Uskon, että vaativammat asiat voi saada rutiineiksi helpoiten, kun niissä yhdistyy lyhyen ja pitkän aikavälin hyvät puolet. Juoksemisessa saan hetken hurmion ylitettyäni maratonin maaliviivan. Pitkällä aikavälillä maratoneille treenaaminen edistää terveyttäni. Molemmat motivoivat minua lähtemään muutaman kerran viikossa treenaamaan.
Tykkään yliyksinkertaistaa asioita. Elämä on selkeimmillään kuin 80-luvun toimintaelokuva: hyvikset ovat hyviä ja pahikset ovat pahoja, eikä ketään kiinnosta, miksi näin on. Asetelma otetaan annettuna ja siirrytään juonessa eteenpäin. Joko-tai -maailmassa faktat ovat helposti hallinnassa eikä epäilylle jää sijaa.
Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, ettei yliyksinkertaistamisessa ole mitään järkeä. Niin siistejä kuin kasarielokuvat onkin, niin valitettavasti ne eivät joka kerta onnistu puolessatoista tunnissa esittämään kaikkia elämän eri sfäärejä. Sekä-että on lähempänä oikeaa elämää entä joko-tai.
Ennen kuin innostun pohtimaan toimintaelokuvien merkitystä elämän ymmärtämiseksi, niin otan hieman maanläheisemmän esimerkin.
 |
| Kymmenen metriä maaliviivaan :) |
Ensimmäinen maraton
Juoksin ensimmäisen maratonini elokuussa 2013. En ikinä unohda maaliintuloa olympiastadionilla. Stadionin portin läpi juostuani minusta tuntui, että katsomo oli tupaten täynnä yleisöä ja kaikki hurrasivat minulle. Vaikka olinkin kävellyt osan matkasta, juoksin stadionin loppukaarteen kautta maaliin (vaikka tuskin liikuin normaalia kävelyä nopeampaa). Maalissa tunsin itseni voittajaksi.
Maratoneista saatava suorittamisen fiilis on kuin huumetta (tai niin luulen, mutta en tiedä, koska en ole koskaan huumeita kokeillut). Vaikka matkan aikana kysyin itseltäni monta kertaa "miksi taas piti lähteä?", niin maaliin tulon mielihyväryöppy pakottaa kysymään "koska seuraavan kerran?".
Maalissa koin, että matka oli kaiken sen hien ja tuskan arvoinen. Fyysisen kamppailun lisäksi jouduin käyttämään huomattavasti energiaa pitääkseni pääni kasassa. Olin hypätä kolmenkymmenen kilometrin kohdalla metroon, ajaa kotiin ja jättää maratonit "niille, joita se kiinnostaa".
En tiedä mistä kaivoin motivaation juosta (tai paremminkin liikkua) viimeiset reilut kymmenen kilometriä. Olypiastadionilla kuitenkin onnittelin itseäni onnistuneesti löytämästäni lisämotivaatiosta.
Pitkällä aikavälillä
Valehtelisin, jos väittäisin, että vain maratonien maaliintulon "hienous" saa minut juoksemaan. Ei todellakaan. Lenkkeilylläni on paljon itsekkäämmät syyt.
Uskon vahvasti, että kaltaiselleni tavalliselle tallaajalle on aivan sama, millaista liikuntaa harrastan. Kaikki on kotiinpäin. Mikä ikinä saa minut nostamaan ahterini sohvalta ja liikkumaan, on pitkällä aikavälillä hyväksi minulle. Toisinaan tykkään tehdä haukkaa ja penaa (enemmän tietenkin penaa) ja välillä käyn tanssimassa. Juokseminen on kuitenkin ollut viimeisen vuosikymmenen ajan harrastus, johon tukeudun useimmiten.
Vaikka en pidäkään maratonien juoksemista terveellisenä, uskon kuitenkin, että maratoneille treenaaminen edistää terveyttäni. Juoksen, koska uskon sen vaikuttavan positiivisesti sekä fyysiseen että henkiseen olooni. Nämä huomaan arjessani. Juoksemisen on eri tutkimuksissa todistettu vaikuttavan muun muassa keskittymiskykyyn, oppimiseen ja masennuksen ehkäisyyn. Nämä ovat hyviä syitä lähteä lenkille.
Multimotivaattori
Juoksemissa yhdistyy kaksi eniten motivaatiooni liittyvää tekijää. Maratonin suorittaminen luo selkeän tavoitteen, jonka suorittamisen palkintona on valtava endorfiiniryöppy. Maratoneille treenaaminen sen sijaan saa minut liikkumaan viikoittain, mikä parantaa fyysistä suorituskykyäni.
Fyysinen hyvä kunto ruokkii myös muita positiivisia asioita elämässäni. Nukun paremmin, kun rasitan kroppaani sopivasti ja tasaisin väliajoin. Lenkillä jätän sosiaalisen median seuraamisen ja päivittämisen muille. Pystyn liikenteen huomioiden keskittymään lähes ainoastaan omiin ajatuksiini.
En henno vetää yhtäläisyysmerkkejä lenkkieni ja mindfulnessin välille, mutta jotain samaa molemmissa on.
Kaksi kärkeä
Toisin kuin kasarielokuvat, juokseminen ei ole mustavalkoista. Lenkkeily ja maratonit muodostavat positiivisen noidankehän. Maratonin suorittaminen on tavoite, johon pitää treenata. Treenaaminen vahvistaa sydäntä, luustoa ja verenkiertoa. Tarpeeksi treenattuani voin mennä maratonille ja kokea onnistumisen fiiliksen ylittäessäni maalilinjan. Hetken huuma ja pitkän ajan positiiviset vaikutukset täydentävät toisiaan kuin nakit maksalaatikkoa.
Missä tilanteissa sinä hyödynnät pitkän ja lyhyen aikavälin positiivisia vaikutuksia? Juoksemisen lisäksi olen huomannut saman ilmiön kitaransoitossa ja sijoittamisessa. Molemmissa on tarjolla välittömiä hyvänolontunteita (keikat ja kertynyt varallisuus) ja pidemmän ajan nautintoja (uuden oppiminen ja kasvava varallisuus).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti