Voimme ihailla toista henkilöä tai tuntea kateutta jostain hänen saavuttamastaan. Molemmat ovat hyviä ja eteen päin ajavia tunteita, mutta kummankin kohdalla liika on liikaa. Kateuden ja ihailun välisen suhteen pohjalta The Rich Life -podcastissa ohjelman vetäjä James Lenhoff määritteli (ohjelman nimen mukaisesti) rikkaan elämän.
Uskon, että hyvää elämää on pohdittu niin kauan on ylipäänsä pystytty pohtimaan. Hyvään elämään liittyy luonnollisesti riittävä toimeentulo ja perusturva. Homma paranee, kunhan pääsemme etenemään kohti Maslowin tarvehierakiapyramidin kärkeä.
Kuuntelen hyvällä elämällä ratsastavia podcasteja enemmän kuin kehtaan myöntää. Odotan, että tunnin mittaiseen monologiin tai keskusteluun on onnistuttu tiivistämään selkeästi, yksinkertaisesti ja edullisesti hyvän elämän ainesosat. Jatkan edelleen tällaisen podcast-jakson etsimistä.
Vaikka viisasten kivi antaa odottaa itseään jossain bittiavaruudessa, olen törmännyt useisiin hyviä näkökulmia antaneisiin jaksoihin. Yksi niistä on The Rich Life -podcastin jakso "A Rich Life Defined" kateudesta ja ihailusta. Podcastin vetäjä James Lenhoff käy läpi, miten kateus eroaa ihailusta ja miten kumpikaan yksistään ei ole oikotie onneen.
Ihailun ja kateuden eroavaisuudet
Lenhoff kertoo, kuinka ihailu rakentuu toisen ihmisen saavutusten lisäksi heidän kokemalleen tuskalle. Lenhoff mainitsee Viktor Franklin. Logoterapian perustanut psykologi kirjoitti kirjan "Man's Search For Meaning", jossa hän kuvaa elämäänsä lapinpolttajien keskitysleirillä. Ihmistä, joka selviää sellaisen helvetin läpi, on vaikea olla ihailematta. Niin paljon kuin ihailisimmekin Franklin elämää, ei se tarkoita, että haluaisimme hänen elämänsä. Hänen kaltaistensa saavutukset inspiroivat meitä, mutta emme me halua elää samanlaista elämää.
Kateus sen sijaan johtuu siitä, että haluamme jotain, mitä toisella jo on. Liittyi se sitten varallisuuteen, uraan tai elämäntyyliin. Esimerkiksi Lenhoff ottaa “turhat” julkkikset tai todella rikkaiden ihmisten lapset. Heidän ei ole tarvinnut tehdä päivääkään töitä, mutta siitä huolimatta saavat kaiken, minkä he haluavat.
Vaikka olemme kuinka kateellisia heidän elämästään, tajuamme, että heidän elämänsä voi olla tyhjää, eikä sellaista, jota kukaan ihailisi. Mikään heidän elämässään ei ole inspiroivaa. Tahdomme heidän elämänsä, emme heidän persoonaa tai luonnetta. Jollain oudolla tavalla kateutemme heidän elämäntyyliään kohtaan voi muuttua jopa vihaksi henkilöä kohtaan.
Molempia tarvitaan
Lenhoffin mukaan rikas elämä ei koostu pelkästä ihailusta tai kateudesta, vaan molemmista. Ensiksi, tarvitsemme elämäämme jonkin suuremman aatteen, johon olemme valmiita paneutumaan ja panostamaan. Sen täytyy olla jotain muuta kuin järjetön kasa rahaa tai loputon määrä vapaata aikaa. Nämä kaksi voivat liittyä suurempaan tavoitteeseen, mutta harvemmin ne yksinään riittävät.
Toiseksi, meidän pitää pystyä nauttimaan elämästä emmekä voi antautua kokonaan jonkin suuremman aatteen tai tarkoituksen vietäväksi. Ylisuorittaminen, liittyi se sitten töihin tai johonkin muuhun, ei ole tie rikkaaseen elämään. Se on yleensä tie elämään, joka herättää kateutta. Emme halua huomata, että elämämme on pelkkää mielihyvän ja nautinnon tavoittelua. Emme halua huomata, että meiltä puuttuu jokin meitä suurempi tavoite.
Sellaiset elämät, joista olemme kateellisia, eivät lopulta saa aikaan tyytyväisyyttä tai tunnetta saavutuksesta. Sen sijaan on tärkeää, että tekemisillämme on merkitystä, joko ihmisille ympärilläni tai aatteelle, jota haluamme tukea.
Pelkästään kateutta tai ihailua aiheuttava elämäntapa ei ole hyväksi silloin, kun sen tekee muiden vuoksi. Lenhoff kertoo muutaman esimerkin. Voi olla, että sinulla on rahaa, mutta et uskalla käyttää sitä itsesi hyväksi, koska muut voivat lopettaa elämäntyylisi ihailun. Tällöin elämästä voi olla vaikea nauttia. Samoin, jos onnistut keräämään rahaa, etenemään uralla, ostamaan maailman hienoimmat tavarat, voi vaarana olla, että menetät kosketuksen ihmisyyteesi.
Pahempi toistaan
Toisin kuin Lenhoff kuvailee, olen härskeimmilläni onnistunut pienessä päässäni yhdistämään kateuden ja ihailun toimiessani ylioppilaspolitiikassa. Kateuden siinä mielessä, että titteli ja toimenkuva toivottavasti kuulostivat hienoilta myös muiden korvissa. Ihailun siinä mielessä, että opiskelijan paremman elämän ajaminen on jalo aatos.
Meninkö asia edellä vai oma mielikuva edellä? Jälkikäteen on äärimmäisen vaikea arvioida. Kyynisimmilläni ajattelen, että pääsinpä kokeilemaan politiikka ja käteen jäi vastaus: se ei sovi minulle. Haluan kuitenkin ajatella, että opiskelijan etu meni aina kaiken muun edelle.
Oli kyse sitten politiikasta, työurasta tai vapaa-ajasta, yritän ottaa huomioon sekä tavoitteen että oman hyvinvointini. Jälki voi olla rumaa, jos jompi kumpi pääsee liikaa niskan päälle. Joskus tasapainoilu on haastavaa, mutta tekemällä oppii.
Miten sinun kateuden ja ihailun kohteesi ovat vaikuttaneet elämääsi? Oletko jossain vaiheessa kallistunut enemmän jompaan kumpaan suuntaan? Itse pyrin tasapainoon pitkällä aikavälillä. Hetken vietävänä tehtyjen ratkaisujen vaikutusta on vaikea arvioida, mutta toivon osuvani useammin oikeaan kuin väärään.
Muut aiheeseen liittyvät postaukset:
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan
Kateus johtaa kansaa - miksi vertailu voi olla ongelma?
Identiteetin määrittäminen ja muiden mielipiteet
Muista arvostaa toisen osaamista
👍
VastaaPoista