22.1.2019

Koitan säästämisen sijaan maksaa itselleni palkkaa

Vain puolet suomalaisista säästävät kuukausittain. Säästäminen kuulostaa sekä tylsältä että vanhanaikaiselta. Itse ajattelen maksavani palkkaa tulevaisuuden itselleni. Lopputulos on sama, mutta brändi on toimivampi.

Edellisellä maratonillani voimani olivat loppua kesken. Ei niinkään fyysiset voimani vaan henkinen kapasiteettini. Olin juossut noin kolmekymmentä kilometriä. Lenkki kiersi niin, että linnuntietä katsottuna olin matkalla poispäin maalista. Juoksin jänisten perässä ja aloin paremman tekemisen puutteessa juttelemaan heistä yhden kanssa.

- Kyllä se maali sieltä vaan auttamattomasti tulee vastaan, sanoin jänikselle vaikka oikeastaan taisin vain haluta sanoa sen ääneen itselleni.
- Kyllä tulee, se on totta, hän vastasi.
- Täytyy myöntää, että tämä alkaa vähitellen tuntua aika rankalta, jatkoin.
- Joo, mutta ei mitään hätää. Tuon seuraavan kurvin jälkeen, kun käännymme maalia kohti, matka on pelkkää alamäkeä ja meille tulee myötätuuli, jänis kannusti
- Tuo on kyllä aivan totta, sanoin.

Seuraavan kurvin jälkeen emme kääntyneet maalialueelle, matka ei ollut pelkkää alamäkeä eikä tyynessä säässä tuullut yhtään. Siitä huolimatta nuo sanat antoivat uskomattomasti voimaa. Jänis uudelleenmuotoili loppumatkasta niin ruusuisen kuvan, että siihen oli helppo tuudittautua. Kuka haluaisi keskeyttää, kun kerrankin pääsee juoksemaan myötätuulessa alamäkeen kohti maalia? Vaikka tämä ei ollutkaan todellista, näin ajateltuna se tuntui helpottavan loppumatkaa.
28. kilometri. Tässä vaiheessa oli vielä hauskaa. Loppu olikin aikamoista tuskien taivalta. Ei siinä, ensi vuonna uudestaan :)
Tarvitsen silloin tällöin uudelleenmuotoilua, jotta saan asian tehtyä. Tiedän, mitä minun pitää tehdä, mutta ilman ulkopuolista uutta näkökulmaa, sen tekeminen voi olla aika vaikeaa. Joskus pieni valkoinen yhteisesti tunnustettu valhekin auttaa.

Säästämisen uudelleenmuotoilu

Samaa ideaa uudelleenmuotoilusta käytän myös säästämiseen. Säästäminen itsessään tuntuu hiukan vanhalta ja nuivalta tavalta. Säästötili, säästöpossu, säästöpäivät - tällaiset termit eivät todellakaan ole maailman seksikkäimpiä! Kuka haluaa kertoa säästävänsä, kun voi kertoa, mihin kuluttanut rahansa?

Vaikka säästäminen sanana onkin aika tylsä, on se siitä huolimatta toimintona ihan pirun tärkeää. Mutta säästämisen motivoimiseksi tarvitaan hiukan semantiikka.

Miksi emme puhu säästämisen sijaan palkan maksamisesta itselle? Tunnustan, käsitteenähän tuo on hiukan hassu ja suorastaan harhaanjohtava. Säästäminenhän tapahtuu pääasiassa nettotuloista eli niistä tuloista, joista on jo maksettu verot. Oikean palkan, jonka työnantaja maksaa ja josta kaikissa palkkavertailuissa puhutaan, näkee palkkanauhassa bruttona. Bruttopalkasta maksetaan verot ja muut maksut, jonka jälkeen tilille napsahtaa nettopalkka.

Näin sen ajattelen

Tylsästi sanottuna, säästän kuukausittain tasasumman nettotuloistani. Siistimmin sanottuna, nykyinen minä maksaa tasasumman tuloistaan palkkana tulevaisuuden minälle. Tulevaisuuden minä voi sitten käyttää sen rahan miten haluaa, kuten esimerkiksi Iron Maiden Fender Stratocasteriin, Formula ykkösten Euroopan GP:n matkaan tai eläkeläisenä sairasteluun. Hillittömiä mahdollisuuksia!

Näin helposti pystyn huijaamaan itseäni, niin lapselliselta kuin se kuulostaakin.

"Paljonko maksat kuukaudessa itsellesi palkkaa?" kuulostaa heti paljon toiminnallisemmalta kuin "Paljonko säästät kuukausittain?"

Kuinka paljon arvostat tulevaisuuttasi?

Aivan kuten töissäkin, palkka on aika hyvä arvostuksen mittari. Nykyinen minä arvostaa tulevaisuuden minää niin paljon, että on valmis luopumaan osasta käytettävissä olevistaan varoista, jotta tulevaisuuden minällä olisi paremmat oltavat.

Joskus on tiukkoja tilanteita. Tällöin koen tarvitsevani ylimääräistä motivaatiota. Maratonilla kuvittelen loppumatkan olevan pelkkää alamäkeä ja myötätuulta. Säästämisessä kuvittelen maksavani palkkaa tulevaisuuden minälle. Millaisia motivaatiokeinoja sinä käytät säästämiseen? Riittääkö sinulle pelkkä semantiikka vai tarvitsetko jotain konkreettisempaa, kuten esimerkiksi vedonlyöntiä kaverin kanssa? Olisi mukava kuulla ja oppia uusia tapoja motivoida itseäni.

Aiheeseen liittyvät postaukset:
Uudelleenmuotoilun taito
Säännöt säästämiseen
Kuinka paljon on riittävästi?
Mistä tunnistaa omat rajansa? - Case sijoittaminen
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?
Kestäisikö pääni taloudellista riippumattomuuta?
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan

2 kommenttia:

  1. Minulla kulutuksen laskelminen (eli vähemmän kuluttaminen) oli helpompaa kun laskin kulutustuotteen hinnan tulevana vapaa-aikana. Halusin vapautta ja laskin että kuluttamalla vähemmän saan myöhemmin vapautta. Kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on totta, omalla ajalla todellakin on rahallinen arvo. Itse olen luonteeltani aika pihi. Koitan kuitenkin elää niin, että säästäminen ei rajoita minua tekemästä niitä asioita, joita oikeasti haluaisin tehdä. Joskus sen hoksaaminen voi olla vaikeaa.

      Poista