4.12.2018

Vertailua muihin ja itseeni

Itsensä vertaaminen muihin ihmisiin on täysin inhimillistä. Vertailu auttaa hahmottamaan omaa paikkaa töissä, perheessä tai ylipäänsä yhteiskunnassa. On henkisesti helpompaa, kun tietää mihin luokkaan tai ryhmään kuuluu. Parhaimmillaan tällainen vertailu voi toimia motivaattorina, oli kyse mistä tahansa asiasta.

Yläasteella panostin eniten matematiikkaan. Minun piti olla siinä hyvä. Harmi vain, että luokallani oli oppilaita, jotka ratkaisivat tehtävät sekä nopeammin että paremmin kuin minä. En voinut sietää sitä. En voinut sietää omaa riittämättömyyttä suhteessa muihin. Piiskasin itseni laskemaan entistä enemmän. Toimivaa? Kyllä. Järkevää? Siitä voidaan olla montaa mieltä.


Syystyyliä à la 2018.

Muihin vertaaminen toimii ja voi olla järkevää, mutta vain harvoin. Joissain tilanteissa toisiin vertaaminen voi toimia motivaattorina (kuten esimerkiksi matematiikassa). Silloin vertailu muihin on hyvästä.

Toisiin vertaaminen on harvoin yhteismitallista. Kun vertaan itseäni johonkin toiseen, peilaan omaa kokonaisuuttani toisen onnistumiseen. Pystyn hahmottamaan toisen ihmisen koko prosessin hyvin harvoin (eli sen, mitä on onnistumisen takana). Ja se on täysin normaalia. En voi varmuudella tietää, kuinka monta epäonnistunutta yritystä toiselle sattui ennen kuin hän onnistui. Eihän kukaan tahdo esitellä omia epäonnistumisiaan!

Parempaa vertaamista

Sen sijaan, että vertaan itseäni muihin, pyrin vertaamaan nykyistä minääni vanhaan minääni. Helpommin sanottu kuin tehty! Ja kuitenkin tämä on tärkein vertailu. Toisiin vertaaminen, niin helppoa kuin se onkin, voi hämärtää oman todellisen kehityksen.

Kun vertaan itseäsi vanhaan itseeni enkä muihin, vapaudun stressistä. On turha miettiä toisten kehitystä ja tuloksia, sillä minulla ei ole mitään kontrollia heidän toimiin. Sen sijaan omiin toimiini voin vaikuttaa. Omalla ajankäytöllä hallitsen omaa kehitystäni.

Huomaa, etten kirjoittanut tehokkaasta ajankäytöstä vaan ajankäytöstä ylipäänsä. Vaikka en voi itse päättää jokaisesta vuorokauden 24 tunnista, on minulla riittävästi aikaa kehittää itseäni. Jos ei päivittäin, niin ehkä joka toinen päivä. Jos ei joka toinen päivä, niin ehkä viikoittain. En voi kontrolloida kenenkään muun ajankäyttöä paitsi omaani.

Miten onnistun?

Pysähdyn silloin tällöin miettimään, missä olin vuosi sitten. Mietin, miten olen vuodessa kehittynyt niissä asioissa, jotka koen tärkeiksi.

Ajattelen esimerkiksi tanskan kielen taitoani. Opettelen kieltä jatkuvasti, mutta en ole tyytyväinen, koska en osaa sitä sujuvasti. Täysin objektiivisen itsearvioni perusteella analyysi on oikea, mutta näkökulma on täysin väärä. Minun pitäisi kysyä itseltäni, kuinka hyvin osasin kieltä vuosi sitten. Entä nyt? Osaan varmuudella enemmän kuin viime vuonna. TÄMÄ on oikea näkökulma.


Vuoden 2009 tyylini oli jotain aivan muuta.

Harjoittelemalla kehityn koko ajan. On täydellistä haaskausta käyttää aikaani johonkin harrastukseen, jos en pysty olemaan tyytyväinen omiin saavutuksiini. Sen vuoksi pysähdyn aina välillä miettimään, missä tällä hetkellä mennään.

Koitan olla rehellinen itselleni. Maratonaikani ei parane, jos sairastan vuodessa useita flunssia, reissaan ympäriinsä työmatkoilla ja kirjoittelen illat pitkät blogia. Nämä voivat kuitenkin toimia sekä oikeina syinä että tekosyinä.

Itseensä vertaamisen ylivoimaisuus

Sanon uudestaan: toisiin vertaaminen on harvoin yhteismitallista. Kun vertaan nykyistä itseäni vanhaan itseeni pystyn olemaan huomattavasti armollisempi kuin jos vertaan itseäni muihin.

Tiedän vaihtoehtoiskustannukset paremmin kuin jos vertaisin itseäni kavereihini. Jos aloin laihduttaa vuosi sitten, vertaan nykyistä itseäni vanhaan itseeni enkä monta kiloa enemmän pudottaneeseen kaveriini, joka jätti tasavuosisyntymäpäiväillalliseni väliin, koska kokkaamani ruoka on liian rasvaista.

Vertaatko sinä itseäsi vanhaan itseesi vai naapuriisi/sisarukseesi/työkaveriisi? Miten se vaikuttaa sinuun? Niin vaikeaa kuin se onkin, niin koitan ensi vuonna vertailla itseäni enemmän tämän vuoden itseeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti