Liian monet lukemistani blogeista neuvoo etsimään elämään mielekkyyttä niistä asioista, joista haaveilimme lapsina ja nuorina. Mielestäni tämä on huono neuvo. Teininä tykkäsin soittaa kitaraa (ja juoda jonkin verran kaljaa), opiskelijana politikoida (ja juoda paljon kaljaa) ja työuran alussa asua Suomessa (ja juoda kaljaa). Mikään ei estä minua tekemästä mitään noita nykyään. Silti mielenkiintoni on nykyään jossain muualla. Ja se on ok.
Aivojemme kehitys jatkuu vielä murrosiän jälkeen. Tutkimusten mukaan aivot kypsyvät siihen saakka, kunnes olemme noin 25-vuotiaita. Persoonallisuutemme, kiinnostuksen kohteemme ja jopa seksuaalisuutemme siis muuttuu vielä teini-iän jälkeen. On täysin luonnollista, että pidämme eri asioista kolmikymppisinä, kuin mistä pidimme parikymppisinä ja arvostamme eri asioita, kuin mitä arvostimme 15-vuotiaina.
Ensimmäinen tulevaisuuttamme määrittävä oma valintamme tehdään yläkoulun jälkeen. Ajatus persoonallisuuden kehittymisestä aina 25-vuotiaaksi saakka saattaa luoda paineita opiskelualaa valitessa. Tottahan se on, koulu- ja opiskeluvalintamme määrittävät polkujamme pitkälle tulevaisuuteen. Stoalaisena pyrin kuitenkin reagoimaan tilanteeseen rauhallisesti.
En voinut 16- tai 19-vuotiaana tietää, mitkä asiat minua kiinnostaisivat 25-vuotiaana tai vanhempana. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia päätellä tulevia mielihalujani teininä. Aivojeni kehitys ei ollut hallinnassani. Sen vuoksi ainoa mahdollisuuteni oli tehdä päätöksiä sen perusteella, mitä tuolloin koin ja ajattelin.
Kohti lapsuuden haaveita
Törmään välillä self-help-/onnellisuusoppaita lukiessani ohjeeseen, jonka mukaan lapsuuden haaveiden tavoittelu kannattaa. En ole täysin varma tämän lähtökohdan alkuperästä, mutta luulen sillä tarkoitettavan, että lapsena kaikki ajatukset ovat olleet "puhtaampia" ja lähempänä todellisia mielihaluja sekä unelmia.
Hyvä, jos nuoruuden haaveiden toteutuminen tekee jonkun onnelliseksi. Toisaalta se on surullista. Eikö aikuinen ihminen itse osaa päätellä, mikä hänelle on hyväksi ja mikä ei? Miksi elämänkokemus nähdään joskus onnellisuutta rajoittavana tekijänä eikä sen mahdollistajana?
Olisiko kuitenkin niin, että uteliaisuus, joka meillä kaikilla on ollut lapsena, on jonkinlainen viisasten kivi, joka tekee meidät onnellisiksi. Miksei aikuisena voisi olla utelias?
Joskus haaveet kulkevat jaksoissa
Ajattelen, että olin toinen henkilö ennen kuin täytin 25-vuotta. Tai ainakin persoonani oli toisenlainen. Koska elämää voi ymmärtää vain peräpeiliin katsomalla, tiedän, että nykyään välitän eri asioista kuin teininä. Ja se on ok. En ole mitään velkaa 15- tai 20-vuotiaalle Jassolle. Tuonaikainen henkilö teki kaiken parhaansa mukaan. Tiedän sen, koska olin siellä!
Teininä luin paljon, pääasiassa fantasiaa. Opiskelijana luin vain tenttikirjoja. Työuran ensimmäisen viiden vuoden aikana luin vain muutaman romaanin. 32-vuotiaana ostin e-lukulaitteen ja aloin taas lukea.
Lukeminen on vain yksi esimerkki, kuinka mielenkiinnon kohteet nousevat ja haihtuvat ajan kuluessa. Sama pätee esimerkiksi rakkauteen. Hormoninousuhumalassa ajatellaan, että ollaan aina ja ikuisesti yhdessä. Ajan myötä jotain tapahtuu. Tai ei tapahdu. Puolet suhteista kuihtuu, kuten voimme avioerotilastoista lukea (jotkut palaavat yhteen). Puolet pareista jatkavat yhdessä hautaan saakka. Molemmat ennusteet ovat ok.
Tärkeintä on tiedostaa tämä hetki. Haluanko soittaa kitaraa? Tahdonko lukea? Se mitä ajattelin tai tunsin viisi tai kymmenen vuotta sitten on mennyttä. Se on osa tarinaa. Vain tämä hetki merkitsee. Mitä haluan nyt.
