta alas Hullun Poron pihalle pyörittyään on kasvanut moninkertaiseksi.

Epäsuora vaikutus on merkittävä

Joillekin rahankäyttö on sama kuin syöminen minulle: välillä lipsahtaa yli. Samoin kuin oma laihdutuskuurini alkaa täysin toissijaisella toiminnalla (liikunnalla), voi rahankäytön ja säästämisen järkevöinti alkaa take away -kahveista luopumisella. Kontrollin tunne yhdestä osasta omaa rahankäyttöä antaa itseluottamusta keskittyä myös muihin osa-alueisiin. "Miehän pystyn tähän!" -fiilis on aivan liian aliarvostettu pienissä arjen askareissa.

Rutiinien muuttaminen vaatii selkärankaa ja voimia, eivätkä kaikki tietenkään siihen pysty. Jos take away -kahvin nappaaminen on ollut rutiini joka-aamuisella työmatkalla, voi sen lopettaminen olla hankalaa. Jokapäiväinen tietoinen ja kontrolloitu päätös olla tekemättä jotain on raskasta. Samalla se voi olla myös palkitsevaa.

Jos elämältä puuttuu kontrolli, pienen ja merkityksettömän asian hoitaminen voi auttaa eteen päin, kuten itselläni lenkkeily laihduttamisessa. Sama pätee take away -kahviin. Kun pystyn vastustamaan päivittäistä kahvikiusausta, niin ehkä pystyn vastustamaan kiusauksia myös isommissa kuluissa.

Keittiöpsykologian maisterina ja oman elämäni kokemusasiantuntijana väitän, että pienten asioiden hallinta johtaa myös parempaan suurten asioiden hallintaan. Eihän kukaan jääkiekkovalmentajakaan aloita suoraan Leijonien johdossa. Sama liittyy myös itsekontrolliin. Varsinkin silloin, kun se on ollut hukassa.

Oikea vastaus löytyy peilistä

En vähättele take away -kahvin skippaamisen merkitystä osana vaurastumista. Vähättelen sen suoraa rahallista vaikutusta vaurastumiseen (440 euroa vuodessa), mutta korostan sen mahdollista psykologista vaikutusta oman elämän kontrolliin ja parempiin päätöksiin. En usko, että päivittäisen take away -kahvin väliin jättäminen vaikuttaa merkittävästi kovinkaan monen säästämiseen tai taloudelliseen hyvinvointiin. Mutta elämänhallintaan se voi vaikuttaa.

Take away -kahvin ostamatta jättäminen voi olla portti vahvempaan itsekuriin. Vastustamalla pientä päivittäistä kiusausta voi treenata itseään vastustamaan isompia kiusauksia. Ja kun isommat kulut saa reilaan, voi keskittyä hyvällä omatunnolla vetämään kahvit joka ainoasta vastaantulevasta kahvilasta ilman, että se tuntuisi missään kuukausittaisessa säästämisessä.

Oletko sinä kokeillut take away -kahvien skippaamista osana säästämistä? Miltä se tuntui? Olisi mukava kuulla kokemuksia. Take away -kahvihan on vain yksi esimerkki. Vastaavia pieniä kulueriä löytyy varmasti muitakin.

Muut aiheeseen liittyvät postaukset: 

Älä valita, jos voit valita

Matkalla sosiaaliseksi

Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan

Lihavasta laihaksi

Motivaatiota juoksemiseen - 2 tekijää ylitse muiden

Lähes varma tapa oppia melkein mitä vain

Elämä ilman alkoholia

Dokumentit muutoksen ajureina

Lennolta myöhästyminen - kuinka kontrollipiirin tiedostaminen auttaa selviytymään?

Holhousvaltiosta

Miten saada hedelmien syömisestä rutiini? - esimerkkejä epäonnistumisista

Muut säästämiseen liittyvät postaukset:

Epäröitkö säästämisen aloittamista? Kolme vastausta aloituskynnyksen madaltamiseksi
Miten pinnallisuudesta voi hyötyä taloudellisesti - esimerkki aloittelijoille
Kuinka paljon on riittävästi?
Mikset maksa itsellesi palkkaa?

Älä valita, jos voit valita

Liberaalina arvostan valinnanvapautta. Valinnanvapaus antaa mahdollisuuden tehdä omaan elämään liittyviä päätöksiä mitä mielivaltaisimmilla syillä. Tämä voi johtaa huonoihinkin lopputuloksiin. Tästäkin huolimatta, jos Suomeen perustettaisiin liberaalipopulistinen puolue ajamaan laajempaa valinnanvapautta, äänestäisin sitä eduskunta-, euro- ja presidentinvaaleissa useammin kuin kehtaan myöntää.

Korona-kriisin aikaan minulla oli tapana napata kävelylenkeilläni kahvi mukaan läheisestä kahvilasta. Tilasin kahvilan ovelta americanon, maksoin mobilepaylla ja jatkoin matkaani läheiseen puistoon.

Eräällä kerralla, joka jäi viimeiseksi, sama kaava toistui. Tilaus, maksu ja kahvi käteen. Tällä kertaa tarjoilija ei ollut kiinnittänyt take away -kupin kantta kunnolla ja osa kahvista levisi pitkin vaatteitani ja maahan. Jäin seisomaan hölmönä, kun tarjoilijan selkä katosi takaisin tiskin taakse. Ei pahoitteluja, ei paperia, ei mitään.

Kohautin olkapäitäni, nakkasin kannen roskiin ja kävelin puistoon. Päätin, etten enää tilaa kahvilasta mitään.

Kahvi maistuu hyvälle.

Tyyneyden voitto

Mindfulnessia harrastavana stoalaisena pyrin välttämään äkillistä ja harkitsematonta reagointia. Valehtelisin, jos väittäisin, että toimin näin aina. Kahvikuppikansi-tapauksessa onnistuin jostain syystä pitämään kasettini koossa.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin hyväksynyt tarjoilijan käytöksen. Olisinko voinut pyytää paperia? Kyllä, mutta onneksi kahvia ei lentänyt päälleni paljoa. Olisinko voinut mainita tarjoilijalle huonosti kiinnitetystä kannesta? Varmasti, mutta se ei olisi muuttanut mitään. Ehkä tarjoilija olisi kiinnittänyt seuraavan kannen huolellisemmin. Niin stoalainen en kuitenkaan (vielä) ole, että olisin voinut kommunikoida huonosti kiinnitetystä kannesta sekä asiallisesti että tarjoilijan tärkeyden tunteen säilyttäen. Pääsin itse helpommalla olemalla hiljaa.

Valinta: ei enää ikinä tuohon kahvilaan

Kotini lähellä on useita kahviloita. Vaikka edellä mainitusta kahvilasta take away -americanon nappaaminen on ollut helpointa, ei vastaavan kahvin tilaaminen muista lähialueen kahviloista ole mikään Indiana Jones -tyylinen seikkailu täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kantakahvilan vaihtaminen ei vaikeuttanut elämääni juurikaan.

Pääsyy rauhalliselle käytökselleni oli se, että kahvin saantini ei vaikeudu tippaakaan vaikka en enää käyttäisi esimerkin kahvilaa koskaan. Tuolla kahvilalla ei ole minulle mitään merkitystä. Sen sijaan sillä, että saan kävelyretkilleni kahvin mukaan on merkitystä. Sillä, mistä kahvilasta otan sen mukaan, ei ole merkitystä.

Juuri tässä piilee valinnanvapauden kauneus. Minun ei tarvitse hermostua, tehdä numeroa tai valittaa, jos kahvitarjoilu ei toimi jossain paikassa odottamallani tavalla. En jaksa käyttää energiaa "rakentavan" palautteen antamiseen. Negatiivisen palautteen saamisen väitetään olevan lahja . Minkä takia antaisin lahjan palvelusta, johon en ole tyytyväinen ja jota minun ei ole välttämätöntä käyttää jatkossa? Aivan, minun ei kannata uhrata yhtään sekuntia kallisarvoisesta ajastani tällaisen lahjan antamiseen.

Palautteen antaminen on haastavaa

Tilanne olisi kokonaan toinen, jos lähelläni ei olisi muita kahviloista. Jos huonon tarjoilun kahvila olisi ainoa kahvila lähelläni, minulla olisi kaksi vaihtoehtoa. Voisin olla hiljaa ja pelätä joka kerta uutta kahvia hakiessani, että kansi on kiinnitetty huonosti. Tai voisin antaa palautetta. Jälkimmäisessä tilanteessa ottaisin tietoisen riskin. Minulla ei ole mitään käsitystä, kuinka antaa vieraalle henkilölle palautetta oikealla tavalla.

Sama palaute voi toisen korvaan kuulostaa rakentavalta ja toisen korvaan vittuilulta. En tiedä, millainen päivä kannen huonosti kiinnittäneellä tarjoilijalla on ollut. Normaalitilanteessa palautteen saaminen menee maaliin ja henkilö on valmis korjaamaan käytöstään.

Pahimmassa tilanteessa kaikki menee päin helvettiä. Hän on voinut nukkua huonosti, riidellä aamulla partnerinsa, lapsensa tai äitinsä kanssa tai hän on voinut myöhästyä töistä. Itse en tuollaisessa tilanteessa kykenisi vastaanottamaan edes maailman parhaiten, kivoiten ja rakentavimmin annettua palautetta.

Vapaus

Arvostan valinnanvapautta sen vuoksi, että sen avulla voin toimia oman pääni mukaan. Voin asettaa kahvilan pannaan niinkin pienen asian perusteella, kuin huonosti kiinnitetyn kannen mukaan, vaikka edes vaatteeni eivät juurikaan sotkeutuneet. Toisaalta, kansi saattoi olla kiinnitetty oikein. Saatoin omalla puristuksellani löysyttää kannen niin, että kahvit lensivät ulos (en aina hallitse voimiani, sillä olen tehnyt puntilla aika paljon haukkaa ja penaa, enemmän tietenkin haukkaa).

Valinnan mahdollisuus vapauttaa minut selvittämästä, mikä oli totuus. Pystyn kertomaan itselleni oman totuuden ("tarjoilija oli kiinnittänyt kannen huonosti"), koska se ei vaikuta elämänlaatuuni millään tavalla ja näytän itse itselleni omassa päässäni paremmalta. Minulle on henkisesti helpompi välttää jatkossa tuota kahvilaa, kuin pohtia, olisiko maahan lentänyt kahvi ollut oma vikani.

Valinnanvapaus mahdollistaa jaloilla äänestämisen. Itselleni se sopii kaikkein parhaiten, koska päätösvalta on kokonaan omissa käsissäni eikä elämänlaatuni huonone. Mitä sinä arvostat valinnanvapaudessa kaikkein eniten? Itse pidän eniten siitä, että minun ei tarvitse kantaa vastuuta eikä pohtia totuutta. Sen sijaan voin surffata oman totuuteni mukaan ilman, että aiheuttaisin mitään pahaa kenellekään.

Muut aiheeseen liittyvät postaukset:

Mindfulnessin hyödyt

Self-helpin ikivihreä: "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa?" - Dale Carnegie

8 askelta kohti parempaa elämää

Järkevien ostopäätösten tekeminen väsyneenä ei ole helppoa

Säästäminen ja järkevä kuluttaminen voi olla haastavaa. Huolien, väsymyksen ja stressin päälle voi olla liian kuormittavaa tehdä järkeviä taloudellisia valintoja. Kyse ei ole älystä, tiedosta tai matematiikasta vaan käyttäytymisestä. Väsyneenä on haastavaa käyttäytyä järkevästi. Luulen, että moni pienituloinen, sairas tai stressaantunut kokee tätä joka päivä.

Ennen kauppareissua katson lempikauppani bonus-tarjoukset ja lähden haukkana etsimään ale-tuotteita. Tarjoustuotteiden nappaaminen on kaupassakäynnin helpoin osa. Kaltaiselleni astetta pihimmälle tyypille kaikkein vaikeinta on valita kahden samankaltaisen tuotteen välillä.

Vaikka pidänkin kahvista, olen kaikkea muuta kuin kahvisnobi. Lukuisista Tanskan markettikahveista ei löydy kuin muutama, joita pyrin välttelemään. Niitäkään en vihaa vaan mieluummin ostan jotain toista kahvia.

Ehkä.

Kulutan kahvihyllyn edessä liikaa aikaa. Raaskinko ostaa normaalihintaisena sitä kahvia, josta tiedän pitäväni vai haksahdanko ties kuinka monennen kerran piheydessäni ostamaan kaikkein halvinta merkkiä vaikken siitä pidäkään. Päädyn jälkimmäiseen ratkaisuun useammin kuin kehtaan myöntää. Vaikka päätyisinkin itseni kannalta järkevämpään lopputulokseen ja nostaisin ostoskoriini sitä kahvia, josta oikeasti pidän, käyn edellä kuvatun jaakobinpainin j-o-k-a kerta kahvia ostaessani.

Eikä tämä päde ainoastaan tuotteiden vertailuun saman kaupan sisällä. Sehän olisi liian helppoa! Jos olen nähnyt toisen marketin edessä mainoksen tarjoustuotteesta, saatan jakaa kauppareissuni useamman marketin kesken. Aikaa kuluu, mutta saatan säästää kruunuja (ehkä jopa kymmenenkin kruunua eli about 1,3 euroa per kauppareissu tällaisella kikkailulla).

Keväisin on mukava juoda kahvia ulkona.

Väsymys

Muutama kuukausi sitten lähdin käymään kaupassa parin huonosti nukutun yön jälkeen. Nukun välillä huonosti. Varsinkin silloin, kun stressaan. Onneksi näin ei käy kuin muutaman kerran vuodessa. Mutta silloin kun niin käy, tiedän nukkuneeni erittäin huonosti ja toimin puolivaloilla seuraavana päivänä.

Lähin marketti ulkomainosti erinomaista kahvitarjousta. Näin tarjouksen ja rekisteröin sen, mutta en jaksanut ajatella sitä sen enempää. Lähimarketin sijaan lampsin suosikkikauppaani ja otin hyllystä ensimmäisenä vastaan tullutta kahvia. Olin niin väsynyt etten jaksanut tehdä tavallista, mutta täysin järjetöntä, hintavertailua. Halusin vain päästä mahdollisimman nopeaa kotiin lepäämään.

Jälkeenpäin ihmettelin käytöstäni. Miksi toimin vastoin saitaakin saidempaa luonnettani? 

Opetus

Liian monet säästöneuvot muistuttavat, kuinka arjen pienistä kuluista kasvaa pitkällä aikavälillä iso summa. Teknisesti en voisi olla enempää samaa mieltä väitteen kanssa. Jokainen peruskoulun käynyt tajuaa, että mitä vähemmän maksat, sitä enemmän jää säästöön.

Välillä tuntuu, että tuollaisten neuvojen viljely on suoranaista suunsoittoa ja halveksuntaa heitä kohtaan, joilla oikeasti on pulaa rahasta. Pienituloiselle, köyhälle tai muulle rahattomuuden kanssa taistelevalle ei tule yllätyksenä, että "mitä vähemmän maksat, sitä enemmän sinulle jää säästöön".

Oma piheyteni liittyy sataprosenttisesti luonteeseeni. En ajaudu konkurssiin vaikken enää ikinä valitsisikaan kaikkein halvinta kahvipakettia. Minulle hintojen vertailu kahvihyllyllä on jotain täysin älytöntä kikkailua, jolla tyydytän ties mitä tarvettani (jos joku tietää, mitä tarvetta tässä tyydytetään, niin pyydän ettette kerro sitä minulle, en todellakaan halua tietää).

Miten muilla?

Ymmärrän, että kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvä tuuri kuin meikämandoliinolla. En epäile hetkeäkään, etteikö Suomessa riitä perheellisiä, sinkkuja ja jotain siltä väliltä, joiden oikeasti täytyy seurata ruokakauppojen tarjouksia, jotta jääkaapin täytteeksi voi laittaa muutakin kuin pimeyttä.

Voin kuvitella, että jos jonkun on aivan pakko juosta tarjousten perässä, on hänellä muitakin rahaan liittyviä ongelmia kuin kahvipaketin valinta marketissa. Sellainen stressaa (paljon enemmän ja huomattavasti useammin kuin meikämandoliinon satunnaiset stressiyövalvomiset).

Väsymys ja stressi aiheuttavat epämukavan olon. Epämukavasta olosta haluaa vain päästä eroon, hinnalla millä hyvänsä. Ei siinä jaksa ajatella järkevää kuluttamista. Itse en ainakaan jaksa miettiä taloudellisesti järkevintä ostosta.

Muutos omassa ostoskäytöksessäni kuvaamassani kauppareissussa liittyi täysin väsymykseen. En jaksanut välittää.  Mietin vain, että miten hoidan kauppareissun alta pois, jotta pääsen lepäämään.

Jos minä, joka hoidan raha-asiani tunnollisesti ja huolella, muutun pienessä väsymyspöhnässä järkevän ostoskäyttäytymisen tohtori Jekyllistä välinpitämättömäksi herra Jekylliksi, niin miten raskaampi henkinen kuorma vaikuttaa heihin, joilla on jo ennestään talousvaikeuksia?

Muutakin kuin matematiikka

Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että kuvaamani kahvipakettiesimerkki on täysin yhdentekevä puhuttaessa oikeiden ihmisten oikeista rahahuolista. Kuvittelen kuitenkin, että väsymys stressi vaikuttaa myös isoihin ja välttämättömiin talouspäätöksiin. Vaikka näiden edessä pitäisi jaksaa ajatella ja vertailla vaihtoehtoja, ei henkinen kapasiteetti aina riitä järkevään ratkaisuun. Ei ainakaan omalla kohdallani.

Yleensä säästöneuvot ovat yhtä hyödyllisiä, kuin J.D. Rockefellerin sitaatiksi väitetty neuvo rikastumisesta: "Herää aikaisin aamulla, tee kovasti töitä ja löydä öljyä." Neuvot unohtavat, että pelkkä tekniikka ei auta säästämisessä. Jokainen ymmärtää, että säästäminen vaatii tuloja pienempiä kuluja. "Kuluta vähemmän kuin tienaat" on halveksiva, älyllisesti epärehellinen ja ärsyttävä neuvo, varsinkin heikoimmassa asemassa oleville.

Mikä on typerin säästövinkki, joka sinulle on annettu? Missä tilanteissa sinä et käytä rahojasi järkevästi? Sallin itselleni "hölmön" rahankäytön (mitä ikinä se itse kullekin merkitsee) silloin, kun minulla on siihen varaa ja teen sen tietoisesti nauttien. Joskus kuitenkin muun elämän henkinen painolasti saa minut tekemään typeriä ostoksia arjessani. Onneksi näin ei tapahdu usein.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan

Ei kontrollia, ei stressiä

Kuinka paljon on riittävästi?