27.8.2019

Mitä teen, jos salkkuni arvo laskee 40 %?

Vaikka olenkin Lapista ja noitien sukua, en siitä huolimatta näe tulevaisuuteen. Oma käytökseni uusissa ja erilaisissa tilanteissa on välillä odottamatonta ja ihmeellistä. Ikä ei ole tuonut tähän helpotusta. Vaikka mielelläni oppisin asioita toisten kantapäiden kautta, tarvitsen siitä huolimatta oman kokemuksen tiedostaakseni käyttäytymiseni ennalta-arvaamattomissa tilanteissa.

Aloitin kovan luokan säästämisen vasta vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, joten en ole kokenut pörssiromahdusta. Vielä.

Finanssikriisin jälkeen alkoi ennennäkemätön nousukausi osakemarkkinoilla. Juhuu! Olen onnekas, kun pääsin nauttimaan upeasta kurssikehityksestä ilman minkäänlaista osaamista. Vaikka arvostankin taitoa kaikessa tienaamisessa, ei onnen merkitystä voi sulkea pois. Pienistä notkahduksista huolimatta (alkuvuosi 2016 ja loppuvuosi 2018) kurssit ovat kehittyneet suotuisasti siitä lähtien, kun aloin tosissaan säästää.

Uskon, että pörssikurssit romahtavat jossain vaiheessa. Tiedän, etten tiedä, milloin näin tapahtuu. Sen vuoksi olen luonut itselleni sijoitussäännöt, joita noudattamalla säästän kuukausittain, oli markkinoilla mikä tahansa tilanne. Hyvänä aikana minun on helppo uskotella itselleni, että pystyn pörssiromahduksen aikana toimimaan sääntöjeni mukaisesti.

Kokemuksen tuomaa varmuutta

Lihoin opiskeluaikana tasaisesti reilut kymmenen kiloa. Valmistuttuani päätin tehdä painolleni ”jotain” ja laihdutin. Painoni putosi huipustaan noin 15 kiloa. Sen jälkeen massaa on taas kerääntynyt noin viitisen kiloa. Miten toimin? Panikoinko? Petynkö itseeni? Ei, en todellakaan. Olen jo kerran onnistunut pudottamaan painoani, joten tiedän miten se tapahtuu ja ennen kaikkea TIEDÄN PYSTYVÄNI SIIHEN. Kokemus auttaa.


Vaikka musiikkimakuni ei ole muuttunut kymmenen vuoden takaiseen, muut elämäntavat ovat. Nykyään pärjään vähemmällä ruoalla ja oluella.

Sijoittamisessa minulla ei ole vastaavaa kokemusta. Vaikka olenkin lukenut maratonmetreittäin sijoituskirjoja, en tiedä miten käyttäydyn. Tiedän, miten minun PITÄISI KÄYTTÄYTYÄ. Mutta niin tiedän monessa muussakin tilanteessa, miten minun kuuluisi käyttäytyä ja siitä huolimatta onnistun kerta toisensa jälken hölmöilemään.  

Voin toivoa itseltäni millaista käytöstä tahansa, mutta en voi tietää, miten toimin siinä vaiheessa, kun pörssikurssit romahtavat. Ilman kokemusta voin vain arvailla reaktiotani. Tunteille on paikkansa, mutta säästäminen ja sijoittaminen eivät lukeudu näihin paikkoihin. Jokainen aikuinen ihminen kuitenkin ymmärtää, että tunteilla on järkeä suurempi rooli kaikessa toiminnassamme. Kokemus tuo varmuutta.

Voinko olla varma itsekuristani säästäjänä ja sijoittana? Pystynkö todella pitämään pääni kylmänä, kun "veri virtaa kadulla" tai koko kun sijoitusmaailmaa kylpee pelossa? Riittääkö hermoni toimimaan suunnitelmani mukaan?

En tiedä. En ole varma. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten toimin, koska en ole joutunut vastaavaan tilanteeseen. Sen vuoksi loin kolme hahmotelmaa, miten käyttäydyn, kun pörssikurssit syöksyvät alas.

1. Myyn kaiken ja pidän rahat pankkitilillä

Saatan heittää pyyhkeen kehään kaikesta vähänkään riskisestä säästämisestä. Päätän lunastaa sijoitukseni ja maksaa välityspalkkiot sekä mahdolliset verot.

Hyväksyn sen, että pankkitilillä makaava varallisuuteni pienenee vuosittain vähintään inflaation verran. Ajattelen, että (eläke)säästöni ovat "turvassa". Tällaisessa ajattelutavassa ei ole päätä eikä häntää ja tajuan sen hyvin nyt. Mutta tajuanko sen pörssien romahtaessa? Jaa-a.

Tällä hetkellä ajateltuna tämä olisi ylivoimaisesti kamalin ja kallein vaihtoehto.

2. Muutan radikaalisti sääntöjäni

Pörssiromahduksen aikaan voin kokea avuttomuutta. Avuttomuuden tunnetta voi torjua tekemällä jotain. Ihan mitä vain. Omalla kohdallani uskoisin muuttavani säästämissääntöjäni niin, etten enää sijoita osakemarkkinoille.

Tämä voi tapahtua esimerkiksi niin, että jatkan säästämistä, mutta myllään säästämissääntöni uusiksi ja alan sijoittaa vaikka kiinteistöihin, kultaan ja vertaislainoihin. Esimerkiksi kiinteistöissä on se hyvä puoli, että niiden arvoa ei määritellä päivittäin. Hinta heiluu samalla tavalla kuin muissakin, mutta en vain näe sitä. Voin elää pumpulikuvitelmissani toivoen, että myydessäni saisin edes omani pois lunastaessani sijoituksiani.

3. Toimin alkuperäisen suunnitelmani mukaan

Tämä on kaikkein toivottavin vaihtoehto. Toivottavasti en tee mitään vaan jatkan säästämistä suunnitelman mukaan. Voisin kuvitella, että tässä tilanteessa suurin osa kuukausittaisesta säästösummasta menee osakkeisiin, ehkä jopa koko potti, luulen näin.

Kun ajan myötä kurssit alkavat nousta (milloin näin tapahtuu, siitä minulla ei ole pienintäkään käsitystä), pääsen jälleen kiinni tuottoon.


Voiko pörssiromahdusta ennustaa sen perusteella, että löytää opiskelijoiden hipsterikahvilasta luonnoksen Elliotin aalloista?

Aika näyttää

En osaa sanoa, miten reagoin, jos salkkuni arvo laskee esimerkiksi 40 %, kun en ole vastaavaa kokenut aiemmin. Sitä odotellessa. Kuvittelen, että pystyn pitämään pokkani ja kykenen jatkamaan kuten ennenkin, mutta en voi olla varma siitä. Ensimmäinen kunnon romahdus tulee opettamaan minulle paljon, ei ainoastaan markkinoista vaan myös itsestäni.

Oletko sinä toiminut yllättävästi kriisitilanteissa? Vai pystytkö etukäteen näkemään, miten toimit missäkin ääritilanteessa (panikoiden, järkeillen, lamaantuen, jne)? Itselläni on vielä paljon opittavaa käytöksestäni yllättävissä ja erikoisissa tilanteissa. Vaikka mietinkin niitä etukäteen, yritän stoalaisena olla murehtimatta niistä. Saa nähdä, kuinka stoalainen olen, kun jotain oikeasti tapahtuu.

* Sijoitusneuvonta on luvanvaraista toimintaa, johon minulla ei ole toimilupaa. Tämän tekstin neuvot ovat yleisluontoisia, enkä vastaa tämän perusteella tehdyistä sijoitus- tai muista päätöksistä.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:

5 kommenttia:

  1. Oletko tutustunut rikatillsammans salkkuihin nordnetissä? Itse luin näistä salkuista (saman nimisestä verkkosivulta) ja sijoitin siis hieman korkorahastoihin (onkohan se oikea sana, räntefonder) ja nyt seuraavaksi vielä kultaa. Ajatuksena juuri että salkku kestää myös isommat notkahdukset jotenkuten (ainakin niin hyvin että oma panikointi olisi pienempää) ��������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nordnet=shareville

      Poista
    2. Enpä ole kuullutkaan! Jag måste kolla det från Shareville :)

      Poista
  2. Luin tätä sen jälkeen kun pörssit hieman sukelsivat ja omasta salkustani näemä hävisi jotain 35%. Katselin arvoa ja pohdin, että tällaista sukellusta ei kyllä usein elämässä näe - hymyilin itselleni tämän uuden kokemuksen myötä (ehkä asiaa olisi pitänyt juhlistaa paremmin) - ja sijoitin salkkuuni lisää rahaa.

    En usko, että olisin 40% sukellukseen suhtautunut toisella tavalla. Se olisi merkinnyt salkussani vain sitä, että sen arvo nousee tulevaisuudessa enemmän. Ja toisaalta, mitä ihmeen merkitystä on sillä, mitä salkun sisällä tapahtuu. Sehän on vain hetkittäinen tapahtuma. Eihän kukaan saa sydäriä siitäkään, että salkku nousee 40%. Jos rahat uinuvat salkussa vuosikymmeniä, mitä merkitystä on rahan arvolla salkussa hetkellisesti?

    Tuo eliotin käyrä oli hauska - ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos tuollaiseen käyrään todellakin törmää fläppitaululla, niin se on ollut ennusmerkki tulevasta... Eli ennusmerkki tämän kevään ehdottoman mahtavasta pörssinoususta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että onnistuit sijoittamaan lisää!

      Poista