Haluissa ja hetkessä elämisessä pitää tajuta, että haaveet ja teot ovat kaksi eri asiaa. En saa unohtaa, että tämä hetki määrittelee myös tulevaisuutta.
Tämä pätee erityisesti ihmissuhteisiin. Vaikka en olekaan vastuussa toisten ihmisten reaktiosta, en voi käyttäytyä miten sattuu. Viime viikon kaverille ilkeilyä ei voi kuitata sanomalla ”Se on mennyttä, osa tarinaa”. Kannan vastuun omista teoistani, mutta haaveilleni en ole tilivelvollinen.
Menneisyyden pitkä varjo
Nuoruuden haaveet voivat jäädä kummittelemaan mieleen. Pahimmillaan niistä voi tehdä itselleen mörön, joka haastaa ja vaanii joka käänteessä. Tai sitten voi astua niin sanottujen uponneiden kustannusten harhaan (soitan kitaraa vaikka se ei kiinnostaisi yhtään, mutta jos lopetan, heitän hukkaan kaikki ne tunnit, jotka käytin kitaran ja itseni näpläämiseen teininä).
Jos nuoruuden unelmat ja haaveet nousevat esiin varjona, pitää niihin reagoida kuin varjoon reagoidaan: ne heijastavat vain kuvastusta, ei todellisuutta. Varjon sijaan katse pitää kääntää valoisaan suuntaan ja kulkea kohti niitä asioita, jotka ovat sillä hetkellä kirkkaana mielessä.
Ei ole häpeä, jos teini-iän kitaransoitto vaihtuukin maratontreeneihin. Tai yöpöydän ylevät fantasiaromaanit muuttuvatkin e-lukulaitteen juustoisiksi self-help-oppaiksi.
Koetko, että olet jotain velkaa nuoremmalle itsellesi? Kaduttaako sinua, ettet ole seurannut nuoruutesi intohimoja? Itse ajattelen, etten ole menettänyt mitään vaikka jotkin nuoruuden unelmani ovatkin jääneet taakse. Toisaalta, eihän sitä tiedä vaikka ne alkaisivatkin kiinnostaa myöhemmin. En kuitenkaan mieti sitä. Nyt keskityn siihen, mikä tuntuu tällä hetkellä kiinnostavalta ja tulevaisuuden suhteen järkevältä.
Aivojemme kehitys jatkuu vielä murrosiän jälkeen. Tutkimusten mukaan aivot kypsyvät siihen saakka, kunnes olemme noin 25-vuotiaita. Persoonallisuutemme, kiinnostuksen kohteemme ja jopa seksuaalisuutemme siis muuttuu vielä teini-iän jälkeen. On täysin luonnollista, että pidämme eri asioista kolmikymppisinä, kuin mistä pidimme parikymppisinä ja arvostamme eri asioita, kuin mitä arvostimme 15-vuotiaina.
Ensimmäinen tulevaisuuttamme määrittävä oma valintamme tehdään yläkoulun jälkeen. Ajatus persoonallisuuden kehittymisestä aina 25-vuotiaaksi saakka saattaa luoda paineita opiskelualaa valitessa. Tottahan se on, koulu- ja opiskeluvalintamme määrittävät polkujamme pitkälle tulevaisuuteen. Stoalaisena pyrin kuitenkin reagoimaan tilanteeseen rauhallisesti.
En voinut 16- tai 19-vuotiaana tietää, mitkä asiat minua kiinnostaisivat 25-vuotiaana tai vanhempana. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia päätellä tulevia mielihalujani teininä. Aivojeni kehitys ei ollut hallinnassani. Sen vuoksi ainoa mahdollisuuteni oli tehdä päätöksiä sen perusteella, mitä tuolloin koin ja ajattelin.
 |
| 16-vuotias Jasso tuskin kuvitteli, että 34-vuotias Jasso näyttää tältä. |
Kohti lapsuuden haaveita
Törmään välillä self-help-/onnellisuusoppaita lukiessani ohjeeseen, jonka mukaan lapsuuden haaveiden tavoittelu kannattaa. En ole täysin varma tämän lähtökohdan alkuperästä, mutta luulen sillä tarkoitettavan, että lapsena kaikki ajatukset ovat olleet "puhtaampia" ja lähempänä todellisia mielihaluja sekä unelmia.
Hyvä, jos nuoruuden haaveiden toteutuminen tekee jonkun onnelliseksi. Toisaalta se on surullista. Eikö aikuinen ihminen itse osaa päätellä, mikä hänelle on hyväksi ja mikä ei? Miksi elämänkokemus nähdään joskus onnellisuutta rajoittavana tekijänä eikä sen mahdollistajana?
Olisiko kuitenkin niin, että uteliaisuus, joka meillä kaikilla on ollut lapsena, on jonkinlainen viisasten kivi, joka tekee meidät onnellisiksi. Miksei aikuisena voisi olla utelias?
Joskus haaveet kulkevat jaksoissa
Ajattelen, että olin toinen henkilö ennen kuin täytin 25-vuotta. Tai ainakin persoonani oli toisenlainen. Koska elämää voi ymmärtää vain peräpeiliin katsomalla, tiedän, että nykyään välitän eri asioista kuin teininä. Ja se on ok. En ole mitään velkaa 15- tai 20-vuotiaalle Jassolle. Tuonaikainen henkilö teki kaiken parhaansa mukaan. Tiedän sen, koska olin siellä!
Teininä luin paljon, pääasiassa fantasiaa. Opiskelijana luin vain tenttikirjoja. Työuran ensimmäisen viiden vuoden aikana luin vain muutaman romaanin. 32-vuotiaana ostin e-lukulaitteen ja aloin taas lukea.
Lukeminen on vain yksi esimerkki, kuinka mielenkiinnon kohteet nousevat ja haihtuvat ajan kuluessa. Sama pätee esimerkiksi rakkauteen. Hormoninousuhumalassa ajatellaan, että ollaan aina ja ikuisesti yhdessä. Ajan myötä jotain tapahtuu. Tai ei tapahdu. Puolet suhteista kuihtuu, kuten voimme avioerotilastoista lukea (jotkut palaavat yhteen). Puolet pareista jatkavat yhdessä hautaan saakka. Molemmat ennusteet ovat ok.
Tärkeintä on tiedostaa tämä hetki. Haluanko soittaa kitaraa? Tahdonko lukea? Se mitä ajattelin tai tunsin viisi tai kymmenen vuotta sitten on mennyttä. Se on osa tarinaa. Vain tämä hetki merkitsee. Mitä haluan nyt.
Haluissa ja hetkessä elämisessä pitää tajuta, että haaveet ja teot ovat kaksi eri asiaa. En saa unohtaa, että tämä hetki määrittelee myös tulevaisuutta.
Tämä pätee erityisesti ihmissuhteisiin. Vaikka en olekaan vastuussa toisten ihmisten reaktiosta, en voi käyttäytyä miten sattuu. Viime viikon kaverille ilkeilyä ei voi kuitata sanomalla ”Se on mennyttä, osa tarinaa”. Kannan vastuun omista teoistani, mutta haaveilleni en ole tilivelvollinen.
Menneisyyden pitkä varjo
Nuoruuden haaveet voivat jäädä kummittelemaan mieleen. Pahimmillaan niistä voi tehdä itselleen mörön, joka haastaa ja vaanii joka käänteessä. Tai sitten voi astua niin sanottujen uponneiden kustannusten harhaan (soitan kitaraa vaikka se ei kiinnostaisi yhtään, mutta jos lopetan, heitän hukkaan kaikki ne tunnit, jotka käytin kitaran ja itseni näpläämiseen teininä).
 |
| Vaikka soittelenkin e-r-i-t-t-ä-i-n harvoin, kitarat kulkevat aina mukana. |
Jos nuoruuden unelmat ja haaveet nousevat esiin varjona, pitää niihin reagoida kuin varjoon reagoidaan: ne heijastavat vain kuvastusta, ei todellisuutta. Varjon sijaan katse pitää kääntää valoisaan suuntaan ja kulkea kohti niitä asioita, jotka ovat sillä hetkellä kirkkaana mielessä.
Ei ole häpeä, jos teini-iän kitaransoitto vaihtuukin maratontreeneihin. Tai yöpöydän ylevät fantasiaromaanit muuttuvatkin e-lukulaitteen juustoisiksi self-help-oppaiksi.
Koetko, että olet jotain velkaa nuoremmalle itsellesi? Kaduttaako sinua, ettet ole seurannut nuoruutesi intohimoja? Itse ajattelen, etten ole menettänyt mitään vaikka jotkin nuoruuden unelmani ovatkin jääneet taakse. Toisaalta, eihän sitä tiedä vaikka ne alkaisivatkin kiinnostaa myöhemmin. En kuitenkaan mieti sitä. Nyt keskityn siihen, mikä tuntuu tällä hetkellä kiinnostavalta ja tulevaisuuden suhteen järkevältä.
Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti