25.12.2018

Mitä tapahtuu, kun unelma toteutuu?

Yleisö mylvii pimeässä salissa. Vain lava on valaistu. Edellinen yhtye lopettelee keikkaansa. Seisomme bändin kanssa sivussa odottaen omaa vuoroamme. Tärisen. Se johtuu jännityksellä kuorrutetusta pelosta. Selviänkö tästä keikasta hengissä?

Rajarock on pohjoiskalotin nuorisotoimien järjestämä keikkakiertue pohjoisen aloitteleville yhtyeille. Keikkoja järjestetään Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä.

Bändimme (tuolloin nimeltään "The Flaming Armpits") osallistui vuoden 2002 Rajarockiin. Keikat järjestettiin Torniossa ja Venäjällä Apatityssa. Tornion keikka oli aivan samanlainen kuin kaikki aiemmat keikkamme. Keikalla oli kourallinen yleisöä, muutama kaveri kannusti eturivissä ja show toimi ihan jees.


"Hur är det att vara tonåring och internationell rockstjärna?" Keikkamuisto Ruotsista (Haparandabladet 13.5.2003).

Venäjällä kaikki oli toisin

Viikko Tornion keikan jälkeen olimme Venäjällä Apatityssa. Istuimme ennen keikkaa salissa ja katsoimme, kun viimeinen bändi lopetteli soundcheckiään. Vilkaisin salin oville ja näin kaksi miliisiä luotiliivit päällä ja rynnäkkökiväärit käsissä. "Jätkillä on ilmeisesti hiljainen ilta, kun ovat vaivautuneet katsomaan nuorison keikkailtaa", ajattelin.

Viimeinen bändi lopetti soundcheckin. Miliisit seisoivat edelleen salissa, kun järjestäjät avasivat ovet. Noin kolmenkymmenen hengen punkkarilauma juoksi lavan eteen huutaen ja riehuen. "Ilmeisesti miliisit olivatkin täällä ihan tarkoituksella", sanon.

Punkkareiden jälkeen saliin valui rauhallisempaa väkeä. Sen sijaan, että he olisivat jääneet notkumaan salin takaosaan (kuten aiempien keikkojemme yleisö), kävelivät kaikki lavan eteen jättäen kuitenkin punkkarit omaan sekoiluunsa.

Kauhistuin punkkareita. Lähdimme bändin kanssa kohti takahuonetta. Takahuoneeseen johtavan käytävän päähän oli ilmestynyt jääkaappipakastinyhdistelmän kokoinen venäläiskorsto, joka pysäytti meidät. Selitimme kaikilla tuntemillamme kielillä, että olemme yksi illan esiintyjistä ja meidän pitäisi päästä takahuoneeseen. Korsto seisoi liikkumatta, kunnes yksi järjestäjistä huikkasi tälle jotain venäjäksi ja pääsimme sisään.


Jokaisella itseään kunnioittavalla bändillä on omat käyntikortit. Kortit suunnitteli luokkakaverini Essi Kuure.

Kohti keikkaa

Pidimme nopean bändipalaverin. Illan soittolista meni uusiksi. Päätimme soittaa rauhallisemmat progebiisit suoraviivaisemmin ja nopeammin. Muutaman hitaamman biisin jätimme suosiolla soittamatta. Keikkamme lyheni noin viidenneksellä.

Lavalle kävellessäni mietin, että mitä tapahtuu, jos eturivin punkkarit eivät pidäkään esityksestä. En ollut koskaan aiemmin pelännyt esiintymistä. Tuolloin pelkäsin. En ehkä henkeni edestä, mutta en välittänyt saada turpaankaan.

Aloitimme ensimmäisen biisin. Punkkarit mylvivät eturivissä ja muukin yleisö tuntui olevan mukana. Biisin päätyttyä saimme raikuvat aplodit. "Ehkä en saakaan turpaan", ajattelin.

Olin edelleen niin peloissani, etten kyennyt keskittymään mihinkään muuhun kuin soittamiseen (normaalisti vedin kunnon lavashown). Välillä nostin oikean käteni ilmaan ja punkkarit seurasivat esimerkkiäni.

