Näin lopetat turhan vitkastelun

Olen mestari jättämään asioita tekemättä ja siirtämään niitä tulevaisuuteen. Pakollisten hommien hoitaminen tuntuu usein vastenmieliseltä pakkopullalta. Reckless Love antoi minulle opetuksen, että vaikka toimintaympäristö olisi kuinka vaikea, pakolliset hommat tehdään kunnolla.

Torniossa juhlittiin pari vuotta sitten venetsialaisia. Illan esiintyjälista oli vakuuttava: alkuun Jorma Kääriäinen ja lopuksi Reckless Love. Jorma Kääriäisen olin nähnyt Agentsin kanssa useita kertoja, mutta Reckless Lovea en ollut aiemmin nähnyt livenä.

Venetsialaiset järjestettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna Tornionjoen rannalla Torandassa. Lapin elokuinen viikonloppu pääsi yllättämään kylmyydellään. Kotoa lähtiessä lämpömittari näytti plussaa. Väitän kuitenkin, että Tornionjoelta puhaltavan tuulen vaikutuksesta juhlapaikalla oli pakkasta.

Tornion vesitornista on mukava esitellä Euroopan pisintä vapaana virtaavaa valjastamatonta jokea kavereille.

Alkuillan saunomiset venähtivät sen verran pitkälle, että Jorman keikka jäi välistä, mutta lopulta selvisin juhlapaikalle. Puin farkkujen alle pitkät kalsarit, takin alle kolme paitaa ja pipon päähän (sanomattakin lienee selvää, että vedin hanskat käteen). Kokeilin juoda Tornion Panimon olutta ulkona. Liian kylmä (keli, ei olut). Menin sisälle lämmittelemään.

Vaikka juhla-alueella olikin sisätila, esiintymislava oli ulkona. Lähestulkoon koko juhlakansa oli sisällä. Sisällä lämmitellessäni mietin, esiintyykö Reckless Love ollenkaan tällaisessa kelissä.

Keikka alkaa

Yllätyksekseni bändi aloitti kuitenkin ajallaan. Ajattelin, että okei, jos Reckless Love on valmis vetämään keikan, olen valmis menemään yleisöksi. Meitä oli yleisössä ehkä noin 20 tyyppiä (50 aivan maksimissaan). Ajattelin, että tällaisella yleisömäärällä tässä kelissä keikasta tulee sekä huono että lyhyt.

Kuinka väärässä olinkaan!

Reckless Love veti mielettömän keikan. Bändiä ei olisi voinut vähempääkään kiinnostaa, kuinka kylmä ulkona oli tai kuinka harva vaivautui ulos yleisöksi. Koko bändi panosti 110 prosenttisesti. Väitän, että vaikka esiintymispaikkana olisi ollut Tornionjoen varren sijaan täyteen myyty Wembey, niin keikka olisi ollut täsmälleen samanlainen.

Reckless Lovella oli kaikki maailman tekosyyt jättää keikka vetämättä, tehdä se puolivillaisesti tai jättää kesken. Ja yleisö olisi aivan varmasti ymmärtänyt sen. Mutta kun ei. Ilmeisesti heidän työmoraalinsa ei antanut periksi.

Ennen TOISTEN BÄNDIEN keikoille menoa täytyy pitää omat bänditreenit.

Työmoraali

Kun oma motivaationi esimerkiksi puntilla käymiseen, siivoamiseen tai tanskan opiskeluun on nollassa, koitan ajatella elokuista Reckless Loven keikkaa.

Koen liian usein olevani liian väsynyt puntille vaikka oikeasti väsymys on laiskuutta. Siivoaminen tuntuu monesti liian aikaavievältä vaikka puolen tunnin urakalla kerran viikossa saa aikaan lähes ihmeitä. Kymmenen minuutin päivittäinen panostus tanskan uusien sanojen oppimiseen tai kieliopin kertaamiseen ei olisi pois mistään muusta kuin aivottomasta facebookkaamisesta.

Vaikka ymmärrän tämän kaiken järjellä, niin siitä huolimatta aloittaminen tuntuu uskomattoman vastenmieliseltä.

Eroon tekosyistä

Teen Reckless Lovesta itselleni esimerkin, kuinka tekosyyt jonkin asian tekemättä jättämiseen pitää heittää romukoppaan. "Jos Reckless Love pystyi vetämään täysimittaisen rock-keikan ilman paitaa pakkasessa, niin minä pystyn käyttämään viisi minuuttia pölyjen pyyhkimiseen." Tuntuu käsittämättömältä, että aikuinen ihminen joutuu keksimään tällaisia keinotekoisia motivaattoreita yksinkertaisten, helppojen ja lyhytkestoisten perusasioiden suorittamiseen.

Vielä järjettömämmäksi tilanne muuttuu, kun pölyjen pyyhkimisen jälkeen tajuaa, kuinka levollinen mieli on. Vitkastelin ja märehdin pölyjen pyyhkimistä pari tuntia, suoritin siivoamisen viidessä minuutissa ja leijuin euforiassa loppupäivän.

Miksi en voinut vain pyyhkiä pölyjä ja jatkaa iltaa? Miksi tein siivoamisesta itselleni niin suuren peikon? Miksi teen näin kerta toisensa jälkeen vaikka aivan hyvin tunnistan kaavan ja tiedän, mikä minulle on parasta? Miksi tarvitsen Reckless Loven laulajan Olli Hermanin yläosattomana mielessäni kertomaan, kuinka paljon helpommalla pääsen, kun vaan teen, sen mikä minun pitää tehdä? En tiedä. En taida olla kovin fiksu jätkä.

Onko sinulla tapana vitkastella yksinkertaisten perusasioiden kanssa? Jos on, niin miten saat otettua itseäsi niskasta kiinni ja alettua hommiin? Olisi mukava kuulla muitakin kikkoja motivaation löytämiseen kuin puolialastoman rocktähden ajatteleminen.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?
Mitä tapahtuu, kun unelma toteutuu?
Yksinkertainen mittari takaa tehokkaan tuloksen
Kielen opiskelusta