30.10.2018

Antaa menneiden olla

Menneiden murehtimisen sijaan minun pitäisi keskittyä enemmän tähän hetkeen. Se ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä. Menneisyys ei saa pilata tätä hetkeä. Jotkin asiat jäävät vaivaamaan pitkäksi aikaa. Pyrin lopettamaan menneiden hautomisen pala kerrallaan.

Yksi ehkä eniten mieltäni vaivaamaan jääneistä asioista on ollut ensiasuntoni myynti. Muuttaessani Tanskaan myin asuntoni sen sijaan, että olisin laittanut sen vuokralle. Myymisellä säästyin monelta asunnon vuokraamiseen liittyvältä huolelta.

Vuokratessa olisi pitänyt ajatella turhan montaa asiaa. Miten valitsen oikean vuokralaisen tai miten varmistan, että asunto pysyy kunnossa, kun siellä asuu joku muu. Lisäksi ylimääräiset selitykset Tanskan verottajalle tuntuivat vaikeilta (en tiedä, olisiko Tanskan verottajan kanssa asioiminen ollut vaikeaa, mutta se vain TUNTUI ajatuksena vaikealta).

Mitä tapahtui?

Asuntoni myyntiprosessissa meni kaikki pieleen. Myyntiaika venyi, hinta-arvio oli reilusti yläkanttiin eikä myyntitapakaan tuntunut toimivan. En tiedä, oliko onnistuminen kiinni omasta kokemattomuudestani, välittäjän osaamattomuudesta vai yksinkertaisesti vain huonosta tuurista. Tai näistä kaikista.

Koko asunnonmyyntihässäkkä vaivasi pitkään vielä myynnin ja muuton jälkeen. En totta puhuen ole oikein vieläkään sinut asian kanssa. Mutta tunne helpottaa koko ajan. Tuskin harmitus koskaan kokonaan poistuu, mutta helpottaa kuitenkin.

Olen oppinut hyväksymään perustelut omille toimilleni. Samoilla toimilla myynti olisi voinut mennä putkeenkin (kai?). Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt.



Rahalla on merkitystä

Saatoin yöllä herätä miettimään, kuinka koko homma meni mönkään. Vanha asuntoni tuli mieleeni aina, kun näin asunnonmyynti-ilmoituksen työmatkallani. Palasin ajattelemaan myyntiprosessia aina vaan uudestaan ja uudestaan. Välillä haukuin itseäni, välittäjää soimasin aina.


Onneksi kyse oli vain rahasta. Valitettavasti kyse oli minulle suuresta summasta rahaa. Kukaan ei kuollut. Mutta oletettavasti menetin paljon rahaa. Myydessäni asunnon vapauduin kiinteän omaisuuden huolesta. Huolettomuus tuli kuitenkin aika kalliiksi. Ei ainoastaan rahallisesti vaan myös henkisesti.

Tällaiset ajatukset saivat minut pohtimaan, mikä merkitys rahalla on elämässäni. Kaikki maksaa. Aivan kaikki. Jos välittäjän alkuperäinen hinta-arvio olisi ollut oikea (lue: riittävän alhainen), olisinko arvostanut rahan huolettomuutta tärkeämmäksi? En osaa sanoa.

Minkä ihmeen takia?

Tiedän hyvin, että kaikki tekevät virheitä. Kalliitakin virheitä. Epäonni kohtaa jossain vaiheessa jokaista. Joskus isommin, joskus pienemmin. Sille ei voi mitään. Mutta sille voi, kuinka pitkäksi aikaa virheen miettimiseen jää kiinni tai kuinka nopeaa siitä pääsee yli.

En missään nimessä väitä, että virheet pitäisi unohtaa. Virheet täytyy käsitellä ja niistä pitää oppia. Mutta epäonnistumisen märehtimisestä pitää päästä yli. Pitää ymmärtää, mihin pisteeseen asti asioihin voi itse vaikuttaa.

En voi enää vaikuttaa asuntoni myyntiin. Koko homma tapahtui vuosia sitten. Minun on täysin järjetöntä tuhlata käsittämätöntä määrää energiaa johonkin, joka ei tuota minulle mitään hyvää. Ei rahaa, ei mielenrauhaa, ei parempaa mieltä. Koko tilanteen käsittely vain KULUTTAA energiaa.



Kuinka vaikeaa onkaan päästää irti ja olla murehtimatta menneestä!

Menneestä irti päästäminen ei todellakaan ole helppoa. Mutta se on välttämätöntä. Tiesin, että minun täytyy päästä jollain tavalla asian yli sen sijaan, että tuhlaisin energiaa jonkun sellaisen miettimiseen, jota en voi muuttaa. Ylimääräinen märehtiminen on turhaa, typerää ja lapsellista.

Täytyy kuitenkin myöntää, että asunnon myyntiprosessi harmittaa edelleenkin. Ei enää niin paljon kuin aiemmin ja tulevaisuudessa vielä vähemmän (toivottavasti). Ehkä saan asian kokonaan pois mielestäni jokin päivä, ehkä en. Mutta sen verran olen jo päässyt eteenpäin, etten herää öisin jäätävään ahdistukseen.

Jäätkö usein märehtimään menneitä? Miten pääset menneistä yli? Itselläni on mennyt useat yöunet jo tapahtuneiden asioiden vatvomiseen. Järjetöntä? Todellakin. Sen vuoksi olisikin mukava kuulla, miten olet onnistunut lopettamaan menneiden asioiden hautomisen.

2 kommenttia:

  1. Rautaista asiaa, jälleen kerran.

    Mielestäni mukavamman elämän tavoittelussa yksi tärkeimpiä tekijöitä on olla välittämättä asioista, joille ei itse voi mitään - oli sitten kyse menneistä virheistä tai nykyisistä ongelmista, jotka ovat absoluuttisesti oman vaikutusvallan ulottumattomissa. Tämän rajauksen ulkopuolelle jääviä ongelmiakaan ei kannata vatvoa ja tuskailla, vaan mieluummin korjata - monikin asia on hoidettu samalla ajalla ja energialla minkä helposti saa kulumaan sen voivotteluun.

    Tunnistan nuoremman itseni valvotuista öistä mutta olisiko sitten käynyt niin, että kun on tehnyt tarpeeksi paljon ja tarpeeksi isoja virheitä niin tottumus helpottaa niiden sivuuttamista? Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon... jne. Pitää vain varoa, ettei kyynisty liikaa.

    Toki omat virheet kannattaa analysoida ennen kuin ne jättää taakseen, sillä jokainen virhe on loistava mahdollisuus oppia jotakin. Aihetta sivuten, olen luonnostellut postausta omaan blogiini virheen anatomiasta - käyn lisäämässä linkin tänne kun joskus saan sen julkaistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JP kommentista. En ajatellutkaan, että märehtimisen väheneminen voi johtua siitä, että aamuja alkaa olla takana tarpeeksi. Uusien ongelmien edessä vanhat murheet saavat uudet mittasuhteet, toivottavasti oikeat. Siperia opettaa, että monesta asiasta voi selvitä hengissä, murehti tai ei.

      Linkkaa ihmeessä postaus tänne, kun saat sen valmiiksi. Odotan innolla!

      Poista