19.5.2020

Juoksemisen aloittaminen - 3 tapaa löytää motivaatio lenkkeilyyn

Uskon, että meille tavallisille sunnuntaisuhareille on tärkeämpää keksiä motivaattori juoksemisen aloittamiseen kuin yrittää löytää optimaalisin tapa aloittaa lenkkeily. Tässä artikkelissa käyn läpi kolme tapaa (lenkkien pidentäminen, itseni palkitseminen ja data), jotka auttoivat minut nousemaan sohvan pohjalta juoksupoluille. Teknisesti olisin voinut juosta lenkkini järkevämmin, mutta tuskin olisin jaksanut jatkaa juoksuharrastustani niin pitkään, kuin mitä onnistuin omilla keinoillani.

Vaikka olen urheillut opiskeluaikoja lukuun ottamatta koko ikäni, niin juoksemiseen hurahdin vasta aikuisena. Opiskeluaikana juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Sijoituin (muistaakseni) ikäryhmäni neljänneksi viimeiseksi. Puolimaraton oli sen verran kova koettelemus, että kompensoin sen jättämällä urheilut sikseen vuodeksi keskittyen keskikaljaan ja majoneesipizzaan.


Opiskeluaikainen elämäntyylini kasvatti minut hurjiin mittoihin. Painoni nousi. Heräsin, kun puntari kellotti yli 80 kiloa. Vaikka tiesinkin ruokavalion olevan avain järkevään laihduttamiseen, aloin syömisen tarkkailun lisäksi juosta.


Juokseminen tarjosi minulle riittävän matalan kynnyksen liikkumisen aloittamiseen. Pystyin lähtemään lenkille suoraan kotioveltani. Lenkkipäivät ja -ajat olivat täysin kiinni itsestäni. Saatoin juosta juuri niin pitkään ja juuri siihen suuntaan mihin halusinkin. Juoksemisessa minun ei tarvinnut välittää kenestäkään muusta kuin itsestäni.


Kisailu kirpeässä syyssäässä toimii aina.
Kisailu kirpeässä syyssäässä toimii aina.


Kovempaan kuntoon


En muista, kuinka pitkiä ensimmäiset ”heräämisen” jälkeiset lenkkini olivat. En usko niiden olleen viittä kilometriä pidempiä. Juoksin kotini lähiympäristössä, jotta tarpeen tullen pystyin kävelemään kotiin.


Pelkkä kalorien kuluttaminen lenkkeilemällä ei riittänyt minulle. Halusin myös kehittää kuntoani paremmaksi. Kysyin neuvoa juoksemista harrastavalta kaveriltani ja hänen ohjeensa kuului: ”Vedä joka lenkillä vähän pidemmälle tai vähän nopeammin.”


Nykyisellä käsitykselläni tavoitteellisesta juoksukunnon kehittämisestä sanoisin, etten ehkä nykykunnollani ostaisi tuota neuvoa samalla tavalla kuin ostin sen aikoinaan. Mutta tuon aikaiseen treeniini neuvo toimi kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellisesti.


Päätin keskittyä matkan pidentämiseen. Pidensin lenkkejäni jatkuvasti ja huomasin pystyväni juoksemaan pidempiä lenkkejä hengästymättä. Miten voimaannuttava tuo fiilis tuolloin olikaan! Homma toimi ja innostuin juoksemisesta.


Lenkin jälkeinen palkinto


Kuten niin monesti, muutos pilaa hyvän uuden käytännön. Kun olin vihdoin päässyt juoksemisen makuun, oli minun aika lähteä vaihtoon Belgiaan. Uudessa maassa motivaationi oli aluksi jossain aivan muualla kuin juoksemisessa. 


Rutiinini menivät uusiksi. Uusi ympäristö, kieli ja uudet ihmiset ympärillä veivät energiani niin nolliin, ettei urheilu käynyt mielen vieressäkään ensimmäiseen kuukauteen. Sen sijaan belgialaiset oluet ja ranskalaiset tekivät tuhojaan keskivartalolleni. Jossain vaiheessa tajusin, etten voi jatkaa samalla tavalla.


Suomessa motivaationi juoksemiseen oli laihtuminen ja kunnon kohottaminen. Belgiassa käänsin homman päälaelleen. Annoin itselleni luvan juoda olutta ja syödä tötteröllisen belgialaisia ranskalaisia juoksulenkkini päätteeksi.


Hiilihydraattipalkinto odotti jokaisen lenkin jälkeen! Niin järjettömältä kuin tämä kuulostaakin, niin alkoholi, suola ja rasva saivat minut jälleen juoksemaan. Vaikka en laihtunutkaan, fiilikseni oli huomattavasti parempi kuin aiemmin.


Tekniikkaa ja dataa


Muutettuani Belgiasta Suomeen, en jaksanut keskittyä juoksemiseen. Vanha kierre alkoi uudestaan: huono ruokavalio, liian vähän liikuntaa ja liikaa sohvalla makaamista. Painoni nousi ja mielialani laski. Säälin itseäni kahden vuoden ajan ennen kuin päätin tehdä asialle jotain. Jälleen kerran liikunta oli ensimmäinen askel tiellä parempaan fyysiseen ja henkiseen kondikseen. Silti motivaationi oli kadoksissa.


En osaa koodata ja matemaattiset taitoni ovat vahvaa keskitasoa, mutta silti pidän itseäni data-nörttinä. Kuten niin monessa muussakin tavoitteessani, motivaatio löytyi jälleen kaupan hyllyltä. Ostin GPS-mittarin sykevyöllä, Polar RC3 GPS:n.


Ihminen on sitä onnellisempi, mitä enemmän hänellä on leluja ympärillään - vanha jokivartelainen sananlasku


Parin ensimmäisen kokeilun jälkeen aistini avautuivat. Mittarista löytyi kaikki olennainen, ja motivaationi juoksemiseen palasi. En enää lähtenyt lenkille kaloreita polttaakseni, kuten opiskeluaikana, tai että olisin saanut vetää kaloreita sisään, kuten Belgiassa. Lähdin lenkille, jotta sain dataa ja pystyin seuraamaan kehitystäni. Vauhti, syke, kesto, matka, kaikki tuntuivat olennaisilta pointeilta.


Oman kehittymisen seuraaminen (liian) monella mittarilla oli kuin huumetta. Näin numeerisesti, kuinka eri päivinä juostu sama lenkki saattoi tuntua samalta vaikka data näytti vauhdin ja sykkeiden olleen aivan eri tasolla. Miten mielenkiintoista! GPS-mittarin hankkimisen jälkeen olen juossut vain muutaman lenkin ilman että olisin edes jollain vehkeellä mitannut lenkkiäni.


Datan hankkimisen jälkeen hymyilyttää.


Aloittaminen voittaa järkevyyden


Perusterveelle ihmiselle teknisesti mikään ei ole niin helppoa kuin juoksemisen aloittaminen. Tavalliset lenkkarit riittävät alkuun, polkuja ja jalkakäytäviä riittää ympäri Suomea eikä lenkkeily ole kellonajasta kiinni. Voiko liikkumisen aloittamista saada enää helpommaksi?


Kuten niin monessa muussakin järkevässä tekemisessä (kuten esimerkiksi säästämisessä, meditoinnissa tai muiden ihmisten mielipiteiden kuuntelemisessa), myös juoksemisen aloittamisessa tekniikka on paljon pienemmässä roolissa kuin psykologia. Itselleni ei riitä alkuunkaan, että jonkin tehtävän suorittaminen on paperilla helppoa. Tarvitsen jonkinlaisen kannustimen aloittamiseen.


Minulle juoksemisen aloittamiseen on toiminut kolme päämotivaattoria: kunnon kohottaminen lenkkejä pidentämällä, syöminen ja data. Kaikille näille oli oma paikkansa ja aikansa. Valehtelisin, jos väittäisin, että olisin innostunut juoksemisesta opiskeluaikana, jos vain olisin ostanut GPS-mittarin. Samoin, en usko, että pelkkä lenkkien pidentäminen olisi toiminut motivaattorina muutettuani takaisin Suomeen.


En usko, että yhdessäkään itseään kunnioittavassa juoksukirjassa neuvotaan juoksemaan koko ajan pidempiä lenkkejä, juomaan kaljaa ja syömään ranskalaisia aina lenkin jälkeen tai käyttämään enemmän aikaa datan analysointiin kuin itse juoksemiseen. Niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, nämä kolme toimivat omalla kohdallani. Olisinko päässyt parempaan kuntoon ja hoikistunut, jos olisin tehnyt lenkkini joillain muilla (eli järkevillä) tavoilla? Aivan varmasti. Olisinko innostunut juoksemisesta samalla tavalla kuin nyt olen innostunut? Tuskin.


Millaisia muistoja sinulla on juoksemisen aloittamisessa? Tai jos yrität aloittaa juoksemista juuri nyt, millaisia keinoja olet kokeillut? Itse olen aloittanut juoksemisen kymmeniä kertoja. Ainoastaan kolme yllä kuvattua tapaa ovat saaneet juoksemisen juurrutettua osaksi sen hetkisen elämäni rutiineja. Vanhetessani ja elämäntyylini muuttuessa odotan innolla, mikä saa minut lenkille tulevina vuosina. Aika näyttää.


Aiheeseen liittyvät muut artikkelit:  
Näin lopetat vitkastelun

2 kommenttia:

  1. Ah, juokseminen. Tähän mennessä kovimman maraton-urani aikana (2012-2015) periaatteeni oli, että "jos treenistä ei ole dataa, sitä ei tapahtunut". Sittemmin tuli muutama laiskempi vuosi ja aloittaessani hölkkäilyä uudestaan huomasin, että varusteiden virittelystä oli tullut minulle kynnys jättää lähtemättä, koska "se on niin vaivalloista". Toisin sanoen, oli hyvä tekosyy jättää lähtemättä kun sykevyö on hukassa tai GPS-dongelin akku on tyhjä.

    Kun Polar lakkasi tukemasta datan synkronointia antiikkisesta RCX3-kellostani, päätin luopua mittauspakosta ja hölkkäillä ilman sykemittaria. No kännykässä sentään on Strava päällä, että näkee edes kilometrit. Ei ollut kovin yllättävää, että lenkille tuli lähdettyä helpommin kun lähdöstä tuli helpompaa.

    Data on kivaa ja varmasti palaan vanhan riippuvuuteni pariin sitten, kun joskus on varaa ostaa uusi kello (jossa on integroitu GPS ja sykemittaus suoraan ranteesta). Tällä hetkellä teen niitä vajaan vitosen lenkkejä luomuna, mikä sekin on parempi kuin sohvalle jääminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni sama, seuraavan kellon pitää pystyä mittaaman syke ranteesta (myös uidessa, jotta olisi edes jokin syy lähteä hallille :) )

      Poista