Lavalta poistuessa en ole koskaan ollut yhtä helpottunut keikan päättymisestä. Selvisin vahingoittumatta. Istahdin penkille kitara sylissäni. Hengitin syvään ja mietin, mitä tapahtui.

Kevyen musiikin katselmuksessa (Kevari) Tornion legendaarisessa Jesperissä (Pohjolan Sanomat 23.11.2003).

Rocktähteyden ytimessä

Menin katsomaan lavan sivuun seuraavaa bändiä. Ruotsalaiset kollegat soittivat hyvin ja heillä oli erinomainen meininki.

Yhtäkkiä olkapäähäni koputettiin.

Kaksi tyttöä seisoi edessäni hymyillen ja näyttivät kameraansa. "Totta kai voin ottaa teistä kuvan", ajattelin ja yritin tarttua kameraan. "No, no", tytöt sanoivat. He antoivat kameran järjestysmiehellä ja hyppäsivät molemmin puolin kainalooni ("alright, vihdoin liekeissä, kuten bändin nimi antoi ymmärtää"). Järjestysmies otti meistä muutaman kuvan ja tytöt halasivat kiitokseksi. "Tämähän vaikuttaa hyvältä", ajattelin.

Tyttöjen lähdettyä halusin raitista ilmaa. Käytävä oli molemmin puolin täynnä porukkaa. Moni heitti kanssani ylävitoset. Pulloa ja tupakkaa työnnettiin käsiini. Jatkoin matkaani ulos.

Ehdin olla ulkona noin 15 sekuntia, kun yksi tyttö läheisestä nuorisoporukasta osoitti minua. Koko lössi tuli kohti. He ojensivat kynän ja paperia. Kirjoitin kolme nimikirjoitusta. He kiittivät ja selittivät jotain venäjäksi. Hymyilin heille. Olin hämmentynyt. En voinut käsittää, miksi minulta pyydettiin nimmareita ja kanssani haluttiin yhteiskuviin. Päätin palata takahuoneeseen.

Palatessa heittelin jälleen ylävitosia. Tällä kertaa takahuonetta vartioiva jääkaappipakastimen kokoinen korsto veti minut nopeasti sisään ja esti käytäväporukan pääsyn huoneeseen. "Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?", ajattelin. Istuin loppujen keikkojen ajan takahuoneessa.


Todistuksena osallistumisesta Rajarockiin saimme muun muassa viirin.

Tilinteon aika


Viimeisen bändin lopetettua aloimme roudata kamoja bussiimme. Hoidin omat kamani nopeasti. Kirjoitin pari nimmaria ja vetäydyin bussin takapenkille yhdessä rumpalimme kanssa. Juttelimme keikasta ja illasta.

Tilitin, kuinka en voinut käsittää, miksi nämä ihmiset jäivät keikan jälkeen ottamaan valokuvia kanssamme ja pyytämään nimmariani. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi jokin maailmanluokan bändi, kuten Metallica, CMX tai Abba. Mietin ääneen, kuinka näillä ihmisillä olisi parempaakin tekemistä. "He voisivat olla vaikka imuroimassa", sanoin (huomio, kaikista vastenmielisistä kotitöistä imurointi on mielestäni ylivoimaisesti vastenmielisintä).

Minusta tuntui pahalta. Ei ehkä niinkään keikalla olleiden ja takahuoneen nurkilla pyörineiden ihmisten puolesta. Itsekkäänä roskana minusta tuntui pahalta itseni puolesta. Miksi? Syy on se, etten voinut käsittää, kuinka vuosia kestäneen unelmoinnin jälkeen en pystynytkään nauttimaan tilanteesta.

Oliko haaveiluni mennyt hukkaan? Olisin voinut käyttää senkin ajan paremmin (vaikka imuroiden). Tajusin, että joudun keksimään jonkin uuden unelman, jonkin toisen mahdottomalta tuntuvan päiväunen.

Rocktähteys: saavutettu

Keskeytin tilittämiseni, kun bussi vielä seisoi paikallaan. Käänsimme rumpalimme kanssa katseemme ulos. Näimme, kuinka järkkärit joutuivat tekemään basistillemme käytävän, jotta hän pääsisi fanilauman keskeltä bussiimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti