Hyvinvointivaltiota syytetään usein liiasta holhoamisesta. Suosituksia ja erityisesti rajoituksia riittää, joidenkin mielestä enemmän kuin tarpeeksi. Valtion syyttäminen on mielestäni lapsellista, sillä mielestäni se antaa riittävät raamit hyvin moneen tekemiseen.
Juhlin "jonkin verran" ensimmäisenä keväänä Tanskaan muuton jälkeen. Tietyt asiat baareissa muistuttivat ajasta, jolloin aloin itse käydä ensimmäisiä kertoja radalla. Musiikki soi liian lujaa, sisällä poltettiin tupakkaa ja kengänpohjat tarttuivat eri alkoholeilla marinoituun tanssilattiaan.
Muistan, kuinka eräänä yönä seisoin tanssilattian reunalla puoliksi juotu ja väljähtänyt olut kädessäni. Väsy alkoi painaa. Mietin kotiinlähtöä. Vilkaisin kelloa. Kello oli puoli kuusi aamulla. PUOLI KUUSI! 5.30. AM. "MITÄ IHMETTÄ MINÄ TEEN TÄÄLLÄ TÄHÄN AIKAAN?!?!?"
Järkytyin. Ensimmäinen reaktioni oli, että minun ei todellakaan pitäisi enää tähän aikaan olla baarissa. Minun olisi jo muutama tunti aiemmin pitänyt olla nukkumassa ja odottamassa darraisen sumuista sunnuntaiaamua.
Näin ei olisi koskaan käynyt Suomessa. Lempikapakassani Bar Loosessa alkoholinmyynti olisi loppunut jo puoli neljältä. Portsarit olisivat viimeistään neljältä hätyytelleet minut ulos lampsimaan kotiini. Ja se olisi ollut hyvä juttu.
Näin ei kuitenkaan ollut Tanskassa. Jostain täysin käsittämättömästä syystä Tanskan lainsäädännöstä ei löydy pykälää, joka pyrkisi suojelemaan minua itseltäni.
Onko niin, että minun pitäisi ottaa vastuu omasta humalaisesta ajankäytöstäni? Anteeksi vaan, mutta Suomen valtio on kasvattanut minut niin, että baari ottaa vastuun siitä, mihin aikaan viimeistään poistun kotiini.
Pahoinvoinnista hyvinvointiin
Muutama vuosi opiskeluiden jälkeen aloin miettiä, miten hampaani voivat. Ihmettelin, kun kukaan ei ollut muistuttanut hammastarkastuksesta.
Miten olisin voinut tajuta itse varata ajan hammastarkastukseen? Ylioppilaskirjoituksiin saakka kouluterveydenhuolto huolehti hampaitteni tarkastuksesta ja hoidosta. Sen jälkeen puolustusvoimat huolehti korpisoturivarusmiehen purukaluston kuntoon puoleksi vuodeksi. Yliopistossa ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö piti huolta, että hampaani tarkistettiin ja viisaudenhammas poistettiin.
Työelämässä olinkin yhtäkkiä tyhjän päällä. Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, jouduin ottamaan puhelimen käteeni ja itse soittamaan ajan hammastarkastukseen. Soitin tammikuun lopulla ja sain ajan jo heinäkuun puoliväliin.
Ehdollistumisesta
Olen ehdollistunut todella monessa asiassa siihen, että joku muu huolehtii minusta. Tietyt asiat tuntuvat olevan jonkun muun vastuulla.
Erinäköisten tutkimusten mukaan buffetruokaloiden pitäisi tarjota minulle pienempi lautanen, jotten liho vaikka tiedän, että ylimääräinen ruoka jää lanteille. Tupakka-askeihin pitää laittaa järkyttäviä keuhkosyöpäkuvia etten polttaisi vaikka tupakan vaaroista on puhuttu pitkin peruskoulua. Nopeusrajoituksia lasketaan talvella, jotten ajaisi joulukuun iltaliukkailla yhtä lujaa kuin kesäkuun yöttömässä yössä.
Vastaavia esimerkkejä löytyy varmasti vaikka kuinka paljon. Valtion syyttäminen on helppoa ja syyllistyn siihen useammin kuin kehtaan myöntää. Minun pitäisi katsoa peiliin. Hyvinvointivaltiossa kansalaiset ovat ulkoistaneet suuren osan hyvinvoinnista huolehtimisestaan valtiolle ja kunnille. Emme kansakuntana usko, että voisimme yksilöinä kantaa vastuumme itsestämme.
Allekirjoitan ulkoistamisen hyödyt. Elämäni on paljon helpompaa, kun joku kertoo, koska, miten ja mitä minun pitää tehdä (tai jättää tekemättä). En koe hyvinvointivaltion juurikaan rajoittavan hyvinvointiani.
Alan syyttää valtiota onnellisuuteni rajoittamisesta siinä vaiheessa, kun opin nukkumaan riittävästi, liikkumaan säännöllisesti ja huolehtimaan riittävän usein sosiaalisista suhteista.
Jatkossa koitan kantaa enemmän vastuuta tekemisistäni ja syyttää vähemmän muita (kuten valtiota) epäonnistumistani.
Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Lihavasta laihaksi
Matkalla sosiaaliseksi
Juhlin "jonkin verran" ensimmäisenä keväänä Tanskaan muuton jälkeen. Tietyt asiat baareissa muistuttivat ajasta, jolloin aloin itse käydä ensimmäisiä kertoja radalla. Musiikki soi liian lujaa, sisällä poltettiin tupakkaa ja kengänpohjat tarttuivat eri alkoholeilla marinoituun tanssilattiaan.
Muistan, kuinka eräänä yönä seisoin tanssilattian reunalla puoliksi juotu ja väljähtänyt olut kädessäni. Väsy alkoi painaa. Mietin kotiinlähtöä. Vilkaisin kelloa. Kello oli puoli kuusi aamulla. PUOLI KUUSI! 5.30. AM. "MITÄ IHMETTÄ MINÄ TEEN TÄÄLLÄ TÄHÄN AIKAAN?!?!?"
Järkytyin. Ensimmäinen reaktioni oli, että minun ei todellakaan pitäisi enää tähän aikaan olla baarissa. Minun olisi jo muutama tunti aiemmin pitänyt olla nukkumassa ja odottamassa darraisen sumuista sunnuntaiaamua.
Näin ei olisi koskaan käynyt Suomessa. Lempikapakassani Bar Loosessa alkoholinmyynti olisi loppunut jo puoli neljältä. Portsarit olisivat viimeistään neljältä hätyytelleet minut ulos lampsimaan kotiini. Ja se olisi ollut hyvä juttu.
Näin ei kuitenkaan ollut Tanskassa. Jostain täysin käsittämättömästä syystä Tanskan lainsäädännöstä ei löydy pykälää, joka pyrkisi suojelemaan minua itseltäni.
Onko niin, että minun pitäisi ottaa vastuu omasta humalaisesta ajankäytöstäni? Anteeksi vaan, mutta Suomen valtio on kasvattanut minut niin, että baari ottaa vastuun siitä, mihin aikaan viimeistään poistun kotiini.
 |
| Bar Loosessa oli hyvä meininki Saimaankin keikalla. |
Pahoinvoinnista hyvinvointiin
Muutama vuosi opiskeluiden jälkeen aloin miettiä, miten hampaani voivat. Ihmettelin, kun kukaan ei ollut muistuttanut hammastarkastuksesta.
Miten olisin voinut tajuta itse varata ajan hammastarkastukseen? Ylioppilaskirjoituksiin saakka kouluterveydenhuolto huolehti hampaitteni tarkastuksesta ja hoidosta. Sen jälkeen puolustusvoimat huolehti korpisoturivarusmiehen purukaluston kuntoon puoleksi vuodeksi. Yliopistossa ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö piti huolta, että hampaani tarkistettiin ja viisaudenhammas poistettiin.
Työelämässä olinkin yhtäkkiä tyhjän päällä. Niin vastenmieliseltä kuin se kuulostaakin, jouduin ottamaan puhelimen käteeni ja itse soittamaan ajan hammastarkastukseen. Soitin tammikuun lopulla ja sain ajan jo heinäkuun puoliväliin.
Ehdollistumisesta
Olen ehdollistunut todella monessa asiassa siihen, että joku muu huolehtii minusta. Tietyt asiat tuntuvat olevan jonkun muun vastuulla.
Erinäköisten tutkimusten mukaan buffetruokaloiden pitäisi tarjota minulle pienempi lautanen, jotten liho vaikka tiedän, että ylimääräinen ruoka jää lanteille. Tupakka-askeihin pitää laittaa järkyttäviä keuhkosyöpäkuvia etten polttaisi vaikka tupakan vaaroista on puhuttu pitkin peruskoulua. Nopeusrajoituksia lasketaan talvella, jotten ajaisi joulukuun iltaliukkailla yhtä lujaa kuin kesäkuun yöttömässä yössä.
Vastaavia esimerkkejä löytyy varmasti vaikka kuinka paljon. Valtion syyttäminen on helppoa ja syyllistyn siihen useammin kuin kehtaan myöntää. Minun pitäisi katsoa peiliin. Hyvinvointivaltiossa kansalaiset ovat ulkoistaneet suuren osan hyvinvoinnista huolehtimisestaan valtiolle ja kunnille. Emme kansakuntana usko, että voisimme yksilöinä kantaa vastuumme itsestämme.
Allekirjoitan ulkoistamisen hyödyt. Elämäni on paljon helpompaa, kun joku kertoo, koska, miten ja mitä minun pitää tehdä (tai jättää tekemättä). En koe hyvinvointivaltion juurikaan rajoittavan hyvinvointiani.
Alan syyttää valtiota onnellisuuteni rajoittamisesta siinä vaiheessa, kun opin nukkumaan riittävästi, liikkumaan säännöllisesti ja huolehtimaan riittävän usein sosiaalisista suhteista.
Jatkossa koitan kantaa enemmän vastuuta tekemisistäni ja syyttää vähemmän muita (kuten valtiota) epäonnistumistani.
Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Lihavasta laihaksi
Matkalla sosiaaliseksi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti