6.11.2018

Postikortit pitäisi kieltää

Follow my blog with Bloglovin

“Etkö tiedä, voi yksinäisen miehen viedä marraskuu.” - Miljoonasade, Marraskuu

Saavun raskaan työpäivän jälkeen vihdoin kotiini. Avaan asuntoni oven ja huomaan, että oveni postiluukusta pudotettu kortti makaa lattialla kuvapuoli ylöspäin. “Joku on lähettänyt minulle kortin. Miksi?” Syntymäpäivääni on vielä monta kuukautta aikaa ja nimipäivänikin oli pari kuukautta sitten. Ei kai kukaan lähetä joulukortteja marraskuun alussa?

Nostan kortin maasta ja käännän sen lukeakseni tekstin. Kortti on kirjoitettu haparoivalla käsialalla.

"Hyvää isänpäivää..."
Tämä kortti ei varmaankaan ole tarkoitettu minulle.
"...Jaakko-isille! T: Irmeli 4-vee"

Ei mitään hätää.
Postinkantaja on varmaan tiputtanut jonkun toisen Jaakon kortin vahingossa postilaatikkooni.

Tarkastan osoitteen. Se on minun osoitteeni.

Luen kortin uudestaan. Maailmani mustenee kymmeneksi sekunniksi. Alan täristä.

Paniikki, pelko ja pakokauhu

Kävelen ympäri asuntoani miettien, ettei tämä voi olla mahdollista. Vai voisiko sittenkin? Käyn mielessäni viisi vuotta vanhoja asioita. Tarkistan postileiman. Kortti on leimattu Helsingissä. Mitä se kertoo? Ei mitään. Ihmisethän muuttavat. Tämä ei voi olla mahdollista. “Vai onko?” Jatkan tärisemistä.

On kulunut kaksikymmentä minuuttia siitä, kun luin kortin. Huomaan, että minulla on yhä ulkotakki päällä vaikka tuskin hikoiluni yksistään siitä johtuu.

Lasken mielessäni vuosia ja kuukausia. En saa yhtälöä täsmäämään. Lasken silti uudestaan ja uudestaan. Neljä vuotta. Eihän näin isoa asiaa voi pimittää neljän vuoden ajan. Hengitän syvään. En enää tärise yhtä paljon kuin aiemmin, mutta tärisen kuitenkin.

Äkillinen oivallus

Istahdan alas. Hengitän syvään. Saan ahaa-elämyksen. En tiedä mistä se tulee, mutta epätoivon hetkellä mieli toimii arvaamattomasti.

Muistan, mitä tapahtui muutama viikko aiemmin. Hyvä ystäväni oli tulossa luokseni aloittelemaan iltaa ennen Bar Looseen siirtymistä. Hän soitti ja kysyi tarkkaa osoitettani. Ihmettelin sekunnin, koska hän oli käynyt luonani monta kertaa aiemmin. “Mihin tarvitset osoitettani?” Hän sanoi tarvitsevansa tarkkaa osoitetta Reittioppaaseen. Kerroin osoitteeni sen kummempia ajattelematta.

Helpottava autuus

Riisun ulkotakin. Lähetän viestin ystävälleni: "Mites, onko tullu läheteltyä kortteja viime aikoina?" Ystäväni vastaa: "Ehkä."

Raukea onnellisuuden tunne täyttää kehoni. Hymy leviää korviini. Naurahdan ääneen, ja lähden puntille tekemään haukkaa ja penaa (enemmän tietenkin penaa).

Reiluun puoleen tuntiin mahtui koko tuntemani tunneskaala alkaen pakokauhusta ja päättyen nirvanaan. Onneksi näin päin. En ole koskaan ollut yhtä helpottunut!

Hyvää isänpäivää kaikille, sukupuolesta tai perhetilanteesta riippumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti