11.2.2020

Sijoittamisen pelko

Median antamaan kuvaan sijoittamisesta ja sijoittajista voi olla monen vaikea samaistua. Ilman samaistumista sijoittaminen vaikuttaa vieraalta. Ja vieraat asiat pelottavat monia. Sen lisäksi hyvinvointivaltio on mahdollistanut sen. elämästä on voinut selvitä sijoittamatta euroakaan.

Pelkään virheitä ja on noloa, jos joku saa tietää töppäilyistäni. Siksi rahasta, tai ainakin sijoittamisesta, puhuminen on niin vaikeaa. Aivooni sattuu fyysisesti, kun myönnän mokanneeni jossain sijoituksessa. Näin käy varsinkin silloin, jos kaverini on hetkeä aiemmin kertonut omasta onnistumisestaan.

Uskon, etten ole häpeäni kanssa yksin. Miksi niin moni meistä kuvittelee, että meidän pitäisi olla täydellisiä sijoituseläimiä ennen kuin uskallamme sijoittaa ensimmäistä kertaa? Miksi emme uskalla sijoittaa edes pientä summaa suosikkibrändimme omistamaan yhtiöön? Miksi emme uskalla noudattaa "osta-ja-unohda"-periaatetta indeksisijoittamisessa?

Pelko on polku pimeälle puolelle

Raha on varmaan seksuaalisuuden jälkeen ihmisen henkilökohtaisin asia. Rahasta voidaan puhua yleisellä tasolla ("minulla ei ole tarpeeksi säästöjä" tai "minulla ei ole varaa siihen tai tuohon"), mutta yksityiskohdat loistavat poissaolollaan. Enhän itsekään jaa täällä tarkkoja summia säästöistäni, tienesteistäni tai veloistani. Mutta vaikka itse pelkäänkin puhua rahasta, tykkään sijoittaa kuukausisäästöni indekseihin.


Vaikken tarkkoja euroja salkustani tykkääkään jakaa, niin allokaatioita tykitän julkisiksi sitäkin enemmän.

Aina, kun joku puhuu rahasta, tulee siihen joku toinen (ääliö) viisastelemaan. Klassikkokommentteja ovat muun muassa "Ai jaa, kaverini tekee samoja hommia firmassa XYZ ja tienaa tonnin kuussa enemmän. Näin hän kertoi." tai "Viisi vuotta sitten olisi kannattanut sijoittaa firmaan ABC, olisit voinut tienata sillä hyvät rahat." Meikämandoliinon ei ainakaan tee mieli jakaa omia raha-asioitani tällaisessa porukassa.

Kukin uskokoon ja luottakoon mihin haluaa

Rahasta ei voi puhua ilman luottamusta. Säästäminen ja sijoittaminen perustuu luottamukseen. Sijoittaminen on henkisesti mahdotonta, jos ei luota itseensä. Itseluottamuksella en tässä tapauksessa tarkoita sitä, että joka ainoa sijoitus onnistuisi. Ei varmasti onnistu. Tai jos onnistuu, niin silloin tuurilla on ollut sormensa pelissä (ja syvällä). Itseluottamukseni sijoituksissani tarkoittaa sitä, että voin hyvillä mielin mennä nukkumaan tietäen, että olen tehnyt parhaan mahdollisen päätöksen sen hetkisellä tiedolla.

Ymmärrän tietysti, jos joku ei halua säästää ja sijoittaa. Tarkoituksena voi olla, että kaikki laitetaan sileäksi heti tai viimeistään vuoden sisällä, kun palkka napsahtaa tilille. Ymmärrän, jos joku uskoo valtiollisen eläkejärjestelmän turvaavan eläkkeen ja/tai muuten mukavan elämän meille milleniaaleille. Ymmärrän, jos jollekin riittää yksi tulonlähde nyt ja ikuisesti. Ja tietysti ymmärrän, jos ei normaalien elinkustannusten jälkeen kerta kaikkiaan ole varaa laittaa mitään säästöön. Ymmärrän senkin, että jollekin voi olla tulossa muhkea perintö (näissä tapauksissa en tosin ymmärrä valittamista perintöverosta, joka otetaan siltä henkilöltä, joka täysin ilman minkäänlaista omaa panosta on saamassa huomattavan läjän omaisuutta, mutta täällä huuteleekin juippi, jolle ei kohtulottoarvonnassa napsahtanut jättipottia perinnön osalta).

Polarisaatio on pahasta

Tapanani on ollut haukkua mediaa aivan liian usein ja aivan liian heppoisin perustein, joten jatkan valitsemallani linjalla. Rahasta puhuttaessa otsikoihin nousee kaksi aihetta: velkasaneeraukseen sisäänpääsymaksun pikavipeillä lunastaneet ja 30-40-vuotiaat taloudellisen riippumattomuuden saavuttaneet.

Ei tarvitse ymmärtää tilastotieteestä kovinkaan paljon (siksi uskallankin kirjoittaa tämän), että tajuaa meidän tavallisten tallaajien jäävän noiden kahden ryhmän väliin. Ymmärrän mediaa. Ei kai ketään kiinnosta lukea tavallisesta työssäkäyvästä keskiluokkaisesta puurtajasta, joka asuntolainalyhennyksen sivussa säästää 10-15 % nettopalkasta indeksiosakerahastoon.

