2.10.2018

Matkalla sosiaaliseksi

Sosiaalisuus ei ole syntymälahja vaan opittavissa oleva taito. Opiskeluaikana minulla olisi ollut mahdollisuus harjoitella sosiaalisuutta enemmän kuin tajusin. Menneiden murehtiminen on kaikin puolin järjetöntä touhua. Varsinkin silloin, kun menneestä ei ole enää varsinaisesti mahdollista oppia mitään. Joka tapauksessa toivon, että olisin ollut opiskeluaikana sosiaalisempi.

”Aamuisin herätessäni evästän itseni päivään kertaamalla mielessäni kaikki ne asiat, joissa olen epäonnistunut, ja kaikki ne mahdollisuudet, jotka olen jättänyt käyttämättä.”

- Timo Niskalaukaus, Nyt on mies!

Niin mukavaa kuin opiskelu mielestäni olikin, olisin voinut tehdä enemmän asioita ja jättää joitakin asioita tekemättä. On hassua huomata, kuinka vähän rahalla, tai oikeastaan rahan puutteella, on tekemistä katumissani asioissa. Niin tärkeää kuin raha jo tuolloin olikin, on se menettänyt merkitystään muistoissani. Jos fuksikevään minä lukisi tämän tekstin, hän varmasti rientäisi välittömästi vetämään nykyajan minua turpaan huutaen: "MITEN NIIN RAHALLA EI OLE MERKITYSTÄ, HÄÄH?".

Ylioppilaskuntien ja ainejärjestöjen vuosijuhlilla oli mahdollisuus tavata uskomattoman upeita tyyppejä. Tässä kuva yli kymmenen vuoden takaa joiltain vuosijuhlilta.

Sosiaaliseksi opetteleminen

Sosiaalisuus on yksi asia, joka on jäänyt harmittamaan opiskeluajoilta.

Löysin kyllä kavereita (hyviä kavereita, parhaita kavereita), mutta sosiaalisuuden suhteen aistini eivät opiskeluaikana auenneet niin laajoiksi kuin ne olisivat voineet. Minulla oli kaikki mahdollisuudet tutustua erilaisiin ihmisiin, joiden seurasta olisin voinut nauttia ja joilta olisin voinut oppia paljon. En kuitenkaan hyödyntänyt kaikkia mahdollisuuksia niin hyvin kuin olisi pitänyt.
Missään ei ole yhtä helppo tutustua uusiin tyyppeihin kuin pikkujouluissa.
Enemmän keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa

Yksi Lapin yliopiston huikeimmista eduista oli se, että tiedekunnat olivat suhteellisen pieniä ja ne erosivat riittävän paljon toisistaan (minun opiskeluaikana tiedekuntia olivat oikeustieteet, taiteet, kasvatustieteet, yhteiskuntatieteet ja kauppatieteet). Se tarkoitti, että omaan pieneen opiskelijakuplaan jääminen oli hyvin vaikeaa, joskaan ei kuitenkaan mahdotonta. Erikoisemmat oppiaineet tarkoittivat sitä, että melko moni tuli kaukaa Etelä-Suomesta vailla mitään valmiita kontakteja. Ja jotta kontakteja sai, piti itse olla aktiivinen luennoilla, tauoilla ja bileissä.

Jälkeenpäin ajateltuna harmittaa, kuinka monet hyvät tyypit menivätkään minulta ohi, koska en osannut keskustella riittävän hyvin.

Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokoukseen vuonna 2008 osallistui allekirjoittaneen lisäksi monta nykyistä päättäjää. Olin tuolloin poliittisen urani huipulla. Minulla ole mitään tarvetta palata politiikkaan.
Mitä opin?

Vaikka opiskeluaikana kiersinkin lähes kaikenlaiset bileet läpi, olisin voinut olla aktiivisempi keskustelija ja muutenkin sosiaalisempi opiskelija. Tuolloin kuvittelin, että sosiaalisuus on puhumista. Nykyään uskon sosiaalisuuden olevan ennen kaikkea läsnäoloa ja kuuntelemista.

Opiskeluaikojen mokista valittaminen ei auta mitään. Tärkeintä on mennä eteen päin. Nykyään yritän olla mahdollisimman avomielinen mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Aina se ei onnistu ja vielä useammin se on vaikeaa. Yritän kuitenkin tiedostaa ne tilanteet, jolloin en jaksa kiinnostua toisesta ihmisestä vain sen takia, että hän on jollain tapaa erilainen kuin minä (nuorempi, vanhempi, vasenkätinen, teenjuoja, jne.).

Yllätyn joka kerta, kun onnistun voittamaan ennakkoluuloni toisia ihmisiä kohtaan. Epäsosiaalisuus tuntuu kuitenkin olevan syvällä luonteessani. Se ei ole syy jättäytyä poissa sosiaalisista tilanteista. Päinvastoin. Juuri sen takia minun pitää mennä kohti sosiaalisia tilaisuuksia.
Hiusten värjääminen ei vaikuttanut opiskeluajan sosiaalisuuteeni.
Jatkoa varten

Koen olevani nykyään suhteellisen sosiaalinen. Sosiaalisuus on pikemmin kovan työn tulos kuin mikään syntymässä jaettu armolahja. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä helpommaksi vieraille ihmisille puhuminen muuttuu.

Uskon, että sosiaaliset taitoni voisivat olla paremmat, jos pääsisin yli kahdesta väärästä teesistä:

1. Kuvittelen, että muita kiinnostaa mielipiteeni
2. Haluan saada kaikki olemaan kanssani samaa mieltä

Kaikkia ei kiinnosta kaikki mielipiteeni ja se on oikein. Olisi aivan kamalaa, jos saisin suostuteltua kaikki olemaan kaikesta samaa mieltä kanssani.

Koetko olevasi sosiaalinen? Koetko, että olet vanhetessa kehittynyt seurallisemmaksi? Olisi mukava kuulla esimerkkejä, joissa olet huomannut selkeän muutoksen sosiaalisuudessasi. Itse koen sosiaalisuuteni kehittyneen hyvin hitaasti ja pienin askelin. Ehkä juuri tästä johtuen koen olevani aiempaa itsevarmempi uusissa tilanteissa. En kuitenkaan ole vielä vielä valmis. Matkani seurallisemmaksi kaveriksi jatkuu vielä. Pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti