Elämä voisi olla paljon helpompaa, jos emme vertailisi omia kokemuksia, saavutuksia ja omistuksia kavereidemme vastaaviin. Vertailu tuskin vaikuttaa kaverisuhteeseen, mutta omaan mieleen se voi vaikuttaa. Yleensä negatiivisesti.
Kirjoitin aiemmin, kuinka omistusasuntoni myynti meni häneksi muuttaessani Suomesta Tanskaan. Märehdin pitkään mönkään mennyttä asunnonmyyntiprosessia. Enää tapahtuma ei ärsytä niin paljon, mutta kiusaan itseäni ajoittain miettimällä, miten olisin voinut toimi järkevämmin. Tällaisesta jälkiviisastelusta ei ole mitään apua, mutta ehkä kyseessä on jonkinlainen härski "suruprosessi".
En osaa selittää, miksi juuri epäonnistunut asuntokauppa menee niin syvälle ihoni alle, ettei henkinen verenpaineeni meinaa sitä kestää. Keittiöpsykologin tutkinnollani olen diagnosoinut itse itselleni, että pääasiallinen harmitus ei johdu pelkästään kuvitteellisesta rahallisesta häviöstä.
Ärsytys voi johtua myös siitä, ettei kaveripiiristäni tarinoiden perusteella löydy juuri ketään, joka ei olisi tehnyt kunnon tiliä asuntokaupoillaan. Olen tietysti iloinen kavereideni onnistuneista asuntokaupoista. Toivoisin, että tunne-elämäni pysähtyisi tähän.
Mutta kun ei. Minulle ei riitä se, että kaverini osaavat myydä asuntonsa hyvällä voitolla. Egoni huutaa, vaatii ja velvoittaa, että myös minun pitää pystyä tekemään rahaa myymällä asuntoni.
Rahan sijaan keskityn vertaamaan tulosta. Olen saanut päähäni, että asuntokaupoissa minulle on tärkeää verrata omaa menestystäni kavereihini. Miksi? En tiedä. Tämä on täysin päätöntä, mutta enpä ole koskaan väittänytkään olevani kovinkaan johdonmukainen kateuspäissäni sekoillessani.
Miten eroon?
Dan Ariely kirjoittaa kirjassaan "Predictably Irrational", kuinka me luontaisesti vertaamme lähellämme olevia asioita suhteessa muihin. Esimerkkeinä hän mainitsee, kuinka muun muassa vertaamme yhtä viiniä toiseen tai yhtä lomaa toiseen. Arielyn mukaan tämä on vielä helppo ymmärtää. Hyppäämme monesti helpoimman kautta. Vertailemme keskenään vain niitä asioita, joita on helppo verrata keskenään ja jätämme vertaamatta, jos vertailu tuntuu vaikealta.
Vertailuissamme saatamme oikaista niin, että vertaamme kahta helpoiten verrattavaa asiaa toisiinsa vaikka pöydällä olisi useita vaihtoehtoja. Ariely kertoo esimerkin lomasuunnittelusta. Olet päättänyt matkustaa lomalle joko Roomaan tai Pariisiin.
Matkanjärjestäjän tarjoamiin paketteihin kuuluu lennot, majoitus, turistikierrokset ja ilmainen aamiainen joka aamu. Tämän lisäksi matkanjärjestäjä tarjoaa kolmatta vaihtoehtoa: Rooma muuten samalla paketilla, mutta ilman aamupalaa. Et enää tämän jälkeen ajattele Pariisia varteenotettavana vaihtoehtona vaan energiasi menee Rooman matkojen vertailuun. On paljon helpompi tehdä valinta Rooman pakettien välillä ja saa luonnollisesti Rooman paketin aamupalalla vaikuttamaan parhaalta vaihtoehdolta.
Tässä esimerkissä Pariisi toimi hämäyksenä. Tarkoituksena oli saada sinut valitsemaan Rooma, mutta samalla saada sinut ajattelemaan, kuinka sinulla on monta eri vaihtoehtoa ja että valinta on kokonaan sinun käsissäsi.
Lomasuunnitteluja tehdessä on lähes välttämätöntä vertailla eri paikkoja keskenään. Mielestäni eri lomapaikkojen fiilistely kuuluu olennaisena osana loman "etkoiluun". Vertailu ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksissa rakentavaa. Näissä tapauksissa yritän noudatta Arielyn neuvoa, kuinka päästä eroon vertaamisesta: jätä se kokonaan kokonaan tekemättä.
Ratkaisu
Paras tapa päästä eroon kämpänmyyntiharmituksestani olisi siis jättää vertailut kokonaan tekemättä. Tämä on hippasen verran helpommin sanottu kuin tehty. En yksinkertaisesti kykene tuollaiseen 10 danin kypsyyteen.
Ariely ehdottaa toista tapaa käsitellä vertailun ongelmaa. Hän neuvoo ajattelemaan vertailemisen erilaisina kehinä. Voimme itse päättää, mihin kiinnitämme huomiota. Ariely kertoo esimerkkinä, kuinka esimerkiksi uutta autoa ostaessa voimme jättää meille liian kalliit mallit kokonaan kehämme ulkopuolelle ja keskittyä vain niihin autoihin, joihin meillä on varaa. Eli suuren kehän sijaan meidän pitäisi rajoittaa oma kehämme pienemmäksi.
Pidän Arielyn kehäajattelusta. Tosin, itse hyödynnän sitä "väärään" suuntaan. Siirrynkin vertailuissani pienemmän kehän sijaan isommalle. Sen sijaan, että asunnonmyyntivoittovertailussa menisin kohti pienempää kehää (esim. alue, kämpän koko tai kaveripiiri), otankin asunnon osaksi isompaa vertailua, jossa asunto onkin vain yksi osa.
Asunnon sijaan vertaan omaa elämääni kavereideni elämään. Tätä ei varmaankaan saisi sanoa ääneen tai kirjoittaa julkisesti, mutta olen tyytyväinen nykyiseen elämääni. Kokonaisuudessaan en koe elämäni olevan virhe. Ei sillä, en pidä kavereidenikaan elämiä virheinä! Mutta on henkisesti paljon helpompi vertailla jotain, jonka koen olevan kondiksessa.
Vertailua vertailun perään
Olisin voinut tiivistää koko "ongelman" annoskateuteen (en usko, että kukaan on selvinnyt aikuiseksi ilman annoskateutta). Jos asunnon myynti on hampurilainen ja elämä on koko annos, en vertaa hampurilaistani lounasseurani hampurilaiseen vaan vertaan hänen ateriaansa omaani.
Tässä esimerkissä annokset ovat balanssissa, koska lounasseurani valitsi paremman hampurilaiset, mutta huonommat ranskalaiset ja eri oluen kuin minä. Epäonnistuin hampparin valinnassa, mutta kylkeen otin bataattiranskalaiset ja lempijuomani Tornion Panimon North Arctic Lagerin ruokajuomaksi. Näiden ainesosien keskellä on aivan sama, millainen hampurilainen lounasseurallani on. Annoskateuden sijaan olen erittäin tyytyväinen lounasruokaani.
Missä tilanteissa sinä erehdyt vertaamaan omia tekemisiäsi tai tekemättä jättämisiäsi muihin? Vertaatko esineitä, kokemuksia, rahaa vai jotain muuta kavereihisi? Itse huomaan vertaavani pääasiassa abstrakteja asioita. Konkreettisista asioista olen harvemmin kateellinen. En vertaile kavereideni asuntoja, pyöriä tai kitaroita omiini. Sen sijaan saatan olla kateellinen kaverini ulkonäöstä, laulutaidosta tai blogiteksteistä. En usko pääseväni koskaan täysin eroon vertailemisesta ja kateudesta, mutta uskon näiden helpottavan, mitä vanhemmaksi ja kypsemmäksi tulen.
Kirjoitin aiemmin, kuinka omistusasuntoni myynti meni häneksi muuttaessani Suomesta Tanskaan. Märehdin pitkään mönkään mennyttä asunnonmyyntiprosessia. Enää tapahtuma ei ärsytä niin paljon, mutta kiusaan itseäni ajoittain miettimällä, miten olisin voinut toimi järkevämmin. Tällaisesta jälkiviisastelusta ei ole mitään apua, mutta ehkä kyseessä on jonkinlainen härski "suruprosessi".
En osaa selittää, miksi juuri epäonnistunut asuntokauppa menee niin syvälle ihoni alle, ettei henkinen verenpaineeni meinaa sitä kestää. Keittiöpsykologin tutkinnollani olen diagnosoinut itse itselleni, että pääasiallinen harmitus ei johdu pelkästään kuvitteellisesta rahallisesta häviöstä.
Ärsytys voi johtua myös siitä, ettei kaveripiiristäni tarinoiden perusteella löydy juuri ketään, joka ei olisi tehnyt kunnon tiliä asuntokaupoillaan. Olen tietysti iloinen kavereideni onnistuneista asuntokaupoista. Toivoisin, että tunne-elämäni pysähtyisi tähän.
Mutta kun ei. Minulle ei riitä se, että kaverini osaavat myydä asuntonsa hyvällä voitolla. Egoni huutaa, vaatii ja velvoittaa, että myös minun pitää pystyä tekemään rahaa myymällä asuntoni.
Rahan sijaan keskityn vertaamaan tulosta. Olen saanut päähäni, että asuntokaupoissa minulle on tärkeää verrata omaa menestystäni kavereihini. Miksi? En tiedä. Tämä on täysin päätöntä, mutta enpä ole koskaan väittänytkään olevani kovinkaan johdonmukainen kateuspäissäni sekoillessani.
 |
| Ilmeeni, kun aurinko paistaa ja minun ei tarvitse myydä asuntoa. |
Miten eroon?
Dan Ariely kirjoittaa kirjassaan "Predictably Irrational", kuinka me luontaisesti vertaamme lähellämme olevia asioita suhteessa muihin. Esimerkkeinä hän mainitsee, kuinka muun muassa vertaamme yhtä viiniä toiseen tai yhtä lomaa toiseen. Arielyn mukaan tämä on vielä helppo ymmärtää. Hyppäämme monesti helpoimman kautta. Vertailemme keskenään vain niitä asioita, joita on helppo verrata keskenään ja jätämme vertaamatta, jos vertailu tuntuu vaikealta.
Vertailuissamme saatamme oikaista niin, että vertaamme kahta helpoiten verrattavaa asiaa toisiinsa vaikka pöydällä olisi useita vaihtoehtoja. Ariely kertoo esimerkin lomasuunnittelusta. Olet päättänyt matkustaa lomalle joko Roomaan tai Pariisiin.
Matkanjärjestäjän tarjoamiin paketteihin kuuluu lennot, majoitus, turistikierrokset ja ilmainen aamiainen joka aamu. Tämän lisäksi matkanjärjestäjä tarjoaa kolmatta vaihtoehtoa: Rooma muuten samalla paketilla, mutta ilman aamupalaa. Et enää tämän jälkeen ajattele Pariisia varteenotettavana vaihtoehtona vaan energiasi menee Rooman matkojen vertailuun. On paljon helpompi tehdä valinta Rooman pakettien välillä ja saa luonnollisesti Rooman paketin aamupalalla vaikuttamaan parhaalta vaihtoehdolta.
Tässä esimerkissä Pariisi toimi hämäyksenä. Tarkoituksena oli saada sinut valitsemaan Rooma, mutta samalla saada sinut ajattelemaan, kuinka sinulla on monta eri vaihtoehtoa ja että valinta on kokonaan sinun käsissäsi.
Lomasuunnitteluja tehdessä on lähes välttämätöntä vertailla eri paikkoja keskenään. Mielestäni eri lomapaikkojen fiilistely kuuluu olennaisena osana loman "etkoiluun". Vertailu ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksissa rakentavaa. Näissä tapauksissa yritän noudatta Arielyn neuvoa, kuinka päästä eroon vertaamisesta: jätä se kokonaan kokonaan tekemättä.
Ratkaisu
Paras tapa päästä eroon kämpänmyyntiharmituksestani olisi siis jättää vertailut kokonaan tekemättä. Tämä on hippasen verran helpommin sanottu kuin tehty. En yksinkertaisesti kykene tuollaiseen 10 danin kypsyyteen.
Ariely ehdottaa toista tapaa käsitellä vertailun ongelmaa. Hän neuvoo ajattelemaan vertailemisen erilaisina kehinä. Voimme itse päättää, mihin kiinnitämme huomiota. Ariely kertoo esimerkkinä, kuinka esimerkiksi uutta autoa ostaessa voimme jättää meille liian kalliit mallit kokonaan kehämme ulkopuolelle ja keskittyä vain niihin autoihin, joihin meillä on varaa. Eli suuren kehän sijaan meidän pitäisi rajoittaa oma kehämme pienemmäksi.
Pidän Arielyn kehäajattelusta. Tosin, itse hyödynnän sitä "väärään" suuntaan. Siirrynkin vertailuissani pienemmän kehän sijaan isommalle. Sen sijaan, että asunnonmyyntivoittovertailussa menisin kohti pienempää kehää (esim. alue, kämpän koko tai kaveripiiri), otankin asunnon osaksi isompaa vertailua, jossa asunto onkin vain yksi osa.
Asunnon sijaan vertaan omaa elämääni kavereideni elämään. Tätä ei varmaankaan saisi sanoa ääneen tai kirjoittaa julkisesti, mutta olen tyytyväinen nykyiseen elämääni. Kokonaisuudessaan en koe elämäni olevan virhe. Ei sillä, en pidä kavereidenikaan elämiä virheinä! Mutta on henkisesti paljon helpompi vertailla jotain, jonka koen olevan kondiksessa.
Vertailua vertailun perään
Olisin voinut tiivistää koko "ongelman" annoskateuteen (en usko, että kukaan on selvinnyt aikuiseksi ilman annoskateutta). Jos asunnon myynti on hampurilainen ja elämä on koko annos, en vertaa hampurilaistani lounasseurani hampurilaiseen vaan vertaan hänen ateriaansa omaani.
Tässä esimerkissä annokset ovat balanssissa, koska lounasseurani valitsi paremman hampurilaiset, mutta huonommat ranskalaiset ja eri oluen kuin minä. Epäonnistuin hampparin valinnassa, mutta kylkeen otin bataattiranskalaiset ja lempijuomani Tornion Panimon North Arctic Lagerin ruokajuomaksi. Näiden ainesosien keskellä on aivan sama, millainen hampurilainen lounasseurallani on. Annoskateuden sijaan olen erittäin tyytyväinen lounasruokaani.
Missä tilanteissa sinä erehdyt vertaamaan omia tekemisiäsi tai tekemättä jättämisiäsi muihin? Vertaatko esineitä, kokemuksia, rahaa vai jotain muuta kavereihisi? Itse huomaan vertaavani pääasiassa abstrakteja asioita. Konkreettisista asioista olen harvemmin kateellinen. En vertaile kavereideni asuntoja, pyöriä tai kitaroita omiini. Sen sijaan saatan olla kateellinen kaverini ulkonäöstä, laulutaidosta tai blogiteksteistä. En usko pääseväni koskaan täysin eroon vertailemisesta ja kateudesta, mutta uskon näiden helpottavan, mitä vanhemmaksi ja kypsemmäksi tulen.
Off-topic: Jo vihjaus siitä, että joku _saattaisi_ olla minulle kateellinen jostakin, tuottaa lähes häpeällistä mielihyvää - vaikka kyseessä olisi vain smalltalk-henkinen kohteliaisuus blogitekstin sivulauseessa. Kiitos siitä.
VastaaPoistaOn-topic: Tekstin luettuani rupesin pohtimaan, että kulkevatko kilpailuhenkisyys ja vertailutaipumus käsi kädessä? Omakohtainen esimerkki: olen erittäin kilpailuhenkinen, mikä johtaa jatkuvaan tarpeeseen vertailla omia suorituksia muihin (ja useimmiten niillä omakeksimillä mittareilla, joilla alitajuisesti tiedän pärjääväni). Vai johtuuko kilpailuhenkisyys sittenkin siitä, että olen taipuvainen vertailuun, koska olen hiljaa sisimmässäni epävarma omista valinnoistani?
Mene ja tiedä. Pitänee vielä vanhentua ja viisastua, josko tämäkin elämän mysteeri aukeaisi.
Kiitos JP kommentista. Olen myös miettinyt, mistä oma kilpailuvietti tulee. En kuitenkaan ole osannut yhdistää sitä noin saumattomasti vertailuun. Nyt kun sanoit sen ääneen (tai kirjoitit nettiin tai mikä ikinä onkaan oikea kuvaus), niin noiden välinen yhteys tuntuu täysin selkeältä. Laita mullekin vastaus sitten, kun keksit, että kumpi tulee ensin: kilpailuhenkisyys vai vertailu :)
Poista