Täsmennän vielä, etten väheksy pätkääkään ylivelkaantuneiden asemaa. En tietääkseni tunne ketään ylivelkaantunutta enkä koskaan ole itse joutunut vastaavaan tilanteeseen. Niiden juttujen perusteella, mitä olen ylivelkaantuneista lukenut, en voi kuin ristiä käteni ja toivoa parasta mahdollista selviytymistä arkeen. Arvostan jokaista rohkeudesta tulla kertomaan omista mönkään menneistä raha-asioista julkisuuteen. Oma rohkeuteni ei sellaiseen riittäisi.

Toisen ääripään, taloudellisen riippumattomuuden, korostaminen mediassa normalisoi erityistapauksia. Säästämisen ja sijoittamisen ainoana maalina ei tarvitse olla taloudellinen riippumattomuus noin 45-vuotiaana (eli FIREttäminen niin kuin ”jengi” tätä kutsuu). Monelta meistä milleniaaleista tuo maali on jo mennyt ohi.

Taloudellisen riippumattomuuden sijaan sijoittamisella olla muitakin tavoitteita. 100 euroa kuussa kahdenkymmenen vuoden ajan tarkoittaa 7% tuotto-odotuksella ja 0,43 % hallinnointipalkkiolla noin 48 600 euron rahapottia. Nollatuotolla ja -kuluilla säästösumma olisi 24 000 euroa. Ei näillä summilla kuuhun mennä eikä varmasti olla taloudellisesti riippumattomia, mutta auttaahan se jo jonkin verran, jos rahalle onkin yhtäkkiä tarvetta!


Alla tviittini yhdestä mahdollisesta sijoituskombinaatiosta. Mitä mieltä olet?
Vastuun kantaminen omista päätöksistä on sekä pelottavaa että ällöttävää

Meille hyvinvointivaltion kasvateille on luonnollista pelätä vastuunkantoa omasta itsestämme. Olemmehan tottuneet siihen, että yhteiskunta huolehtii meidän koulutuksesta, terveydenhuollosta ja baarista ulos ohjaamisesta. Sijoittamisen yhteiskunta jättää kuitenkin kokonaan meidän omalle vastuulle. Ja vastuun kantaminen omasta itsestäni on ehkä käärmeiden jälkeen pelottavinta, mitä on. Käärmeistä en tiedä, mutta sijoittamiseen liittyvistä peloista pääsee yli vain kokeilemalla.

Vaikka tämä kuulostaa maailman suurimmalta itsestäänselvyydeltä, niin sanon sen silti: ennen kokeilua sijoittamiseen voi tutustua lukemalla kirjoja, selailemalla blogeja tai kuuntelemalla podcasteja.

Mitä sinä pelkäät sijoittamisessa? Oletko päässyt peloistasi yli? Ensimmäisiä sijoituksiani tehdessäni itseäni pelotti enemmän virheiden tekeminen kuin rahan menettäminen. Minulle on paljon tärkeämpää pitää itse itselleni keksimä "maine" loogisena, järkevänä ja kaikin puolin virheettömänä rahankäyttäjänä. Miten noloa olisikaan ollut, jos joku olisi saanut tietää, kuinka päättömiä sijoitusratkaisuja teinkään! Onneksi olen osittain päässyt tästä pelosta yli. Tosin, minulla on edelleen kaapissani sellaisia sijoittamiseen liittyviä mörköjä, joita en vielä uskalla päästää esiin. Toivottavasti itseluottamukseni kehittyy joku päivä niin vahvaksi, että uskallan tunnustaa loputkin sijoittamiseen liittyvät pöljäilyni.

Aiheeseen liittyvät muut postaukset:
Pelko - elämän suurin ajuri
Vertailua muihin ja itseeni
Säännöt säästämiseen
Muutos vaatii tekoja - paremmalla elämällä on hintansa
Kestäisikö pääni taloudellista riippumattomuuta?
Sijoittamista ei kannata ajatella maratonina vaan maratonille treenaamisena
Holhousvaltiosta
Antaa menneiden olla

Muut säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvät postaukset:
Mitä yhteistä on sijoittamisella ja ruokavaliolla
Mitä teen, jos salkun arvo laskee 40 %?
Epäröitkö säästämisen aloittamista? Kolme vastausta aloituskynnyksen madaltamiseksi
Miten pinnallisuudesta voi hyötyä taloudellisesti - esimerkki aloittelijoille
Kuinka paljon on riittävästi?
Mistä tunnistaa omat rajansa? - Case sijoittaminen
Miten tavoite eroaa unelmasta?
Mikset maksa itsellesi palkkaa?
Rikkaan elämän salaisuus Ramit Sethin mukaan
4 asiaa, jotka yhdistävät liikuntaa ja säästämistä
Miksi sijoitin Tornion Panimoon?

2 kommenttia:

  1. Sitä vaan, että 100€/kk kymmenen vuoden ajan on 12000€, ei 24000€. Mutta me kaikki tehdään virheitä, myös laskuvirheitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomiosta! No huh huh, meinasipa olla aikamoinen laskuvirhe pankissa... Kaksikymmentä vuotta olikin jäänyt kymmeneksi vuodeksi. Nyt korjattu. Ensi kerralla tarkemmin :)

      Poista