1.1.2019

8 askelta kohti parempaa elämää

Self-help -kirjallisuus elää elämäntapaohjeista. Parhaimmillaan listat perustuvat tutkittuun tieteeseen. Pahimmillaan (ja useinmiten) ohjeet ja neuvot ovat ympäripyöreitä latteuksia itsestäänselvistä asioista.

Elämäntapablogini ei ole elämäntapablogi ilman kunnollista "kohti parempaa elämää" -listaa. "Parempaa elämää" julistavat listaukset ovat blogimaailman peruskauraa. Yleensä niiden ansiot ovat enemmänkin tekstin sujuvuudessa kuin todellisessa auttamisessa. Luulen sen johtuvan siitä, että kun faktoista ei tarvitse välittää, on tarinakin lumoavampi.

Yleensä luen "elämän koulun oppi materiaaliin" perustuvia listoja samalla tavalla kuin katson urheilua: harvoin opin mitään hyödyllistä, pääsen jännittämään ja aika kuluu mukavasti. Ykkössuosikkini on Baz Luhrmannin klassikko vuodelta 1997 "Everybody's Free (To Wear Sunscreen)", jonka video löytyy tekstin lopusta. Toinen suosikkini on GSElevator twitter-tiliä pitävän John LeFevren "The 99 rules to live by". Oma listani Luettelemani ohjeet eivät perustu mihinkään muuhun kuin omaan kokemukseeni. Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat tutkittuun tietoon ovat täysin sattumanvaraisia eivätkä todellakaan tarkoituksenmukaisia. Haastan sinut lukemaan listan loppuun asti aivan kuin ohjeet mullistaisivat ajattelusi, väärät käsityksesi ja koko elämäsi! NYT MENNÄÄN: 1. Älä syö joka aamu samaa aamupalaa. (Kiellolla liikkeelle...) Vuorottelen muutaman eri aamupalan kesken, mutta aivan kuten elämässäkin, en tarraudu yhteen ainoaan vaihtoehtoon. Syön aamiaiseksi välillä tuorepuuroa, oikeaa puuroa, leipää, tortillaa (!) ja mysliä. Ja hedelmiä! Aamupalatarjoilun vaihtelu simuloi jatkuvaa muutosta elämässäni sillä erotuksella, että muutokset aamiaisessa ovat täysin omassa kontrollissani.


Hampurilaista en sentään ole vielä syönyt aamupalaksi. Pitäisiköhän kokeilla?

2. Urheile välillä yksin. Vaikka kaveriporukan kanssa liikkuminen onkin hauskaa ja motivoivaa, tykkään välillä liikkua yksin. Yksin hikoillessa ajatukseni pääsevät juoksemaan vapaasti. Tällöin mieltä painavat asiat jättävät pääkoppani ja oloni helpottuu. Tykkään lenkkeillä ja tehdä haukkaa ja penaa (enemmän tietenkin penaa) välillä yksin. 3. Pese hampaat huonommalla kädellä. Huonomman käden käyttäminen auttaa minua tajuamaan, mitä pienet lapset käyvät läpi, kun he opettelevat uusia asioita. Toisin sanoen, pystyn paremmin asettumaan toisen asemaan. Hammastahnan löytyminen otsasta, hiuksista tai reisiltä (?) ei enää olekaan yhtä hauskaa ja ihmeellistä. Näin kehitän empatiakykyäni. 4. Päätä, millaisesta musiikista pidät. Näin yksinkertainen päätös auttaa minua tekemään päätöksiä myös vaikeammissa asioissa. Pääasia on, että olen jotain mieltä. Harva asia ärsyttää niin paljon kuin tyyppi, joka väittää kuuntelevan kaikenlaista musiikkia. Sellaista ihmistä ei olekaan. Itse kuuntelen lähes yksinomaan Iron Maidenia. 5. Säästä kuukausittain tasasumma osakkeisiin. Pienikin varallisuus luo turvaa. Omia suosikkejani säästökohteiksi ovat indeksiin sidotut rahastot ja ETF-rahastot. Laaja-alainen osakerahasto ja kuukausittainen säästäminen hajauttavat riskiä pitkällä aikavälillä. Lue blogitekstini säästämisestä täältä.


Hajautan osakesäästöni ympäri maailmaa eri markkinoille.
6. Jos lukemasi kirja vaikuttaa tylsältä, vaihda kirjaa. John LeFevren sääntö 26 sanoo, että lukemalla pääsee lainaamaan toisen aivoja. Kirjan lukeminen on minulle nautinto siinä missä elokuvan katselu, musiikin kuuntelu tai kaverin kanssa kahvilla käyminen. Jos tiiliskiviklassikko ei nappaa, niin vaihdan johonkin kevyempään (poikkeuksena tähän sääntöön on Sofi Oksasen Puhdistus, jonka ensimmäinen puolikas oli puuduttavaa kuraa ja toinen puolikas käsittämättömän upeaa tykitystä).


Jos kovakantisten kirjojen kantaminen kirjastosta ei nappaa, on e-kirjasto helppo tapa kokeilla erilaisia kirjoja.
7. Lahjoita hyväntekeväisyyteen. Aikaa tai rahaa, aivan sama. Kotimaahan tai ulkomaille, aivan sama. Itse lahjoitan prosentin nettotuloistani Tanskan kirkon ulkomaanavulle. Lahjoittaminen saa aikaan omanlaisensa hyvänolontunteen. Se muistuttaa, kuinka voin olla kiitollinen kaikesta siitä, mistä saan nauttia. Nihilistisesti voisi sanoa, että lahjoituksella ostan itselleni hyvän omantunnon. En kuitenkaan saa antaa nihilismille valtaa!


Ovelta-ovelle rahankeruu oli hieno kokemus, mutta ei ehkä minun juttu. Autan mieluummin rahalahjoituksilla.
8. Aloita joka vuosi jokin uusi harrastus. Uusien asioiden kokeilu pitää mieleni virkeänä. Se ei tarkoita sitä, että jatkan jokaista kokeilua hautaan asti. Kokeilun idea on täysin päinvastainen, Jos se ei nappaa, niin jätän sen kesken ja kokeilen jotain muuta. Olen kokeillut seuraavia asioita: politiikka 2007-2010 - ei-jatkoon, juokseminen 2011 - jatkoon, bloggaaminen 2018 - jatkoon. Onko sinulla jotain elämänohjetta, jota pyrit noudattamaan ja jonka haluaisit jakaa muille? Olisi tosi mahtavaa, jos voisit kirjoittaa omasi kommentteihin. Odotan innolla, että pääsen lukemaan, millaisia asioita pidät tärkeänä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti