Lähes varma tapa oppia melkein mitä vaan

Oppiminen alkaa paikalle ilmestymisestä. Jos haluaa oppia uimaan, pitää mennä uimahallille. Uimataito kehittyy nopeammin, jos lisäksi menee uintikurssille, katselee youtubesta uintivideoita tai lukee uimaoppaita. Mutta ei riitä, että tutustuu aiheeseen kuivalla maalla. Kukaan ei opi uimaan vaikka kuinka katselisi videoita kotisohvalla. Sen vuoksi kaikessa oppimisessa tärkeintä on aloittaa ja jatkaa treenaamista säännöllisin väliajoin. Tällöin on lähes mahdotonta olla oppimatta.

Opin uimaan rintaa ala-asteella. Pidin uimisesta ja saatoin käydä hallilla yksinkin. En käynyt uimakoulua enkä ollut mukana minkään uimaseuran toiminnassa. Uiminen ja vedessä värkkääminen oli hauskaa.

Vanhetessa menetin innokkuuteni uimiseen. Lienee enemmän kuin luonnollista, että teini-iässä alkaa kiinnostaa uudet ja erilaiset asiat. Lisäksi sain jokerikortiksi näkökykyni huomattavan heikkenemisen. Täysi-ikäisenä likinäköni pyöri pahimmillaan noin -7 ympärillä. Käytännössä näin uimahallissa noin kahdenkymmenen sentin päähän. Sen jälkeen kaikki oli yhtä sumua.

Periaatteessahan vedessä ei tarvitse nähdä kovinkaan pitkälle. Uimahallissa puolisokeana sekoilu ei kuitenkaan ole mitään herkkua. En nähnyt, kuinka monta uimaria oli milläkin radalla, missä vaiheessa altaan seinä tulee vastaan tai kauan pitkään olin uinut. Keksin muita harrastuksia, joissa pystyin pitämään laseja päässä, kuten esimerkiksi kitaran ja itseni näplääminen.

Vaikka olin laittanut itseni kuntoon juoksemalla, uinnissa lähdin liikkeelle lähes nollasta.

Takaisin halliin

Leikkautin näkökykyni kuntoon aikuisena. Olin juossut muutaman maratonin, joten seuraava luonnollinen (?) askel oli alkaa harrastaa triathlonia. Uiminen alkoi jälleen kiinnostaa.

Ollakseni itse itselleni riittävän uskottava triathlonisti, päätin opetella uimaan kroolia. En tiedä, mikä harvinainen järkevyyskohtaus minuun iski, mutta ilmoittauduin aikuisten uimakouluun. Hyvä, että ilmoittauduin. Voin suositella, jos uimataidon parantaminen kiinnostaa edes partakarvan verran. 

Uimakoulussa oli aivan hirveää. Kamaluus ei johtunut opetuksesta, hallista eikä ryhmästä. Iljettävyys johtui siitä, että olin niin käsittämättömän huono. Poltin kaiken hapen reisiä heiluttamalla, käteni vispasivat kuin olisin yrittänyt lentoon enkä jaksanut keskittyä riittävästi hengittämiseen. 25 metrin vapaauintisuoritukseni tuntui samalta kuin olisin juossut viisi kilometriä täysiä. Olympiamatkan triathlonin 1,5 kilometrin uintiosuus tuntui yhtä kaukaiselta unelmalta kuin finnitön otsa 14-vuotiaana.

Treenasin itsekseni kurssin välipäivinä aamuisin ennen töihin lähtöä. Kurssilla pyysin ja sain palautetta tekniikastani viikoittain. Vihdoin aloin kehittyä. Jonkin ajan kuluttua sain kroolattua 25 metriä ilman tunnetta tukehtumisesta. 25 metriä vaihtui 50 metriin. Kaikki tapahtui hitaasti, mutta varmasti.

Jossain vaiheessa tajusin innostuneeni uimisesta. Sain itseni kiinni ajatuksesta mennä uimaan uimisen vuoksi, eikä vain siksi, että selviäisin neljäsosatriathlonista hengissä.

Muutama viikko uimakoulun loputtua näin opettajani hallilla. Hän kysyi, miten harjoitukset olivat menneet. Uskon, että innokkuuteni ja ylpeyteni ei poikennut viisivuotiaan käytöksestä, kun kerroin opettajalleni uineeni edellisenä päivänä 400 metriä ilman taukoa. Uimaopettajani onnitteli ja ilmaisi tyytyväisyytensä osoittamalla "hyvä poika"-hymyn minulle.

Ensimmäisen triathlonin jälkeinen hymy.

Oppimisen perusteet

Tajusin, että perustekniikan oppimisen jälkeen tärkeintä oli säännöllinen harjoittelu. Pääasia oli, että jaksoin lähteä hallille. Se, mitä siellä tein ja kuinka kauan, oli toki tärkeää, mutta toissijaista.

Pyrin uimaan mahdollisimman usein ja riittävän lyhyen ajan, yleensä noin puolen tunnin verran. Miksi? Huomasin väsyväni puolessa tunnissa niin paljon, että vähäinen tekniikkani hajosi entistä pienemmiksi atomeiksi eikä uimisesta tullut mitään. Kaloreita kylläkin varmasti paloi järkyttäviä määriä, mutta se ei ollut tarkoitus. Triathlonissa on kuitenkin tarkoituksena säästää uimaosuudella niin paljon voimia kuin mahdollista (ainakin meidän sunnuntaisuhareiden kohdalla). Harvemmin triathlonia voitetaan uimalla, mutta hävitä sen kyllä voi.

Olen edelleen hallissa kuin hallissa altaan hitain uimari. Jostain syystä se ei haittaa minua pätkääkään. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että opettelin aikuisena uuden taidon. Tekniikkani on riittävä siihen, että pystyn uimaan vapaalla tyylillä matkaa JA nauttimaan siitä. Se on enemmän kuin sata jänestä.

Kuten kuvasta näkyy, selvisin hengissä Finntriathlon Vierumäen perusmatkan uintiosuudesta.

Ennakkoluulot eivät saa voittaa

Kroolin opettelu oli hyvä muistutus oppimisen perusteista. Tärkeintä on aloittaa ja ilmestyä paikalle. Uuden oppiminen on hauskaa siinä vaiheessa, kun opeteltavaa asiaa osaa jo jonkin verran. Ennen sitä opiskelu on silkkaa sontaa (tarkemmin: finnisontaa).

Huomaan, että olen kehitellyt itselleni oppimiseen liittyvän kultaisen sellin. Kaksi umpeen muurattua sivuseinää koostuvat iästä ja pelosta. Toinen seinä toistaa, kuinka vaikeaa oppiminen on aikuisena. Jos jotain ei ole aloittanut lapsena, ei sitä kannata aloittaa aikuisenakaan. Vastapäinen seinä puolestaan nostattaa häpeään liittyvän pelon tunteen. Mitä muut ihmiset ajattelevat, jos en opikaan uutta taitoa? 

Onneksi sellissäni on myös seinä, jossa on kalterein suojattu ikkuna. Tuosta ikkunasta näen, mitä sellini ulkopuolella tapahtuu. Näen, kuinka muutkin ovat (aikuisina) oppineet uusia taitoja ja pitävät hauskaa näihin liittyvissä harrastuksissa. Toisten ihmisten onni on loistava motivaattori.

Sellissäni on myös ovi, josta pääsee ulos. Tuo ovi avautuu vain siinä tapauksessa, kun uskallan kokeilla jotain uutta. Uskallan tarttua ovenkahvaan vain siinä tapauksessa, kun ikkunasta puhaltava innokkuuden (ja kateuden?) tuuli painaa minut ovelle ja voittaa sivuseinien nostattamat tekosyyt.

Millaisia selityksiä olet sepitellyt itsellesi omasta oppimattomuudesta? Miten olet voittanut ne? Uuden oppiminen lienee useimmille meistä aina hankalaa. Ja jotkin asiat voivat olla mahdottomia. Joka tapauksessa maailmassa on niin paljon erilaisia harrastuksia, jotka voimme oppia riittävän hyvin, jotta voisimme nauttia niistä. Itselläni ei ainakaan ideat lopu kesken. Aika ja rahat loppuvat paljon aiemmin.

Treenaamiseen liittyvät postaukset:
Mikä on olennaista maratonilla?
Harjoittelu puolimaratonille - intervallitreenit ovat vain mauste
4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä
Positiivista voimaa muiden mielipiteistä
Olen vapaa-ajalla mieluummin utelias kuin tavoitteellinen

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Lihavasta laihaksi
Mitä tapahtuu, kun unelma toteutuu?
Parasta, mitä olen rahalla saanut
Pelko - elämän suurin ajuri
Kielen opiskelusta