Henkilökuvaa rakentamassa - miten luoda toivottu illuusio

Harva asia kiinnostaa minua niin paljon kuin se, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Vaikka muut ajattelevatkin minua varmasti vähemmän kuin kuvittelen, uskon henkilökuvani olevan tärkeä tekijä kaikissa sosiaalisissa suhteissa. Tiettyjen piirteiden korostaminen ja toisten hävittäminen kuuluu henkilökuvan rakentamisen lisäksi erottautumiseen ja yhteenkuuluvuuteen.

Samaan aikaan, kun Leijonat voittivat toisen maailmanmestaruutensa Bratislavassa keväällä 2011, olin vaihto-opiskelijana Belgiassa. Finaalin jälkeisenä maanantaina hymyilin leveästi kävellessäni yliopiston käytävillä. Saksalainen opiskelukaverini pysäytti minut kysyen viikonlopusta.
- Viikonloppu sujui oikein hyvin, voitimme maailmanmestaruuden, sanoin hänelle
- En tiennytkään, että pelasitte viikonloppuna jossain finaalissa. Missä lajissa voititte mestaruuden? hän kysyi.
- Jääkiekossa, vastasin hieman hämmentyneenä, koska kuvittelin urheilua seuraavan saksalaisen tienneen jääkiekosta (yksikään belgialainen ei ollut koskaan kuullutkaan koko lajista, enkä voi heitä siitä syyttääkään).
- Ettehän te voittaneet sitä, Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, hän sanoi.
- Mutta minähän olen suomalainen, vastasin hämmentyneenä.
- Ethän sinä voi olla suomalainen! Sinähän olet kotoisin Lapista, saksalainen vastasi.

Keskustelun jälkeen jäin miettimään, mitä yleensä kerron taustastani uusille ihmisille. Olin varmasti maininnut Lapin jossain vaiheessa, mutta en muistanut painottaneeni sitä. Mietin, mitä muita asioita vaihtokaverini liittävätkään minuun.

Vaikka olenkin keskipituinen, keskinkertainen ja kohta keski-ikäinen, niin kuvittelen olevani ainutlaatuinen. Tiedän, että ainutlaatuisuuteni ei kiinnosta ketään, mutta minulle on tavattoman tärkeää löytää itsestäni jokin piirre, joka tekee minusta erikoisen kulloisessakin porukassa. Vaihdossa erottuminen oli helppoa, koska olin vaihtoporukan ainoa suomalainen (tai ilmeisesti muiden mielestä ainoa lappilainen).

Vaihdossa piti tutustua paikalliseen kulttuuriin :)

Perussuomalaisessa kaveriporukassa (ei poliittinen kannanotto) en pysty erottumaan kansallisuudella. Tanskassa kotimaalla erottuminen onnistuu joten kuten. Helsingissä asuessani kerroin olevani kotoisin Torniosta, mutta nykyään Kööpenhaminassa painotan tulevani Pohjois-Suomesta. Vaikka olenkin ylpeä juuristani, pakottaa pinnallisuuteni käyttämään taustaani erottumisen keppihevosena.

Keinot erottautumiseen

Kotikunta tai -maa on vain yksi keino erottautua. Harrastukset, pukeutuminen ja kiinnostuksen kohteet lienevät yleisimmät tavat viestittää omasta henkilökuvastani. Aina se ei tarkoita totaalista ainutlaatuisuutta. Välillä tahdon viestiä yhteenkuuluvuudesta.

Kun lähden pyörälenkille laitan kypärän päähän ja vedän pari numeroa liian pienet lycrahousut jalkaan. Käytän pukeutumista erottautuakseni muista pyörälenkkeilijöistä, koska pyöräilen niin hiljaa, ettei kukaan tunnistaisi minun olevan lenkillä, jos päälläni olisi bändipaita ja verkkarit. Sen sijaan Scorpionsin keikalle vedän bändin paidan päälle nimenomaan sen vuoksi, ETTEN tahdo erottautua muusta yleisöstä.

Suosikkibiisini Scorpionsilta on "No one like you" (suom. Kukaan ei pidä sinusta), koska se kertoo niin osuvasti elämästäni

Erotunko valintojeni perusteella vai valitsenko erottuakseni?

Henkilökuvan luomisessa pyrin tiedostamaan motiivini. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä helpompi minun on käyttää itselleni luontaisia ominaisuuksia erottautumiseen. Olen kuitenkin vielä sen verran kypsymätön, että välillä toimin luonteeni vastaisesti nimenomaan erottautuakseni (tai kuuluakseni porukkaan, riippuen mitä haluan).

Olen tilannut ravintolassa erikoisoluen hanalagerin sijaan useammin kuin kehtaan myöntää, jotten vaikuttaisi itaralta ja/tai köyhältä. Onneksi olen hiljalleen pääsemässä eroon tästä oireesta. Tosin, minulla on varmasti lukuisia vastaavia tapoja esittää olevani jotain muuta kuin olen, mutta joita en ole vielä kehdannut tiedostaa.

Henkilökuvani muotoutuu sanojeni, tekojeni ja käytökseni perusteella. On pötypuhetta väittää, etten olisi kiinnostunut siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Totta kai se kiinnostaa.

Se, millaisen kuvan annan itsestäni, on suurelta osin omissa käsissäni. Miksei kokonaan? Siksi, etten voi täysin vaikuttaa siihen, mitä muut ihmiset puhuvat minusta silloin, kun ole paikalla.

Tiedostan, että minusta puhutaan varmuudella paljon vähemmän, kuin olen valmis itselleni myöntämään, sillä olenhan omasta mielestä (edelleen) aivan käsittämättömän mielenkiintoinen ja moniuloitteinen henkilö, josta muut ihmiset ovat tavattoman kiinnostuneita.

Oikeus muutoksiin

Saksalainen vaihtokaverini suostui lopulta uskomaan, että suomalaisuus ja lappilaisuus eivät ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia. Toisin kuin minä, hän tuskin jäi miettimään asiaa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Tänä aikana olen pyrkinyt osittain tietoisesti luomaan tiettyä kuvaa itsestäni. Se, että olenko onnistunut siinä, jää muiden arvioitavaksi.

Minusta olisi aivan kamalaa ajatella, että minusta ajateltaisiin nykyään sen perusteella, mitä olen ollut kymmenen vuotta sitten. Ja samoin, toivottavasti minusta ei ajatella kymmenen vuoden päästä sen perusteella, mitä nykyään touhuan. GDPR:nkin mukaan ihmisellä on oikeus tulla unohdetuksi, joten toivon, että jotkin mielikuvat minusta häviävät ajan myötä.

Millaisia asioita sinä pyrit nostamaan itsestäsi esiin? Millainen koet itse ensisijaisesti olevasi? Mamuna ajattelen usein, että kotimaa tai -paikkakunta on ensisijainen määritelmä, mutta tiedän, että eihän henkilökuvaa voi rakentaa vain yhden ominaisuuden varaan, oli se sitten millainen piirre tahansa.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?
Positiivista voimaa muiden mielipiteistä